SAKAALI

(hepr. tan).

Eräänlainen villikoira, jolla on pitkä, suippo kuono ja tuuhea häntä ja joka muistuttaa melkoisesti kettua. Tätä eläintä (Canis aureus) tavataan yhä Palestiinassa. Vaikka sakaali voi hyökätä lintujen ja jopa karitsoiden kimppuun ja tappaa niitä ja vaikka se voi tulla toimeen melkein millä tahansa, myös hedelmillä, se on pohjimmiltaan haaskansyöjä. Tämä eläin suorittaa näin ollen hyödyllistä palvelusta, koska raadot muodostaisivat muutoin kasvualustan taudinaiheuttajille. Sakaalit metsästävät yleensä öisin joko yksin, pareittain tai pienissä laumoissa. Päivisin ne tavallisesti nukkuvat autioissa paikoissa, maakuopissa, luolissa, hylätyissä rakennuksissa tai raunioissa.

Koska sakaalit ovat karujen, yksinäisten ja jopa aavikon kaltaisten alueiden asukkeja, sakaalin elinpiiri kuvaa Raamatussa täydellisen autioituksen tilaa vailla ihmisasutusta. Useissa profetioissa käytetään tätä kuvausta ennustettaessa Jerusalemin, Juudan kaupunkien, Hasorin, Babylonin ja Edomin autioitus (Jer 9:11; 10:22; 49:33; 51:37; Jes 34:5, 13; Mal 1:3). Raamatussa viitataan myös sakaalin valittavaan ulvontaan (Jes 13:22; Mi 1:8). Sakaalin huuto alkaa auringonlaskun aikoihin, ja se on pitkäveteistä valitushuutoa, joka toistuu kolme neljä kertaa, aina hieman edellistä korkeammassa äänilajissa. Lopulta ulvonta päättyy lyhyisiin, äänekkäisiin haukahduksiin.

Sakaali esiintyy Raamatussa useita kertoja kuvaannollisessa yhteydessä. Kuvaillessaan omaa surkeaa tilaansa Job huudahtaa, että hänestä on tullut ”sakaalien veli” (Job 30:29). Psalmista murehti Jumalan kansan nöyryyttävää tappiota ja viittasi ehkä taistelutantereeseen, jonne sakaalit kokoontuvat syömään surmansa saaneita (vrt. Ps 68:23): ”Sinä olet murskannut meidät sakaalien olinpaikkaan.” (Ps 44:19.) Babylonian piirittäessä Jerusalemia 607 eaa. kaupunkiin tuli nälänhätä, jonka vuoksi äidit kohtelivat omia jälkeläisiään julmasti. Jeremia asettikin sopivasti vastakkain ’kansansa’ julmuuden ja sakaaliemojen huolenpidon. (Va 4:3, 10.)

Kerrottaessa Juudan maata koettelevasta ankarasta kuivuudesta, joka johtui Jehovan siunauksen puutteesta, kuvataan seeprojen nuuhkivan tuulta, ts. haukkovan henkeään, kuin sakaalit (Jer 14:1, 2, 6). Toisaalta viitatessaan kansansa ennallistamiseen Jehova lupasi, että sakaalien olinpaikassa tulisi olemaan ruohoa, ruokoja ja papyruskasveja. Se että Jehova antaisi kansalleen vettä erämaassa, saisi eläimet, esimerkiksi sakaalit, kirkastamaan häntä. (Jes 35:7; 43:20, 21.)