TALO, HUONE

Sanat (hepr. baʹjit; kreik. oiʹkos tai oi·kiʹa), jotka Raamatussa on yleensä käännetty vastineella ”talo” tai ”huone”, voivat merkitä mm. 1) jonkun kotia, huonekuntaa (perhettä) tai kaikkia jälkeläisiä (1Mo 12:1; 17:13, 23; Ob 17, 18; Mi 1:5); 2) asuintaloa (1Mo 19:2–4); 3) vankilaa tai kuvaannollisesti orjuuden maata (1Mo 40:3, 14; 2Mo 13:3); 4) eläinten ja lintujen asuinpaikkaa (Job 39:6; Ps 104:17); 5) hämähäkin seittiä (Job 8:14); 6) kuninkaan asuntoa tai palatsia (2Sa 5:11; 7:2); 7) pappissukua (1Sa 2:35); 8) kuninkaallista hallitsijasukua (1Sa 25:28; 2Sa 7:11); 9) Jehovan kirjaimellista ja hengellistä tabernaakkelia tai temppeliä (2Mo 23:19; 34:26; 1Ku 6:1; 1Pi 2:5); 10) Jehovan asuinpaikkaa, taivasta (Joh 14:2); 11) väärän jumalan pyhäkköä (Tu 9:27; 1Sa 5:2; 1Ku 16:32; 2Ku 5:18); 12) ihmisten turmeltuvaa aineellista ruumista (Sr 12:3; 2Ko 5:1–4); 13) turmeltumatonta hengellistä ruumista (2Ko 5:1); 14) yhteistä hautaa (Job 17:13; Sr 12:5); 15) samaa ammattia harjoittavien yhteisöä (1Ai 4:21); 16) rakennusta, jossa säilytetään valtion virallisia asiakirjoja (Esr 6:1).

Taloa tai huonetta merkitsevän hepreankielisen sanan baʹjit jokin muoto on usein osana erisnimeä, kuten nimissä Betel (merk. ’Jumalan huone’) ja Betlehem (merk. ’leipähuone’).

Rakennusaineet ja rakennusmenetelmät. Asuntoja oli muinoin monenlaisia kuten nykyäänkin. Rakennustavat vaihtelivat ajankohdan, rakentajan taloudellisen tilanteen ja käytettävissä olevien raaka-aineiden mukaan. Esimerkiksi Babelin rakentajat käyttivät kiven sijasta tiiliä, ja ”bitumi oli heillä laastina” (1Mo 11:3).

Monet israelilaisista asettuivat asumaan häädettyjen kanaanilaisten taloihin ja käyttivät todennäköisesti heidän rakennusmenetelmiään vielä vuosia myöhemmin (5Mo 6:10, 11). Kivitaloja pidettiin ilmeisesti parempina (Jes 9:10; Am 5:11), koska ne olivat tukevampia ja suojasivat tehokkaammin tunkeilijoilta kuin savitiilistä tehdyt talot. Ryöstäjät pääsivät helposti savitaloihin yksinkertaisesti murtautumalla seinän läpi (vrt. Job 24:16). Alangoilla, missä oli saatavissa vain vähän hyvälaatuista kalkki- tai hiekkakiveä, rakennusten seiniin käytettiin kuitenkin auringossa kuivattuja tai joskus uunissa poltettuja savitiiliä. Palkkeihin ja kattohirsiin käytettiin sykomoripuuta, katajaa ja erityisesti paremmissa taloissa setriä (Lal 1:17; Jes 9:10).

Arkeologit ovat kaivaneet Palestiinassa esiin monenlaisten muinaisten asuntojen raunioita. Pihalla oli usein uuni ja joskus myös kaivo tai vesisäiliö (2Sa 17:18). Löydetyt talojen rauniot ilmaisevat, että talojen koko vaihteli melkoisesti. Yksi oli pohjapinta-alaltaan vain n. 5 m × 5 m, eräs toinen taas n. 32 m × 30 m. Huoneet olivat usein neliöitä, joiden sivut olivat n. 3,5–4,5 m.

Jotkin talot oli rakennettu kaupungin leveiden muurien päälle (Jos 2:15), mutta mieluiten ne rakennettiin kalliolle (Mt 7:24), ja savitiilien muuraus aloitettiin yleensä vasta kahden tai kolmen kivikerroksen jälkeen. Kun taloa ei voitu pystyttää kalliolle, tehtiin usein luja perustus, jonka maan alle ulottuva osa oli yhtä syvä kuin kiviseinän korkeus maan päällä. Toisinaan perustukset rakennettiin suurista luonnonkivistä ja raot täytettiin pikkukivillä, toisinaan ne rakennettiin hakatuista kivistä. Eräässä arkeologien esiin kaivamassa savitiilitalossa oli kivijalkaa yli puolen metrin korkeuteen, toisessa noin metrin korkeuteen. Joidenkin talojen seinät olivat noin metrin paksuiset. Usein ulkoseinät kalkittiin (Hes 13:11, 15), ja savitiiliseinät päällystettiin joskus kadun puolelta sileillä pikkukivillä niiden pinnan suojaamiseksi.

Rakennuskivet linjattiin ja limitettiin kulmakivien mukaan, jotka oli huolellisesti tasoitettu ja sovitettu paikoilleen (vrt. Ps 118:22; Jes 28:16). Laastina käytettiin tavallisesti saven ja oljen seosta. Joskus tämä seos sisälsi kalkkia, tuhkaa, jauhettuja saviastiansirpaleita, murskattuja simpukoita tai kalkkikiveä. Sillä liitettiin tiilet tai kivet yhteen, ja sitä käytettiin myös sisäseinien laastina. (3Mo 14:41, 42.) Joskus kivet oli kuitenkin hakattu niin tarkasti, ettei laastia tarvittu.

Lattiat. Lattiat, sisäpiha mukaan luettuna, olivat kovaksi poljettua maata, tai ne oli päällystetty kivillä, tiilillä tai kalkkirappauksella. Tulisijana oli tavallisesti lattiassa oleva syvennys, mutta varakkaampien kotien lämmittämiseen käytettiin hiilipannuja (Jer 36:22, 23). Savu pääsi ulos katossa olevasta aukosta (Ho 13:3). Palatsihuoneissa oli ehkä puulattiat kuten temppelissäkin (1Ku 6:15).

Ikkunat. Ikkunoina toimivat seinissä olevat suorakulmaiset aukot. Ainakin jotkin niistä olivat miehen mentäviä (Jos 2:15; 1Sa 19:12; Ap 20:9). Varsinkin kadunpuoleiset ikkunat oli varustettu ristikoilla (Tu 5:28; San 7:6).

Ovet. Ovet oli tavallisesti tehty puusta, ja ne kääntyivät saranatappien varassa (San 26:14), jotka sopivat puisessa tai kivisessä kamanassa ja kynnyksessä oleviin koloihin. Ovenpielinä oli kaksi puista pystypylvästä (2Mo 12:22, 23). Vaikka joihinkin taloihin oli kaksi sisäänkäyntiä, tavallisesti vain yksi ovi johti kadulta sisäpihalle, josta vuorostaan päästiin kaikkiin talon huoneisiin.

Sisäosien koristelu ja huonekalut. Ylellisissä kodeissa huoneiden seinät paneloitiin setrillä tai muulla arvokkaalla puulla ja siveltiin oranssinpunaiseksi (Jer 22:14; Hag 1:4). Joidenkuiden varakkaiden ”norsunluutaloissa” huoneet oli ilmeisesti paneloitu puulla, joka oli koristeltu norsunluu-upotuksin (1Ku 22:39; Am 3:15). Erilaisten keittovälineiden, astioiden, korien ja muiden taloustavaroiden lisäksi kodin kalustukseen saattoi kuulua sänkyjä tai leposohvia, tuoleja, jakkaroita, pöytiä ja lampunjalkoja (vrt. 2Sa 4:11; 2Ku 4:10; Ps 41:3; Mt 5:15). Joissakin rikkaiden kodeissa huonekalut oli kaunistettu norsunluisin, kultaisin ja hopeisin upotuksin (vrt. Est 1:6; Am 3:12; 6:4).

Katto ja ylähuone. Useimmat katot olivat tasaisia, ja Laki vaati israelilaisia rakentamaan katon ympärille kaiteen onnettomuuksien estämiseksi (5Mo 22:8). Kun katto tehtiin hiukan kaltevaksi, sadevesi pääsi valumaan pois. Kattoa tukivat vahvat, seinästä seinään ulottuvat puupalkit. Näiden poikki asetettiin pienempiä hirsiä, jotka vuorostaan peitettiin oksilla, ruo’oilla yms. Seuraavaksi tuli useiden senttimetrien vahvuinen maakerros, joka oli savi- tai savi- ja kalkkilaastia. Sellaiseen maakattoon oli helppo kaivaa aukko, kuten tekivät ne miehet, jotka yrittivät saada halvaantuneen parannettavaksi Jeesuksen luo (Mr 2:4). Kattopalkkeja tuki usein rivi kiviperustalla olevia kohtisuoria puupylväitä. Näillä katoilla saattoi kasvaa ruohoa (Ps 129:6), ja niitä oli vaikea estää vuotamasta (San 19:13; 27:15; Sr 10:18). Ennen sadekauden alkua katot luultavasti korjattiin ja jyrättiin tasaisiksi, jotta vesi pääsi paremmin valumaan pois.

Katoilla oli melkoista hyörinää niin rauhallisina kuin vaikeinakin aikoina (Jes 22:1; Jer 48:38). Niiltä voitiin esittää ilmoituksia tai saattaa joitakin tapahtumia nopeasti yleisön tietoon (2Sa 16:22; Mt 10:27). Katoilla kuivatettiin pellavaa (Jos 2:6), siellä saatettiin keskustella (1Sa 9:25), kävellä viileinä iltoina (2Sa 11:2), harjoittaa oikeaa tai väärää palvontaa (Jer 19:13; Sef 1:5; Ap 10:9) tai jopa nukkua (1Sa 9:26). Korjuujuhlan aikana katoille ja talojen pihoihin pystytettiin lehtimajoja (Ne 8:16).

Talon katolle rakennettiin usein katto- eli ylähuone. Se oli miellyttävä, viileä huone, jota usein käytettiin vierashuoneena (Tu 3:20; 1Ku 17:19; 2Ku 1:2; 4:10). Jotkin talot olivat tietenkin kaksikerroksisia, ja niissä oli varsinainen yläkerta. Jeesus vietti viimeisen pesahin opetuslastensa kanssa ja asetti Herran illallisen vieton suuressa ylähuoneessa, joko katolla olevassa tai yläkerran huoneessa (Lu 22:11, 12, 19, 20). Vuoden 33 helluntaina noin 120 opetuslasta oli ilmeisesti jonkin talon ylähuoneessa Jerusalemissa, kun Jumalan henki vuodatettiin heihin (Ap 1:13–15; 2:1–4).

Katolle päästiin tavallisesti sisäpihalta katolle johtavia portaita pitkin tai köyhemmissä kodeissa tikapuita myöten. Siksi katolla oleva saattoi tarpeen tullen lähteä sieltä menemättä taloon sisälle. Koska monet talot rakennettiin lähelle toisiaan, oli usein mahdollista kävellä katolta toiselle. Nämä seikat saattoivat vaikuttaa Jeesuksen Matteuksen 24:17:ssä ja Markuksen 13:15:ssä antamaan neuvoon. Paremmissa taloissa yläkertaan pääsi sisäportaiden kautta.

Laki suojeli omistusoikeuksia. Jehovan tarkoituksena oli, että hänen tottelevainen kansansa saisi nauttia asumisesta omissa taloissaan (vrt. Jes 65:21). Talon joutuminen jonkun muun kuin sen rakentajan haltuun oli tottelemattomia kohtaava onnettomuus (5Mo 28:30; Va 5:2). Mies, joka ei ollut vielä vihkinyt uutta taloaan, vapautettiin sotapalveluksesta (5Mo 20:5, 6).

Eräät Jumalan Israelille antaman lain määräykset suojelivat omistusoikeuksia. Laissa tuomittiin toisen omaisuuden, mm. hänen talonsa, himoitseminen (2Mo 20:17), ja profeettojensa välityksellä Jehova arvosteli ankarasti talojen laitonta anastamista (Mi 2:2; vrt. Ne 5:1–5, 11). Velkoja ei saanut pakolla tunkeutua velallisensa taloon ottamaan panttia (5Mo 24:10, 11). Israelilainen, joka pyhitti talonsa Jehovalle, saattoi ostaa sen takaisin maksamalla pyhäkölle 120 prosenttia sen arvioidusta hinnasta (3Mo 27:14, 15). Nekin, joiden oli myytävä talonsa, säilyttivät lunastusoikeutensa ainakin jonkin aikaa. Muurittomissa kylissä olevat talot saattoivat niiden alkuperäiset omistajat ostaa takaisin, ja ne piti palauttaa heille riemuvuonna. Mutta muurein ympäröidyissä kaupungeissa olevista taloista tuli ostajan pysyvää omaisuutta, ellei niitä ostettu takaisin sen säädetyn yhden vuoden kuluessa, jonka lunastusoikeus pysyi voimassa. Muurein ympäröidyissä leeviläiskaupungeissa sijaitsevien talojen lunastusoikeus oli pysyvä. Kaikki aiemmin leeviläisille kuuluneet talot piti palauttaa alkuperäisille omistajilleen riemuvuonna, ellei niitä ollut ostettu takaisin aiemmin. (3Mo 25:29–33.)

Hengellisen opetuksen paikka. Koti on kautta aikojen toiminut puhtaan palvonnan opetuksen keskuksena. Jumalan Israelille antama laki käski isiä opettamaan poikiaan nimenomaan kotona istuessaan samoin kuin muinakin aikoina (5Mo 6:6, 7; 11:19). Jumalan laki piti myös kirjoittaa, ilmeisesti kuvaannollisessa mielessä, heidän talojensa ovenpieliin (5Mo 6:9; 11:20), eikä kodeissa saanut olla mitään epäjumalanpalvelukseen liittyvää (5Mo 7:26). Koska kotia käytettiin tällaiseen pyhään tarkoitukseen, talot, joissa oli ”pahanlaatuinen spitaali”, piti purkaa (ks. SPITAALI). Spitaalin saastuttamia taloja koskeva laki muistutti israelilaisia siitä, että he saattoivat asua ainoastaan kodeissa, jotka olivat Jumalan näkökannalta puhtaita. (3Mo 14:33–57.)

Kristillisyyden myötä talosta taloon saarnaamisesta ja opettamisesta tuli tosi palvonnan huomattava osa (Ap 20:20). Jeesuksen seuraajat käyttivät hyväkseen ’arvollisten’ eli ’rauhan ystävien’ heille osoittamaa vieraanvaraisuutta ja majailivat sellaisten ihmisten kodeissa kunnes olivat lopettaneet palveluksensa kyseisessä kaupungissa (Mt 10:11; Lu 10:6, 7). (Ks. SAARNAAMINEN: ”Talosta taloon”.) Kristittyjen ryhmät tai seurakunnat kokoontuivat usein säännöllisesti taloihin tutkimaan Jumalan sanaa (Ro 16:5; 1Ko 16:19; Kol 4:15; Flm 2). Ketään, joka kääntyi pois Kristuksen opetuksesta, ei kuitenkaan otettu tervetulleena vastaan yksityiskoteihin (2Jo 10).

Ks. myös LIBANONINMETSÄTALO; SIELUN TALOT.