Luonnon kyyneleet
ON VARHAINEN aamu, ja ilma on viileä ja tyyni. Jokaisen lehden ja ruohonkorren pinnalla olevat pisarat saavat ne kimmeltämään päivän ensimmäisten valonsäteiden osuessa niihin. Tuntuu siltä, kuin kasvit vuodattaisivat ilon kyyneleitä tervehtiessään auringonnousua. Ei ihme, että kaste on innoittanut runoilijoita – ja valokuvaajia.
Kaste saa aikaan muutakin kuin virkistää ihmisen mieltä. Tämä kaikkialla muualla paitsi napa-alueilla yleinen ilmastollinen ilmiö on elämää ylläpitävä kosteuskerros. Jehova Jumala on suunnitellut ilman siten, että kun se jäähtyy tietyissä olosuhteissa yön aikana, se saavuttaa niin kutsutun kastepisteen. Tämä on lämpötila, jossa ilma ei voi pitää kosteutta enää itsessään vaan luovuttaa sen pinnoille, jotka ovat ympäröivää ilmaa kylmempiä. Vettä kaipaavien kasvien tiedetään imeneen lehtiensä kautta itseensä oman painonsa verran kastetta, josta ne varastoivat suuren osan juuriensa kautta multaan.
Raamatun maissa, joissa on pitkä kuivakausi, kaste voi toisinaan olla käytännöllisesti katsoen ainoa tapa, jolla kasvit saavat vettä. Raamatussa kaste yhdistetäänkin usein satoon – ja kasteen puute nälänhätään.
Kasteella voi myös olla yksilöllisempi merkitys. Jäähyväislaulussaan Jumalan kansalle Mooses kirjoitti: ”Sateena pisaroikoon minun opetukseni, kasteena valukoon puheeni niinkuin vihma vihannalle, niinkuin sadekuuro ruohikolle.” (5. Mooseksen kirja 32:2.) Mooses puhui sanoja, jotka olivat kuin elämää antava kaste. Koska hän oli nöyrin ihminen, hänelle oli varmasti myös tullut tavaksi puhua hellävaraisesti ja huomaavaisesti (4. Mooseksen kirja 12:3). Hänen sanansa ravitsivat kuin kaste tai pehmeä sade vahinkoa tuottamatta.
Kun seuraavan kerran ihmettelet aamukasteen – luonnon omien kyyneleiden – herkkää kauneutta, ehkä haluat miettiä kasteen Luojan kunnioitusta herättävää viisautta.