SATRAAPPI

Varakuningas tai maakunnan käskynhaltija, jonka kuningas oli nimittänyt jonkin hallintoalueen ylimmäksi hallitusmieheksi Babylonian ja Persian valtakunnissa. Daniel mainitsee, että Babylonian valtakunnassa Nebukadnessarin palveluksessa oli satraappeja (Da 3:1–3). Meedialaisten ja persialaisten valloitettua Babylonin meedialainen Dareios asetti koko valtakuntansa johtoon 120 satraappia (Da 6:1). Esra oli tekemisissä satraappien kanssa Persian kuninkaan Artakserkseen aikana (Esr 8:36). Esterin ja Mordokain päivinä satraapit valvoivat 127:ää hallintoaluetta Persian kuninkaan Ahasveroksen alaisuudessa (Est 1:1). Kuninkaan virallisina edustajina he olivat vastuussa hänelle ja pääsivät jokseenkin vapaasti hänen puheilleen. Laajoine hallinnollisine ja poliittisine valtuuksineen he olivat siis varsin vaikutusvaltaisia. He keräsivät veroja ja toimittivat määrätyn veron kuninkaan hoviin.

Daniel oli yksi niistä kolmesta korkeasta virkamiehestä, jotka toimivat Dareioksen alaisuudessa 120 satraapin päällikköinä, ja Daniel erottautui niin selvästi heidän kaikkien yläpuolelle, että kuningas aikoi korottaa hänet koko valtakunnan johtoon. Koska nuo virkamiehet ja satraapit olivat kateellisia Danielille, he juonittelivat saadakseen hänet heitetyksi leijonakuoppaan. Raamatussa ei kerrota kuinka monta satraappia varsinaisesti meni kuninkaan eteen esittämään syytöksensä. Jehova osoitti kuitenkin olevansa Danielin kanssa ja lähetti enkelinsä sulkemaan leijonien kidan. Sitten Dareios heitätti nuo Danielia panetelleet virkamiehet vaimoineen ja poikineen kuoppaan leijonien raadeltavaksi. (Da 6:1–24.)

Kirjassa History of the Persian Empire (A. T. Olmstead, 1948, s. 59) sanotaan persialaisen Kyyroksen alaisuudessa toimineesta satraappijärjestelystä: ”Kutakin [maakuntaa] hallitsi satraappi, jonka arvonimi merkitsi kirjaimellisesti ’valtakunnan suojelijaa’. Edellisen kuninkaan seuraajana ja todella valtavan alueen hallitsijana hän oli todellisuudessa itsekin kuningas ja häntä ympäröi pienoishovi. Sen lisäksi että hän johti siviilihallintoa, hän oli myös satraappikuntansa sotajoukkojen komentaja. Kun hänen virkansa tuli perinnölliseksi, sen keskushallinnolle muodostamaan uhkaan ei voitu enää suhtautua välinpitämättömästi. Tämän uhan torjumiseksi ryhdyttiin joihinkin valvontatoimiin; hänen sihteerinsä, hänen talousasioista vastaava virkamiehensä ja kenraali, joka oli vastuussa kunkin satraappikunnan pääkaupungin linnoitukseen sijoitetusta varuskunnasta, olivat itse suuren kuninkaan suoranaisessa käskyvallassa ja raportoivat suoraan hänelle. Vielä tehokkaampi valvoja oli ’kuninkaan silmä’ (eli ’kuninkaan korva’ tai ’kuninkaan sanansaattaja’), [virkamies] joka tarkasti huolellisesti jokaisen maakunnan vuosittain.”