SIDKIA

(’Jehova on vanhurskaus’).

1. ”Kenaanan poika”; väärä profeetta, joka vakuutti kuningas Ahabille, että tämä onnistuisi anastamaan Ramot-Gileadin syyrialaisilta. Sidkia ”teki itselleen rautasarvet” kuvatakseen sitä, että Ahab puskisi syyrialaisia, kunnes hän hävittäisi heidät perin pohjin. Kun Jehovan tosi profeetta Mikaja sitten ennusti Ahabille onnettomuutta, Sidkia löi Mikajaa poskelle. (1Ku 22:11, 23, 24; 2Ai 18:10, 22, 23.)

2. Kuningas Jojakimin aikaan elänyt ruhtinas (Jer 36:12).

3. ”Maasejan poika”; avionrikkoja ja valehteleva profeetta Babylonin pakkosiirtolaisten parissa. Jehovan profeetta Jeremia ennusti, että kuningas Nebukadnessar paahtaisi Sidkian ja hänen kanssaan olleen Ahabin tulessa. (Jer 29:21–23.)

4. Josian ja tämän vaimon Hamutalin poika; viimeinen Juudan kuningas, joka hallitsi Jerusalemissa. Kun hänestä tehtiin vasallikuningas, Babylonin kuningas Nebukadnessar muutti hänen nimensä Mattanjasta Sidkiaksi. 11 hallitusvuotensa aikana Sidkia ”teki sitä, mikä oli pahaa Jehovan silmissä”. (2Ku 24:17–19; 2Ai 36:10–12; Jer 37:1; 52:1, 2.)

Ensimmäisen aikakirjan 3:15:ssä Sidkia mainitaan Josian ”kolmantena” poikana. Vaikka hän olikin todellisuudessa syntymäjärjestyksessä neljäs poika (vrt. 2Ku 23:30, 31; 24:18; Jer 22:11), hänet on tässä ehkä sijoitettu ennen täysveljeään Sallumia (Jehoahasia), koska hän oli hallinnut paljon kauemmin.

Kun Sidkian isä, kuningas Josia, haavoittui kuolettavasti yrittäessään saada farao Nekon johtamat Egyptin joukot kääntymään takaisin Megiddossa (n. 629 eaa.), Sidkia oli noin 9-vuotias eli kolmisen vuotta vanhempi kuin veljenpoikansa Jojakin. Tuolloin kansa teki Sidkian täysveljestä, 23-vuotiaasta Jehoahasista, kuninkaan. Jehoahasin hallituskausi kesti vain kolme kuukautta, koska farao Neko poisti hänet kuninkaan asemasta ja pani hänen tilalleen Eljakimin (jolle annettiin uudeksi nimeksi Jojakim), Jehoahasin ja Sidkian 25-vuotiaan velipuolen. Jojakimin kuoltua hänen poikansa Jojakin alkoi hallita kuninkaana. Nähtävästi kuningas Nebukadnessarin johtamat Babylonin armeijat piirittivät tuolloin Jerusalemia. Hallittuaan kolme kuukautta ja kymmenen päivää Jojakin antautui Babylonin kuninkaalle (617 eaa.). (2Ku 23:29–24:12; 2Ai 35:20–36:10.)

Ensimmäiset hallitusvuodet. Myöhemmin Nebukadnessar asetti Sidkian Jerusalemin valtaistuimelle ja vannotti häntä Jehovan nimessä. Tuo vala velvoitti Sidkian olemaan uskollinen vasallikuningas. (2Ai 36:10, 11; Hes 17:12–14; vrt. 2Ai 36:13.)

Ilmeisesti Sidkian hallituskauden alkupuolella Edomista, Moabista, Ammonista, Tyroksesta ja Sidonista saapui sanansaattajia, joiden tarkoitus oli ehkä saada Sidkia liittoutumaan heidän kanssaan kuningas Nebukadnessaria vastaan (Jer 27:1–3; jäljentäjä on ehkä erehdyksessä kirjoittanut sanan ”Sidkian” sijasta ”Jojakimin” jakeessa 1; ks. Rbi8, alav.). Raamatussa ei kerrota täsmällisesti, mitä nuo sanansaattajat saivat aikaan. Ehkä he eivät onnistuneet tehtävässään, sillä Jeremia kehotti Sidkiaa ja tämän alamaisia pysymään Babylonin kuninkaan alaisuudessa, ja lisäksi hän antoi sanansaattajille iesvarsia sen vertauskuvaksi, että myös niiden kansakuntien, joista he olivat tulleet, piti alistua Nebukadnessarin alaisuuteen. (Jer 27:2–22.)

Niin ikään hallituskautensa alkupuolella Sidkia (syystä, jota Raamatussa ei kerrota) lähetti Elasan ja Gemarjan Babyloniin. Jos tapahtuma on kerrottu aikajärjestyksessä, niin silloin oli Sidkian neljäs hallitusvuosi. (Jer 28:1, 16, 17; 29:1–3.)

Sidkia meni itsekin Babyloniin hallituskautensa neljäntenä vuonna. Hänen tarkoituksensa oli todennäköisesti viedä pakkoveroa ja samalla vakuuttaa Nebukadnessarille, että hän olisi edelleen uskollinen vasallikuningas. Sidkian mukana oli tuolloin hänen majoitusmestarinsa Seraja, ja profeetta Jeremia oli antanut Serajalle kirjakäärön, jossa esitettiin Jehovan Babylonille antama tuomio. (Jer 51:59–64.)

Noin vuoden kuluttua Hesekiel alkoi palvella profeettana juutalaisten pakkosiirtolaisten keskuudessa Babyloniassa (Hes 1:1–3; vrt. 2Ku 24:12, 17). Sidkian kuninkuuden kuudennen vuoden (612 eaa.) kuudennessa kuussa Hesekiel näki näyn, jossa paljastettiin, että Jerusalemissa harjoitettiin epäjumalanpalvelusta, mm. Tammus-jumalan ja auringon palvontaa (Hes 8:1–17).

Kapinoi Nebukadnessaria vastaan. Kolmisen vuotta myöhemmin (n. 609 eaa.) vastoin sanaa, jonka Jehova oli antanut Jeremian välityksellä, ja valaa, jonka kuningas oli itse vannonut Jehovan nimessä, Sidkia kapinoi Nebukadnessaria vastaan ja lähetti hakemaan sotilaallista apua Egyptistä (2Ku 24:20; 2Ai 36:13; Jer 52:3; Hes 17:15). Tämä toi Nebukadnessarin johtamat Babylonian armeijat Jerusalemia vastaan. Kaupungin piiritys alkoi ”yhdeksäntenä vuonna, kymmenennessä kuussa, kuukauden kymmenentenä päivänä”. (Hes 24:1–6.)

Ehkä tämän piirityksen alussa Sidkia lähetti ”Pashurin, Malkian pojan, ja pappi Sefanjan, Maasejan pojan”, Jeremian luo, jotta tämä tiedustelisi Jehovalta, vetäytyisikö Nebukadnessar Jerusalemista. Jehovan Jeremian kautta antama sana kuului, että kaupunkia ja sen asukkaita kohtaisi onnettomuus babylonialaisten käsissä. (Jer 21:1–10.) Nähtävästi tämän jälkeen Jeremia itse meni Jumalan ohjeiden mukaisesti Sidkian luo kertomaan hänelle, että Jerusalem tuhottaisiin ja kuningas vietäisiin Babyloniin, missä hän saisi kuolla rauhassa (Jer 34:1–7).

Piiritetyssä Jerusalemissa Sidkia ja hänen ruhtinaansa katsoivat parhaaksi tehdä jotain mukautuakseen Jehovan lakiin ja saadakseen hänen hyväksyntänsä. Vaikka ei ollut riemuvuosi, he tekivät liiton heprealaisten orjiensa vapauttamiseksi. Myöhemmin he rikkoivat tämän liiton ottamalla uudelleen orjiksi ne, jotka he olivat päästäneet vapaiksi. (Jer 34:8–22.) Tämä tapahtui ilmeisesti siihen aikaan, kun Egyptistä tuli sotajoukko puolustamaan Jerusalemia, mikä sai babylonialaiset keskeyttämään piirityksen Egyptin uhan torjumiseksi (Jer 37:5). Nähtävästi ne, jotka olivat päästäneet orjuuttamansa heprealaiset vapaiksi, alistivat vapauttamansa heprealaisorjat uudelleen palvelukseensa, koska he ajattelivat vaaran olevan ohi siksi, että babylonialaiset kukistettaisiin eivätkä he pystyisi enää jatkamaan piiritystä.

Näihin aikoihin Sidkia lähetti ”Jehukalin, Selemjan pojan, ja pappi Sefanjan, Maasejan pojan, profeetta Jeremian luo” pyytämään, että tämä rukoilisi Jehovaa kansan puolesta, ilmeisesti siten, ettei Jerusalemin ennustettu tuho toteutuisi. Mutta Jeremian välittämä Jehovan vastaus osoitti, ettei Jumala muuttanut tuomiotaan. Kaldealaiset palaisivat ja tuhoaisivat Jerusalemin. (Jer 37:3–10.)

Kun Jeremia myöhemmin päätti lähteä Jerusalemista ja mennä Benjaminiin, hänet otettiin kiinni Benjamininportissa ja häntä syytettiin väärin siitä, että hän aikoi mennä kaldealaisten puolelle. Vaikka Jeremia kielsi syytöksen, valvontatehtävistä huolehtiva virkamies Jiria ei kuunnellut häntä vaan vei profeetan ruhtinaiden eteen. Tämä johti siihen, että Jeremia pantiin vankeuteen Jonatanin taloon. Kun aikaa oli kulunut melkoisesti ja babylonialaiset ilmeisesti jälleen piirittivät Jerusalemia, Sidkia lähetti hakemaan Jeremian. Vastaukseksi kuninkaan kysymykseen Jeremia kertoi, että Sidkia joutuisi Babylonin kuninkaan käsiin. Kun Jeremia pyysi, ettei häntä lähetettäisi takaisin Jonatanin taloon, Sidkia suostui hänen pyyntöönsä ja panetti hänet pidätettynä Vartiopihaan. (Jer 37:11–21; 32:1–5.)

Sidkia oli ilmeisesti varsin heikko hallitsija päätellen siitä, mitä hän sanoi, kun ruhtinaat myöhemmin pyysivät, että Jeremia surmattaisiin, koska hän muka heikensi piiritettyjen moraalia: ”Katso! Hän on teidän käsissänne. Sillä eihän kuningaskaan mahda mitään teitä vastaan.” Sen jälkeen Sidkia kuitenkin antoi Ebed-Melekille luvan pelastaa Jeremian ja käski Ebed-Melekin ottaa avukseen 30 miestä. Myöhemmin Sidkia tapasi jälleen Jeremian kahden kesken. Hän vakuutti profeetalle, ettei hän surmaisi häntä eikä luovuttaisi häntä niiden käsiin, jotka tavoittelivat hänen henkeään. Sidkia pelkäsi kuitenkin niiden juutalaisten kostoa, jotka olivat menneet kaldealaisten puolelle, eikä siksi noudattanut Jeremian henkeytettyä neuvoa antautua Babylonin ruhtinaille. Kuningas osoitti jälleen pelkonsa pyytäessään, ettei Jeremia paljastaisi heidän keskustelunsa aihetta epäluuloisille ruhtinaille. (Jer 38:1–28.)

Jerusalemin tuho. Lopulta (607 eaa.) Jerusalemiin murtauduttiin ”Sidkian yhdentenätoista vuonna, neljännessä kuussa, kuukauden yhdeksäntenä päivänä”. Sidkia ja sotilaat lähtivät yöllä pakoon. Sidkia saatiin kiinni Jerikon aavikkotasangoilla, ja hänet vietiin Nebukadnessarin luo Riblaan. Sidkian pojat tapettiin hänen silmiensä edessä. Koska Sidkia oli tuolloin vain noin 32-vuotias, hänen poikansa eivät voineet olla kovin vanhoja. Kun Sidkia oli nähnyt poikiensa kuoleman, hänet sokaistiin, sidottiin kuparikahlein ja vietiin Babyloniin, missä hän oli pidätettynä talossa kuolemaansa asti. (2Ku 25:2–7; Jer 39:2–7; 44:30; 52:6–11; vrt. Jer 24:8–10; Hes 12:11–16; 21:25–27.)

5. Jekonjan (Jojakinin) poika, mutta ei ilmeisesti kukaan niistä seitsemästä pojasta, jotka syntyivät Jekonjalle hänen ollessaan vankina Babylonissa (1Ai 3:16–18).

6. Pappi tai jonkun papin esi-isä, joka oli mukana vahvistamassa sinetillä Nehemian käskynhaltijakaudella tehtyä ”lujaa sopimusta” (Ne 9:38; 10:1, 8).