Raamatun näkökanta:
Täytyykö meidän pitää lupauksemme?
ERÄS aviopari, joka muutoin oli onnellisesti naimisissa, kohtasi tuskallisen ongelman. Ajauduttuaan vuosia sitten ylipääsemättömiltä tuntuviin perheongelmiin he lupasivat antaa Jumalalle kymmenesosan kaikista tuloistaan, jos hän vapauttaisi heidät noista vaikeuksista. Kamppaillessaan nyt vuosia myöhemmin odottamattomien taloudellisten ongelmien puristuksessa he miettivät: ”Täytyykö meidän pitää lupauksemme?”
Heidän pulmallinen tilanteensa korostaa sen neuvon arvoa, jonka eräs viisas mies antoi varoittaessaan puhumasta ajattelemattomasti: ”On parempi, ettet lupaa, kuin että lupaat etkä täytä. Älä anna suusi saattaa ruumistasi syynalaiseksi, äläkä sano Jumalan sanansaattajan edessä: ’Se oli erehdys.’” (Saarnaaja 5:4, 5.)
Ei ontuvia selityksiä
Vaikka merkityksettömät valat ja ympäripyöreät lupaukset ovat sääntönä nykyisessä sallivassa yhteiskunnassa, emme voi odottaa Jumalan uskovan keksittyjä selityksiämme; jopa liikemiehet tietävät sen. Elinkeino-elämää käsittelevän Industry Week -lehden artikkelissa ”Rehellisyys liikemaailmassa: pelkkää kaunopuheisuutta?” valitetaan: ”Emme enää luota siihen, että ihmiset puhuisivat totta, tekisivät oman edun tavoittelun sijasta sitä, mikä on oikein, tai täyttäisivät sitoumuksensa.” Sellaiset tilanteeseen sopivat hätävalheet kuin ”olin juuri lähdössä maksamaan laskunne” voivat ehkä saada ihmisvelkojan antamaan lisäaikaa velkojen maksuun, mutta enkeleitä ei niillä petetä.
Tämä ei tarkoita sitä, että Jumala käyttäisi enkeleitä pakottaakseen jonkun täyttämään lupauksensa, samaan tapaan kuin häikäilemätön koronkiskuri pakottaisi kätyriensä avulla onnettomat uhrinsa maksamaan kohtuutonta korkoa. Pikemminkin enkelit ovat Jumalan rakkaudellisessa ohjauksessa ”julkisesti [rakennukseksi] palvelevia henkiä, niitä palvelemaan lähetettyjä, jotka tulevat perimään pelastuksen” (Heprealaisille 1:14). Sellaisina henkinä enkeleitä voidaan käyttää ja käytetäänkin vastattaessa vilpittömiin rukouksiimme.
Jos kuitenkin jatkamme tyhjien lupausten antamista rukouksissamme, niin onko meillä aihetta odottaa Jumalan siunaavan meitä? Viisas mies kysyy: ”Miksi pitäisi Jumalan vihastua sinun puheestasi ja turmella [ainakin jossain määrin] kättesi työt?” (Saarnaaja 5:5b.)
Enkelien koston pelko ei sen vuoksi saisi olla syy siihen, että pidämme lupauksemme emmekä sepittele tekosyitä. Sen sijaan meidän pitäisi arvostaa hyvää suhdetta Jumalaan ja toivoa rehellisesti Jumalan hyväksyvän toimintamme. Edellä mainittu aviopari ilmaisikin asian kauniisti: ”Me haluamme säilyttää hyvän omantunnon Jumalan edessä ja toimia hänen tahtonsa mukaisesti.”
Säilytä hyvä omatunto
Säilyttääksemme hyvän omantunnon lupausten pitämisestä, meidän täytyy olla rehellisiä itsellemme. Valaiskaamme asiaa: Oletetaanpa, että joku on sinulle velkaa suuren rahasumman, mutta joidenkin vastoinkäymisten vuoksi hän ei pystykään maksamaan sitä takaisin. Kumpi sinua miellyttäisi enemmän: se, että hän työntäisi koko velkansa pois mielestään, koska ei kykene maksamaan sitä, vai se, että hän lyhentäisi lainaa säännöllisesti edes vähän kerrallaan mahdollisuuksiensa mukaan?
Oletetaan vastaavasti, että hätäisesti tekemämme lupaus omistaa kaikki aikamme kristilliseen palvelukseen tai käyttää muut mahdollisuutemme sen hyväksi osoittautuukin kerrassaan mahdottomaksi täyttää. Eikö meidän pitäisi tuntea velvollisuudeksemme täyttää tuo lupauksemme siinä määrin kuin olosuhteemme sen sallivat? ”Jos alttius on ensin”, kirjoitti Paavali, ”se on erityisen otollista”, olipa meillä paljon tai vain vähän annettavaa (2. Korinttolaisille 8:12). Entä sitten lupaukset, jotka joku on tehnyt ennen kuin on oppinut Raamatun täsmällisen totuuden?
Väärät tai epäraamatulliset lupaukset
Jos huomaamme, että tekemämme lupaus on epäpuhdas tai moraaliton, meidän tulisi hylätä se heti! (2. Korinttolaisille 6:16–18.) Seuraavassa esimerkkejä epäpuhtaista lupauksista:
◻ Lupaukset epäjumalille tai -jumalattarille, sellaisille kuin oli babylonilainen ”taivaan kuningatar” (Jeremia 44:23, 25).
◻ Lainvastaiset lupaukset, kuten se 40 miehen vannoma vala, jonka mukaan he eivät söisi palaakaan ennen kuin olisivat tappaneet Paavalin (Apostolien teot 23:13, 14).
◻ Luopio-opetusta sisältävät lupaukset, jotka liittyvät ”demonien opetuksiin, valheenpuhujien – – vaikutuksesta, – – jotka kieltävät menemästä naimisiin ja käskevät karttamaan ruokia, jotka Jumala loi niiden kiittäen nautittavaksi, joilla on uskoa ja jotka tuntevat täsmällisesti totuuden” (1. Timoteukselle 4:1–3).
Mitä ilmeisimmin voimme siis joutua peruuttamaan joitakin aikaisempia lupauksiamme. Mutta jos lupauksiin ei liity mitään epäraamatullista, niin miksi pakoilla niiden täyttämistä? Eikö hankkimamme täsmällisen tiedon pitäisi saada meidät suhtautumaan entistä vakavammin aiempiin lupauksiimme?
Harkitse menneitä ja tulevia lupauksiasi
Kaiken tämän pitäisi saada meidät myös miettimään tarkoin ennen kuin lupaamme mitään, mikä liittyy palvontaamme. Lupauksia ei pitäisi antaa vain sen takia, että tulisi tehtyä jotakin tai pidättyisi jostakin – esimerkiksi olisi enemmän kristillisessä palveluksessa tai pidättyisi ylensyömisestä. Jeesus ei kuitenkaan vastustanut kaikkea vannomista, esimerkiksi jos sitä vaadittiin oikeussalissa. Mutta hän selvästikin kielsi mielivaltaisen vannomisen varoittaessaan: ”Olette kuulleet sanotun muinoin eläneille: ’Sinä et saa vannoa panematta täytäntöön, vaan sinun on täytettävä Jehovalle lupauksesi.’ Mutta minä sanon teille: Älkää vannoko ensinkään.” (Matteus 5:33, 34.) Miksi Jeesuksella oli tällainen asenne? Eikö lupausten antaminen ollut enää yhtä sopivaa kuin aikaisemmin?
Entisaikojen uskollisten lupauksiin liittyi usein jokin ehto. Hartaassa rukouksessa he saattoivat luvata Jehovalle: ”Jos sinä pelastat minut tästä ahdingosta, minä lupaan tehdä sitä ja sitä sinun hyväksesi.” Mutta Jeesus sanoi: ”Jos pyydätte Isältä mitä tahansa, niin hän antaa sen teille minun nimessäni.” Jeesus ei lainkaan suositellut oman aikansa uskollisille, että heidän tulisi esittää ehdollisia lupauksia, vaan hän vakuutti heille: ”Tähän mennessä ette ole pyytäneet yhtään mitään minun nimessäni. Pyytäkää, niin saatte.” (Johannes 16:23, 24.)
Tämän Jeesuksen nimeen eli asemaan kohdistuvan luottamuksen tulisi lohduttaa myös jokaista sellaista, joka tuntee yhä syyllisyyttä sen vuoksi, ettei hän parhaista yrityksistään huolimatta ole pystynyt pitämään lupaustaan, jonka hän antoi Jumalalle ”ajattelemattomasti puhuen huulillansa” (3. Mooseksen kirja 5:4–6). Vaikka emme siis suhtaudu väheksyvästi aiempiin lupauksiimme, voimme nyt paitsi rukoilla Jeesuksen nimessä myös pyytää Jumalaa soveltamaan Jeesuksen lunastusuhrin arvoa synteihimme ja anoa anteeksiantoa Jeesuksen nimen kautta. Siten voimme saada ”täyden uskon varmuuden, koska sydämemme on – – puhdistettu pahasta omastatunnosta” (Heprealaisille 10:21, 22).
[Kuvan lähdemerkintä s. 24]
Papit vannovat valan Montmartrella