PYHITYS

Pyhäksi tekeminen, erottaminen eli erilleen asettaminen Jehova Jumalan palvelukseen tai käyttöön; pyhänä, pyhitettynä eli puhdistettuna pitäminen. Sana ”pyhitys” kiinnittää huomion tekoon, jolla pyhyys saadaan aikaan, tehdään ilmeiseksi tai säilytetään (ks. PYHYYS). Sanat, jotka on johdettu heprealaisesta verbistä qa·dašʹ tai jotka ovat sukua kreikkalaiselle adjektiiville haʹgi·os käännetään mm. vastineilla ”pyhä”, ”pyhitetty” ja ”erilleen asetettu”.

Tämä ilmaus voidaan ymmärtää paremmin tarkastelemalla, miten näitä sanoja käytetään niiden alkukielissä. Niitä käytetään Raamatussa 1) Jehova Jumalasta, 2) Jeesuksesta Kristuksesta, 3) enkeleistä, 4) ihmisistä ja eläimistä, 5) esineistä, 6) ajanjaksoista ja tilaisuuksista sekä 7) maaomaisuudesta. Joskus hepreankielistä sanaa käytettiin siinä mielessä, että valmistauduttiin johonkin eli laittauduttiin sopivaan tilaan jotakin varten. Jehova käski Moosesta sanomaan nuriseville israelilaisille: ”Pyhittäytykää huomiseksi, koska te saatte varmasti syödä lihaa.” (4Mo 11:18.) Ennen kuin israelilaiset ylittivät Jordanin, Joosua käski: ”Pyhittäytykää, sillä huomenna Jehova tekee ihmeellisiä tekoja teidän keskuudessanne.” (Jos 3:5.) Tällä ilmauksella on kaikissa tapauksissa uskonnollinen, hengellinen ja moraalinen merkitys. Se voi tarkoittaa hankkiutumista eroon kaikesta sellaisesta, mikä on vastenmielistä Jehovalle tai pahaa hänen silmissään, fyysinen epäpuhtaus mukaan luettuna. Jumala sanoi Moosekselle: ”Mene kansan luo, ja sinun on pyhitettävä heidät tänään ja huomenna, ja heidän on pestävä päällysvaippansa – –, sillä kolmantena päivänä Jehova tulee kaiken kansan silmien edessä alas Siinainvuorelle.” (2Mo 19:10, 11.) Puhdistautumisen merkityksessä sanaa käytetään esim. 2. Samuelin kirjan 11:4:ssä, jossa sanotaan: ”Tämä oli pyhittäytymässä epäpuhtaudestaan.”

Jehova sanoi israelilaisille, että heidän tuli pysyä erillään maailman kansakunnista ja puhtaina niiden tavoista, ja jotta he voisivat pysyä erilleen asetettuina, hän antoi heille lakeja, joissa määritettiin mm. mikä oli puhdasta ja mikä epäpuhdasta syötävää. Sitten hän kertoi heille syyn tähän: ”Sillä minä olen Jehova, teidän Jumalanne, ja teidän on pyhittäydyttävä ja osoittauduttava pyhiksi, sillä minä olen pyhä.” (3Mo 11:44.)

Jehova Jumala. Jehova Jumala on pyhä ja ehdottoman puhdas. Hänellä on Luojana ja Kaikkeuden Suvereenina oikeus saada kaikkien luomustensa yksinomainen palvonta. Hän sanoo sen tähden, että hän on ilmaiseva pyhyytensä, pyhittävä itsensä ja nimensä koko luomakunnan silmien edessä: ”Minä osoitan suuruuteni ja pyhitän itseni ja teen itseni tunnetuksi monien kansakuntien silmien edessä; ja niiden on tultava tietämään, että minä olen Jehova.” (Hes 38:23.) Niiden, jotka haluavat saada hänen suosionsa ja elämän, on ”pyhitettävä” hänet ja hänen nimensä; toisin sanoen heidän on pidettävä tuo nimi sille kuuluvalla paikalla, kaikkia muita nimiä korkeammalla ja erillään niistä (3Mo 22:32; Jes 8:13; 29:23). Kaikkein tärkein asia, jota Jeesus opetti seuraajansa rukoilemaan, oli: ”Meidän Isämme taivaissa, olkoon sinun nimesi pyhitetty [tai: ”pidettäköön sinun nimesi pyhänä; kohdeltakoon sinun nimeäsi pyhänä”].” (Mt 6:9, Rbi8, alav.)

Jeesus Kristus.  Jehova Jumala valitsi ainosyntyisen Poikansa ja lähetti hänet maan päälle suorittamaan erikoistehtävää Jumalan nimen puolesta ja antamaan henkensä lunnaiksi ihmiskunnan puolesta. Juutalaiset eivät kansana kuitenkaan ottaneet häntä vastaan eivätkä kunnioittaneet häntä Jumalan lähettämänä. He eivät tunnustaneet, että hän oli Jumalan Poika ja että hänellä oli erikoisasema Isänsä edessä. Hän vastasi heille: ”Sanotteko te minulle, jonka Isä on pyhittänyt ja lähettänyt maailmaan: ’Sinä rienaat’, koska sanoin: olen Jumalan Poika?” (Joh 10:36.)

Apostoli Pietari käskee kirjeessään kristittyjä: ”Pyhittäkää Kristus Herrana sydämessänne.” Hän osoittaa, että näin toimivat pysyvät erossa pahasta ja tekevät hyvää. Kansojen ihmiset pelkäävät ja kunnioittavat sydämessään ihmisiä ja erilaisia asioita, mutta kristityn sydämessä, hänen kiintymyksensä ja vaikuttimiensa tyyssijassa, tulee Kristuksen olla oikealla paikalla. Se merkitsee sitä, että hän tunnustaa Kristuksen aseman Jumalan lähettämänä elämän Pääedustajana, messiaanisena Kuninkaana, Jumalan Ylimmäisenä Pappina ja sellaisena, joka antoi elämänsä lunnaiksi. Hänen tulee myös jäljitellä Kristuksen esimerkkiä hyvästä käytöksestä ja käyttäytyä kristittynä niin, että hän voi säilyttää hyvän omantunnon. Jos joku (vaikka hallitusasemassa olevakin) vaatisi kristittyä jyrkkään sävyyn esittämään syyn toivoonsa, kristitty, joka pyhittää Kristuksen sydämessään, puolustautuu hyvin mutta lempeämielisesti ja syvää kunnioitusta osoittaen. (1Pi 3:10–16.)

Enkelit. Jeesus sanoo Jumalan enkeleitä ”pyhiksi” enkeleiksi, pyhitetyiksi, Jehovan pyhään käyttöön erotetuiksi (Mr 8:38; Lu 9:26; vrt. Ps 103:20). He ovat Jehovan pyhässä läsnäolossa ja näkevät hänen kasvonsa (Mt 18:10; Lu 1:19).

Ihmiset ja eläimet. Jumala valitsi menneisyydessä joitakuita, joita hän halusi käyttää ainoastaan omaan palvelukseensa, ja pyhitti heidät. Kun hän päätti käyttää Leevin heimoon kuuluvia miehiä pitämään huolta pyhästä tabernaakkelista ja siihen liittyvästä palveluksesta, hän sanoi Moosekselle: ”Katso, minä itse otan leeviläiset Israelin poikien keskuudesta kaikkien Israelin poikien esikoisten sijaan, jotka avaavat kohdun, ja leeviläisten on tultava minun omikseni. Jokainen esikoinen on näet minun. Sinä päivänä, jona minä löin jokaisen esikoisen Egyptin maassa, minä pyhitin itselleni jokaisen Israelin esikoisen, sekä ihmisten että kotieläinten. Niiden pitää tulla minun omikseni. Minä olen Jehova.” Israelin 11 muun heimon esikoisten lunastamiseksi israelilaisten täytyi antaa Jehovalle korvaukseksi kaikki miespuoliset leeviläiset. Sen lisäksi heidän täytyi maksaa pyhäkköön viisi sekeliä (11 dollaria) kaikista niistä miespuolisista esikoisista, joiden määrä ylitti miespuolisten leeviläisten kokonaismäärän. Tällä tavoin nuo esikoiset vapautettiin, niin ettei heitä asetettu erilleen yksinomaiseen Jehovan palvelukseen. (4Mo 3:12, 13, 46–48.)

Tämän jälkeen kaikkia kohdun avanneita miespuolisia esikoisia pidettiin pyhitettyinä, mutta heidät esitettiin temppelissä ja lunastettiin maksamalla viisi sekeliä (11 dollaria) (2Mo 13:2; 3Mo 12:1–4; 4Mo 18:15, 16). Nasiirilupauksen tehneet olivat pyhitettyjä lupauksensa voimassaoloajan (4Mo 6:1–8). Kotieläinten esikoiset olivat myös pyhitettyjä uhrattavaksi tai joissakin tapauksissa lunastettavaksi (5Mo 15:19). (Ks. ESIKOINEN.)

Papisto. Jehova päätti lisäksi erottaa Leevin heimosta yhden suvun, joka palvelisi häntä uhreja esittävinä pappeina, nimittäin Aaronin ja hänen poikansa sekä heidän miespuoliset jälkeläisensä (2Mo 28:1–3, 41). Sitten heidät pyhitettiin uhraamalla sopivia uhreja vertauskuvallisin menoin, joita on kuvailtu 2. Mooseksen kirjan 29. luvussa. Jehovan ikuinen Ylimmäinen Pappi Jeesus Kristus ja hänen pappistoverinsa eli alipappinsa, nimittäin ne, jotka seuraavat Kristuksen askeleita ja jotka Jumala voitelee Kristuksen ruumiin jäseniksi, on myös pyhitetty (2Te 2:13; Il 1:6; 5:10).

Miten pyhitys tapahtuu. Niiden, jotka pyhitetään Kristuksen askeleiden seuraajina, täytyy käydä läpi tietty tapahtumasarja. Apostoli Paavali käytti sanaa pyhittää merkityksessä puhdistaa synnistä Jumalan silmissä, kun hän kirjoitti: ”Sillä jos vuohien ja sonnien veri ja hiehon tuhka saastuneiden päälle vihmottuna pyhittää aina lihan puhtauteen asti, niin kuinka paljon enemmän Kristuksen veri, hänen joka ikuisen hengen välityksellä uhrasi itsensä virheettömänä Jumalalle, tuleekaan puhdistamaan meidän omantuntomme kuolleista teoista suorittaaksemme pyhää palvelusta elävälle Jumalalle?” (Hpr 9:13, 14.)

”Kristuksen veri” edustaa hänen täydellisen ihmiselämänsä arvoa, ja juuri se pesee pois häneen uskovan ihmisen syntivelan. Se pyhittää siis todellisuudessa (ei vain kuvaannollisesti [vrt. Hpr 10:1–4]), niin että uskovan liha puhdistuu Jumalan näkökannalta ja hän saa puhtaan omantunnon. Lisäksi Jumala julistaa uskovan vanhurskaaksi ja tekee hänet soveliaaksi toimimaan Jeesuksen Kristuksen alipappina (Ro 8:1, 30). Näistä ihmisistä käytetään sanaa haʹgi·oi, ”pyhät”, ”pyhimykset” (KJ), eli Jumalalle pyhitetyt ihmiset (Ef 2:19; Kol 1:12; vrt. Ap 20:32, jossa puhutaan ”pyhitetyistä [tois hē·gi·a·smeʹnois]”).

Ensimmäinen askel niiden kohdalla, joista tulee Kristuksen perijätovereita, on siis se, että Jehova Jumala vetää heitä Jeesuksen Kristuksen puoleen, koska he uskovat Jumalan sanan totuuteen (Joh 6:44; 17:17; 2Te 2:13). Koska Jehova on näin hyväksynyt heidät, heidät on ”pesty puhtaiksi, – – pyhitetty, – – julistettu vanhurskaiksi Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja meidän Jumalamme hengellä” (1Ko 6:11). Kristuksesta tulee siten heille ’viisaus, vanhurskaus ja pyhitys ja vapautus lunnaiden perusteella’ (1Ko 1:30). Apostoli Paavali sanoi heistä: ”Sillä sekä hän [Kristus], joka pyhittää, että ne, jotka pyhitetään, ovat kaikki peräisin yhdestä, ja siitä syystä hän ei häpeä kutsua heitä ’veljiksi’.” (Hpr 2:11.) Heistä tulee ”Jumalan poikia” ja Jumalan huomattavimman Pojan ”veljiä” siten, että heidät siitetään hengellä (Ro 8:14–17; Joh 3:5, 8).

Pyhitys on säilytettävä. Pyhitys ei ole yksipuolista. Se täytyy säilyttää ja tässä on uskovallakin osuutensa. Hän voi joko menettää pyhityksensä tai pitää siitä kiinni.

Kristus Jeesus antoi pyhitetyille mallin (Joh 13:15). Hän sanoi rukouksessaan Jumalalle: ”Minä pyhitän itseni heidän hyväkseen, jotta hekin olisivat pyhitettyjä totuudella.” (Joh 17:19.) Jeesus pysyi moitteettomana ja säilytti asemansa erilleen asetettuna, jotta hän voisi pyhittää seuraajansa. Näiden on säilytettävä pyhityksensä aina maallisen elämänsä loppuun saakka. Voidakseen onnistua siinä heidän on pysyttävä erossa kaikesta kunniattomasta ja ihmisistä, jotka harjoittavat sellaista, jotta he voisivat olla ”astia kunniallista tarkoitusta varten, pyhitetty, omistajalleen hyödyllinen, kaikkeen hyvään työhön valmistautunut” (2Ti 2:20, 21). Heidän on ymmärrettävä, että heidät on ostettu Kristuksen omalla verellä ja että heidät on Jumalan tahdon mukaan ”pyhitetty Jeesuksen Kristuksen ruumiin uhrilahjalla kerta kaikkiaan” (Hpr 10:10). Heitä kehotetaan pyrkimään ”pyhitykseen, jota ilman kukaan ei tule näkemään Herraa” (Hpr 12:14).

Pyhitetyt voivat säilyttää pyhityksensä, vaikka he ovatkin yhä epätäydellisessä lihassa, joka on taipuvainen syntiin. Varoittaessaan pyhityksen menettämisestä Paavali muistuttaa pyhitettyjä, että heidät ’pyhitettiin uuden liiton verellä’ (Hpr 10:29; Lu 22:20). Uuden liiton Välittäjänä Kristus auttaa heitä noudattamaan liiton vaatimuksia, niin että he ovat tottelevaisia ja heidän käytöksensä on puhdasta, jolloin he pysyvät pyhitettyinä. ”Hän on yhdellä uhrilahjalla tehnyt ainiaaksi täydellisiksi ne, jotka pyhitetään.” (Hpr 10:14.) Välittäjänä ja Ylimmäisenä Pappina Kristus ”voi myös täysin pelastaa ne, jotka lähestyvät Jumalaa hänen välityksellään” (Hpr 7:25). Mutta jos he palaavat harjoittamaan syntiä, ei ole olemassa toista uhria vaan ainoastaan tuomion ja tuhon odotus (Hpr 10:26, 27).

Pyhitettyjä ei siis ole kutsuttu jatkamaan sitä elämäntapaa, jota he noudattivat ennen kuin heidät pyhitettiin, eikä palaamaan sellaiseen elämäntapaan. Apostoli kehottaa: ”Sillä tätä Jumala tahtoo, teidän pyhitystänne, että kartatte haureutta; että kukin teistä tietää, miten saada hallintaan oma astiansa pyhityksessä ja kunniassa.” ”Sillä ei Jumala kutsunut meitä sallien epäpuhtautta, vaan pyhityksen yhteydessä.” (1Te 4:3, 4, 7.)

Jumalan sana ja henki. Jumalan sanalla on pyhityksessä suuri osa, ja tätä sanaa on noudatettava tarkasti pyhityksen säilyttämiseksi (Ap 20:32). Jumala lähettää uskovalle ja pyhitetylle myös pyhän henkensä, joka vaikuttaa hänessä merkittävästi puhtautta edistävänä voimana. Se auttaa pyhitettyä olemaan tottelevainen ja elämään puhdasta elämää. (1Pi 1:2.) Jumalan hengen ohjauksen ansiosta heidän uhrinsa voi olla pyhitetty, puhdas ja Jumalalle otollinen (Ro 15:16). Kaikenlainen epäpuhtaus osoittaa piittaamattomuutta Jumalan henkeä kohtaan ja ’murehduttaa’ sitä (Ef 4:30; 1Te 4:8; 5:19). Se voi johtaa jopa pyhän hengen rienaamiseen, jota ei anneta anteeksi (Mt 12:31, 32; Lu 12:8–10).

Paikkojen pyhittäminen. Jehovan asuinpaikka tai mikä tahansa paikka, jossa hän asuu kuvaannollisesti, on pyhitetty eli pyhä paikka, pyhäkkö. Erämaassa olleesta tabernaakkelista sekä Salomon ja Serubbabelin myöhemmin rakentamista temppeleistä (joista jälkimmäisen Herodes Suuri rakensi uudelleen entistä suuremmaksi) käytettiin ilmauksia miq·daš tai qoʹdeš ’erilleen asetetut’ eli ’pyhät’ paikat. Koska nämä paikat olivat syntisen kansan keskuudessa, ne täytyi ajoittain puhdistaa (kuvaannollisessa merkityksessä) saastutuksesta vihmomalla ne uhrieläinten verellä (3Mo 16:16).

Jerusalem. Niin ikään Jerusalemia, suuren Kuninkaan kaupunkia (Ps 48:1, 2; 135:21), ja sen sijaintipaikkaa pidettiin pyhitettyinä (Jes 48:1, 2; 52:1; Ne 11:1; Da 9:24). Vastaavasti myös Uusi Jerusalem, taivaallinen kaupunki, on pyhäkkö, jonne saavat mennä vain pyhitetyt – ei kukaan, joka harjoittaa epäpuhtautta (jollaista on esim. spiritismi, haureus, murhaaminen, epäjumalanpalvelus ja valehteleminen) (Il 21:2; 22:14, 15, 19).

Eedenin puutarha oli myös pyhäkkö. Jehova ilmestyi Eedenin puutarhassa edustajansa välityksellä keskustellakseen Aadamin ja Eevan kanssa ja neuvoakseen heitä; se oli puhdas, synnitön, täydellinen paikka, jossa ihminen oli rauhassa Jumalan kanssa (1Mo 1:28; 2:8, 9; 3:8, 9; 5Mo 32:4). Sen vuoksi Aadam ja Eeva ajettiin sieltä pois, kun he olivat kapinoineet. Tämä paratiisi oli paikka, jonka Jumala oli asettanut erilleen eli pyhittänyt puhtaiden, vanhurskaiden ihmisten asuinpaikaksi. Kun Aadamista ja Eevasta sitten tuli synnintekijöitä, heidät ajettiin sieltä pois, jotteivät he olisi voineet syödä elämän puusta ja siten elää ikuisesti syntisyydestään huolimatta. (1Mo 3:22–24.)

Palava pensas ja Siinainvuori. Kun Jumala valtuutti Mooseksen palaamaan Egyptiin ja vapauttamaan hänen kansansa orjuudesta Jumalan omassa muistonimessä Jehova (2Mo 3:15, 16), hän lähetti matkaan enkelinsä, joka näyttäytyi Moosekselle palavassa pensaassa. Kun Mooses lähestyi sitä, Jehovaa edustanut enkeli käski Mooseksen riisua sandaalinsa, koska kuten hän sanoi: ”Paikka, jossa seisot, on pyhää [qoʹdeš] maata.” (2Mo 3:1–5.)

Kun kansa myöhemmin kokoontui Siinainvuoren juurelle lakiliiton saamisen aikaan, Jehova antoi Moosekselle käskyn: ”Aseta vuorelle rajat ja pyhitä se”, koska Jehova oli siellä enkeliedustajiensa välityksellä (2Mo 19:23; Ga 3:19). Jokainen, joka ylitti nuo rajat, surmattiin, sillä kukaan ei voi lähestyä Jehovan läsnäoloa ilman valtuuksia (2Mo 19:12, 13). Mooses saattoi kuitenkin Jumalan nimittämänä välittäjänä mennä lähemmäksi. Mooses esikuvasi näin profeetallisesti Jeesusta Kristusta, joka toimii voideltujen kristittyjen suurena Välittäjänä näiden lähestyessä taivaallista Siioninvuorta (Hpr 12:22–24).

Turvakaupungit ja armeijan leirit. Jotkin Israelin kaupungit asetettiin erikoistarkoitukseen tahattomien tappajien turvapaikoiksi. Ne pyhitettiin eli niille annettiin ”pyhä asema”. (Jos 20:7–9.)

Israelin armeijan leirit olivat pyhitettyjä paikkoja, sillä Jumala ’kulki ympäri leirissä’. Sen vuoksi siellä täytyi säilyttää moraalinen, hengellinen ja fyysinen puhtaus. (5Mo 23:9–14; 2Sa 11:6–11.)

Esineiden pyhittäminen. Koska tabernaakkeli ja temppeli olivat pyhitettyjä rakennuksia, myös niissä olevien esineiden oli oltava pyhiä, pyhitettyjä. Liiton arkku, suitsutusalttari, näkyleipäpöytä, lampunjalka, polttouhrialttari, allas, kaikki välineet, suitsuke ja voiteluöljy, jopa pappien vaatteet, olivat pyhitettyjä. Niitä saivat käsitellä ja siirtää vain pyhitetyt henkilöt: papit ja leeviläiset. (2Mo 30:25, 32, 35; 40:10, 11; 3Mo 8:10, 11, 15, 30; 4Mo 4:1–33; 7:1.) Tabernaakkelissa palvelevat papit suorittivat ”pyhää palvelusta taivaallisten esikuvassa ja varjossa, niin kuin Moosekselle, kun hän oli saamaisillaan teltan valmiiksi, annettiin jumalallinen käsky. Sillä hän sanoo: ’Katso, että teet kaikki sen mallin mukaan, joka sinulle vuorella näytettiin.’” (Hpr 8:4, 5.)

Teurasuhrit ja ruoka. Teurasuhrit ja uhrilahjat olivat pyhitettyjä, koska ne uhrattiin pyhitetyllä alttarilla määräysten mukaan (Mt 23:19). Pappien saama osuus oli pyhä, eikä sitä saanut syödä papilliseen huonekuntaan kuulumaton, eivätkä papitkaan saaneet syödä sitä ollessaan ”epäpuhtaassa” tilassa (3Mo 2:3; 7:6, 32–34; 22:1–13). Myös näkyleipä oli pyhää, pyhitettyä (1Sa 21:4; Mr 2:26).

Se ruoka, jonka Jehova järjesti papistolleen, oli siis pyhitettyä, ja samalla tavoin hänen kristityille palvelijoilleen antamansa ravinto on pyhitettyä, niin kuin tulee olla kaiken, mitä hänen pyhitetyt palvelijansa nauttivat tai mihin he osallistuvat. Apostoli Paavali varoittaa omaatuntoa vailla olevista ihmisistä, jotka ulkonaisesti näyttelevät pyhyyttä ja ”kieltävät menemästä naimisiin ja käskevät karttamaan ruokia, jotka Jumala loi niiden kiittäen nautittavaksi, joilla on uskoa ja jotka tuntevat täsmällisesti totuuden. Tämä johtuu siitä, että kaikki Jumalan luoma on hyvää, eikä mikään ole hylättävää, jos se otetaan vastaan kiittäen, sillä Jumalan sana ja sitä koskeva rukous pyhittävät sen.” (1Ti 4:1–5.) Jos Jumalan sana julistaa jonkin puhtaaksi, se on puhdasta, ja kiittämällä siitä rukouksessa kristitty ottaa sen vastaan pitäen sitä pyhitettynä, ja hän on sitä syödessään Jumalan silmissä puhdas.

Kymmenykset. Viljan, hedelmien ja karjan kymmenyksiä, jotka israelilaiset panivat erilleen, pidettiin pyhitettyinä eikä niitä voitu käyttää mihinkään muuhun tarkoitukseen (3Mo 27:30, 32). Tämän mukaisesti kukaan ei voi pysyä syyttömänä Jumalan edessä, jos hän käyttää väärin jotain pyhitettyä tai vahingoittaa tai puhuu pahaa jostakusta Jumalalle pyhitetystä, mm. Kristuksen voidelluista veljistä. Jeesus osoitti tämän juutalaisille, kun he syyttivät häntä rienauksesta (Joh 10:36). Apostoli Pietari varoitti jumalattomia kohtaavasta tuhosta, ja hän sanoo heistä, että ”uhkarohkeina, omapäisinä he eivät vapise kunniakkaiden edessä [jotka Jehova on pyhittänyt] vaan puhuvat herjaavasti” (2Pi 2:9–12; vrt. Ju 8).

Ajanjaksot ja tilaisuudet. Raamatussa kerrotaan, mitä Jumala teki päättäessään maahan liittyvän luomistyönsä: ”Seitsemänteen päivään mennessä Jumala sai tekemänsä työn valmiiksi, ja hän ryhtyi lepäämään – –. Ja Jumala ryhtyi siunaamaan seitsemättä päivää ja pyhittämään sitä.” (1Mo 2:2, 3.) Ihmisten tuli sen vuoksi pitää tätä ”päivää” pyhän palveluksen ja Jehovan tottelemisen ”päivänä”. Sitä ei saanut saastuttaa itsekeskeisillä teoilla. Siksi Aadam ja Eeva rikkoivat tätä ”päivää” vastaan, kun he ryhtyivät toteuttamaan itsemääräämishankettaan, toimimaan maan päällä oman päänsä mukaan riippumattomina Suvereenistaan Jehovasta. Heprealaiskirjeen 3:11, 13:n ja 4:1–11:n mukaan Jumalan ’lepopäivä’ jatkuu vieläkin. Koska Jumala pyhitti tämän ”päivän” eli asetti sen erilleen omaa tarkoitustaan varten, tuo maata koskeva tarkoitus tulee täyttymään vanhurskaudessa tämän ”päivän” aikana viimeistä piirtoa myöten (vrt. Jes 55:10, 11).

Sapattipäivät, erityiset juhlapäivät ja muut ajanjaksot, kuten riemuvuosi, olivat pyhitettyjä (2Mo 31:14; 3Mo 23:3, 7, 8, 21, 24, 27, 35, 36; 25:10).

Maan pyhittäminen. Israelilainen saattoi pyhittää osan maaomaisuuttaan Jumalalle joko siten, että hän asetti sen erilleen ja luovutti maan tuoton pyhäkölle, tai siten, että hän maksoi pyhäkölle maan (eli sen sadon) hinnan papin arvion mukaan. Jos hän päätti ostaa sen takaisin, hänen oli lisättävä viides osa papin arvioimaan pellon arvoon, joka määräytyi riemuvuoteen asti saatavien satojen luvun mukaan. Riemuvuonna pelto tietenkin palautettiin omistajalleen. (3Mo 27:16–19.)

Seuraavissa jakeissa puhutaan ilmeisesti omistajasta, joka ei osta peltoa takaisin, vaan myy sen jollekulle toiselle, jolloin maa joutuu riemuvuonna lain mukaan pysyvästi pyhäkön omistukseen. Cookin Commentaryssa sanotaan tästä 3. Mooseksen kirjan 27:20, 21:ssä esitetystä laista: ”[Nuo sanat] saattavat tarkoittaa tapausta, jolloin joku on ehkä petollisesti myynyt osuutensa pellosta ja ottanut hinnan itselleen, sen jälkeen kun hän oli juhlallisesti luvannut sen Pyhäkölle.” Tai kysymyksessä voi olla sellainen tapaus, että jollakulla oli edelleen pelto käytössään ja hän täytti lupauksensa jonkin aikaa maksamalla vuosittain ikään kuin maan vuokrana vastaavan osan lunastushinnasta, mutta myöhemmin hän myi osuutensa toiselle saadakseen käteistä rahaa. Sellaista peltoa pidettiin ”vihittynä”, koska hän piti pyhäkölle pyhitettyä ikään kuin omanaan ja halveksi sen pyhyyttä tekemällä siitä kauppatavaraa.

Tämä voi olla samantapainen periaate kuin 5. Mooseksen kirjan 22:9:ssä esitetyssä laissa: ”Et saa kylvää viinitarhaasi kahdenlaista siementä, jottei kylvämäsi siemenen koko sato ja viinitarhasi tuotto joutuisi pyhäkölle.” Tällainen menetys seuraisi sen lain rikkomisesta, joka oli esitetty aiemmin 3. Mooseksen kirjan 19:19:ssä.

”Pyhitetyn” ja ”vihityn” välinen ero oli siinä, että ”vihittyä” ei voinut lunastaa takaisin (ks. KIELTO, KIELTORAJOITUS). Talojen suhteen meneteltiin samalla tavalla (3Mo 27:14, 15). Jos joku kuitenkin pyhitti jonkun toisen perintöomaisuudesta ostamansa pellon, se palautettiin riemuvuonna alkuperäiselle omistajalleen (3Mo 27:22–24).

Avioliitossa. Apostoli Paavali sanoo naimisissa oleville kristityille: ”Ei-uskova mies on pyhitetty suhteessaan vaimoonsa, ja ei-uskova vaimo on pyhitetty suhteessaan veljeen; muutoinhan lapsenne olisivat epäpuhtaita, mutta nyt he ovat pyhiä.” Jehova ottaa kristityn huomioon eikä pidä hänen aviosuhdettaan ei-uskovaan puolisoon saastuttavana. Pyhitetyn puolison puhtaus ei pyhitä ei-uskovaa, niin että hänestä tulisi Jumalan pyhiin kuuluva, mutta heidän suhteensa on puhdas ja kunniallinen. Ei-uskovalla puolisolla on erinomainen tilaisuus hyötyä tarkkailemalla uskovan kristillistä vaellusta, ja hän saattaa itsekin pelastua. (1Ko 7:14–17.) Tällaisesta liitosta syntyneet lapset ovat uskovan ”ansion” perusteella pyhiä, Jumalan huolenpidon ja suojeluksen alaisia, eivät epäpuhtaita niin kuin lapset, joiden vanhemmista kumpikaan ei ole uskova. (Ks. PYHYYS: Jehova siunaa pyhyyden.)