Raamatun näkökanta

Miten on mahdollista antaa anteeksi ja unohtaa?

”MINÄ ANNAN ANTEEKSI HEIDÄN RIKOKSENSA ENKÄ ENÄÄ MUISTA HEIDÄN SYNTEJÄNSÄ.” (JEREMIA 31:34)

NÄMÄ profeetta Jeremian muistiin merkitsemät sanat paljastavat jotakin merkittävää Jehovan armosta: kun hän antaa anteeksi, hän unohtaa (Jesaja 43:25). Raamatussa sanotaan edelleen: ”Niin kuin Jehova on antanut teille auliisti anteeksi, niin antakaa tekin.” (Kolossalaisille 3:13.) Kristittyinä meidän pitää siis jäljitellä Jehovan anteeksiantamusta.

Herää kuitenkin joitakin tärkeitä kysymyksiä. Kun Jehova antaa anteeksi, eikö hän todellisuudessa enää muista meidän syntejämme? Ja kun me annamme anteeksi, täytyykö meidän unohtaa siinä mielessä, ettemme pysty muistamaan? Voidaanko sanoa, että ellemme anna anteeksi tällä tavalla, emme ole todellisuudessa antaneet anteeksi?

Miten Jehova antaa anteeksi

Anteeksi antamiseen sisältyy se, että lakkaa tuntemasta mielipahaa. Kun Jehova antaa anteeksi, hän tekee sen täysin.a Psalmista Daavid kirjoitti: ”Ei hän [Jehova] aina riitele eikä pidä vihaa iankaikkisesti. Niin kaukana kuin itä on lännestä, niin kauas hän siirtää meistä rikkomuksemme. Niinkuin isä armahtaa lapsiansa, niin Herrakin armahtaa pelkääväisiänsä.” (Psalmit 103:9, 12, 13.)

Jumalan anteeksiannon täydellisyyttä selitetään edelleen Apostolien tekojen 3:19:ssä: ”Katukaa sen tähden ja kääntykää saadaksenne syntinne pyyhityiksi pois.” Ilmaus ”saadaksenne – – pyyhityiksi pois” tulee kreikan verbistä (e·ksa·leiʹfō), joka tarkoittaa ’pyyhkiä pois, raaputtaa’ (ks. Ilmestys 7:17; 21:4). Eräässä Uuden testamentin teologisessa sanakirjassa selitetään: ”Ajatus, jota tässä ja ehkä muualla käytetyllä verbillä ilmaistaan, on mitä todennäköisimmin kirjoittamiseen tarkoitetun vahataulun pinnan tasoittaminen uudelleenkäyttöä varten.” (The New International Dictionary of New Testament Theology.) Kun kadumme syntejämme, Jehova pyyhkii puhtaaksi menneisyytemme. Tarkoittaako tämä sitä, että hän ei enää muista syntejämme? Harkitaanpa yhtä esimerkkiä, joka on merkitty muistiin Raamattuun.

Kun kuningas Daavid syyllistyi aviorikokseen Batseban kanssa ja yritti myöhemmin peittää sen järjestämällä tämän aviomiehen kuoleman, Jehova lähetti profeetta Naatanin oikaisemaan Daavidia (2. Samuelin kirja 11:1–17; 12:1–12). Mikä oli lopputulos? Daavid katui vilpittömästi, ja Jehova antoi hänelle anteeksi (2. Samuelin kirja 12:13; Psalmit 32:1–5). Unohtiko Jehova Daavidin synnit? Ei suinkaan! Raamatunkirjoittajat Gaad ja Naatan kirjoittivat koko tapauksen muistiin 2. Samuelin kirjaan (joka saatiin valmiiksi noin vuonna 1040 eaa.) vähän ennen Daavidin kuolemaa.

Joten muisto Daavidin synneistä – samoin kuin muisto hänen katumuksestaan ja Jehovan sen jälkeisestä anteeksiannosta – elää niiden hyödyksi, jotka nykyään lukevat Raamattua (Roomalaisille 15:4; 1. Korinttolaisille 10:11). Koska ”Jehovan sana [joka on Raamatussa] pysyy ikuisesti”, muisto Daavidin synneistä ei todellisuudessa koskaan unohdu! (1. Pietarin kirje 1:25.)

Miten sitten voidaan sanoa, että Jehova unohtaa menneet, jos kadumme aidosti syntejämme? Miten voimme ymmärtää Jehovan sanat: ”Minä annan anteeksi heidän rikoksensa enkä enää muista heidän syntejänsä”? (Jeremia 31:34.)

Miten Jehova unohtaa

Heprean kielen verbi, joka on käännetty sanalla ”muista” (eräs muoto sanasta za·karʹ), ei merkitse ainoastaan menneiden asioiden muistamista. Erään Vanhan testamentin teologisen sanakirjan mukaan se voi tarkoittaa ”mainita, kuuluttaa, kertoa, julistaa, kutsua esiin, viettää muistoa, syyttää, tunnustaa” (Theological Wordbook of the Old Testament). Eräässä toisessa sanakirjassa lisätään, että sana za·karʹ ”viittaa todellisuudessa melko usein toimintaan tai esiintyy yhdessä toimintaa kuvaavien verbien kanssa” (Theological Dictionary of the Old Testament). Kun Jehova näin ollen sanoo tottelemattomasta kansastaan, että ”hän muistaa – – heidän pahat tekonsa”, hän tarkoittaa sitä, että hän ryhtyy toimiin heitä vastaan heidän katumattomuutensa vuoksi (Jeremia 14:10). Kun Jehova sitä vastoin sanoo: ”Enkä enää muista heidän syntejänsä”, hän vakuuttaa, että kun hän antaa anteeksi meidän syntimme, hän ei enää ota niitä uudestaan esille syyttääkseen, tuomitakseen tai rangaistakseen meitä.

Jehova selitti profeetta Hesekielin kautta, missä mielessä hän antaa anteeksi ja unohtaa: ”Jos nyt joku jumalaton kääntyy pois kaikista synneistään, jotka hän on tehnyt, ja todella pitää kaikki säädökseni ja toteuttaa oikeutta ja vanhurskautta, hän saa ehdottomasti elää. Hän ei kuole. Mitään hänen rikkomuksiaan, jotka hän on tehnyt, ei muisteta häntä vastaan. Sen vanhurskauden takia, jota hän on tehnyt, hän saa elää.” (Hesekiel 18:21, 22; 33:14–16; UM.) Kun Jehova antaa siis katuvalle väärintekijälle anteeksi, hän pyyhkii pois ja unohtaa menneet siinä mielessä, ettei hän ryhdy toimiin tätä vastaan noiden syntien vuoksi joskus tulevaisuudessa (Roomalaisille 4:7, 8).

Epätäydellisinä me emme voi koskaan antaa anteeksi täydellisesti niin kuin Jehova; hänen ajatuksensa ja tiensä ovat rajattomasti korkeammat kuin meidän (Jesaja 55:8, 9). Missä määrin meidän voidaan sitten järkevästi odottaa antavan anteeksi ja unohtavan, kun toiset rikkovat meitä vastaan?

Miten me voimme antaa anteeksi ja unohtaa

Efesolaiskirjeen 4:32:ssa meitä kehotetaan ’antamaan auliisti anteeksi’. Sanakirjantekijä W. E. Vinen mukaan kreikan sana (kha·riʹzo·mai), jonka eräs muoto on tässä jakeessa käännetty ilmauksella ”antaen – – auliisti anteeksi”, tarkoittaa ”antaa hyväksymys ehdoitta”. Kun meitä vastaan tehdyt rikkeet ovat vähämerkityksisiä, meidän ei ehkä ole kovinkaan vaikea antaa anteeksi. Sen muistaminen, että olemme itsekin epätäydellisiä, auttaa meitä ottamaan huomioon lieventävät asianhaarat silloin, kun toiset tekevät virheitä (Kolossalaisille 3:13). Kun annamme anteeksi, lakkaamme tuntemasta mielipahaa ja suhteemme rikkojaan ei ehkä vahingoitu lopullisesti. Aikanaan kaikkien tällaisten vähämerkityksisten rikkomusten muisto saattaa hyvinkin haihtua.

Entä jos toiset rikkovat meitä vastaan vakavammin ja loukkaavat meitä syvästi? Äärimmäisissä tapauksissa, esimerkiksi kun on kyse sukurutsauksesta, raiskauksesta tai murhayrityksestä, anteeksi antamiseen voi liittyä monia kysymyksiä – erityisesti silloin, kun rikkoja ei tunnusta syntiään, ei kadu eikä pyydä anteeksi (Sananlaskut 28:13).b Jehova itse ei anna anteeksi katumattomille, paatuneille väärintekijöille (Heprealaisille 6:4–6; 10:26). Kun haava on syvä, emme ehkä koskaan onnistu saamaan tapahtunutta täysin pois mielestämme. Meitä voi kuitenkin lohduttaa se vakuutus, että tulevassa uudessa maailmassa ”entisiä ei enää muisteta, eivätkä ne enää ajatukseen astu” (Jesaja 65:17; Ilmestys 21:4). Mikään, mitä me silloin muistamme, ei aiheuta meille sitä syvää ahdistusta tai tuskaa, jota saatamme nyt tuntea.

Joissakin tapauksissa meidän on kenties otettava jonkinlainen aloite asioista sopimiseksi, ehkä puhumalla rikkojan kanssa, ennen kuin voimme antaa anteeksi (Efesolaisille 4:26). Tällä tavalla voidaan oikaista mikä tahansa väärinkäsitys, esittää sopiva anteeksipyyntö ja antaa anteeksi. Entä unohtaminen? Emme ehkä koskaan saa tapahtunutta pois mielestämme, mutta voimme unohtaa siinä mielessä, että emme kanna kaunaa rikkojaa vastaan tai ota asiaa esille jolloinkin tulevaisuudessa. Emme juoruile siitä emmekä karta täysin rikkojaa. Saattaa kuitenkin viedä jonkin aikaa ennen kuin suhteemme häneen korjaantuu, eivätkä välimme ole ehkä yhtä läheiset kuin ennen.

Harkitsepa seuraavaa kuvausta: Oletetaan, että uskot jonkin hyvin henkilökohtaisen asian luotettavalle ystävällesi, ja saat myöhemmin tietää hänen kertoneen sen muille, mikä nolostuttaa ja loukkaa sinua suuresti. Menet puhumaan asiasta hänen kanssaan, ja hän on hyvin pahoillaan ja pyytää anteeksi. Hänen vilpitön anteeksipyyntönsä saa sinut antamaan hänelle sydämestäsi anteeksi. Unohdatko helposti, mitä tapahtui? Todennäköisesti et. Harkitsisit epäilemättä hyvin tarkkaan ennen kuin uskoutuisit hänelle uudestaan. Sinä kuitenkin annat hänelle anteeksi. Et vatvo asiaa hänen kanssaan. Et kanna kaunaa etkä juorua asiasta toisille. Ette ehkä ole yhtä läheiset kuin aiemmin mutta rakastat häntä edelleen kristittynä veljenä. (Vrt. Sananlaskut 20:19.)

Entä jos rikkoja ei tunnusta väärintekoaan eikä pyydä anteeksi huolimatta yrityksistäsi sopia asia? Voitko antaa anteeksi siinä mielessä, että lakkaat tuntemasta mielipahaa? Anteeksi antaminen ei merkitse sitä, että katsoisimme läpi sormiemme tai vähättelisimme sitä, mitä toiset ovat tehneet. Kauna on raskas taakka kantaa; se voi kalvaa mieltämme ja riistää meiltä rauhan. Jos odotamme anteeksipyyntöä, jota ei koskaan tule, saatamme vain turhautua yhä enemmän. Todellisuudessa annamme rikkojan kontrolloida tunteitamme. Meidän täytyy siis antaa toisille anteeksi eli lakata tuntemasta mielipahaa ei vain heidän hyödykseen vaan myös meidän omaksi parhaaksemme, niin että voimme taas jatkaa normaalia elämäämme.

Ei ole aina helppoa antaa anteeksi. Mutta kun ilmenee aitoa katumusta, voimme yrittää jäljitellä Jehovan anteeksiantamusta. Kun hän antaa anteeksi katuville väärintekijöille, hän lakkaa tuntemasta mielipahaa – hän unohtaa menneet siinä mielessä, ettei hän syytä heitä niistä tulevaisuudessa. Mekin voimme työskennellä sen hyväksi, että lakkaisimme tuntemasta mielipahaa, kun rikkoja katuu. Tilanne saattaa kuitenkin joskus olla sellainen, ettei meillä ole velvollisuuttakaan antaa anteeksi. Kun ihmistä on kohdeltu äärimmäisen epäoikeudenmukaisesti tai julmasti, häntä ei pidä pakottaa antamaan anteeksi katumattomalle väärintekijälle (vrt. Psalmit 139:21, 22). Useimmiten kun toiset rikkovat meitä vastaan, voimme kuitenkin antaa anteeksi siinä mielessä, että lakkaamme tuntemasta mielipahaa, ja voimme unohtaa siinä mielessä, ettemme syytä veljeämme tuosta asiasta jolloinkin tulevaisuudessa.

[Alaviitteet]

[Kuva s. 9]

Joosef ja hänen veljensä