Miksi lapsiuhrit ovat niin iljettäviä?
”Ja he ovat rakentaneet Toofet-uhrikukkulat Ben-Hinnomin laaksoon, polttaakseen tulessa poikiansa ja tyttäriänsä, mitä minä en ole käskenyt ja mikä ei ole minun mieleeni tullut.” – Jeremia 7:31.
JUUDAN kuninkaiden Aahaan ja Manassen päivinä Israelin kansa lankesi naapurikansojen turmeltuneen palvonnan ansaan. Tähän sisältyi lasten uhraaminen Moolokille. (2. Aikakirja 28:3; 33:6, 9) Vaikka kuningas Joosia myöhemmin poistikin monia näistä ”kauhistavista teoista”, ”Jehova ei kuitenkaan kääntynyt pois vihastuksensa suuresta hehkusta, jolla hänen vihastuksensa hehkui Juudaa vastaan kaikkien niiden loukkauksien tähden, joilla Manasse oli saanut heidät toimimaan loukkaavasti”. (2. Kuningasten kirja 23:10, 26, UM) Mikä teki tästä rikoksesta niin ”loukkaavan”, ettei sitä voitu antaa anteeksi?
”Lapsiuhrit kuuluivat olennaisena osana foinikialaisen Malik-Baal-Kronoksen palvontaan”, sanoo muuan juutalainen tietosanakirja (Jewish Encyclopedia, kustantanut Funk & Wagnalls). Alun alkaen foinikialaiset asuivat Kanaanin pohjoisilla rannikkoalueilla. Koska he olivat merenkulkijakansaa, he perustivat siirtokuntia kaikkialle Välimeren rannoille, ja minne tahansa he menivätkin, he veivät mukanaan iljettävän lapsiuhrirituaalinsa. Muuan viimeaikainen arkeologinen löytö muinaisessa foinikialaisessa Karthagon kaupungissa (nykyään Tunisiassa, Pohjois-Afrikassa, sijaitsevan Tunisin kaupungin esikaupunki) on valottanut jonkin verran tämän tavan turmeluksen syvyyttä.
Paikka löydettiin ensimmäisen kerran vuonna 1921. Mutta 1970-luvulla siellä alettiin tehdä perusteellisia kaivauksia, koska nykyinen kaupunki laajenee kohti tuota aluetta. Kaivauspaikka osoittautui valtavan suureksi uhrattujen lasten jäännösten hautausmaaksi. Raamatun ajan arkeologisia löytöjä käsittelevä aikakauslehti (Biblical Archaeology Review) selostaa:
”Kahdeksannelta vuosisadalta eaa. toiselle vuosisadalle eaa. Karthagon äidit ja isät hautasivat tänne sellaisten lastensa luut, jotka oli uhrattu Baal-Ammon-nimiselle jumalalle ja Tanit-jumalattarelle. Neljännelle vuosisadalle eaa. tultaessa Tofet [nimi saatu Raamatun Toofetista] on saattanut olla laajuudeltaan 0,6 hehtaaria, ja siinä on ollut yhdeksän hautakerrostumaa.”
Samanlaisia paikkoja on löydetty Sisiliasta, Sardiniasta ja muualta Tunisiasta. Aikanaan ne kaikki olivat olleet Foinikian siirtokuntia. Tältä Karthagon hautausmaalta tutkijat löysivät useita kivipaaluja, joihin oli kaiverrettu kuvia Tanit-jumalattaresta, jota pidetään samana kuin kanaanilaisten Astarot- eli Astarte-jumalatarta, Baalin vaimoa. Merkkipaalujen alta on löytynyt saviuurnia, joista jotkut ovat prameasti koristeltuja, ja ne sisältävät uhrien hiiltyneet luut.
Osoitukseksi tämän tavan laajuudesta selostus sanoo: ”Olemme käyttäneet mittapuuna kaivausalueen uurnatiheyttä, ja arvioimme, että sinne on voitu laskea kokonaista 20 000 uurnaa noin vuosina 400–200 eaa.” Tätä valtavaa määrää voidaan pitää vielä järkyttävämpänä, kun pidetään mielessä, että Karthagossa oli sen kukoistuksen aikana kirjoituksen mukaan vain noin 250 000 asukasta.
Kivipaaluissa olevat piirtokirjoitukset osoittavat, että lapset uhrattiin niiden lupausten täyttämiseksi, joita heidän vanhempansa olivat tehneet Baalille tai Tanitille korvaukseksi suosionosoituksista. Paaluihin merkityt arvonimet osoittavat, että tuo tapa oli erityisen suosittu yläluokan keskuudessa, joka ilmeisestikin halusi saada jumaliensa siunauksen, kun se ponnisteli saadakseen rikkautta ja vaikutusvaltaa ja pitääkseen ne molemmat. Joistakin uurnista on löydetty kahden tai kolmen, ikäerosta päätellen mahdollisesti samaan perheeseen kuuluneen lapsen jäänteet.
Jos siis foinikialaisten tapa on järkyttävä, tulee muistaa, että ”Manasse eksytti Juudan ja Jerusalemin asukkaat tekemään enemmän pahaa, kuin olivat tehneet ne kansat, jotka Herra oli hävittänyt israelilaisten tieltä”. (2. Aikakirja 33:9) Ei siis ollut liioittelua, kun Jehova sanoi: ”He ovat – – täyttäneet tämän paikan viattomain verellä.” (Jeremia 19:4) Review-lehden kirjoitus huomauttaa osuvasti: ”Kasvava arkeologinen ja epigrafinen todistusaineisto, jonka karthagolaiset itse ovat antaneet, puoltaa voimakkaasti sitä, että klassiset kirjailijat ja raamatunkirjoittajat tiesivät mistä puhuivat.”
Sen vuoksi kun Jehova ”hävitti” epäjumalia palvovat kanaanilaiset ”kansat”, hän ei myöskään säästänyt uskottomia israelilaisia. He saivat ansaitsemansa osan babylonialaisten käsissä vuonna 607 eaa. Samalla tavoin Jehova tekee tilin niiden kanssa, jotka nykyään syyllistyvät joko suorasti tai epäsuorasti miljoonien veren vuodatukseen sodissa tai tekemällä murhia tai abortteja, mikä kaikki on hyvin inhottavaa. – Ilmestys 19:11–15.