BEHEMOT

Jobin 40:15:ssä käytetystä nimityksestä ”Behemot” on esitetty erilaisia selityksiä. Sen on sanottu olevan 1) egyptiläisen ’vesipuhvelia’ tarkoittavan sanan johdos; 2) mahdollisesti assyrialaista alkuperää oleva sana, joka merkitsee ’hirviötä’; 3) heprealaisen sanan behe·mahʹ (eläin, kotieläin) intensiivimonikko, jonka arvellaan tarkoittavan ’suurta eläintä’ tai ’valtavaa eläintä’. Kreikkalaisessa Septuagintassa heprealainen sana behe·mōtʹ on käännetty vastineella thē·riʹa (villieläimet, pedot). Ilmeisesti tarkoitetaan kuitenkin yhtä eläintä, sillä Behemotin kuvaus ei sovi useisiin luontokappaleisiin vaan ainoastaan yhteen, jonka yleensä ajatellaan olevan virtahepo (Hippopotamus amphibius). Monet raamatunkäännökset (KR-92, Sa, AT, La, Ro, JB, RS; Rbi8, alav.) käyttävätkin varsinaisessa tekstissä tai alaviitteissä sanaa ”virtahepo” siitä luomuksesta, josta Jumala puhui.

Virtahepo on valtava, paksunahkainen ja lähes karvaton nisäkäs, joka oleskelee joissa, järvissä ja soilla. Sen tunnuspiirteitä ovat lyhyet jalat, valtava kita ja iso pää, jonka sanotaan painavan jopa tonnin. Sen leukojen ja hampaiden puristusvoima on niin suuri, että se voi yhdellä puraisulla lävistää krokotiilin panssarin. Täysikasvuisena se voi olla 4–5 m:n pituinen ja painaa jopa 3600 kg. Amfibisena eläimenä virtahepo voi suunnattomasta koostaan huolimatta liikkua suhteellisen nopeasti sekä maalla että vedessä. Se syö pehmeitä vesikasveja, ruohoa, ruokoja ja pensaita ja ahtaa päivittäin yli 90 kg kasveja 150–190 l vetävään mahaansa.

Virtahevon nahka, varsinkin sen vatsanahka, on äärimmäisen sitkeä ja kestää näin ollen niitä kolhuja ja naarmuja, joita eläin saa raahatessaan matalaa ruhoaan joenuomien risujen ja kivien yli. Sieraimet sijaitsevat sopivasti kuonon yläpinnalla ja silmät ovat korkealla pään etupuolella, minkä ansiosta virtahepo voi sekä hengittää että nähdä ollessaan lähes täysin upoksissa. Korvat ja venttiilimäiset sieraimet sulkeutuvat, kun se sukeltaa. Nukkuessaankin eläin nousee automaattisesti pintaan hakemaan raitista ilmaa, kun sen veren hiilidioksidipitoisuus kohoaa tietylle tasolle, ja sitten se painuu jälleen veden alle.

Aikoinaan virtahepoa tavattiin useimmissa Afrikan suurissa joissa ja järvissä, mutta ihmisen metsästettyä sitä se on kadonnut monilta alueilta, ja sanotaan, ettei virtahepoja ole lainkaan sen kataraktin pohjoispuolella, joka sijaitsee Khartumin luona Sudanissa. Kauan sitten virtahepoja on ehkä ollut Jordanissakin. Tämän eläimen kulmahampaita ja luita onkin ilmoitettu löytyneen eri puolilta Palestiinaa.

Jobin kirjan 40. luvussa on esitetty eloisa kuvaus tästä suunnattoman suuresta nisäkkäästä, Behemotista. Sen kerrotaan olevan kasvissyöjä (jae 15). Sitten todetaan, että sen valtavan voiman ja energian lähde on sen lanteissa (ts. selkälihaksissa) ja vatsalihaksissa (jae 16). Behemotin häntä on kuin setri. Koska virtahevon häntä on melko lyhyt, n. 45–50 cm, kuvaus tarkoittaa todennäköisesti sitä, että eläin pystyy pitämään paksun häntänsä jäykästi pystyssä tai heiluttamaan sitä niin että se muistuttaa puun huojumista. ”Sen reisijänteet ovat yhteenpunotut” siten, että sen reisilihasten säikeet ja jänteet ovat kietoutuneet ja punoutuneet yhteen kuin lujat vaijerit. (Jae 17.) Sen raajojen luut ovat yhtä vahvoja kuin ”kupariputket”, joten ne voivat kannattaa ruumiin raskaan painon. Luut ovat kuin takorautasauvoja. (Jae 18.) Behemotin valtaisaa ruoankulutusta sivutaan (jae 20) ja mainitaan, että se köllöttelee piikkisten lootuspuiden alla tai kätkeytyy rämeikköön poppeleiden varjoon (jakeet 21, 22). Tämä luomus ei joudu pakokauhun valtaan, vaikka joki tulvisi yli äyräittensä, sillä se voi silloinkin pitää päänsä vedenpinnan yläpuolella ja uida voimakasta tulvavirtaa vastaan (jae 23). Koska Behemot oli näin mahtava ja pelottava, Jehova kysyi Jobilta, olisiko ihmisellä rohkeutta yrittää käydä sen kimppuun sen silmien edessä ja yrittää lävistää koukulla sen turpa (jae 24).