Kaikki Psalmien neljä ensimmäistä kirjaa eli kokoelmaa päättyvät tähän ilmaisuun, mikä viittaa ehkä siihen, että Israelin seurakunnalla oli tapana yhtyä laulun eli psalmin loppuun sanomalla ”aamen”. – Ps. 41:14; 72:19; 89:53; 106:48.

1. Aikakirjan 16:36:ssa sekä Psalmeissa 41:14; 72:19; 89:53; 106:48 esitetyt rukoukset samoin kuin kanonisissa kirjeissä esiintyvät ilmaukset osoittavat, että on sopivaa käyttää sanaa ”aamen” rukousten lopussa. On totta, ettei kaikissa muistiin merkityissä rukouksissa ole tällaista loppua, ei esimerkiksi Daavidin viimeisessä rukouksessa Salomon puolesta (1. Aikak. 29:19) eikä rukouksessa, jonka Salomo esitti temppelin vihkiäisissä (1. Kun. 8:53–61), vaikka tätä ilmaisua on hyvinkin saatettu käyttää. (Huom. 1. Aikak. 29:20.) Sen käyttöä ei myöskään ole merkitty muistiin Jeesuksen rukousten yhteydessä (Matt. 26:39, 42; Joh. 17:1–26) eikä opetuslasten esittämässä rukouksessa, joka on Apostolien tekojen 4:24–30:ssä. Edellä esitetyt todisteet viittaavat kuitenkin voimakkaasti siihen, että on sopivaa käyttää sanaa ”aamen” rukouksen lopussa, ja varsinkin Paavalin lausunto 1. Korinttolaiskirjeen 14:16:ssa osoittaa, että kristilliseen seurakuntaan kuuluvilla oli tapana yhtyä rukouksen lopussa esitettyyn aameneen. Lisäksi niiden taivaassa olevien esimerkit, jotka on mainittu Ilmestyksen 5:13, 14:ssä; 7:10–12:ssa ja 19:1–4:ssä, tukevat sen käyttöä yhdyttäessä rukouksiin tai juhlallisiin toteamuksiin, jolloin tämän yhden sanan välityksellä voidaan ilmaista se luottamus, voimakas hyväksymys ja harras toivo, joka on sydämessä.