Eläinkunta ylistää Jehovaa

JEHOVAN suuruus näkyy eläinmaailmassa. Jumala pitää hyvää huolta eläimistä, aivan kuten hän huolehtii ihmisenkin tarpeista (Psalmit 145:16). Olisi paha virhe arvostella eläinten ja ihmisten Luojaa! Vaikka Job oli oikeamielinen mies, hän julisti ”oman sielunsa vanhurskaaksi pikemminkin kuin Jumalan”. Jobilla oli paljon opittavaa. (Job 32:2; 33:8–12; 34:5.)

Eläinkunnasta otetut esimerkit osoittivat Jobille, etteivät ihmiset voi aiheellisesti kyseenalaistaa Jumalan toimintatapoja. Tämä tulee hyvin selväksi, kun tarkastelemme sitä, mitä Jehova sanoi palvelijalleen Jobille.

Ne eivät tarvitse ihmisten apua

Job ei kyennyt vastaamaan Jumalan kysymyksiin, jotka koskivat eläimiä (Job 38:39–41). Jehova selvästikin huolehtii leijonasta ja korpista ilman ihmisiä. Vaikka korpit lentelevät sinne tänne etsiessään ruokaa, todellisuudessa ne saavat ravintonsa Jumalalta (Luukas 12:24).

Job oli sanaton, kun Jumala kysyi häneltä villieläimistä (Job 39:1–8). Yksikään ihminen ei voi suojella vuorikauriita ja naarasjalohirviä. Hyvä jos ihminen edes pääsee vuorikauriin lähelle! (Psalmit 104:18.) Kun naarasjalohirven on aika synnyttää, Jumalan antama vaisto saa sen kätkeytymään metsään. Se huolehtii hyvin vasoistaan, mutta kun nämä ”tulevat roteviksi”, ne ”lähtevät matkoihinsa eivätkä enää palaa”. Siitä lähtien ne ovat omillaan.

Seepra juoksentelee vapaana, ja villiaasin kotina on aavikkotasanko. Job ei pystyisi käyttämään villiaasia taakkojen kantamiseen. Se hakee ”kaikkinaisia vihreitä kasveja” ja etsii laidunta vuorilta. Se ei luovu vapaudestaan saadakseen ravintoa helpommalla tavalla kaupungeista. Villiaasi ei ”kuule vaanijan huutoja”, sillä se pötkii pakoon, jos ihminen tunkeutuu sen alueelle.

Seuraavaksi Jumala mainitsi villihärän (Job 39:9–12). ”Villihärkä, joka esiintyy usein kohokuvissa, näyttää olleen lähes yhtä pelottava ja jalo saaliseläin kuin leijona. Usein kuningas kuvataan kamppailemassa sen kanssa, ja soturit ajavat sitä takaa ratsain ja jalan”, kirjoitti englantilainen arkeologi Austen Layard. (Nineveh and Its Remains, 1849, 2. osa, s. 326.) Kukaan viisas ihminen ei yritä valjastaa kesytöntä villihärkää (Psalmit 22:21).

Siivekkäät ylistävät Jehovaa

Sitten Jumala kysyi Jobilta siivekkäistä (Job 39:13–18). Kattohaikara lentää voimakkaiden siipiensä ansiosta korkealla (Jeremia 8:7). Strutsinkin siivet lepattavat, mutta se ei pysty lentämään. Ja toisin kuin kattohaikara, strutsi ei muni puuhun rakennettuun pesään (Psalmit 104:17). Se kaivaa kuopan hiekkaan ja munii siihen. Strutsi ei kuitenkaan hylkää munia. Hiekan sisällä ne pysyvät sopivan lämpöisinä, ja sekä naaras- että urosstrutsi huolehtivat niistä.

Voi vaikuttaa siltä, että strutsi unohtaa viisauden, kun se vaarallisen saalistajan havaitessaan näyttää pinkaisevan pakoon. Kirjassa An Encyclopedia of Bible Animals kuitenkin mainitaan: ”Tämä on harhautusmenetelmä: – – [strutsi] kiinnittää uhkaavan eläimen tai ihmisen huomion puoleensa räpyttelemällä siipiään ja johtaa tunkeilijan pois munien luota.”

Miten strutsi ”nauraa hevoselle ja sen ratsastajalle”? The World Book Encyclopedia -tietosanakirjassa sanotaan: ”Strutsi ei osaa lentää, mutta se liikkuu nopeasti maalla. Se voi edetä pitkillä jaloillaan 4,5 metrin harppauksin jopa 65 kilometrin tuntivauhtia.”

Jumala antaa väkevyyden hevoselle

Jumala kysyi Jobilta seuraavaksi hevosesta (Job 39:19–25). Muinoin soturit taistelivat ratsain, ja hevoset vetivät sotavaunuja, joissa oli ajurin lisäksi kenties kaksi sotilasta. Kärsimättömänä taistelua odottava sotaratsu hirnuu ja kuopii maata kavioillaan. Se ei kauhistu eikä käänny takaisin miekan vuoksi. Kuullessaan torven äänen sotaratsu tajuaa sen merkityksen ja reagoi hirnumalla ”iihaha!” Se syöksyy eteenpäin ja ”ahmii maata”. Silti sotaratsu tottelee ratsastajaansa.

Jobin kirjan kuvaus on yhtäpitävä sen kanssa, mitä arkeologi Layard kirjoitti: ”Vaikka arabialainen tamma on säyseä kuin lammas eikä tarvitse muuta ohjainta kuin riimun, niin kun se kuulee heimon sotahuudon ja näkee ratsastajansa välkehtivän keihään, sen silmät säihkyvät tulta, sen veripunaiset sieraimet avautuvat levälleen, sen kaula kaareutuu jalosti, ja sen häntä ja harja kohoavat ja levittäytyvät tuuleen.” (Discoveries Among the Ruins of Nineveh and Babylon, 1853, s. 330.)

Tarkkaile jalohaukkaa ja kotkaa

Tämän jälkeen Jehova kiinnitti huomiota muihin lintuihin (Job 39:26–30). Jalohaukka kohoaa korkealle ja levittää siipensä tuuleen. Guinnessin Suuren ennätyskirjan mukaan jalohaukkoihin kuuluva muuttohaukka on maailman nopein lintu. ”Nopeimmillaan se on syöksyessään saaliin perään ja esitellessään pesäpaikkansa yllä lentotaitojaan”, kirjassa mainitaan. Muuttohaukka on saavuttanut 45 asteen syöksyssä jopa 350 kilometrin tuntivauhdin.

Kotkien tiedetään lentäneen yli 130 kilometrin tuntivauhtia. Job vertasi nopeasti ohikiitävää elämää saalista etsivän kotkan nopeuteen (Job 9:25, 26). Kun Jumala antaa meille voimaa, on kuin saisimme taivaalla liitelevän kotkan siivet, jotka eivät näytä väsyvän koskaan (Jesaja 40:31). Lentäessään kotka käyttää hyväkseen nousevia lämpimiä ilmavirtauksia. Se kaartelee ilmapatsaassa, joka nostaa sen yhä korkeammalle. Kun kotka saavuttaa haluamansa korkeuden, se liitää seuraavaan ilmavirtaukseen, ja tällä tavoin se voi pysyä ilmassa tuntikausia kuluttamatta energiaa juuri lainkaan.

Kotka ”rakentaa pesänsä korkeuteen”, joten siihen ei pääse käsiksi eivätkä sen poikaset joudu vaaraan. Jehova on pannut kotkan tekemään siten vaistonvaraisesti. Jumala on myös antanut kotkalle kyvyn katsoa ”kauas etäisyyteen”. Kotka pystyy tarkentamaan katseensa nopeasti eri etäisyyksille, minkä ansiosta se voi pitää saaliin tai haaskan näkyvissään pitkissä syöksyissä. Kotka voi syödä eläinten raatoja, joten ”missä on surmattuja, siellä se on”. Se pyydystää pieniä eläimiä ja vie niitä poikasilleen.

Jehova ojentaa Jobia

Ennen kuin Jumala esitti Jobille lisää eläimiä koskevia kysymyksiä, hän ojensi tätä. Miten Job suhtautui saamiinsa nuhteisiin? Hän nöyrtyi ja otti halukkaasti vastaan lisää ohjausta. (Job 40:1–14.)

Me opimme näistä Jumalan hengen ohjauksessa kirjoitetuista Jobin kokemuksista jotain hyvin tärkeää: kenelläkään ihmisellä ei ole oikeutta arvostella Kaikkivaltiasta. Meidän tulee puheellamme ja toiminnallamme miellyttää taivaallista Isäämme. Lisäksi meidän tulee pitää tärkeimpänä Jehovan nimen pyhittämistä ja hänen suvereeniutensa kunniaan saattamista.

Behemot kirkastaa Jumalaa

Jumala kiinnitti jälleen huomion eläinkuntaan ja kyseli Jobilta Behemotista, jonka yleisesti ajatellaan tarkoittavan virtahepoa (Job 40:15–24). Täysikasvuinen virtahepo voi olla 4–5 metrin pituinen ja painaa jopa 3600 kiloa. Behemotin ”voima on sen lanteissa” – sen takaruumiin lihaksissa. Lyhytjalkaiselle Behemotille on suurta hyötyä sen paksusta vatsanahasta, kun se raahaa ruhoaan joenuomien kivien yli. Ihminen jää totisesti alakynteen kohdatessaan Behemotin, jolla on massiivinen ruumis, valtava suu ja voimakkaat leuat.

Behemot nousee joesta ylös syömään ”vihreää ruohoa”. Tyydyttääkseen ruokahalunsa se voi tehdä selvää kokonaisesta vuoresta kasvillisuutta! Se ahtaa mahaansa päivittäin 90–180 kiloa kasveja. Tultuaan kylläiseksi Behemot makaa lootuspuiden alla tai poppeleiden varjossa. Jos virtahevon asuinjoki tulvii, se voi pitää päänsä vedenpinnan yläpuolella ja uida vastavirtaan. Kun Job näkisi Behemotin mammuttimaisen suun ja kauheat kulmahampaat, hän ei rohkenisi lävistää koukulla sen turpaa.

Leviatan tuo kunniaa Jumalalle

Job sai seuraavaksi kuulla Leviatanista (Job 41:1–34). Tämä heprean kielestä tullut sana merkitsee ’kiedottua eläintä’, ja ilmeisesti sillä tarkoitetaan krokotiilia. Voisiko Job antaa Leviatanin leikkikaluksi lapsilleen? Ei totisesti! Kohtaamiset krokotiilin kanssa ovat kerta toisensa jälkeen osoittaneet, miten vaarallinen eläin se on. Jos ihminen panisi kätensä Leviatanin päälle, hän joutuisi mitä todennäköisimmin niin armottomaan kamppailuun, ettei hän tekisi sitä enää koskaan uudelleen.

Kun Leviatan nostaa päänsä vedestä auringon noustessa, sen silmät säkenöivät ”kuin aamunkoiton säteet”. Leviatanin suomut ovat tiukasti kiinni toisissaan, ja sen ihoon on kiinnittynyt luulevyjä, joita on vaikea lävistää luodilla, saati sitten miekalla tai keihäällä. Krokotiilin vatsapuolen terävät suomut ruopivat mutaa kuin ”puimalaite”. Sen raivo kuohuttaa vedet vaahtoavan voiteen kaltaisiksi. Suuren kokonsa, suojapanssarinsa ja aseistuksensa – hirvittävän kidan ja voimakkaan hännän – ansiosta Leviatan ei tunne pelkoa.

Job perääntyy

Job tunnustaa: ”Puhuin, mutta en ymmärtänyt minulle liian ihmeellisiä – – asioita.” (Job 42:1–3.) Hän otti varteen Jumalan ojennuksen, perääntyi ja katui. Jobin toverit saivat ankarat nuhteet, mutta hän itse sai runsaita siunauksia. (Job 42:4–17.)

Meidän on todella viisasta pitää Jobin kokemus mielessämme. Emme mitenkään pysty vastaamaan kaikkiin kysymyksiin, jotka Jumala hänelle esitti. Mutta pystymme ilmaisemaan arvostusta niitä monia erilaisia luomakunnan ihmeitä kohtaan, jotka ylistävät Jehovaa, ja niin meidän on syytäkin tehdä.

[Kuva s. 13]

Vuorikauris

[Kuva s. 13]

Korppi

[Kuva s. 13]

Naarasleijona

[Kuva s. 14]

Seepra

[Kuva s. 14]

Strutsi lähtee pois muniensa luota, mutta se ei hylkää niitä

[Kuva s. 14]

Strutsin munia

[Kuva s. 14, 15]

Muuttohaukka

[Lähdemerkintä]

Haukka: © Joe McDonald/Visuals Unlimited

[Kuva s. 15]

Arabialainen tamma

[Kuva s. 15]

Maakotka

[Kuva s. 16]

Behemotin ajatellaan yleisesti olevan virtahepo

[Kuva s. 16]

Leviatanin uskotaan tarkoittavan voimakasta krokotiilia