Täysipainoista yhdessäoloa vähän kerrallaan
HARVAT vanhemmat käyttävät tätä nykyä riittävästi aikaa lastensa kanssa. Monet heistä ovat yksinhuoltajia, jotka yrittävät kovasti ilman aviopuolison apua hankkia elatuksen jälkeläisilleen. Huononevan taloudellisen tilanteen vuoksi myös yhä useammat naimisissa olevat vanhemmat havaitsevat, että sekä isän että äidin täytyy olla kodin ulkopuolella työssä, jotta perhe tulisi toimeen. Ei ole siis ihme, että ajatus täysipainoisesta, tasokkaasta yhdessäolosta on voittanut alaa.
Täysipainoinen yhdessäolo (quality time) merkitsee tavallisesti sitä, että lapsen kanssa olemiseen järjestetään jonkin verran aikaa, usein jotain nimenomaista toimintaa varten – esimerkiksi eläintarhassa käymistä varten. Tällä ajatuksella on epäilemättä omat hyvät puolensa. Lapset tarvitsevat kaiken sen erityishuomion, jonka he voivat saada. Lastenkasvatuksen asiantuntijoille alkaa kuitenkin tulla yhä selvemmäksi, että ajatuksella täysipainoisesta yhdessäolosta on joitakin varjopuolia.
Monet kiireiset, uraansa keskittyneet vanhemmat ovat nähtävästi omaksuneet sellaisen houkuttelevan ajatuksen, että suunnitelmallisesti käytetty hetki lapsen kanssa tyydyttää koko hänen tarpeensa saada huomiota vanhemmiltaan. Newyorkilaisen Daily News -sanomalehden mukaan tri Lee Salk, Yhdysvalloissa sijaitsevan Cornellin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan professori, sanookin: ”Täysipainoisen yhdessäolon käsite on hölynpölyä.” Hän selittää: ”Koko ilmaus syntyi vanhempien syyllisyydentunteiden vuoksi. Ihmiset sallivat itsensä käyttää vähemmän aikaa lastensa kanssa.”
Mutta eikö ajan käytön laatu, kun vanhemmat kohdistavat jakamattoman huomion lapseensa, korvaa määrän? Ei korvaa siitä yksinkertaisesta syystä, että vanhemmat opettavat parhaiten lapsiaan omalla esimerkillään. Tämän itsestään selvän toteamuksen synkkää puolta havainnollistaa kauhistuttavalla tavalla eräs hiljattain tehty tutkimus, joka koski slummikorttelien nuoria. Ne joiden perheestä joku oli ollut vankilassa heidän ollessaan kasvuiässä, päätyivät kaksi kertaa muita todennäköisemmin itsekin vankilaan. Samoin alkoholin tai huumeiden väärinkäyttäjien holhoamista kasvuikäisistä lapsista tuli lähes kaksi kertaa todennäköisemmin näiden vaarallisten aineiden väärinkäyttäjiä.
Vanhempien hyvällä esimerkillä voi olla aivan yhtä voimakas vaikutus. Ongelma on se, että hyvän esimerkin antaminen vaatii aikaa, pitkiä aikajaksoja, ei vain lyhyitä, täysipainoisen yhdessäolon hetkiä. Newyorkilainen Daily News -lehti sanoikin: ”Täysipainoista yhdessäoloa koskeva ajatus on puutteellinen siitä syystä, että tärkeimmät hetket lapsen ja isän tai äidin välillä – keskustelut ja ratkaisut, jotka juurruttavat lapseen turvallisuudentunnetta, arvoja ja itseluottamusta – syntyvät spontaanisti.” Spontaaneja hetkiä ei voi suunnitella etukäteen. Isä tai äiti voi suunnitella viettävänsä 15 minuuttia täysipainoisesti lapsensa kanssa, mutta kuka tietää, kykenevätkö he silloin virittäytymään hyvään tunnelmaan? Miten lapsi voi oppia esimerkistä, jos nuo ovat päivän ainoat isän tai äidin kanssa vietetyt minuutit?
Koska vanhemmilla on kuitenkin hyvin vähän aikaa käytettävissään, niin miten ongelma voidaan ratkaista? Ei ole olemassa yksinkertaista vastausta. Vääjäämätön tosiasia on se, että tämä maailma on tehnyt lastenkasvatuksesta erittäin vaikean tehtävän. Jotkut vanhemmat voisivat ehkä kiinnittää vähemmän huomiota uraansa. Eräs kirjoittaja, jolta ilmestyi hiljattain lastenkasvatusta käsittelevä kirja, kehottaa jokaista isää tai äitiä, jonka olosuhteet sen sallivat, toimimaan juuri näin – jäämään kotiin lastensa kanssa. Monilla vanhemmilla ei kuitenkaan ole tällaista mahdollisuutta. Nekin, joilla on joustava työaikataulu tai jotka eivät tee palkkatyötä, havaitsevat, että on vaikeaa löytää riittävästi aikaa lapsille.
Jotkut asiantuntijat kehottavat vanhempia harkitsemaan sitä, voisivatko nämä tehdä joitakin kotitöitä – esimerkiksi siivota, laittaa ruokaa, kunnostaa kotia, huolehtia autosta, pestä pyykkiä ja käydä kaupassa – yhdessä lastensa kanssa. Vanhemmat voivat saada riittävästi aikaa viestintäyhteyksien avoimina pitämiseen ja myönteisen esimerkin antamiseen tekemällä yhdessä tavanomaisimpiakin arkiaskareita tai vain rentoutumalla yhdessä. Kristityt vanhemmat haluavat lastensa osallistuvan heidän kanssaan myös muunlaiseen toimintaan. Kristilliset kokoukset, sananpalvelus, perheen raamatuntutkistelu ja palvojatovereiden seurassa oleminen antavat vanhemmille mahdollisuuden viettää arvokkaita hetkiä lastensa kanssa.
On kiinnostavaa, että Israelin kansan laissa esitettiin samanlainen ajatus noin 3000 vuotta sitten. 5. Mooseksen kirjan 6:6, 7:stä luemme: ”Nämä sanat, jotka minä tänä päivänä sinulle annan, painukoot sydämeesi. Ja teroita niitä lastesi mieleen ja puhu niistä kotona istuessasi ja tietä käydessäsi, maata pannessasi ja ylös noustessasi.” Elämä ei ollut välttämättä helpompaa muinoin. Ajattele kaikkea sitä aikaa, joka meni jo välttämättömien päivittäisten tehtävien hoitamiseen – kuinka paljon isän täytyi käyttää aikaa hankkiakseen perheelleen toimeentulon tai kuinka paljon työtä vaadittiin esimerkiksi ruoanlaittoon tai pyykinpesuun! Jehovaa rakastavat vanhemmat tekivät kuitenkin mahdollisimman paljon asioita yhdessä lastensa kanssa ja löysivät siten päivän mittaan monia hetkiä, jolloin he saattoivat teroittaa Jumalan lakia lastensa nuoreen mieleen.
Näin kristittyjen vanhempien tulee toimia nykyäänkin. Heidän täytyy välttää helppoja ratkaisuja, kun on kyse ajan viettämisestä lasten kanssa. Lastenkasvatuksessa laatu ei tosiaankaan korvaa määrää. Erityisesti kehitysvuosinaan lapset eivät tarvitse vain sitä, että vanhemmat tekevät jotain erikoista heidän kanssaan, vaan myös pelkkiä yhdessäolon hetkiä.
[Kuva s. 17]
Lapset osallistuvat kotipuuhiin
[Kuva s. 17]
Jehovan palvelemista yhdessä