Lukijoiden kysymyksiä
• Käyttääkö Raamattu Saatanasta nimitystä Lucifer?
Nimitys Lucifer esiintyy Raamatussa ainoastaan kerran ja vain joissakin käännöksissä. Esimerkiksi englanninkielinen Kuningas Jaakon käännös sanoo Jesajan 14:12:ssa: ”Kuinka olet pudonnut taivaasta, oi Lucifer, aamun poika!”
”Luciferiksi” käännetty heprean sana merkitsee ’loistavaa’. Septuagintassa käytetään kreikan sanaa, joka merkitsee ’aamunkoiton tuojaa’. Tästä syystä joissakin käännöksissä käytetään alkuperäisestä heprean sanasta vastinetta ”kointähti”. Hieronymuksen latinalaisessa Vulgatassa käytetään kuitenkin sanaa ”Lucifer” (’valontuoja’), ja tästä johtuu sen käyttö monissa eri raamatunkäännöksissä.
Kuka tämä Lucifer on? Ilmaus ”loistava” eli ”Lucifer” esiintyy osuudessa, jonka Jesaja profeetallisesti käski israelilaisia esittämään ”sananlaskumaisena lausumana Babylonin kuningasta vastaan”. Näin ollen se on osa lausumaa, joka koskee ensisijaisesti Babylonin hallitsijasukua. Se että nimitystä ”loistava” käytetään ihmisestä eikä henkiolennosta, käy ilmi myös sanoista ”sinut viedäänkin alas Šeoliin”. Šeol on ihmiskunnan yhteinen hauta, ei Saatana Panettelijan asuinpaikka. Lisäksi ne, jotka näkevät Luciferin tässä tilassa, kysyvät: ”Tämäkö on se mies, joka vavisutti maata?” ”Lucifer” viittaa selvästikin ihmiseen eikä henkiolentoon. (Jesaja 14:4, 15, 16.)
Miksi Babylonin hallitsijasukua kuvaillaan näin ylevästi? On merkille pantavaa, että Babylonin kuningasta piti kutsua loistavaksi vasta hänen kukistumisensa jälkeen ja pilkallisessa mielessä (Jesaja 14:3). Itsekäs ylpeys sai Babylonin kuninkaat korottamaan itsensä niiden yläpuolelle, jotka olivat heidän ympärillään. Tuo hallitsijasuku oli niin ylimielistä, että sen kuvaillaan kerskailevan: ”Taivaisiin minä nousen. Jumalan tähtien yläpuolelle minä korotan valtaistuimeni ja istuudun kohtaamisvuorelle pohjoisen perukoille. – – teen itsestäni Korkeimman kaltaisen.” (Jesaja 14:13, 14.)
”Jumalan tähdet” ovat Daavidin kuninkaallisen sukuhaaran kuninkaita (4. Mooseksen kirja 24:17). Daavidista alkaen nämä ”tähdet” hallitsivat Siioninvuorella. Sen jälkeen kun Salomo rakensi temppelin Jerusalemiin, koko kaupunkia alettiin sanoa Siioniksi. Lakiliiton alaisuudessa kaikkien miespuolisten israelilaisten oli matkustettava kolmesti vuodessa Siioniin. Näin siitä tuli ”kohtaamisvuori”. Nebukadnessar oli päättänyt alistaa Juudan kuninkaat ja poistaa heidät tältä vuorelta, ja siksi hän julistaa aikovansa asettaa itsensä noiden ”tähtien” yläpuolelle. Hän ei lue heistä saatua voittoa Jehovan ansioksi, vaan asettaa itsensä kopeasti Jehovan paikalle. Babylonin hallitsijasukua sanotaan siis pilkallisesti ”loistavaksi” sen jälkeen kun se on kaadettu maahan.
Babylonin hallitsijoiden ylpeys totisesti heijasti ”tämän asiainjärjestelmän jumalan”, Saatana Panettelijan, asennetta (2. Korinttilaisille 4:4). Hänkin himoitsee valtaa ja haluaa asettaa itsensä Jehova Jumalan yläpuolelle. Mutta Raamattu ei käytä Saatanasta nimitystä Lucifer.
• Miksi Daavidia sanotaan 1. Aikakirjan 2:13–15:ssä Iisain seitsemänneksi pojaksi, kun taas 1. Samuelin kirjan 16:10, 11:ssä hänen osoitetaan olevan kahdeksas?
Muinaisen Israelin kuninkaan Saulin käännyttyä pois tosi palvonnasta Jehova Jumala lähetti profeetta Samuelin voitelemaan yhden Iisain pojista kuninkaaksi. Tätä historiallista tapahtumaa koskevassa Raamatun kertomuksessa, jonka Samuel itse kirjoitti muistiin 1000-luvulla eaa., Daavidin ilmaistaan olevan Iisain kahdeksas poika. (1. Samuelin kirja 16:10–13.) Pappi Esran noin 600 vuotta myöhemmin kirjoittamassa kertomuksessa sanotaan kuitenkin: ”Iisaille syntyivät hänen esikoisensa Eliab ja toiseksi Abinadab ja kolmanneksi Simea, neljänneksi Netanel, viidenneksi Raddai, kuudenneksi Osem, seitsemänneksi Daavid.” (1. Aikakirja 2:13–15.) Mitä tapahtui yhdelle Daavidin veljistä, ja miksi Esra jättää hänen nimensä mainitsematta?
Raamatussa sanotaan, että Iisailla oli ”kahdeksan poikaa” (1. Samuelin kirja 17:12). Yksi Iisain pojista ilmeisesti kuoli ennen kuin hän ehti mennä naimisiin ja hankkia lapsia. Ilman jälkeläisiä hänellä ei olisi ollut oikeutta heimoperintöön eikä hän olisi vaikuttanut mitenkään Iisain sukuhaaran sukuluetteloihin.
Ajatellaanpa sitten Esran aikaa ja niitä olosuhteita, joiden vallitessa hän kokosi Aikakirjat. Babylonin pakkosiirtolaisuus oli päättynyt noin 77 vuotta aiemmin, ja juutalaiset olivat jälleen asettuneet asumaan maahansa. Persian kuningas oli valtuuttanut Esran nimittämään tuomareita ja Jumalan Lain opettajia sekä kaunistamaan Jehovan huonetta. Heimoperintöjen vahvistamiseksi ja sen varmistamiseksi, että pappeina palveli vain valtuutettuja henkilöitä, tarvittiin tarkkoja sukuluetteloita. Siksi Esra kirjoitti kansan historiasta yksityiskohtaisen kertomuksen, johon sisältyi tarkka ja luotettava luettelo Juudan ja Daavidin sukuhaarasta. Lapsettomana kuolleen Iisain pojan nimi oli tarpeeton. Tästä syystä Esra jätti hänen nimensä mainitsematta.