SANHERIB

(akkadista, merk. ’Sin [kuunjumala] on palauttanut veljet minulle’).

Sargon II:n poika; Assyrian kuningas. Hän peri isältään erittäin vahvan valtakunnan, mutta joutui käyttämään suurimman osan hallituskaudestaan kapinoiden kukistamiseen – varsinkin sellaisten, jotka olivat syntyneet Babylonin kaupungissa.

Sanherib näyttää isänsä hallituskaudella toimineen käskynhaltijana tai kenraalina Assyrian pohjoisosassa. Hänen noustuaan valtaistuimelle tämä alue ei ilmeisesti aiheuttanut hänelle paljonkaan hankaluuksia, vaan vaikeuksia oli ensisijaisesti etelässä ja lännessä. Kaldealainen Merodak-Baladan (Jes 39:1) jätti turvapaikkansa Elamin, johon Sanheribin isä Sargon oli hänet ajanut, ja julisti sitten itsensä Babylonin kuninkaaksi. Sanherib marssi häntä ja hänen elamilaisia liittolaisiaan vastaan ja kukisti heidät Kišissä. Merodak-Baladan pääsi kuitenkin pakoon ja piileskeli vielä kolme vuotta. Sanherib meni Babyloniin ja asetti varakuninkaaksi Bel-ibnin. Sen jälkeen pantiin toimeen muitakin rangaistusretkiä Assyriaa ympäröivän vuorimaan kansojen pitämiseksi kurissa.

Sitten Sanherib meni omien sanojensa mukaan ”kolmannella sotaretkellään” ”Hattia” vastaan, jolla tuohon aikaan tarkoitettiin ilmeisesti Foinikiaa ja Palestiinaa (Ancient Near Eastern Texts, toim. J. Pritchard, 1974, s. 287). Tämä alue kapinoi yleisesti Assyrian iestä vastaan. Yksi tätä herruutta vastustaneista oli Juudan kuningas Hiskia (2Ku 18:7), mutta ei ole mitään todisteita siitä, että hän olisi ollut liitossa muiden kapinoivien valtakuntien kanssa.

Hiskian 14. vuonna (732 eaa.) Sanheribin joukot hyökkäsivät länteen ja valloittivat Sidonin, Aksibin, Akkon ja muita Foinikian rannikkokaupunkeja, minkä jälkeen ne suuntasivat kulkunsa etelään. Pelästyneiden valtakuntien, mm. Moabin, Edomin ja Asdodin, kerrotaan sitten lähettäneen alistumisensa osoitukseksi pakkoveroa. Vastahankainen Askelon vallattiin väkisin, samoin sen lähikaupungit Joppe ja Bet-Dagon. Eräässä assyrialaisessa piirtokirjoituksessa filistealaisen Ekronin kaupungin asukkaita ja jalosukuisia syytetään siitä, että he luovuttivat kuninkaansa Padin Hiskialle, joka Sanheribin mukaan ”piti häntä vankilassa laittomasti” (Ancient Near Eastern Texts s. 287; vrt. 2Ku 18:8). Ekronin asukkaiden kerrotaan pyytäneen Egyptiltä ja Etiopialta apua Assyrian hyökkäyksen torjumiseksi.

Raamatussa osoitetaan, että suurin piirtein näihin aikoihin Sanherib hyökkäsi Juudaan ja piiritti ja valloitti monia sen linnoitetuista kaupungeista. Silloin Hiskia lähetti tuolle assyrialaiselle sanan Lakisiin ja tarjoutui maksamaan niin paljon pakkoveroa kuin Sanherib määräisi (2Ku 18:13, 14). Sanheribin Lakisin valloitusta on kuvattu friisissä, jossa hän istuu valtaistuimella kukistetun kaupungin edessä ja ottaa vastaan tuosta kaupungista hänelle tuotua sotasaalista samalla kun joitakin vankeja kidutetaan.

Raamatussa ei kerrota, vapautettiinko kuningas Padi tuolloin, mikäli hän todella oli Hiskian vankina, mutta siinä osoitetaan, että Hiskia maksoi Sanheribin vaatiman 300 hopeatalentin (n. 1982000 dollaria) ja 30 kultatalentin (n. 11560000 dollaria) pakkoveron (2Ku 18:14–16). Sanherib lähetti nyt kuitenkin kolmen virkamiehen muodostaman komitean kehottamaan Jerusalemin kuningasta ja kansaa tekemään hänen kanssaan antautumissopimuksen ja lopulta alistumaan siihen, että heidät vietäisiin pakkosiirtolaisuuteen. Tuossa assyrialaisten viestissä osoitettiin erityisesti halveksuntaa sitä kohtaan, että Hiskia luotti Jehovaan. Sanherib kerskui edustajansa kautta, että Jehova osoittautuisi yhtä kyvyttömäksi kuin niiden maiden jumalat, jotka olivat jo kukistuneet Assyrian voiman edessä. (2Ku 18:17–35.)

Assyrialaisten komitea palasi Sanheribin luo, joka taisteli parhaillaan Libnaa vastaan, kun hän kuuli sanottavan ”Etiopian kuninkaasta Tirhakasta: ’Katso, hän on tullut taistelemaan sinua vastaan.’” (2Ku 19:8, 9.) Sanheribin piirtokirjoituksissa puhutaan Elteken luona (n. 15 km Ekronista pohjoisluoteeseen) käydystä taistelusta, jossa hän väittää voittaneensa erään egyptiläisten armeijan ja ”Etiopian kuninkaan” joukot. Sitten hän kertoo valloittaneensa Ekronin ja palauttaneensa vapautetun Padin sen valtaistuimelle. (Ancient Near Eastern Texts s. 287, 288.)

Jehova kukistaa Sanheribin armeijan. Vaikka Sanherib lähetti uhkauskirjeitä, joissa hän varoitti Hiskiaa, ettei hän ollut luopunut päätöksestään vallata Juudan pääkaupunki Jerusalem (Jes 37:9–20), niin Raamatussa kerrotaan, että assyrialaiset ’eivät ampuneet siihen nuolta – – eivätkä luoneet piiritysvallia sitä vastaan’. Jehova, jota Sanherib oli pilkannut, lähetti enkelin, joka yhdessä yössä löi ”assyrialaisten leirissä satakahdeksankymmentäviisituhatta”, minkä jälkeen Sanherib palasi ”häpeä kasvoillaan omaan maahansa”. (Jes 37:33–37; 2Ai 32:21.)

Sanheribin piirtokirjoituksissa ei kerrota mitään tästä hänen joukkojensa kokemasta katastrofista. Mutta kuten professori Jack Finegan toteaa: ”Kun otetaan huomioon Assyrian kuninkaiden piirtokirjoituksille ominainen kerskaileva yleissävy, voidaan – – tuskin odottaakaan, että Sanherib olisi kirjoittanut muistiin sellaisen tappion.” (Light From the Ancient Past, 1959, s. 213.) On kuitenkin kiinnostavaa, millaisen version Sanherib asiasta esittää niin sanotussa Sanheribin särmiössä. Yhtä tällaista särmiötä säilytetään British Museumissa (Taylorin prisma) ja toista Chicagon yliopiston itämaisessa instituutissa. Hän sanoo muun muassa: ”Mitä tulee Hiskiaan, siihen juutalaiseen, hän ei alistunut minun ikeeseeni, minä piiritin 46 hänen vahvaa kaupunkiaan, muurein varustettua linnakettaan sekä lukemattomia niiden lähistöllä olleita pieniä kyliä ja valloitin (ne) hyvin tallattujen (maa)ramppien ja (niitä pitkin muurien) lähelle tuotujen muurinmurtajien avulla (samalla kun) jalkamiehet hyökkäsivät (käyttäen) tunneleita, aukkoja ja kaivantoja. Minä ajoin (niistä) ulos 200150 ihmistä, nuorta ja vanhaa, miestä ja naista, hevosia, muuleja, aaseja, kameleja, isoa ja pientä karjaa lukemattomat määrät, ja pidin (niitä) sotasaaliina. Hänet itsensä [Hiskian] minä suljin häkkilinnun tavoin Jerusalemiin, hänen kuninkaalliseen kaupunkiinsa. – – Hänen kaupunkinsa, jotka minä olin ryöstänyt, minä otin pois hänen maastaan ja luovutin ne Mitintille, Asdodin kuninkaalle, Padille, Ekronin kuninkaalle, ja Sillibelille, Gazan kuninkaalle. – – Hiskia itse – – lähetti minulle myöhemmin Niniveen, ylhäiseen kaupunkiini, paitsi 30 talenttia kultaa, myös 800 talenttia hopeaa, jalokiviä, antimonia, suuria punakivilohkareita, norsunluulla (upotuksin koristeltuja) sohvia, norsunluulla (upotuksin koristeltuja) nimedu-tuoleja, norsunnahkoja, eebenpuuta, puksipuuta (ja) kaikenlaisia kallisarvoisia aarteita, (omia) tyttäriään, sivuvaimojaan, mies- ja naispuolisia soittajiaan. Hän lähetti (henkilökohtaisen) sanansaattajansa tuomaan pakkoveroa ja esittämään nöyrimmän tervehdyksensä orjana.” (Ancient Near Eastern Texts s. 288.)

Tämä kerskaileva versio nostaa lähetettyjen hopeatalenttien määrän 300:sta 800:aan, ja epäilemättä samaa liioittelua on myös muissa maksettua pakkoveroa koskevissa yksityiskohdissa, mutta muilta osin se tukee merkittävällä tavalla Raamatun kertomusta ja osoittaa, että Sanherib ei väittänyt valloittaneensa Jerusalemia. On kuitenkin syytä huomata, että Sanheribin mukaan Hiskia maksoi pakkoveroa sen jälkeen kun Assyria oli uhannut piirittää Jerusalemin, kun taas Raamatussa osoitetaan, että veroa maksettiin ennen sitä. Sanakirjassa Funk and Wagnalls New Standard Bible Dictionary (1936, s. 829) esitetään kommentti tämän päinvastaisen järjestyksen todennäköisestä syystä: ”Tämän S[anheribi]n sotaretken loppu on hämärän peitossa. Se mitä hän teki Ekronin valloituksen jälkeen, – – on edelleen salaisuus. Aikakirjoissaan S[anherib] sijoittaa tähän kohtaan Hiskialle antamansa rangaistuksen, hyökkäyksensä Juudan maahan ja Juudan alueen ja kaupunkien hävittämisen. Tämä tapahtumajärjestys näyttää verholta, joka peittää jotain, mitä hän ei halua mainita.” Raamatussa kerrotaan, että Sanherib kiirehti takaisin Niniveen Jumalan hänen joukoilleen aiheuttaman katastrofin jälkeen, ja Sanheribin eri järjestyksessä esitetyssä kertomuksessa Hiskia maksoikin sopivasti pakkoveroa hänelle erikoissanansaattajan kautta Ninivessä. On todella merkittävää, ettei muinaisissa piirtokirjoituksissa ja muistiinmerkinnöissä mainita Sanheribin tehneen enää muita sotaretkiä Palestiinaan, vaikka hänen hallituskautensa jatkui historioitsijoiden mukaan vielä 20 vuotta.

Ensimmäisellä vuosisadalla elänyt juutalainen historioitsija Josefus väittää babylonialaisen Berossoksen (jonka arvellaan eläneen 200-luvulla eaa.) kuvailleen tuota tapahtumaa seuraavasti: ”Kun Senakheirimos [Sanherib] palasi Jerusalemiin sodastaan Egyptiä vastaan, hän havaitsi, että siellä olevia rapsakesin alaisia joukkoja uhkasi vitsaus, sillä Jumala oli iskenyt hänen armeijaansa tappavalla sairaudella, ja piirityksen ensimmäisenä yönä satakahdeksankymmentäviisituhatta miestä oli menehtynyt komentajineen ja upseereineen.” (Jewish Antiquities, X, 21 [i, 5].) Jotkut kommentaattorit yrittävät selittää tuota katastrofia viittaamalla 400-luvulla eaa. eläneen Herodotoksen kertomukseen (Historiateos, II, 141), jossa tämä väittää, että siellä ”tulvi yöllä vihollisten ylitse peltohiiriä, jotka söivät suuhunsa heidän viinensä, söivät heidän jousensa ja lisäksi vielä kilpien pitimet”, jolloin he eivät enää kyenneet hyökkäämään Egyptiin. Tämä kertomus ei selvästikään sovi yhteen Raamatun kertomuksen kanssa, eikä Herodotoksen kuvaus assyrialaisten sotaretkestä ole sopusoinnussa assyrialaisten tekstien kanssa, mutta Berossoksen ja Herodotoksen kertomukset heijastavat sitä, että Sanheribin joukot joutuivat tällä sotaretkellä yllättäen kohtalokkaisiin vaikeuksiin.

Sanheribin ongelmat eivät olleet kuitenkaan ohi, ja palattuaan Assyriaan hänen oli tukahdutettava jälleen Babylonissa puhjennut kapina, jonka takana oli Merodak-Baladan. Tällä kertaa Sanherib asetti oman poikansa Aššur-nadin-šumin Babylonin kuninkaaksi. Kuusi vuotta myöhemmin Sanherib lähti sotaretkelle elamilaisia vastaan, mutta he kostivat pian tunkeutumalla Mesopotamiaan. He vangitsivat Aššur-nadin-šumin ja asettivat Babylonin valtaistuimelle oman kuninkaansa. Seurasi vuosikausia kestänyt kamppailu tuon alueen herruudesta, kunnes raivostunut Sanherib lopulta kosti Babylonille hajottamalla sen maan tasalle, mikä oli vertaansa vailla oleva teko ottaen huomioon Babylonin aseman koko Mesopotamian ”pyhänä kaupunkina”. Sanheribin hallituskauden loppuvuosina ei ilmeisesti tapahtunut mitään merkittävää.

Sanheribin arvellaan kuolleen noin 20 vuotta Jerusalemia vastaan tekemänsä sotaretken jälkeen. Tämä luku perustuu assyrialaisiin ja babylonialaisiin muistiinmerkintöihin, joiden luotettavuus on kyseenalainen. Joka tapauksessa on syytä panna merkille, että Raamatussa ei kerrota Sanheribin kuolleen heti Niniveen palattuaan. ”Myöhemmin hän astui jumalansa [Nisrokin] huoneeseen”, ja hänen ”poikansa Adrammelek ja Sareser löivät hänet miekalla”, minkä jälkeen he pakenivat Araratin maahan (2Ai 32:21; Jes 37:37, 38). Tämän vahvistaa eräs hänen poikansa ja seuraajansa Assarhaddonin kirjoitus (D. Luckenbill, Ancient Records of Assyria and Babylonia, 1927, II osa, s. 200, 201; ks. ASSARHADDON).

Rakennushankkeita. Assyrian maailmanvalta ei siis erityisemmin laajentunut Sanheribin alaisuudessa. Hän toteutti kuitenkin kunnianhimoisen rakennushankkeen Ninivessä, jonka hän oli palauttanut pääkaupungin asemaan. Hän pystytti sinne valtavan palatsin, johon kuului saleja, sisäpihoja ja loisteliaita huoneita ja joka oli 450 m pitkä ja 210 m leveä. Hän johti sinne vettä 48 km:n päästä ja rakensi samaan yhteyteen Gomeljoen yli ns. Džerwanin akveduktin. Näitä vesiä käytettiin puutarhojen ja puistojen keinokasteluun sekä täyttämään kaupunkia ympäröivä vallihauta, mikä vahvisti kaupungin puolustusta.