ADONIA

(’Jehova on herra’).

1. Daavidin neljäs poika, jonka Haggit synnytti Hebronissa (2Sa 3:4, 5).

Vaikka Adonialla oli eri äiti kuin Absalomilla, hän muistutti tätä suuresti siinä, että hän oli ”hyvin kaunisvartaloinen” ja myös kunnianhimoinen (1Ku 1:5, 6; vrt. 2Sa 14:25; 15:1). Hän saa huomattavan sijan Raamatun kertomuksessa Daavidin loppuvuosina. Huolimatta Jehovan julistuksesta, jonka mukaan kuninkuus siirtyisi Salomolle (1Ai 22:9, 10), Adonia alkoi kerskua, että hänestä tulisi Israelin seuraava kuningas. Koska Amnon ja Absalom ja todennäköisesti myös Kilab olivat kuolleet, Adonia epäilemättä perusteli oikeuttaan valtaistuimeen sillä, että hän oli vanhin poika. Absalomin tavoin hän ilmaisi räikeästi kunnianhimoisen pyrkimyksensä, eikä hänen isänsä oikaissut häntäkään. Hän hankki itselleen tukijoita hakeutumalla armeijan päällikön Joabin sekä ylimmäisen papin Abjatarin suosioon (1Ku 1:5–8). Sitten hän piti uhrijuhlan lähellä En-Rogelia, lyhyen matkan päässä Jerusalemin kaupungista, ja kutsui sinne lähes kaikki kuninkaallisen huonekunnan jäsenet lukuun ottamatta Salomoa, profeetta Natania ja Benajaa. Hänen ilmeisenä tarkoituksenaan oli julistuttaa itsensä kuninkaaksi. (1Ku 1:9, 10, 25.)

Profeetta Natan toimi viipymättä Adonian juonen ehkäisemiseksi. Hän neuvoi Salomon äitiä Batsebaa muistuttamaan Daavidia tämän valasta Salomon kuninkuuden hyväksi ja meni sitten itse hänen jälkeensä kuninkaan asuntoon vahvistaakseen Batseban sanat ja havahduttaakseen Daavidin näkemään tilanteen vakavuuden; itse asiassa hän myös vihjasi, että hänen mielestään Daavid oli toiminut lähimpien ystäviensä selän takana. (1Ku 1:11–27.) Tämä sai iäkkään kuninkaan toimimaan, ja hän antoi viipymättä määräyksen, jonka mukaan Salomo oli heti voideltava rinnakkaishallitsijaksi ja hänen seuraajakseen valtaistuimelle. Tämä teko synnytti kansassa iloista hälinää, joka kuului Adonian pitoihin asti. Pian paikalle saapui sanansaattaja, pappi Abjatarin poika, mukanaan levottomuutta herättävä uutinen: Daavid oli julistanut Salomon kuninkaaksi. Adonian kannattajat hajaantuivat nopeasti, ja hän itse pakeni tabernaakkelin esipihaan etsimään turvaa. Salomo myönsi hänelle armahduksen sillä ehdolla, että hän käyttäytyisi hyvin. (1Ku 1:32–53.)

Daavidin kuoleman jälkeen Adonia kuitenkin kääntyi Batseban puoleen ja suostutteli tämän toimimaan edustajanaan Salomon edessä ja pyytämään Daavidin nuorta hoitajaa ja seuralaista Abisagia hänen vaimokseen. Adonian lausunto: ”Kuninkuuden oli määrä tulla minulle ja minua kohti koko Israel oli kääntänyt kasvonsa, jotta minusta olisi tullut kuningas”, ilmaisee hänen ajatelleen, että häneltä oli riistetty hänen oikeutensa, vaikka hän näennäisesti tunnustikin Jumalan toimineen asiassa. (1Ku 2:13–21.) Adonian pyyntö saattoi tosin johtua pelkästään halusta saada hyvitystä menetetystä valtakunnasta, mutta se viittaa voimakkaasti siihen, että kunnianhimo kyti hänessä edelleen, sillä muinaisen itämaisen tavan mukaan kuninkaan vaimot ja sivuvaimot saattoivat joutua ainoastaan hänen lailliselle seuraajalleen (vrt. 2Sa 3:7; 16:21). Salomo näki tämän äitinsä kautta esitetyn pyynnön tässä valossa ja määräsi Adonialle kuolemantuomion, jonka Benaja pani viipymättä täytäntöön (1Ku 2:22–25).

2. Leeviläinen, jonka Josafat lähetti opettamaan Juudan kaupungeissa (2Ai 17:7–9).

3. Yksi ”kansan päämiehistä”, jonka jälkeläinen – tai hän itse – vahvisti sinetillä eräiden ruhtinaiden ja leeviläisten kanssa tunnustussopimuksen, jonka palanneet israelilaiset tekivät Nehemian ja Esran päivinä (Ne 9:38; 10:1, 14, 16). Joidenkuiden mielestä hän on sama henkilö kuin Esran 2:13:n Adonikam, jonka jälkeläiset, lukumäärältään 666, palasivat Babylonista Serubbabelin johdolla 537 eaa. Tämä käsitys saa tukea verrattaessa niiden nimiä, jotka kansan edustajina sinetöivät Nehemian 10. luvussa mainitun päätöksen, niiden nimiin, jotka Esran 2. luvussa luetellaan palanneiden pakkosiirtolaisten päämiehinä.