MAA

Aurinkokunnan viidenneksi suurin planeetta ja kolmas planeetta Auringosta lukien. Se on navoiltaan hiukan litistynyt pyörähdysellipsoidi. Satelliittihavainnot ovat osoittaneet Maan olevan muutenkin hieman epäsäännöllisen muotoinen. Sen massa on likimain 5,98 × 10²⁴ kg ja pinta-ala n. 510000000 km². Maan mitat ovat (suunnilleen): ympärysmitta päiväntasaajalla vähän yli 40000 km ja läpimitta päiväntasaajan kohdalla 12750 km. Likipitäen 71 prosenttia sen pinnasta on merien peitossa, ja maa-alaksi jää n. 149000000 km².

Maa pyörii akselinsa ympäri, mikä saa aikaan päivän ja yön (1Mo 1:4, 5). Aurinkovuorokausi on 24-tuntinen ajanjakso, jonka kuluessa maapallo pyörähtää kerran akselinsa ympäri Auringon suhteen. Vuodenaikojen vaihtelua noudattava trooppinen vuosi, niiden kahden perättäisen hetken välinen aika, jolloin Aurinko sivuuttaa kevättasauspisteen, on keskimäärin 365 vuorokautta 5 tuntia 48 minuuttia 46 sekuntia. Tätä lukua käytetään laskettaessa aurinkovuoteen perustuvaa kalenteria, ja koska se ei ole kokonaisluku, se on vaikeuttanut melkoisesti tarkan kalenterin laatimista.

Maan akselin kallistuskulma Maan kiertoradan tasoon nähden pystysuorasta suunnasta on 23° 27ʹ. Pyörimisliikkeen gyroskooppinen vaikutus pitää Maan akselin pohjimmiltaan samassa suunnassa tähtiin nähden riippumatta siitä, missä kohdassa se on Auringon ympäri kulkevalla kiertoradallaan. Tämä akselin kallistuma saa aikaan vuodenajat.

Maan ilmakehä, joka koostuu pääasiassa typestä, hapesta ja vesihöyrystä sekä joistakin muista kaasuista, ulottuu n. 1000 km:n korkeuteen Maan pinnasta.

Raamatulliset sanat ja niiden merkitys. Raamatun heprealaisissa kirjoituksissa Maa-planeetasta käytetään sanaa ʼeʹrets. ʼEʹrets tarkoittaa 1) maata taivaan vastakohtana (1Mo 1:2); 2) maa-aluetta, seutua (1Mo 10:10); 3) maaperää, maanpintaa (1Mo 1:26); 4) koko maapallon ihmisiä (1Mo 18:25).

Sana ʼada·mahʹ on käännetty yleensä ”maaksi”. ʼAda·mahʹ tarkoittaa 1) viljeltyä, ravintoa tuottavaa maata (1Mo 3:23); 2) maapalstaa, maaomaisuutta (1Mo 47:18); 3) maata aineena, multaa (Jer 14:4; 1Sa 4:12); 4) näkyvää maanpintaa (1Mo 1:25); 5) maa-aluetta, seutua (3Mo 20:24); 6) koko maapalloa, asuttua maata (1Mo 12:3). Etymologisesti sana ʼada·mahʹ on nähtävästi sukua sanalle ʼa·damʹ, sillä ensimmäinen ihminen Aadamhan oli tehty maan tomusta (1Mo 2:7).

Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa gē tarkoittaa viljelysmaata (Mt 13:5, 8), ja sitä käytetään puhuttaessa maasta eli aineesta, josta Aadam tehtiin (1Ko 15:47); maapallosta (Mt 5:18, 35; 6:19); maasta ihmisten ja eläinten asuinpaikkana (Lu 21:35; Ap 1:8; 8:33; 10:12; 11:6; 17:26); maa-alueesta, maaseudusta (Lu 4:25; Joh 3:22); maaperästä (Mt 10:29; Mr 4:26); rantamaasta merien tai vesien vastakohtana (Joh 21:8, 9, 11; Mr 4:1).

Oi·kou·meʹnē, joka on käännetty ”maailmaksi” useimmissa kohdissa vuoden 1938 kirkkoraamatussa, merkitsee ’asuttua maata’ (Mt 24:14; Lu 2:1; Ap 17:6; Il 12:9).

Aina kun näitä sanoja käytetään niiden edellä mainituissa merkityksissä, alkukielisen sanan muoto ja ennen kaikkea tekstiyhteys ratkaisevat, mikä merkitys on kyseessä.

Heprealaiset jakoivat maan neljään osaan neljän ilmansuunnan mukaan. Heprealaisissa kirjoituksissa sana ”edessä” tarkoittaa ’itää’, jolla vastineella se käännetäänkin (1Mo 12:8), ”takana” voi merkitä ’länttä’ (Jes 9:12), ”oikea puoli” saattaa tarkoittaa ’etelää’ (1Sa 23:24) ja ”vasen” voidaan kääntää vastineella ”pohjoinen” (Job 23:8, 9; vrt. KR-92). Lisäksi itää (hepr.) nimitettiin joskus auringonnousuksi, esimerkiksi Joosuan 4:19:ssä. Länttä (hepr.) sanottiin auringonlaskuksi (2Ai 32:30). Myös maamerkkejä käytettiin. ”Meri” (Välimeri), joka oli miltei koko Palestiinan länsirajana, tarkoitti toisinaan länttä (4Mo 34:6).

Luominen. Raamattu kertoo planeettamme synnystä lyhyesti ja yksinkertaisesti: ”Alussa Jumala loi taivaat ja maan.” (1Mo 1:1.) Raamattu ei ilmaise sitä, kuinka kauan sitten tähtitaivaat ja maa luotiin. Raamatunoppineilla ei ole siksi mitään syytä ryhtyä kiistelemään planeetan ikää koskevista tieteellisistä laskelmista. Tiedemiehet arvioivat joidenkin kivilajien iäksi 3,5 miljardia vuotta ja itse maan iäksi n. 4–4,5 miljardia vuotta tai vieläkin enemmän.

Ensimmäisen Mooseksen kirjan kertomuksessa mainittujen kuuden luomispäivän aika ilmaistaan Raamatussa täsmällisemmin. Nuo päivät eivät liity maan materian luomiseen vaan sen järjestämiseen ja valmistamiseen ihmisasutusta varten.

Raamattu ei paljasta, loiko Jumala elämää millekään muulle universumin planeetalle. Nykyajan tähtitieteilijät eivät ole kuitenkaan löytäneet todisteita siitä, että millään noista planeetoista olisi elämää, eivätkä he itse asiassa tunne Maan lisäksi mitään muuta planeettaa, joka tällä hetkellä pystyisi ylläpitämään lihallisten luomusten elämää.

Tarkoitus. Maa saatettiin olemassaoloon Jehovan tahdosta, kuten kaikki muukin luotu (Il 4:11). Se luotiin pysymään ikuisesti (Ps 78:69; 104:5; 119:90; Sr 1:4). Jumala puhuu itsestään tarkoituksen Jumalana ja julistaa, että hänen tarkoituksensa toteutuvat varmasti (Jes 46:10; 55:11). Hän teki maata koskevan tarkoituksensa hyvin selväksi, kun hän sanoi ensimmäiselle ihmisparille: ”Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa ja alistakaa se valtaanne, ja vallitkaa meren kaloja ja taivaiden lentäviä luomuksia sekä kaikkia elollisia, jotka liikkuvat maan päällä.” (1Mo 1:28.) Ei maassa eikä missään, mitä siinä oli, ollut mitään vikaa. Luotuaan kaiken tarvittavan Jehova näki, että se oli ”erittäin hyvää”, ja hän ”ryhtyi lepäämään” eli lakkasi tekemästä muita maallisia luomistöitä. (1Mo 1:31–2:2.)

Lisäksi maa on ihmisen pysyvä asuinpaikka. Antaessaan ihmiselle hyvän ja pahan tiedon puuta koskevan lain Jumala ilmaisi, että ihminen voisi elää maan päällä ikuisesti (1Mo 2:17). Jehova itse vakuuttaa meille, että ”koskaan enää, kaikkina päivinä joina maa pysyy, ei lakkaa kylvö eikä korjuu, ei kylmyys eikä kuumuus, ei kesä eikä talvi, ei päivä eikä yö” (1Mo 8:22) ja ettei hän enää milloinkaan hävitä kaikkea lihaa vedenpaisumuksella (1Mo 9:12–16). Jehova sanoo, ettei hän tehnyt maata turhaan vaan että hän on antanut sen ihmisten kodiksi ja että lopulta kuolema poistetaan. Jumala onkin tarkoittanut maan täydellisen, onnellisen ja ikuisesti elävän ihmisen asuinpaikaksi. (Ps 37:11; 115:16; Jes 45:18; Il 21:3, 4.)

Raamatussa osoitetaan, että tämä on Jehova Jumalan tarkoitus, joka on hänelle pyhä ja jota ei tehdä tyhjäksi, kun siinä sanotaan: ”Ja seitsemänteen päivään mennessä Jumala sai tekemänsä työn valmiiksi – –. Ja Jumala ryhtyi siunaamaan seitsemättä päivää ja pyhittämään sitä, koska sinä päivänä Jumala on levännyt kaikesta työstään, jonka hän sen tehdäkseen on luonut.” (1Mo 2:2, 3.) 1. Mooseksen kirjan kertomuksessa ei puhuta seitsemännen päivän eli lepopäivän päättymisestä, niin kuin puhutaan kuuden muun päivän päättymisestä. Apostoli Paavali selitti, että Jumalan lepopäivä oli jatkunut kautta Israelin historian aina hänen aikaansa saakka ja ettei se ollut vieläkään päättynyt (Hpr 3:7–11; 4:3–9). Jumala sanoo, että hän pyhitti seitsemännen päivän. Hän toteuttaisi maata koskevan tarkoituksensa; se saatettaisiin lopulliseen päätökseen tuon päivän kuluessa, eikä maata varten tarvitsisi enää luoda mitään tuona aikana.

Raamatun sopusointu tieteellisten tosiasioiden kanssa. Raamattu sanoo Jobin 26:7:ssä, että Jumala ”ripustaa maan tyhjyyden päälle”. Tiede sanoo, että maa pysyy radallaan avaruudessa etupäässä vetovoiman ja keskipakovoiman yhteisvaikutuksesta. Nämä voimat ovat tietysti näkymättömiä. Sen vuoksi maa samoin kuin muut taivaankappaleet riippuvat avaruudessa ikään kuin tyhjyyden päällä. Profeetta Jesaja puhui Jehovan näkökannalta, kun hän kirjoitti henkeytettynä: ”On Hän, joka asuu maan piirin yllä – sen asukkaat ovat kuin heinäsirkkoja.” (Jes 40:22.) Raamattu sanoo: ”Hän [Jumala] on piirtänyt vetten pintaan piirin.” (Job 26:10.) Hänen säädöksellään vedet rajoitetaan oikeaan paikkaansa. Ne eivät ala tulvia yli maan, eivätkä ne lennä avaruuteen. (Job 38:8–11.) Jehovan näkökannalta katsottuna maan tai vesien pinta näyttäisi tietenkin pyöreältä kuin piiri, aivan niin kuin kuun reuna näyttää meistä pyöreältä. Ennen kuin maankamara tuli näkyviin, koko maapallon pinta oli yhtä pyöreää (pallomaista) aaltoilevaa vesimassaa (1Mo 1:2).

Raamatunkirjoittajat puhuvat usein maan päällä olevan tarkkailijan näkökulmasta tai jostakin tietystä maantieteellisestä asemasta katsottuna, niin kuin mekin nykyään usein luonnostamme teemme. Raamatussa puhutaan esimerkiksi ”auringonnoususta” (4Mo 2:3; 34:15). Jotkut ovat tarttuneet tähän yrittäessään horjuttaa uskoa Raamattuun sillä perusteella, että se on tieteellisesti epätäsmällinen, ja he ovat väittäneet, että heprealaiset pitivät maata kaiken keskuksena, jonka ympäri aurinko kiersi. Raamatunkirjoittajat eivät kuitenkaan missään esittäneet sellaista käsitystä. Nuo samaiset kriitikot jättävät huomiotta sen, että he itse käyttävät samanlaista ilmausta ja että se on kaikissa heidän almanakoissaan. Yleisesti kuullaan sanottavan, että ”aurinko nousee”, ”aurinko on laskenut” tai ”aurinko kulki taivaan halki”. Raamatussa puhutaan myös ”maan äärestä” (Ps 46:9), ”maan ääristä” (Ps 22:27), ”maan neljästä äärestä” (Jes 11:12), ”maan neljästä kulmasta” ja ”maan neljästä tuulesta” (Il 7:1). Näiden ilmausten ei voida sanoa todistavan, että heprealaiset uskoivat maan olevan neliskulmainen. Lukua neljä käytetään usein tarkoittamaan jotakin kaiken käsittävää; meilläkin on neljä ilmansuuntaa, ja käytämme toisinaan sanontoja ”maan ääriin saakka” ja ”maan neljälle kulmalle” tarkoittaessamme jotakin koko maapalloa käsittävää (vrt. Hes 1:15–17; Lu 13:29).

Kuvaannollisia ilmauksia. Maasta puhutaan useita kertoja kuvaannollisesti. Jobin 38:4–6:ssa sitä verrataan rakennukseen Jehovan esittäessä Jobille maan luomista ja menettelytapojaan koskevia kysymyksiä, joihin Job ei selvästikään osaa vastata. Jehova käyttää kuvailmauksia myös kertoessaan, mitä seuraa maan pyörimisestä. Hän sanoo: ”Se [maa] muuttuu niin kuin savi sinetin alla.” (Job 38:14.) Raamatun aikoina jotkin asiakirjat ”allekirjoitettiin” rullasinetillä, johon oli kaiverrettu kirjoittajan tunnus. Sitä pyöritettiin pehmeän saviasiakirjan tai -kuoren päällä, jolloin siitä jäi painauma saveen. Samaan tapaan aamunkoitteessa yön pimeydestä esiin tulevan maan muoto ja väri alkavat näkyä, kun auringonvalo siirtyy vähitellen sen pinnalla. Koska taivaat, missä Jehovan valtaistuin sijaitsee, ovat maata korkeammat, maa on kuvaannollisesti hänen jalkojensa alusta (Ps 103:11; Jes 55:9; 66:1; Mt 5:35; Ap 7:49). Ne jotka ovat Šeolissa eli Haadeksessa, ihmiskunnan yhteisessä haudassa, ovat ikään kuin maan alla (Il 5:3).

Apostoli Pietari vertaa kirjaimellisia taivaita ja maata (2Pi 3:5) vertauskuvallisiin taivaisiin ja maahan (2Pi 3:7). Jakeen 7 ”taivaat” eivät tarkoita Jehovan omaa asuinpaikkaa, hänen valtaistuimensa sijaintipaikkaa taivaissa. Jehovan taivaita ei voida järkyttää. Eikä samassa jakeessa mainittu ”maa” tarkoita kirjaimellista Maa-planeettaa, sillä Jehova sanoo vahvistaneensa maan lujasti (Ps 78:69; 119:90). Jumala sanoo kuitenkin, että hän järkyttää sekä taivaat että maan (Hag 2:21; Hpr 12:26), että taivaat ja maa pakenevat hänen edestään ja että perustetaan uudet taivaat ja uusi maa (2Pi 3:13; Il 20:11; 21:1). On selvää, että ”taivaat” ovat vertauskuvalliset ja ”maa” kuvaa tässä yhteydessä maan päällä elävää ihmisyhteiskuntaa, kuten psalmissa 96:1. (Ks. TAIVAS: Uudet taivaat ja uusi maa.)

Maa vertauskuvaa myös ihmiskunnan lujia, vakaita aineksia. Ihmiskunnan levottomia, epävakaita aineksia kuvataan merelle tyypillisellä levottomuudella. (Jes 57:20; Ja 1:6; Ju 13; vrt. Il 12:16; 20:11; 21:1.)

Johanneksen 3:31:ssä sanotaan, että se, joka tulee ylhäältä, on korkeampi kuin se, joka tulee maasta (gē). Kreikkalaista sanaa e·piʹgei·os ’maallinen’ käytetään tarkoitettaessa jotakin maallista, aineellista, varsinkin taivaallisen vastakohtana, sekä jotakin alhaisempaa, karkeampaa materiaa olevaa. Ihminen on tehty maan aineksista. (2Ko 5:1; vrt. 1Ko 15:46–49.) Hän voi kuitenkin miellyttää Jumalaa elämällä ”hengellistä” elämää, Jumalan sanan ja hengen ohjaamaa elämää (1Ko 2:12, 15, 16; Hpr 12:9). Koska ihmiskunta on langennut syntiin ja se suuntautuu siihen, mikä on aineellista, ja laiminlyö ja sivuuttaa näin sen, mikä on hengellistä (1Mo 8:21; 1Ko 2:14), sanaan ”maallinen” voi liittyä epämiellyttävä, ’turmeltunutta’ tai ’henkeä vastustavaa’ tarkoittava sivumerkitys (Fil 3:19; Ja 3:15).