ASA

1. Juudan kolmas kuningas sen jälkeen, kun kansakunta oli jakautunut kahdeksi valtakunnaksi. Asa oli Abiamin (Abian) poika ja Rehabeamin pojanpoika. Hän hallitsi 41 vuotta (977–937 eaa.). (1Ku 15:8–10.)

Asan palava into puhtaan palvonnan puolesta. Juuda ja Benjamin olivat vajonneet luopumukseen niiden 20 vuoden aikana, jotka kansakunta oli ollut jakautuneena kahdeksi valtakunnaksi. ”Esi-isänsä Daavidin tavoin” Asa osoitti palavaa intoa puhtaan palvonnan puolesta ja ryhtyi rohkeasti puhdistamaan maasta miespuolisia temppeliprostituoituja ja epäjumalia. Hän poisti isoäitinsä Maakan tämän asemasta eräänlaisena maan ensimmäisenä naisena, koska tämä oli tehnyt ”pöyristyttävän epäjumalan” pyhälle paalulle eli Aseralle, ja Asa poltti tuon epäjumalan. (1Ku 15:11–13.)

Toisen aikakirjan 14:2–5:ssä kerrotaan, että Asa ”poisti vieraat alttarit ja uhrikukkulat ja murskasi pyhät patsaat ja hakkasi maahan pyhät paalut”. 1. Kuninkaiden kirjan 15:14:ssä ja 2. Aikakirjan 15:17:ssä todetaan kuitenkin, että ”uhrikukkuloita hän ei poistanut”. Saattaa sen vuoksi olla, että Aikakirjojen aiemmassa kertomuksessa mainitut uhrikukkulat oli omistettu Juudaa saastuttaneelle pakanalliselle palvonnalle ja että Kuninkaiden kirja puolestaan viittaa uhrikukkuloihin, joilla kansa palvoi Jehovaa. Senkin jälkeen, kun tabernaakkeli oli pystytetty ja kun temppeli oli vielä myöhemmin rakennettu, Jehovalle uhrattiin toisinaan uhrikukkuloilla, ja hän hyväksyi sen poikkeusoloissa, esim. Samuelin, Daavidin ja Elian tapauksissa (1Sa 9:11–19; 1Ai 21:26–30; 1Ku 18:30–39). Vakituinen hyväksyttävä uhripaikka oli kuitenkin sellainen, jonka valinnan Jehova oli vahvistanut (4Mo 33:52; 5Mo 12:2–14; Jos 22:29). Pakanallisten uhrikukkuloiden hävittämisestä huolimatta sopimattomat palvontatavat uhrikukkuloilla kenties jatkuivat, ehkä sen vuoksi, ettei kuningas toiminut niiden poistamiseksi yhtä tarmokkaasti kuin hävittäessään pakanallisia paikkoja. Tai kenties Asa pani toimeen kaikkien uhrikukkuloiden täydellisen hävittämisen, mutta siinä tapauksessa niitä ilmaantui aikanaan uudelleen eikä niitä ollut hävitetty hänen hallituskautensa loppuun mennessä, joten ne jäivät hänen seuraajansa Josafatin murskattavaksi.

Asan palava into oikean palvonnan puolesta sai Jehovan siunaamaan hänen hallituskautensa kymmentä ensimmäistä vuotta rauhalla (2Ai 14:1, 6). Myöhemmin Juudan kimppuun hyökkäsi etiopialaisen Serahin johdolla miljoonan soturin armeija. Vaikka Asan sotajoukko olikin huomattavasti pienempi, hän meni maahantunkeutujia vastaan Maresaan, joka sijaitsi Juudan alangoilla, n. 38 km Jerusalemista länsilounaaseen. Hartaassa rukouksessaan ennen taisteluun ryhtymistä hän tunnusti Jumalan pelastusvoiman ja anoi Jehovan apua sanoen: ”Sinuun me todella turvaudumme ja sinun nimessäsi olemme tulleet tätä joukkoa vastaan. Oi Jehova, sinä olet meidän Jumalamme. Älä anna kuolevaisella ihmisellä olla voimaa sinua vastaan.” Sitten saatiin täydellinen voitto. (2Ai 14:8–15.)

Sen jälkeen profeetta Asarja tulee Asan luo ja muistuttaa häntä: ”Jehova on teidän kanssanne niin kauan kuin osoittautuu, että te olette hänen kanssaan”, mutta ”jos hylkäätte hänet, hän hylkää teidät”. Hän palauttaa mieleen sen tuhoisan riidan, josta kansakunta kärsi ollessaan vieraantunut Jehovasta, ja kannustaa Asaa jatkamaan rohkeasti toimintaansa puhtaan palvonnan puolesta. (2Ai 15:1–7.) Asan alttius ja kansakunnan vahvistaminen Jehovan aidossa palveluksessa saavat monet pohjoisen valtakunnan asukkaat lähtemään tuolta alueelta Jerusalemissa pidettävään suureen kokoukseen Asan 15. hallitusvuonna (963 eaa.). Kokouksessa tehdään liitto, jossa julistetaan kansan päättäväisyys etsiä Jehovaa ja asetetaan kuolemanrangaistus niille, jotka eivät pidä tuota liittoa. (2Ai 15:8–15.)

Juoni ja sota Baesaa vastaan. Estääkseen ketään palaamasta Juudaan Israelin kuningas Baesa ryhtyi linnoittamaan Raman rajakaupunkia, joka sijaitsi Jerusalemiin johtavan päätien varrella, vain hiukan tuon kaupungin pohjoispuolella. Jonkin inhimillisen järkeilyn tai huonon neuvon noudattamisen vuoksi Asa ei nyt luottanutkaan täysin Jehovaan, vaan turvautui diplomatiaan ja juonitteluun torjuakseen uhan. Hän otti temppelin ja kuninkaan talon aarteet ja lähetti ne lahjukseksi Syyrian kuninkaalle Ben-Hadad I:lle saadakseen hänet hyökkäämään Israelin pohjoisrajalle ja kääntämään näin Baesan huomion toisaalle. Ben-Hadad I suostui siihen, ja hänen yllätyshyökkäyksensä Israelin pohjoisten kaupunkien kimppuun keskeytti Baesan rakennustyöt ja sai tämän vetämään joukkonsa Ramasta. Tällöin Asa kokosi koko Juudan valtakunnasta kaikki mahdolliset miehet ja vei pois kaikki Baesan rakennustarvikkeet, joista hän sitten rakensi Geban ja Mispan kaupungit. (1Ku 15:16–22; 2Ai 16:1–6.)

Tämän vuoksi näkijä Hanani tuli Asan luo ja osoitti hänen epäjohdonmukaisuutensa siinä, ettei hän turvautunut Jumalaan, joka oli pelastanut hänet valtavan etiopialaisen sotajoukon käsistä, sekä muistutti Asaa siitä, että ”Jehovan silmät tarkkailevat kaikkea maata, jotta hän osoittaisi voimansa niiden puolesta, jotka ovat ehytsydämisiä häntä kohtaan”. Tyhmyytensä takia Asa saisi nyt kärsiä jatkuvista sodista. Loukkaantuneena tästä oikaisusta Asa pani Hananin epäoikeudenmukaisesti vankilaan ja sorti muitakin kansaan kuuluvia. (2Ai 16:7–11.)

Toisen aikakirjan 16:1:n toteamus, että Baesa nousi Juudaa vastaan ”Asan kolmantenakymmenentenäkuudentena hallitusvuonna” on herättänyt joitakin kysymyksiä, koska Baesan hallituskausi, joka alkoi Asan kolmantena hallitusvuonna ja kesti vain 24 vuotta, oli päättynyt kymmenkunta vuotta ennen Asan 36. hallitusvuotta (1Ku 15:33). Jotkut arvelevat, että kyseessä on kirjurinvirhe ja että tässä tarkoitetaan Asan 16:tta tai 26:tta hallitusvuotta, mutta nämä kertomukset ovat sopusoinnussa keskenään, vaikka tällaista virhettä ei olisikaan sattunut. Juutalaiset kommentaattorit lainaavat Seder Olamia, jossa sanotaan, että 36. vuosi laskettiin Juudan erillisen valtakunnan perustamisesta (997 eaa.) lähtien ja että se vastasi Asan 16:tta vuotta (koska Rehabeam oli hallinnut 17 vuotta, Abia 3 vuotta ja Asa hallitsi nyt 16:tta vuottaan) (Soncino Books of the Bible, Lontoo 1952, 2Ai 16:1:n alav.). Tämä oli myös arkkipiispa Ussherin näkemys. Näin ollen 2. Aikakirjan 15:19:n sanojen ”sotaa ei ollut Asan kolmanteenkymmenenteenviidenteen [itse asiassa viidenteentoista] hallitusvuoteen mennessä” ja 1. Kuninkaiden kirjan 15:16:n sanojen ”Asan ja Israelin kuninkaan Baesan välillä vallitsi kaikkina heidän päivinään sotatila” välinen näennäinen ero voidaan selittää siten, että kun yhteenotot noiden kahden kuninkaan välillä olivat alkaneet, ne jatkuivat sen jälkeen katkeamatta, kuten Hanani oli ennustanut (2Ai 16:9).

Sairaus ja kuolema. Kolmen viimeisen vuotensa aikana Asa joutui kärsimään sairaista jaloistaan (ehkä kihdistä), ja hän asetti epäviisaasti fyysisen paranemisen hengellisen paranemisen edelle. Hänen kuoltuaan hänelle järjestettiin kunnialliset hautajaiset ja hänet haudattiin hänen itse valmistamaansa hautaan Daavidin kaupunkiin. (1Ku 15:23, 24; 2Ai 16:12–14.)

Vaikka Asa aika ajoin toimikin epäviisaasti ja osoitti hengellisen ymmärtäväisyyden puutetta, hänen hyvät ominaisuutensa ja se, ettei hän ilmaissut luopiohenkeä, merkitsivät ilmeisesti enemmän kuin hänen erehdyksensä, sillä häntä pidetään yhtenä Juudan sukuhaaran uskollisista kuninkaista (2Ai 15:17). Asan 41-vuotisen hallinnon aikaan ajoittuivat osittain tai kokonaan kahdeksan Israelin kuninkaan hallituskaudet, nimittäin Jerobeamin, Nadabin, Baesan, Elan, Simrin, Omrin, Tibnin (joka hallitsi Omria vastustanutta Israelin osaa) ja Ahabin hallituskaudet (1Ku 15:9, 25, 33; 16:8, 15, 16, 21, 23, 29). Asan kuoleman jälkeen hänen poikansa Josafat tuli kuninkaaksi (1Ku 15:24).

2. Leeviläisen Elkanan poika ja Berekjan isä. Hänen todetaan asuneen ”netofalaisten asutusalueilla” Babylonin pakkosiirtolaisuudesta paluun jälkeen. (1Ai 9:16.)