KUNINKAIDEN KIRJAT

Pyhän Raamatun kirjoja, joissa kerrotaan Israelin historiaa kuningas Daavidin viimeisistä päivistä siihen asti, kun kuningas Jojakin vapautettiin vankilasta Babylonissa.

Kaksi Kuninkaiden kirjaa muodostivat alun perin yhden kirjakäärön, jonka nimi oli Kuninkaat (hepr. Mela·khimʹ), ja nykyisessä heprealaisessa Raamatussa ne lasketaan yhä yhdeksi kirjaksi, joka on neljäntenä ”Edellisinä profeettoina” tunnetussa jaksossa. Kreikkalaisessa Septuagintassa Kuninkaiden kirjoja sanottiin Kolmanneksi ja Neljänneksi kuningaskuntien kirjaksi; Samuelin kirjat olivat Ensimmäinen ja Toinen kuningaskuntien kirja. Latinalaisessa Vulgatassa nämä kirjat olivat yhdessä neljänä Kuninkaiden kirjana, sillä Hieronymuksen mielestä heprealaisen nimen mukainen nimi Regum (Kuninkaat) oli parempi kuin Septuagintassa olleen nimen kirjaimellinen käännös Regnorum (Kuningaskunnat). Septuagintassa oli tarkoituksenmukaista jakaa kirja kahtia, koska kreikkalainen käännös vokaaleineen vaati lähes kaksi kertaa niin paljon tilaa kuin hepreankielinen teksti, jossa vokaaleja alettiin käyttää vasta yleisen ajanlaskun ensimmäisen vuosituhannen jälkipuoliskolla. Toista Samuelin kirjaa ja Ensimmäistä kuninkaiden kirjaa ei ole jaettu kreikkalaisissa käännöksissä aina samasta kohtaa. Esimerkiksi Lukianos jakoi ne Septuagintan tarkistetussa laitoksessaan niin, että Ensimmäinen kuninkaiden kirja alkoi nykyisten Raamattujen 1. Kuninkaiden kirjan 2:12:sta.

Kirjojen kirjoittaminen. Vaikka Kuninkaiden kirjojen kirjoittajan nimeä ei näissä kahdessa teoksessa mainitakaan, raamatulliset todisteet ja juutalainen perimätieto viittaavat Jeremiaan. Monet näissä kahdessa kirjassa käytetyt heprealaiset sanat ja ilmaukset esiintyvät muualla Raamatussa vain Jeremian profetiassa. Kuninkaiden kirjat ja Jeremian kirja täydentävät toisiaan; jos toisessa kirjassa kuvaillaan joitakin tapahtumia perusteellisesti, toisessa niitä käsitellään yleensä vain lyhyesti. Jos Jeremia oli Kuninkaiden kirjojen kirjoittaja, hänen mainitsematta jättämisensä ei ole mitenkään yllättävää, vaikka hän olikin erittäin huomattava profeetta, sillä hänen toimintaansa käsiteltiin yksityiskohtaisesti kirjassa, joka tunnetaan hänen nimellään. Kuninkaiden kirjoissa kerrotaan, millaiset olosuhteet vallitsivat Jerusalemissa pakkosiirtolaisuuden alkamisen jälkeen, mikä osoittaa, ettei niiden kirjoittajaa ollut viety Babyloniin, ja se sopii Jeremiaan (Jer 40:5, 6).

Joidenkin tutkijoiden mielestä Kuninkaiden kirjoissa näkyy todisteita siitä, että niitä oli laatimassa useampi kuin yksi kirjoittaja tai kokooja. On kuitenkin syytä panna merkille, että käytetyistä tietolähteistä johtuvaa vaihtelua lukuun ottamatta kieli, tyyli, sanasto ja kielioppi ovat kauttaaltaan yhdenmukaiset.

Ensimmäisessä kuninkaiden kirjassa käsitellään noin 129 vuoden ajanjaksoa, joka alkaa kuningas Daavidin viimeisistä päivistä, noin vuodesta 1040 eaa., ja joka ulottuu Juudan kuninkaan Josafatin kuolemaan, noin vuoteen 911 eaa. (1Ku 22:50). Toinen kuninkaiden kirja alkaa Ahasjan hallituskaudesta (n. 920 eaa.) ja ulottuu Jojakinin pakkosiirtolaisuuden 37. vuoden, vuoden 580 eaa., loppuun asti, joten siinä tarkastellaan noin 340 vuoden ajanjaksoa (2Ku 1:1, 2; 25:27–30). Kuninkaiden kirjoissa käsitellään siis kaiken kaikkiaan noin 450 vuoden pituista jaksoa heprealaisten historiasta. Koska näissä kirjoissa on kerrottu tapahtumia vuoteen 580 eaa. asti, ne eivät ole voineet valmistua ennen sitä, ja koska niissä ei mainita Babylonin pakkosiirtolaisuuden päättymistä, ne on epäilemättä saatu valmiiksi yhtenä kirjakäärönä ennen tuota aikaa.

Molemmat kirjat kirjoitettiin nähtävästi pääosin Juudassa, koska siellä oli saatavilla suurin osa lähdeaineistosta. On kuitenkin johdonmukaista, että Toinen kuninkaiden kirja valmistui Egyptissä, minne Jeremia vietiin sen jälkeen kun Gedalja oli murhattu Mispassa (Jer 41:1–3; 43:5–8).

Kuninkaiden kirjat ovat aina kuuluneet juutalaiseen kaanoniin. Näitä kirjoja on hyvästä syystä pidetty kanonisina, sillä niissä kehitellään Raamatun pääteemaa: Jehovan suvereeniuden kunniaan saattamista ja hänen maata koskevan tarkoituksensa lopullista täyttymistä Kristuksen, luvatun Siemenen, hallinnassa olevan Valtakunnan välityksellä. Etualalle kohoavat myös kolme tärkeää profeettaa, Elia, Elisa ja Jesaja, ja heidän profetioittensa osoitetaan täyttyneen pettämättömän varmasti. Kuninkaiden kirjoissa kerrottuihin tapahtumiin viitataan ja niitä selvennetään muualla Raamatussa. Jeesus viittaa näiden kirjojen aineistoon kolme kertaa: hän puhuu Salomosta (Mt 6:29), etelän kuningattaresta (Mt 12:42; vrt. 1Ku 10:1–9) sekä Sarpatin leskestä ja Naamanista (Lu 4:25–27; vrt. 1Ku 17:8–10; 2Ku 5:8–14). Paavali mainitsee kertomuksen Eliasta ja niistä 7000 miehestä, jotka eivät notkistaneet polveaan Baalille (Ro 11:2–4; vrt. 1Ku 19:14, 18). Jaakob kertoo Elian rukoilleen kuivuutta ja sadetta (Ja 5:17, 18; vrt. 1Ku 17:1; 18:45). Nämä viittaukset Kuninkaiden kirjoissa kuvailtujen henkilöiden toimintaan tukevat näiden kirjoitusten kanonisuutta.

Kuninkaiden kirjat koottiin suurelta osin kirjallisista lähteistä, ja kirjoittaja osoittaa selvästi, että jotkin hänen esittämistään tiedoista olivat peräisin tällaisista ulkopuolisista lähteistä. Hän viittaa ”Salomon asioiden kirjaan” (1Ku 11:41), ”Juudan kuninkaiden päiviä koskevien asioiden kirjaan” (1Ku 15:7, 23) ja ”Israelin kuninkaiden päiviä koskevien asioiden kirjaan” (1Ku 14:19; 16:14).

Yksi vanhimmista vielä jäljellä olevista heprealaisista käsikirjoituksista, joka sisältää Kuninkaiden kirjat kokonaisuudessaan, on vuodelta 1008. Codex Vaticanus ja Codex Alexandrinus sisältävät Kuninkaiden kirjat (kreikaksi), mutta Codex Sinaiticus ei sisällä. Qumranin luolista on löydetty Kuninkaiden kirjojen katkelmia, jotka ovat peräisin ilmeisesti yleistä ajanlaskua edeltävältä ajalta.

Näiden kirjojen rakenteesta käy ilmi, että kirjoittaja tai kokooja kertoi kustakin kuninkaasta tietoja, jotka olivat olennaisia ajanlaskun kannalta ja jotka osoittivat, oliko kyseinen kuningas Jumalan suosiossa vai epäsuosiossa. Kuninkaiden hallituskausien suhde Jehovan palvontaan nousee kaikkein tärkeimmäksi asiaksi. Salomon hallituskauden käsittelyn jälkeen seurataan samanaikaisesti kahta rinnakkaista historiaa, ja kunkin hallituskauden kuvaus noudattaa – joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta – samanlaista kaavaa. Juudan kuninkaista kerrottaessa esitetään tavallisesti ensin tietoja samaan aikaan hallitsevasta Israelin kuninkaasta, sitten kuninkaan ikä, hänen hallituskautensa pituus, hallituspaikka sekä hänen äitinsä nimi ja kotipaikka, jotka olivat kiinnostavia ja tärkeitä yksityiskohtia sen vuoksi, että ainakin jotkut Juudan kuninkaat olivat moniavioisia. Kutakin kuningasta koskeva kuvaus päättyy tietolähteen, kuninkaan hautauksen ja hänen seuraajansa nimen mainitsemiseen. Samoja yksityiskohtia kerrotaan kustakin Israelin kuninkaasta, mutta kuninkaan ikä valtaistuimellenousun aikaan ja hänen äitinsä nimi ja kotipaikka jätetään mainitsematta. Ensimmäisen ja Toisen kuninkaiden kirjan tiedoista on ollut paljon hyötyä Raamatun ajanlaskua tutkittaessa (ks. AJANLASKU).

Kuninkaiden kirjat eivät ole pelkkiä vuosikirjoja tai kronikan tapaisia tapahtumien kuvauksia. Niissä selostetaan historiallisia tosiasioita ja selitetään niiden merkitystä. Kertomuksesta on nähtävästi jätetty pois kaikki sellainen, mikä ei suoranaisesti liity Jumalan edistyvään tarkoitukseen eikä valaise niitä periaatteita, jotka ohjaavat Jehovan toimintaa kansansa suhteen. Salomon ja muiden Juudan ja Israelin kuninkaiden virheitä ei peitellä, vaan niistä kerrotaan aivan avoimesti.

Arkeologiset todisteet. Lukuisten ihmiskäden tuotteiden löytyminen on vahvistanut Kuninkaiden kirjojen historiallisen ja maantieteellisen tarkkuuden. Arkeologia ja se, että Libanonilla kasvaa nykyisinkin setrejä, vahvistavat siellä olleen setrimetsiä, joista Salomo sai puuta Jerusalemin rakennusprojekteihinsa (1Ku 5:6; 7:2). Jordanin alanteelta, missä Sukkot ja Saretan aikoinaan sijaitsivat, on löytynyt todisteita teollisesta toiminnasta (1Ku 7:45, 46).

Sen että Sisak hyökkäsi Juudaan Rehabeamin aikana (1Ku 14:25, 26), vahvistaa faraon oma selostus Egyptissä sijaitsevan Karnakin temppelin seinissä. Nimrudista vuonna 1846 löytyneessä Assyrian kuninkaan Salmanassar III:n mustassa kalkkikiviobeliskissa on ehkä kuvattuna Jeehun lähettiläs, joka kumartuu Salmanassarin edessä. Vaikka tätä tapausta ei mainitakaan Kuninkaiden kirjoissa, se on lisätodisteena siitä, että Israelin kuningas Jeehu oli historiallinen henkilö. Ahabin laajoista rakennushankkeista, mm. ”norsunluutalosta, jonka hän rakensi” (1Ku 22:39), ovat selvinä todisteina Samariasta löydetyt rauniot.

Mesan kivessä kerrotaan, mitä tapahtui kuningas Mesan kapinoidessa Israelia vastaan, ja siinä esitetään tuon moabilaishallitsijan oma versio tapahtumien kulusta (2Ku 3:4, 5). Tässä kirjaimin kirjoitetussa tekstissä on myös Tetragrammi.

Nimi Pekah esiintyy eräässä aikakirjan tapaisessa tekstissä, jota pidetään Tiglat-Pileser III:n laatimana (2Ku 15:27). Tiglat-Pileser III:n sotaretki Israelia vastaan mainitaan hänen kuninkaallisissa aikakirjoissaan ja erään assyrialaisen rakennuksen piirtokirjoituksessa (2Ku 15:29). Myös nimi Hosea on selvitetty Tiglat-Pileserin sotaretkeä kuvailevista kirjoituksista (2Ku 15:30). (Ancient Near Eastern Texts, toim. J. Pritchard, 1974, s. 282–284.)

Joitakin Assyrian kuninkaan Sanheribin toimia mainitaan hänen aikakirjoissaan, mutta sitä, että enkeli tuhosi hänen 185000 miestä käsittäneen, Jerusalemia uhanneen armeijansa, ei mainita (2Ku 19:35), emmekä odottaisikaan, että hänen kerskailevissa aikakirjoissaan puhuttaisiin tästä valtavasta takaiskusta. Arkeologia vahvistaa huomattavalla tavalla Kuninkaiden kirjojen viimeiset sanat, sillä Babylonista on kaivettu esiin nuolenpäätauluja, joiden mukaan Jaʼukinu (Jojakin) oli vankina Babylonissa ja hänelle jaettiin määräannoksia kuninkaan taloudesta (2Ku 25:30; Ancient Near Eastern Texts s. 308).

Täyttyneitä profetioita. Kuninkaiden kirjoissa on useita profetioita, ja niissä kohdistetaan huomio noiden profetioiden merkittävään täyttymiseen. Esimerkiksi 1. Kuninkaiden kirjan 2:27:ssä osoitetaan, miten Eelin huonetta vastaan puhuttu Jehovan sana täyttyi (1Sa 2:31–36; 3:11–14). Ahabista ja hänen huoneestaan lausutut profetiat täyttyivät (vrt. 1Ku 21:19–21:tä 1Ku 22:38:aan ja 2Ku 10:17:ään). Isebelistä ja hänen jäännöksistään lausuttu ennustus kävi toteen (vrt. 1Ku 21:23:a 2Ku 9:30–36:een). Lisäksi historia vahvistaa, että Jerusalemin hävitystä koskeva ennustus tosiaan toteutui (2Ku 21:13).

Kuninkaiden kirjoissa tähdennetään ennen kaikkea sitä, miten tärkeää on pitää kiinni Jehovan vaatimuksista ja millaisia ikäviä seurauksia koituu hänen oikeudenmukaisten lakiensa huomiotta jättämisestä. Kaksi Kuninkaiden kirjaa vahvistavat vakuuttavasti, että Jehova Jumalan tottelemisen ja tottelematta jättämisen seuraukset ovat ennustusten mukaiset.

[Tekstiruutu s. 1357]

ENSIMMÄISEN KUNINKAIDEN KIRJAN KOHOKOHTIA

Suppea tiivistelmä sekä Juudan valtakunnan että Israelin valtakunnan historiasta Daavidin viimeisistä päivistä Josafatin kuolemaan

Alun perin Ensimmäinen ja Toinen kuninkaiden kirja muodostivat yhden kirjakäärön

Hallituskautensa alussa Salomo tunnetaan suuresta viisaudestaan mutta lopulta hänestä tulee luopio

Päättäväisellä toiminnallaan Natan estää Adoniaa pääsemästä Israelin kuninkaaksi; Salomo asetetaan valtaistuimelle (1:5–2:12)

Kun Jehova kysyy, mitä Salomo haluaa, tämä pyytää viisautta; hänelle annetaan lisäksi rikkautta ja kunniaa (3:5–15)

Jumalan antama viisaus näkyy siinä, miten Salomo käsittelee niiden kahden porton tapauksen, joista kumpikin väittää olevansa saman poikavauvan äiti (3:16–28)

Kuningas Salomo ja hänen hallintonsa alaisuudessa oleva Israel menestyvät; kuninkaan ylivertainen viisaus tunnetaan kautta maailman (4:1–34; 10:14–29)

Salomo rakentaa Jehovan temppelin ja myöhemmin palatsirakennukset; sitten kaikki Israelin vanhimmat kokoontuvat vihkiäisiin (5:1–8:66)

Jehova pyhittää temppelin, vakuuttaa, että Salomon kuninkaallinen sukuhaara pysyy, mutta varoittaa uskottomuudesta (9:1–9)

Saban kuningatar tulee itse katsomaan Salomon viisautta ja vaurautta (10:1–13)

Vanhalla iällään Salomo ryhtyy monien vierasmaisten vaimojensa vaikutuksesta seuraamaan vieraita jumalia (11:1–8)

Kansakunta jakautuu kahtia; vasikanpalvonta pannaan alulle, jotteivät pohjoisen valtakunnan asukkaat menisi Jerusalemiin

Salomon luopumuksen vuoksi Jehova ennustaa kansakunnan jakautumisen (11:11–13)

Salomon kuoltua hänen poikansa Rehabeam uhkaa sälyttää kansalle raskaamman ikeen; kymmenen heimoa kapinoi ja tekee Jerobeamista kuninkaan (12:1–20)

Jerobeam järjestää kultaisten vasikoiden palvonnan pohjoisessa valtakunnassa estääkseen alamaisiaan menemästä Jerusalemiin palvomaan ja mahdollisesti haluamasta valtakunnan uudelleen yhdistämistä (12:26–33)

Eteläisellä Juudan valtakunnalla on sekä hyviä että huonoja kuninkaita

Rehabeam ja hänen seuraajansa Abiam suvaitsevat inhottavaa väärää palvontaa (14:21–24; 15:1–3)

Abiamin poika Asa ja tämän poika Josafat edistävät aktiivisesti tosi palvontaa (15:9–15; 22:41–43)

Pohjoista Israelin valtakuntaa vahingoittavat valtataistelut, salamurhat ja epäjumalanpalvelus

Jerobeamin poika Nadab tulee kuninkaaksi; Baesa murhaa hänet ja kaappaa valtaistuimen (15:25–30)

Baesan poika Ela seuraa häntä valtaistuimelle, mutta hänet murhaa Simri; Simri tekee itsemurhan nähdessään, että Omri uhkaa kukistaa hänet (16:6–20)

Omrin voitto johtaa sisällissotaan; lopulta Omri voittaa, tulee kuninkaaksi ja rakentaa myöhemmin Samarian; hän syyllistyy vielä pahempiin synteihin kuin aikaisemmat kuninkaat (16:21–28)

Ahab tulee kuninkaaksi ja menee naimisiin sidonilaisten kuninkaan Etbaalin tyttären kanssa; hän tuo Baalin palvonnan Israeliin (16:29–33)

Juudan ja Israelin väliset sodat päättyvät liittoon

Jerobeam sotii sekä Rehabeamia että Abiamia vastaan; Baesa taistelee Asaa vastaan (15:6, 7, 16–22)

Josafat tekee liiton Ahabin kanssa (22:1–4, 44)

Josafat ja Ahab taistelevat yhdessä Ramot-Gileadia vastaan; Ahab saa surmansa (22:29–40)

Profeettojen toiminta Israelissa ja Juudassa

Ahia ennustaa kymmenen heimon irtautumisen Daavidin huoneesta; myöhemmin hän julistaa Jehovan tuomion Jerobeamia vastaan (11:29–39; 14:7–16)

Semaja välittää Jehovan sanan, jonka mukaan Rehabeamin ja tämän alamaisten ei pidä taistella kymmentä kapinallista heimoa vastaan (12:22–24)

Jumalan mies julistaa Jehovan tuomion vasikanpalvonnan alttaria vastaan Betelissä (13:1–3)

Jeehu, Hananin poika, julistaa Jehovan tuomion Baesaa vastaan (16:1–4)

Elia ennustaa pitkään jatkuvan kuivuuden Israeliin; kuivuuden aikana hän lisää ihmeen välityksellä erään lesken ruokavaroja ja herättää tämän pojan kuolleista (17:1–24)

Elia ehdottaa Karmelinvuorella järjestettävää koetta sen ratkaisemiseksi, kuka on tosi Jumala; kun Jehova osoittautuu tosi Jumalaksi, Baalin profeetat tapetaan; Elia pakenee henkensä edestä Ahabin vaimoa Isebeliä, mutta Jehova lähettää Elian voitelemaan Hasaelin, Jeehun ja Elisan (18:17–19:21)

Mikaja ennustaa Ahabin kärsivän tappion taistelussa (22:13–28)

[Tekstiruutu s. 1358]

TOISEN KUNINKAIDEN KIRJAN KOHOKOHTIA

Jatkoa Ensimmäisessä kuninkaiden kirjassa kerrottuun Juudan ja Israelin historiaan; se ulottuu Samarian hävitykseen ja myöhempään Jerusalemin hävitykseen asti, jotka johtuivat uskottomuudesta

Kirjoittaminen saatiin todennäköisesti päätökseen Egyptissä noin 27 vuotta sen jälkeen kun Babylon hävitti Jerusalemin

Elian jälkeen Elisa palvelee Jehovan profeettana

Elia ennustaa Ahasjan kuoleman; hän kutsuu myös tulen tuhoamaan profeettaa hakemaan lähetetyt kaksi epäkunnioittavaa sotapäällikköä ja heidän 50-miehiset joukkonsa (1:2–17)

Elia otetaan pois myrskytuulessa; Elisa saa hänen virkavaatteensa (2:1–13)

Elisa jakaa Jordanin vedet ja parantaa veden Jerikossa; hänen henkeytetty neuvonsa pelastaa Israelin, Juudan ja Edomin liittoutuneet armeijat menehtymästä veden puutteeseen ja johtaa moabilaisten tappioon; hän lisää lesken öljyvarastoa, herättää kuolleista sunemilaisen naisen pojan, tekee myrkyllisestä muhennoksesta vaaratonta, moninkertaistaa leipä- ja viljalahjan, parantaa Naamanin spitaalin, julistaa että Naamanin spitaali tarttuu ahneeseen Gehasiin ja tämän jälkeläisiin, ja saa lainatun kirveenterän kellumaan (2:14–6:7)

Elisa varoittaa Israelin kuningasta etukäteen syyrialaisten yllätyshyökkäyksistä; syyrialaisten joukko tulee ottamaan häntä kiinni, mutta se lyödään tilapäisellä henkisellä sokeudella; syyrialaiset piirittävät Samariaa, ja Elisaa syytetään siitä aiheutuneesta nälänhädästä; hän ennustaa nälänhädän päättymisen (6:8–7:2)

Elialle annettu tehtävä suoritetaan loppuun, kun Elisa kertoo Hasaelille, että tämä tulee Syyrian kuninkaaksi, ja lähettää sanansaattajan voitelemaan Jeehun Israelin kuninkaaksi (8:7–13; 9:1–13)

Jeehu toimii Ahabin huonetta vastaan ja hävittää Baalin palvonnan perin pohjin Israelista (9:14–10:28)

Jeehun pojanpoika kuningas Joas käy Elisan luona tämän ollessa kuolinvuoteellaan; Elisa ennustaa kolme voittoa Syyriasta (13:14–19)

Koska Israel osoittaa epäkunnioitusta Jehovaa kohtaan, se viedään pakkosiirtolaisuuteen Assyriaan

Jerobeamin aloittama vasikanpalvonta jatkuu Jeehun ja hänen jälkeläistensä, Jehoahasin, Joasin, Jerobeam II:n ja Sakarjan, hallituskausilla (10:29, 31; 13:6, 10, 11; 14:23, 24; 15:8, 9)

Israelin viimeisinä päivinä Sallum murhaa kuningas Sakarjan, Menahem Sallumin, Pekah Menahemin pojan Pekahjan ja Hosea Pekahin (15:8–30)

Pekahin hallituskaudella Assyrian kuningas Tiglat-Pileser III vie monia israelilaisia pakkosiirtolaisuuteen; Hosean yhdeksäntenä vuonna Samaria hävitetään ja Israel viedään pakkosiirtolaisuuteen Jehovaa kohtaan osoitetun epäkunnioituksen vuoksi; Israelin alueelle tuodaan muita kansoja (15:29; 17:1–41)

Juudassa tehdyt uskonnolliset uudistukset eivät saa aikaan pysyvää muutosta; Babylon hävittää Jerusalemin ja vie Jumalan kansan pakkosiirtolaisuuteen

Juudan kuningas Joram menee naimisiin Ataljan, Ahabin ja Isebelin tyttären, kanssa; Joramista tulee luopio samoin kuin hänen pojastaan Ahasjasta hänen jälkeensä (8:16–27)

Kun Ahasja kuolee, Atalja yrittää tehdä lopun Daavidin siemenestä, jotta hän voisi itse hallita; Ahasjan poika Joas pelastuu tätinsä avulla, ja lopulta hänestä tehdään kuningas; Atalja surmataan (11:1–16)

Niin kauan kuin ylimmäinen pappi Jehojada elää ja neuvoo Joasia, tämä ennallistaa tosi palvontaa, mutta ’uhrikukkuloilla uhraaminen’ jatkuu hänen ja hänen seuraajiensa, Amasjan, Asarjan (Ussian) ja Jotamin, hallituskausilla (12:1–16; 14:1–4; 15:1–4, 32–35)

Jotamin poika Ahas harjoittaa epäjumalanpalvelusta; Ahasin poika Hiskia saa aikaan hyviä uudistuksia, mutta seuraavat huonot hallitsijat, Manasse ja Amon, tekevät ne tyhjiksi (16:1–4; 18:1–6; 21:1–22)

Amonin poika Josia ryhtyy lujin ottein poistamaan maasta epäjumalanpalvelusta; hän saa surmansa farao Nekoa vastaan käydyssä taistelussa (22:1–23:30)

Juudan neljä viimeistä kuningasta ovat uskottomia: Josian poika Jehoahas kuolee vankina Egyptissä; Jehoahasin veli Jojakim hallitsee hänen jälkeensä; Jojakimin poika ja seuraaja Jojakin viedään Babylonin pakkosiirtolaisuuteen; Jojakimin veli Sidkia hallitsee siihen asti, kun babylonialaiset valloittavat Jerusalemin ja suurin osa valloituksessa eloon jääneistä viedään pakkosiirtolaisuuteen (23:31–25:21)