VERIVELKA

Heprealainen ’verta’ merkitsevä sana (dam; mon. da·mimʹ) tarkoittaa joskus viattoman veren vuodattamisesta koituvaa syyllisyyttä, ja se käännetään silloin vastineella ”verivelka” (2Mo 22:2, Rbi8, alav.; 1Ku 2:37, Rbi8, alav.).

”Kädet, jotka vuodattavat viatonta verta”, ovat olleet Jehovan silmissä pahimpia inhottavuuksia siitä lähtien, kun vanhurskaan Abelin veri huusi maasta (San 6:16, 17; 1Mo 4:10; Ps 5:6). Lisäksi ihmiset ovat jo kauan tienneet veren olevan pyhää; kun Nooa ja hänen perheensä poistuivat arkista, heille kerrottiin niistä kauheista seurauksista, jotka verivelkaisiksi tulleet joutuisivat kohtaamaan (1Mo 9:6; 37:21, 22; 42:22).

Aikanaan julkaistiin lakeja, joissa ilmoitettiin, mistä rikoksista seurasi kuolemanrangaistus, ja näin jokainen saattoi varoa tekemästä sellaista, mikä olisi saattanut hänet verivelkaan. Säädettiin myös ennalta ehkäiseviä lakeja varotoimista, jotta ihmiset välttyisivät vuodattamasta viatonta verta. Tasakattoisten talojen katon ympärille piti rakentaa kaiteet, etteivät ihmiset putoaisi katolta (5Mo 22:8). Omistajan täytyi ryhtyä varotoimiin estääkseen sonniaan puskemasta ihmisiä (2Mo 21:29). Jos varas surmattiin, kun hän murtautui taloon yöllä, kukaan ei joutunut verivelkaan, mutta jos hänet surmattiin päiväsaikaan, tilanne oli toinen (2Mo 22:2, 3). Turvakaupunkeja perustettiin suojelemaan tahatonta tappajaa verenkostajalta (4Mo 35:25; 5Mo 19:9, 10; Jos 20:2, 3; ks. VERENKOSTAJA). Jos Hesekiel ei olisi täyttänyt tehtäväänsä Israelin vartijana, sen asukkaiden veri olisi tullut hänen päälleen (Hes 3:18, 20; 33:6, 8). Tämän valossa ymmärrämme hyvin, mitä apostoli Paavali tarkoitti sanoessaan, että hän ei ollut verivelkainen (Ap 18:6; 20:26).

Raamatussa mainitaan niitä, jotka eivät olleet verivelkaisia, ja niitä, jotka olivat ja jotka on hyvä ottaa huomioon varoittavina esimerkkeinä. Saul välttyi aikanaan verivelasta, koska hän jätti Daavidin surmaamatta, mutta myöhemmin hän saattoi koko huonekuntansa verivelkaan tappamalla tyhmyyksissään joitakuita gibeonilaisia (1Sa 19:5, 6; 2Sa 21:1). Muidenkin kerrotaan tulleen eri tavoin verivelkaisiksi (Tu 9:24; 2Sa 1:16; 4:6–12). Daavid sen sijaan välttyi verivelasta, kun hän kuunteli Jehovan varoitusta, jonka hän sai Abigailin kautta (1Sa 25:24–26, 31, 33). Jerusalemin kaupunki hävitettiin 607 eaa. raskaan verivelan takia (Hes 22:2–4; 23:37, 45). Jeesuksen päivien väärät uskonnolliset johtajat eivät voineet kiistää verivelkaisuuttaan sen enempää kuin Jeremian ajan johtajatkaan, sillä näiden molempien ryhmien liepeet olivat tummanpunaiset Jehovan uskollisten palvelijoiden verestä (Jer 2:34; Mt 23:35, 36; 27:24, 25; Lu 11:50, 51). Suuri ”portto”, Suuri Babylon, on niin verivelkainen, että sen sanotaan olevan juovuksissa Jehovan kansaan kuuluvien verestä (Il 17:5, 6; 18:24).

Verivelkaiset ihmiset eivät tosiaan ole ansainneet puoliakaan elämänsä päivistä, kuten Daavid sanoi (Ps 55:23). Kaikkien tulisi Daavidin tavoin rukoilla, että Jehova vapauttaa heidät sekä verivelkaisuudesta että verivelkaisista ihmisistä (Ps 51:14; 59:2; 139:19). Pian tuleekin Ilmestyskirjan profetiassa ennustettu aika, jolloin mahtavan kuoron esittämä ylistyslaulu kohoaa Jehovan luo siksi, että Suuren Babylonin viimeisetkin rippeet on hävitetty ja kaikkien viattomien ihmisten veri on kostettu ikuisiksi ajoiksi (Il 19:1, 2).

Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa kuvaillaan kolme erilaista tapaa, joilla kristitty voisi tulla verivelkaiseksi Jumalan edessä: 1) vuodattamalla verta, murhaamalla (tähän sisältyy suoran tai epäsuoran tuen antaminen jollekin verivelkaiselle järjestölle, esim. Suurelle Babylonille [Il 17:6; 18:2, 4] tai muille järjestöille, jotka ovat vuodattaneet paljon viatonta verta [Il 16:5, 6; vrt. Jes 26:20, 21]), 2) syömällä tai juomalla verta millä tahansa tavalla (Ap 15:20) ja 3) laiminlyömällä Valtakunnan hyvän uutisen saarnaamisen, jolloin toisilta evätään sen sisältämän elämää pelastavan tiedon saaminen (Ap 18:6; 20:26, 27; vrt. Hes 33:6–8).