JÄÄNNÖS
Raamatussa sanalla jäännös tarkoitetaan jostakin suvusta, kansasta, heimosta tai lajista jäljelle jääneitä; joukkosurmassa, tuhossa tai jossakin mullistuksessa eloon jääneitä; luopiokansakunnassa tai -ihmisryhmässä Jumalalle uskollisena pysyviä.
Nooa ja hänen perheensä olivat jäännös vedenpaisumusta edeltäneestä ihmismaailmasta. Heistä puhuttaessa käytetään verbiä ša·ʼarʹ ’jäädä jäljelle’, koska he olivat ainoat eloon jääneet (1Mo 7:23). Myöhemmin Joosef sanoi veljilleen Egyptissä: ”Näin ollen Jumala lähetti minut teidän edellänne säilyttääkseen teille jäännöksen [ts. eloon jääneitä jälkipolvien ja sukuhaaran säilyttämiseksi; vrt. 2Sa 14:7] maan päällä ja pitääkseen teidät elossa suuren pelastuksen avulla.” (1Mo 45:4, 7, Rbi8, alav.)
Israelin jäännös palaa pakkosiirtolaisuudesta. Raamatun viittauksilla jäännökseen tarkoitetaan useimmiten Jumalan kansaan kuuluvia. Jumala varoitti profeettojensa välityksellä Israelia, että sen tottelemattomuudesta seuraisi rangaistus, mutta hän myös lohdutti sitä ennustamalla, että jäännös säilytettäisiin, se palaisi Jerusalemiin ja rakentaisi sen uudelleen, menestyisi ja kantaisi hedelmää. (Jes 1:9; 11:11, 16; 37:31, 32; Jer 23:3; 31:7–9.)
Sen jälkeen kun Babylonin kuningas Nebukadnessar oli vienyt mukanaan vankeja ja Juudan kuninkaan Jojakinin 617 eaa., Jehova antoi profeetta Jeremialle näyn. Näyn hyvät viikunat edustivat Juudan pakkosiirtolaisia, jotka vietiin Babyloniin ja jotka Jehova aikanaan palauttaisi heidän maahansa. Huonot viikunat edustivat kuningas Sidkiaa, hänen ruhtinaitaan ja muita heidän kaltaisiaan, joita ei tuolloin viety pakkosiirtolaisuuteen (todellisuudessa suurinta osaa Jerusalemin ja Juudan asukkaista), sekä Egyptissä asuvia. Vuonna 607 eaa. melkein kaikki Juudassa olevat surmattiin tai vietiin pakkosiirtolaisuuteen Nebukadnessarin tuhotessa Jerusalemin lopullisesti. Myöhemmin ne, jotka olivat Egyptissä, ja ne, jotka olivat paenneet sinne vuoden 607 eaa. jälkeen, joutuivat kärsimään, kun Nebukadnessar teki sotaretken tuohon maahan. (Jer 24:1–10; 44:14; 46:13–17; Va 1:1–6.)
Jehova lupasi uskolliselle jäännökselle – niille jotka katuivat syntejään, joiden vuoksi hän antoi heidän joutua pakkosiirtolaisuuteen – että hän keräisi heidät yhteen niin kuin katraan tarhaan (Mi 2:12). Tämän hän tekikin 537 eaa., kun juutalaisten jäännös palasi Serubbabelin johdolla (Esr 2:1, 2). Aiemmin he olivat ’ontuneet’, mutta Jehova Jumala kokosi heidät ja oli jälleen heidän varsinainen Kuninkaansa (vaikka he olivatkin Persian alaisuudessa), koska käskynhaltija Serubbabel johti heitä ja koska temppelissä harjoitettiin jälleen tosi palvontaa (Mi 4:6, 7). Heistä tulisi kuin ”kaste Jehovalta”, kaste joka saa aikaan virvoitusta ja hyvinvointia, ja he olisivat rohkeita ja voimakkaita kuin ”leijona metsän eläinten joukossa” (Mi 5:7–9). Tämä jälkimmäinen profetia täyttyi ilmeisesti makkabilaiskaudella, ja tuloksena oli, että juutalaiset jäivät maahansa ja temppeli säilyi Messiaan tuloon saakka.
Profeetta Jesajan pojan nimeen Sear-Jasub sisältyi substantiivi šeʼarʹ (verbi ša·ʼarʹ), ja nimen merkitys on ’pelkkä jäännös palaa; jäljelle jäävät palaavat’. Nimi oli merkki siitä, että Jerusalem kukistuisi ja sen asukkaat joutuisivat pakkosiirtolaisuuteen mutta että Jumala osoittaisi armoa ja toisi jäännöksen takaisin sen omaan maahan. (Jes 7:3.)
Babylonista ei jätetty jäännöstä. Jumala käytti Babylonia rankaisemaan hänen kansaansa, mutta se meni siinä liian pitkälle ja nautti Jumalan kansan sortamisesta ja pahoinpitelemisestä ja aikoi pitää sen pakkosiirtolaisuudessa ainaisesti. Tämä johtui todellisuudessa siitä, että Babylon oli väärän palvonnan pääedustaja ja se vihasi Jehovaa ja hänen palvontaansa. Tästä syystä Jumala julisti: ”Minä karsin pois Babylonista nimen ja jäännöksen sekä jälkeläiset ja jälkipolvet.” (Jes 14:22.) Babylon autioitui lopulta kokonaan ikiajoiksi eikä jättänyt jälkeensä jäännöstä, joka olisi palannut rakentamaan sen uudelleen.
Israelin jäännös ottaa vastaan Kristuksen. Kun Jeesus Kristus saapui Israelin kansakunnan luo, enemmistö hylkäsi hänet. Vain jäännös ilmaisi uskoa ja alkoi seurata häntä. Apostoli Paavali soveltaa Jesajan profetioita (10:22, 23; 1:9) tähän juutalaiseen jäännökseen, kun hän kirjoittaa: ”Lisäksi Jesaja huudahtaa Israelista: ’Vaikka Israelin poikien luku saattaa olla kuin meren hiekka, niin vain jäännös pelastuu. Sillä Jehova panee toimeen tilinteon maan päällä, päättää sen ja lyhentää sen.’ Lisäksi, niin kuin Jesaja oli sanonut aikaisemmin: ’Ellei armeijoiden Jehova olisi jättänyt meille siementä, meistä olisi tullut Sodoman kaltaisia ja meidät olisi tehty Gomorran kaltaisiksi.’” (Ro 9:27–29.) Paavali käyttää lisäksi esimerkkinä niitä 7000:ta, jotka olivat jääneet jäljelle Elian päivinä ja jotka eivät olleet kumartaneet Baalia, ja sanoo: ”Tällä tavoin on siis nykyisenäkin aikana ilmaantunut jäännös valinnan mukaan ansaitsemattoman hyvyyden johdosta.” (Ro 11:5.)
Hengellinen jäännös. Johannes kirjoitti muistiin Ilmestyskirjaan (12. luku) näkynsä taivaassa olevasta naisesta ja lohikäärmeestä ja päätti näyn tuon osan sanoihin: ”Ja lohikäärme vihastui naiseen ja lähti käymään sotaa hänen siemenensä jäljellä olevia [loi·pōnʹ] vastaan, jotka noudattavat Jumalan käskyjä ja joilla on Jeesuksesta todistamisen työ.” Nämä ”jäljellä olevat”, joilla on ”Jeesuksesta todistamisen työ”, ovat viimeisiä maan päällä olevia Jeesuksen Kristuksen veljiä. He elävät maan päällä sen jälkeen kun Panettelija on heitetty alas maahan ja kun on ilmoitettu: ”Nyt on tullut pelastus ja voima ja meidän Jumalamme valtakunta ja hänen Kristuksensa valta.” Panettelija eli lohikäärme sotii tätä Kristuksen hengellisten veljien jäännöstä vastaan Ilmestyksen 13. luvussa kuvailtujen ’petojen’ ja ”pedon kuvan” välityksellä. Jäännös kuitenkin voittaa, kuten Ilmestyksen 14. luvussa paljastetaan. (Ks. SIEMEN.)