JEEHU

(mahd. ’Jehova on hän’).

1. Benjaminilainen, joka oli lähtöisin Anatotin kaupungista ja joka tarjoutui vapaaehtoisesti Daavidin palvelukseen. Daavid oli tuolloin Siklagissa, mihin hän oli paennut kuningas Saulia. Jeehu kuului niihin väkeviin miehiin, jotka olivat ”jousella aseistautuneita, jotka käsittelivät sekä oikealla kädellä että vasemmalla kädellä kiviä tai jousessa olevia nuolia”. (1Ai 12:1–3.)

2. Profeetta, Hananin poika. Hän ennusti Israelin kuninkaan Baesan huoneen tuhon. (1Ku 16:1–4, 7, 12.) Yli 33 vuotta myöhemmin samanniminen profeetta (ja ehkä näin ollen sama henkilö) ojensi Juudan kuningasta Josafatia, koska tämä oli ystävystynyt Israelin jumalattoman kuninkaan Ahabin kanssa ja auttanut häntä (2Ai 19:1–3). 2. Aikakirjan 20:34:ssä sanotaan, että Josafatin historia on kirjoitettuna ”Jeehun, Hananin pojan, sanoissa, jotka liitettiin ’Israelin kuninkaiden kirjaan’”.

3. Josafatin (ei Juudan kuninkaan Josafatin) poika ja Nimsin pojanpoika (2Ku 9:14). Jeehu hallitsi Israelin kuninkaana n. 904–877 eaa. Profeetta Elia oli paennut Horebinvuorelle Israelin kuninkaan Ahabin hallituskaudella, koska Ahabin vaimo Isebel uhkasi tappaa hänet. Jumala käski Elian mennä takaisin ja voidella kolme miestä: Elisan Elian seuraajaksi, Hasaelin Syyrian kuninkaaksi ja Jeehun Israelin kuninkaaksi (1Ku 19:15, 16). Elia voiteli Elisan (eli nimitti hänet; ks. VOIDELTU, VOITELU). Jeehun varsinainen voitelu jäi kuitenkin Elian seuraajan Elisan tehtäväksi.

Johtuiko tämä Jeehun voitelun siirtyminen Elisan tehtäväksi Elian vitkastelusta? Ei, sillä jonkin ajan kuluttua sen jälkeen, kun Jehova oli antanut tämän käskyn Elialle, Jehova sanoi hänelle, että Ahabin huonetta kohtaava onnettomuus (joka pantaisiin täytäntöön Jeehun välityksellä) ei tulisi Ahabin päivinä vaan Ahabin pojan päivinä (1Ku 21:27–29). Viivytys johtui siis selvästikin Jehovan ohjauksesta eikä Elian velttoudesta. Jehova huolehti kuitenkin siitä, että Jeehu voideltiin täsmälleen oikeaan aikaan eli silloin kun Jeehulle tarjoutui tilaisuus toimia heti voitelunsa mukaisesti. Eikä Jeehu päättäväisenä ja tarmokkaana miehenä hukannut aikaa vaan pani saman tien toimeksi.

Lopulta koitti oikea hetki. Oli sota-aika. Ahab oli kuollut, ja hänen poikansa Joram hallitsi. Israelin armeija oli kokoontunut Ramot-Gileadiin pitääkseen vartiota Syyrian kuninkaan Hasaelin joukkojen takia. Jeehu oli yksi paikalla olevista sotapäälliköistä. (2Ku 8:28; 9:14.) Hän ja hänen adjutanttinsa Bidkar olivat palvelleet sotilaina Ahabin armeijassa, joten he olivat olleet kuulemassa, kun Elia oli julistanut tuomion Ahabille ja profetoinut, että Jehova ’maksaisi takaisin Ahabille Nabotin maapalstalla’. Ahab oli ottanut tämän palstan haltuunsa sen jälkeen kun hänen vaimonsa Isebel oli murhauttanut Nabotin. (1Ku 21:11–19; 2Ku 9:24–26.)

Israelin sotajoukon ollessa vartiossa Ramot-Gileadissa Israelin kuningas Joram oli Jisreelissä parantelemassa haavojaan, jotka hän oli saanut syyrialaisten käsissä Ramassa (Ramot-Gileadissa). Myös Juudan kuningas Ahasja oli siellä. Hän oli Israelin kuninkaan Joramin sisarenpoika, sillä hänen äitinsä Atalja oli Joramin sisar sekä Ahabin ja Isebelin tytär. Kuningas Ahasja oli tullut Jisreeliin katsomaan sairasta enoaan Joramia. (2Ku 8:25, 26, 28, 29.)

Jeehun voitelu. Elisa kutsui luokseen palvelijansa, yhden profeettojen pojista, ja käski hänen ottaa öljypullon, mennä israelilaisten leiriin Ramot-Gileadiin, voidella siellä Jeehun ja paeta. Elisan palvelija totteli. Hän pyysi Jeehun erilleen muiden upseerien joukosta ja vei hänet taloon, missä hän voiteli hänet ja valtuutti hänet tuhoamaan koko Ahabin huoneen. Sitten palvelija pakeni, kuten Elisa oli häntä käskenyt. (2Ku 9:1–10.)

Tultuaan ulos talosta Jeehu yritti sivuuttaa asian kevyesti, ikään kuin profeetalla ei olisi ollut mitään tärkeää asiaa. Miehet näkivät kuitenkin hänen olemuksestaan ja käytöksestään, että jotakin merkittävää oli tapahtunut. Jouduttuaan painostuksen kohteeksi Jeehu paljasti, että hänet oli voideltu Israelin kuninkaaksi. Tämän ilmoituksen kuultuaan armeija julisti hänet heti kuninkaaksi. (2Ku 9:11–14.)

Ahabin huoneen tuho. Sen jälkeen kun Jeehu oli määrännyt, ettei tieto saa päästä vuotamaan Jisreeliin, hän lähti ajamaan hurjaa vauhtia kohti tuota kaupunkia (2Ku 9:15, 16). Sanansaattajat, jotka Joram oli lähettänyt Jisreelistä tiedustelemaan: ”Onko rauha?”, passitettiin Jeehun miesten perään. Kun Jeehun ratsumiesten ja vaunujen ”aaltoileva joukko” tuli lähemmäksi, tornissa ollut vartiomies tunnisti Jeehun siitä, että tämä ajoi ”kuin hullu”. Joram, Israelin kuningas ja Ahabin poika, tuli epäluuloiseksi ja lähti liikkeelle sotavaunuissaan, ja hän kohtasi Jeehun Nabotin maapalstalla. Jeehu ampui hänet nuolella, ja muistaessaan Elian profetian hän käski adjutanttinsa Bidkarin heittää hänen ruumiinsa Nabotin maa-alueelle. Sitten Jeehu jatkoi matkaansa Jisreelin kaupunkiin. Ilmeisesti Ahabin tyttärenpoika Ahasja, joka oli tullut kaupungista Joramin kanssa, yritti mennä takaisin omaan pääkaupunkiinsa Jerusalemiin, mutta hän pääsi vain Samariaan saakka ja piileskeli siellä. Myöhemmin hänet vangittiin ja vietiin Jeehun luo, joka oli Jibleamin kaupungin lähettyvillä, ei kovin kaukana Jisreelistä. Jeehu käski miestensä surmata hänet hänen sotavaunuihinsa. He haavoittivat häntä kuolettavasti hänen ollessaan matkalla Guriin, joka sijaitsi lähellä Jibleamia, mutta hän pääsi karkuun ja pakeni Megiddoon, missä hän kuoli. Sitten hänet vietiin Jerusalemiin ja haudattiin sinne. (2Ku 9:17–28; 2Ai 22:6–9.)

Jeehun saavuttua Jisreeliin Ahabin leski Isebel sanoi: ”Kävikö Simrin, herransa surmaajan, hyvin?” (Ks. 1Ku 16:8–20.) Jeehu ei kuitenkaan antanut tällaisen peitellyn uhkauksen vaikuttaa itseensä, vaan käski hovivirkamiesten heittää naisen alas, minkä he tekivätkin. Isebelin verta pirskui seinään, ja Jeehu antoi hevostensa tallata hänet kavioittensa alle. Jeehun luonteesta kertoo ehkä jotakin seuraava kertomuksessa esitetty lakoninen toteamus: ”Sen jälkeen hän tuli sisään ja söi ja joi”, ja sitten hän käski haudata Isebelin. Koirat olivat sillä välin syöneet tämän naisen, mikä palautti Jeehun mieleen Elian profeetallisen maininnan Isebelin kuolemasta. (2Ku 9:30–37; 1Ku 21:23.)

Jeehu ei aikaillut saattaessaan tehtävänsä päätökseen. Hän vaati Samarian miehiä asettamaan yhden Ahabin 70 pojasta valtaistuimelle ja sitten taistelemaan. Peloissaan he esittivät kuitenkin Jeehulle uskollisuudenvakuutuksen. Jeehu koetteli rohkeasti heidän uskollisuuttaan sanomalla: ”Jos te kuulutte minulle – –, ottakaa niiden miesten päät, jotka ovat herranne poikia, ja tulkaa huomenna tähän aikaan minun luokseni Jisreeliin.” Seuraavana päivänä sanansaattajat saapuivat ja heillä oli mukanaan korit, joissa oli 70 päätä. Jeehu käski panna päät kahteen kasaan Jisreelin portin luo aamuun asti. Tämän jälkeen Jeehu tappoi kaikki Ahabin huomattavat miehet, hänen tuttavansa ja pappinsa sekä surmasi vielä 42 muuta miestä, Juudan kuninkaan Ahasjan, Ahabin tyttärenpojan, veljet. Näin hän surmasi siis myös Juudan kuninkaan Joramin pojat; Joram oli naimisissa jumalattoman Isebelin tyttären Ataljan kanssa. (2Ku 10:1–14.)

Vaikka Jeehu oli jo ottanut merkittäviä askelia Baalin palvonnan hävittämiseksi Israelista, hänellä oli kuitenkin vielä paljon tehtävää, ja hän panikin toimeksi hänelle luonteenomaisella ripeydellä ja innolla. Ollessaan matkalla Samariaan hän kohtasi rekabilaisen Jonadabin. On hyvä muistaa, että Jehova antoi myöhemmin profeetta Jeremian kautta kiitosta tämän miehen jälkeläisille heidän uskollisuudestaan (Jer 35:1–16). Jonadab ilmaisi tukevansa Jeehua tämän taistelussa Baalin palvontaa vastaan ja lähti hänen mukaansa auttamaan häntä. Kaikki Samariaan jääneet Ahabin omaiset ja sukulaiset hävitettiin. (2Ku 10:15–17.)

Baalin palvojat tuhotaan. Seuraavaksi Jeehu sai kaikki Israelissa olevat Baalin palvojat koolle Baalin huoneeseen sillä varjolla, että järjestettiin suuri kokous Baalin palvontaa varten. Varmistuttuaan siitä, ettei paikalla ollut keitään Jehovan palvojia, Jeehu käski miestensä surmata kaikki huoneessa olevat. Sen jälkeen he tuhosivat Baalin pyhät patsaat, hajottivat huoneen ja erottivat sen käymälöiksi, jossa käytössä paikka oli vielä Jeremian, Kuninkaiden kirjan kirjoittajan, päivinä. Kertomuksessa sanotaan: ”Siten Jeehu tuhosi Baalin Israelista.” (2Ku 10:18–28.) Myöhemmin Baalin palvonta aiheutti kuitenkin jälleen vaikeuksia sekä Israelissa että Juudassa (2Ku 17:16; 2Ai 28:2; Jer 32:29).

Todennäköisesti pitääkseen Israelin kymmenen heimon valtakunnan erillään Juudan valtakunnasta ja Jerusalemissa olevasta Jehovan temppelistä, kuningas Jeehu salli vasikanpalvonnan jatkua Israelissa, jossa sen keskuksina olivat Dan ja Betel. ”Mutta Jeehu itse ei pitänyt huolta Jehovan, Israelin Jumalan, lain mukaan vaeltamisesta kaikesta sydämestään. Hän ei kääntynyt pois Jerobeamin synneistä, joilla tämä oli saattanut Israelin tekemään syntiä.” (2Ku 10:29, 31.)

Koska Jeehu oli kuitenkin ollut hyvin innokas ja perusteellinen juuriessaan pois Baalin palvontaa ja pannessaan täytäntöön Jehovan tuomioita Ahabin huoneelle, Jehova palkitsi Jeehun lupaamalla tälle, että hänen poikiaan neljänteen sukupolveen asti tulisi istumaan Israelin valtaistuimella. Tämä täyttyi Jeehun jälkeläisissä Jehoahasissa, Joasissa, Jerobeam II:ssa ja Sakarjassa, jonka hallituskausi päättyi siihen, että hänet murhattiin n. 791 eaa. Näin ollen Jeehun kuningassuku hallitsi Israelia suunnilleen 114 vuotta. (2Ku 10:30; 13:1, 10; 14:23; 15:8–12.)

Miksi Jumala piti Jeehun huonetta tilivelvollisena verenvuodatuksesta, vaikka Jehova oli valtuuttanut Jeehun teloittajakseen?

Jeehun päivien jälkeen Jehova sanoi profeetta Hoosean välityksellä: ”Sillä vielä vähän aikaa, ja minun on vaadittava Jeehun huone tilinteolle Jisreelin verenvuodatuksista, ja minun on tehtävä loppu Israelin huoneen kuningasvallasta.” (Ho 1:4.) Tämä Jeehun huoneen verivelka ei voinut johtua siitä, että Jeehu oli suorittanut saamansa tehtävän ja tuhonnut Ahabin huoneen, koska Jumala kiitti häntä tästä teosta. Se ei voinut myöskään johtua siitä, että hän surmasi Juudan kuninkaan Ahasjan ja hänen veljensä. Omrin huoneen jumalaton vaikutus oli nimittäin sukulaisuussuhteiden kautta päässyt tunkeutumaan Juudan kuninkaalliseen sukuhaaraan, kun Juudan kuningas Joram, kuningas Josafatin poika, oli avioitunut Ataljan, Ahabin ja Isebelin tyttären, kanssa.

Todellinen syy näyttää pikemminkin liittyvän siihen toteamukseen, että Jeehu antoi vasikanpalvonnan jatkua Israelissa eikä vaeltanut Jehovan lain mukaan kaikesta sydämestään. Jeehu alkoi luultavasti ajatella, että riippumattomuus Juudasta voitaisiin säilyttää vain uskonnollisen erottautumisen avulla. Muiden Israelin kuninkaiden tavoin hän yritti turvata asemansa ylläpitämällä vasikanpalvontaa. Tämä ilmaisi todellisuudessa uskon puutetta Jehovaa kohtaan, joka oli mahdollistanut Jeehun kuninkaaksi tulon. Jeehu toimi oikein langettaessaan Jehovan tuomion Ahabin huoneelle, mutta voi olla, että ne väärät vaikuttimet, jotka saivat Jeehun hyväksymään vasikanpalvonnan jatkumisen, aiheuttivat myös sen, että hän syyllistyi verenvuodatukseen.

Jeehun huoneen kukistuttua Israelin valtakunnan todellinen mahti mureni, ja valtakunta pysyi pystyssä sen jälkeen enää noin 50 vuotta. Vain Menahem, joka löi Sakarjan murhaajan Sallumin, sai pojastaan kruununperillisen. Tämä poika, Pekahja, murhattiin, kuten kävi hänen murhaajalleen ja seuraajalleen Pekahillekin. Assyrian kuningas vangitsi Israelin viimeisen kuninkaan Hosean. (2Ku 15:10, 13–30; 17:4.)

Israelin suurin synti oli kaiken aikaa sen harjoittama vasikanpalvonta. Se sai kansakunnan vetäytymään pois Jehovasta, mikä johti sen rappiotilaan. ”Jisreelin verenvuodatuksista” aiheutunut syyllisyys ja muut rikokset, kuten murhaaminen, varastaminen ja aviorikos, juontuivat todellisuudessa väärästä palvonnasta, johon hallitsijat sallivat kansan langeta. Jumalan oli lopulta ”tehtävä loppu Israelin huoneen kuningasvallasta”. (Ho 1:4; 4:2.)

Syyria ja Assyria ahdistavat Israelia. Koska Jeehu ei kääntynyt täysin Jehovan puoleen eikä vaeltanut hänen teitään, Syyrian kuningas Hasael aiheutti hänelle vaikeuksia koko hänen hallituskautensa ajan. Hasael valtasi Israelin aluetta pala palalta Jordanin toiselta puolelta. (2Ku 10:32, 33; Am 1:3, 4.) Samaan aikaan alkoi Assyria nousta yhä suuremmaksi uhaksi Israelin olemassaololle.

Nimi Jeehu assyrialaisissa teksteissä. Assyrian kuningas Salmanassar III väittää kirjoituksissaan saaneensa pakkoveroa Jeehulta. Tekstissä sanotaan: ”Jeehun (Ia-ú-a), Omrin (Hu-um-ri) pojan, pakkovero; sain häneltä hopeaa, kultaa, kultaisen saplu-maljan, suippopohjaisen kultamaljakon, kultaisia juoma-astioita, kultaisia ämpäreitä, tinaa, kuninkaan sauvan, (ja) puisen puruhtun [tämän sanan merkitystä ei tiedetä].” (Ancient Near Eastern Texts, toim. J. B. Pritchard, 1974, s. 281.) (Jeehu ei todellisuudessa ollut Omrin poika, mutta Omrin ajasta lähtien tätä ilmausta käytettiin toisinaan Israelin kuninkaista epäilemättä siksi, että Omri oli ollut urhoollinen ja hän oli rakentanut Samarian, joka oli Israelin pääkaupunkina aina siihen asti, kun Assyria kukisti tuon kymmenen heimon valtakunnan.)

Ns. mustassa obeliskissa on tämän tekstin ohessa kuva, jossa kenties Jeehun lähettiläs on kumartuneena Salmanassarin edessä ja antaa hänelle pakkoveroa. Jotkut kommentaattorit huomauttavat, että tämä on, sikäli kuin tiedetään, ensimmäinen israelilaisia esittävä kuva. Emme kuitenkaan voi olla ehdottoman varmoja Salmanassarin väitteen totuudenmukaisuudesta. Ei voida myöskään olla varmoja siitä, että kuvassa oleva henkilö on todella israelilaisen näköinen, koska nämä kansakunnat ovat saattaneet kuvata vihollisensa epämiellyttävän näköisiksi, kuten nykyäänkin joissakin piirroksissa tai kuvissa viholliskansoihin kuuluvat esitetään heikkoina, groteskeina tai vastenmielisinä.

4. Jerahmeelin sukuun kuuluneen Obedin poika; Peresin pojan Hesronin jälkeläinen; Peres puolestaan oli Juudan ja Tamarin poika. Jeehun tämä sukuhaara polveutui Jarhan, egyptiläisen orjan, kautta. Jerahmeelin jälkeläisellä Sesanilla ei ollut poikia, joten hän antoi tyttärensä vaimoksi Jarhalle. Heidän poikansa oli Attai, Jeehun esi-isä. (1Ai 2:3–5, 25, 34–38.)

5. Simeonilainen, Josibjan poika. Juudan kuninkaan Hiskian päivinä hän oli niiden simeonilaissukujen johtomiesten joukossa, jotka löivät Gedorin lähistöllä asuneet haamilaiset ja Meunimin ja jotka asettuivat sitten katraineen näiden asuinsijoille. (1Ai 4:24, 35, 38–41.)