Onko kärsimisestä mitään hyötyä?
KÄRSIESSÄÄN kovasti monet ihmiset tulevat katkeriksi. Toiset, jotka läpäisevät samanlaisia tai jopa pahempia kokemuksia, tulevat myötätuntoisemmiksi ja lempeämmiksi tunteissaan muita ihmisiä kohtaan. Samalla tavalla on niitä, jotka kieltävät jopa Jumalan olemassaolon, kun he joutuvat alttiiksi pitkäaikaisille vaikeuksille, kun taas toiset kestävät ankaria koettelemuksia heidän uskonsa Kaikkivaltiaaseen horjumatta. Mistä tämä johtuu?
Ihmiset tulevat katkeriksi ja menettävät uskonsa usein siksi, että he pitävät itseään liian tärkeinä eivätkä myönnä olevansa syntisiä ja elävänsä maailmassa, jossa Jumalan laki jätetään huomiotta. He ajattelevat erheellisesti Kaikkivaltiaan aiheuttaneen ne pahat asiat, joista ihmisiä voidaan syyttää. He eivät sen vuoksi opi mitään hyödyllistä vaikeuksien kautta, vaan koettuaan vapautuksen heissä saattaa tulla esiin vielä useampia epämiellyttäviä persoonallisuudenpiirteitä kuin aikaisemmin.
Jotta meille ei siis kävisi näin, meidän tulisi pyrkiä hyötymään siitä, mikä meitä voi kohdata. Se vaatii sitä, että meillä on oikea näkemys ihmisten kokemista kärsimyksistä. Raamatun Valitusvirret -niminen kirja auttaa meitä mitä parhaimmin saamaan oikean näkökulman tästä asiasta.
Ylläpidä toivoa
Valitusvirsien kirjaan sisältyy viisi runoa, joissa valitetaan tai surraan sitä kauheaa tuhoa, joka kohtasi Jerusalemia babylonialaisten käsissä. Kolmannessa näistä runoista profeetta Jeremia Jumalan hengen innoittamana vuodattaa voimakkaat tunteensa osoittaen koko kansan, jota hän kuvaa miehellä, tuntevan samalla tavoin. (Valitusvirret 3:1) Vaikka Jeremia oli kärsinyt koko kansan kanssa, tuo kokemus ei katkeroittanut häntä. Hän odotti luottavaisena aikaa, jolloin Jumalan suosio olisi jälleen Hänen kansansa kanssa, ja otti vastaan sen, mikä kohtasi kansaa, Jumalalta tulevana oikeudenmukaisena tuomiona.
Toivo tulevasta vapautuksesta vahvisti Jeremiaa. Me luemme: ”Sinä [Jehova] kyllä muistat sen, että minun sieluni on alaspainettu. Tämän minä painan sydämeeni, sentähden minä toivon.” (Valitusvirret 3:20, 21) Jeremian mielessä ei ollut epäilystäkään siitä, etteikö Jehova lopulta katsoisi suopeasti katuvan kansansa puoleen. He olivat kyllä vajonneet hyvin alas kertakaikkiseen tappioon. Mutta Jehova tavallaan taipuisi korkeasta asemastaan taivaassa ja nostaisi heidät heidän alennetusta tilastaan. Tämä ajatus mielessään Jeremia pystyi lohduttamaan sydäntään ja odottamaan kärsivällisesti, kunnes Jehova toimisi katuvan kansansa puolesta.
Kun me siis käymme läpi ahdistavaa kokemusta, meidän ei tulisi luopua toivosta. Meidän tulisi palauttaa mieleen se tosiasia, että koettelemuksilla on alku sekä loppu. Korkein ei salli koskaan uskollisten palvelijoittensa kärsiä loputtomasti niiden kanssa, jotka eivät ole hänen vihkiytynyttä kansaansa. Tämän vuoksi meidän tulisi kärsivällisesti odottaa, kunnes Jehova antaa jonkinlaisen vapautuksen.
Jo pelkästään sen, että on yhä elossa, tulisi olla syy toivoon. Jeremian aikana Jerusalemin kaupunki ja Juudan maa olivat autioina, ja monet israelilaiset saivat surmansa. Siitä huolimatta oli myös elossa säilyneitä. Se antoi vakuuden siitä, että Jumala osoitti edelleen armoa kansaansa kohtaan. Me luemme: ”Herran armoa on, ettemme ole aivan hävinneet, sillä hänen laupeutensa ei ole loppunut: se on joka aamu uusi, ja suuri on hänen uskollisuutensa. Minun osani on Herra, sanoo minun sieluni; sentähden minä panen toivoni häneen.” – Valitusvirret 3:22–24.
Ellei Jumala olisi osoittanut rakkaudellista huomaavaisuuttaan ja myötätuntoista huolehtivaisuuttaan kansaansa kohtaan, israelilaisten joukossa ei olisi ollut ketään elossa säilynyttä. Mutta Jehova Jumala osoitti tosiaankin armoa. Niinpä hänen armonilmauksensa olisivat runsaita hänen kansaansa kohtaan ja uudistuisivat joka aamu. Se että Jehova ilmaisee yltäkyllin uskollisuutta, varmisti sen, että hänen armonosoituksiinsa voitiin luottaa. Ne olisivat jatkuvia, eivät koskaan heikkoja tai tehottomia. Koska Korkein pysyi kansansa osana eli perintönä, hänen kansaansa kuuluvilla oli hyvä syy odottaa, että koettelevat olosuhteet, joihin hän oli sallinut heidän joutua uskottomuuden vuoksi, kääntyisivät päinvastaisiksi.
Miten odottaa kärsivällisesti
Minkä tulisi olla tunnusomaista sellaiselle odottamiselle? Valitusvirsien kirja vastaa: ”Hyvä on Herra häntä odottaville, sille sielulle, joka häntä etsii. Hyvä on hiljaisuudessa toivoa Herran apua. Hyvä on miehelle, että hän kantaa iestä nuoruudessaan. Istukoon hän yksin ja hiljaa, kun Herra on sen hänen päällensä pannut. Laskekoon suunsa tomuun – ehkä on vielä toivoa. Ojentakoon hän posken sille, joka häntä lyö, saakoon kyllälti häväistystä.” – Valitusvirret 3:25–30.
Pane merkille, että sellaisen ahdistuksen aikana tulisi jatkuvasti toiveikkaana odottaa vapautusta Jumalalta ja vetäytyä lähemmäksi häntä. Henkilön tulisi haluta olla kärsivällinen, odottaa hiljaisuudessa eikä valittaa, kunnes Kaikkivaltias on tuonut vapautuksen tai pelastuksen. Se että oppii sillä tavoin kantamaan iestä nuoruudessaan, on mitä hyödyllisintä. Miksi? Koska sen ansiosta on paljon helpompaa läpäistä sellainen koettelemus myöhemmin elämässä menettämättä toivoa. Kun tietää läpäisseensä suuria vaikeuksia aikaisemmin, on olemassa syy toivoa, että kykenee läpäisemään ne uudelleen.
Kun jollakulla on nyt ies kannettavanaan tai koettelemus kärsittävänään, hänen ei tulisi juoksennella ympäriinsä ja tuoda julki valituksiaan. Ei, vaan hänen tulisi istua yksin, kuten se, joka suree, ja pysyä hiljaa. Hänen tulisi maata pitkällään maassa ja laskea suunsa tomuun. Tämä merkitsee sitä, että hänen tulisi nöyrästi alistua niihin koettelemuksiin, jotka Jumala sallii hänen kestää, ja hänen tulisi odottaa luottavaisena tulevaa vapautusta. Hänen ei tulisi nousta kapinaan vainoojiaan vastaan, vaan kestää kärsivällisesti fyysinen ja suullinen väärä kohtelu. Tämä muistuttaa meitä siitä tavasta, jolla Jeesus Kristus käyttäytyi. Raamatun muistiinmerkintä kertoo: ”Kun häntä herjattiin, hän ei ryhtynyt herjaamaan takaisin. Kun hän kärsi, hän ei ryhtynyt uhkailemaan, vaan jätti aina itsensä sen huomaan, joka tuomitsee vanhurskaasti.” – 1. Pietari 2:23.
Toinen seikka, joka on tärkeä muistaa silloin, kun koemme kärsimyksiä, on se, että Jumala ei hyväksy niitä vastenmielisiä asioita, joita ihmiset voivat tehdä. Korkein kuitenkin sallii joidenkin asioiden tapahtua hyvä tarkoitus mielessään. Tämä ilmaistaan kauniisti seuraavissa Valitusvirsien sanoissa: ”Sillä ei Herra hylkää iankaikkisesti; vaan jos hän on murheelliseksi saattanut, hän osoittaa laupeutta suuressa armossansa. Sillä ei hän sydämensä halusta vaivaa eikä murehduta ihmislapsia. Kun jalkojen alle poljetaan kaikki vangit maassa, kun väännetään miehen oikeutta Korkeimman kasvojen edessä, kun ihmiselle tehdään vääryyttä hänen riita-asiassaan – eikö Herra sitä näkisi?” – Valitusvirret 3:31–36.
Uskottomien israelilaisten tapauksessa Jehova Jumala salli heidän läpikäydä kauhean kokemuksen babylonialaisten käsissä. Hän hylkäsi heidät siinä määrin, että salli heidän joutua pakkosiirtolaisuuteen. Siitä huolimatta tämä tapahtui hyvä tarkoitus mielessä, nimittäin siksi, että tuotettaisiin katuva jäännös elossa säilyneiden ja heidän jälkeläistensä keskuudesta. Juuri tätä jäännöstä kohtaan Jehova osoittaisi armoa. Kaikkivaltias ei iloinnut israelilaisten rankaisemisesta. Hänen sydämensä halu ei ollut tuottaa heille murhetta ja kärsimystä antamalla heidän joutua heidän vihollistensa käsiin. Jehova ei hyväksynyt sitä hirvittävää tapaa, jolla nämä kohtelivat hänen kansaansa. Hän ei katsonut suosiollisesti niitä ihmisiä, jotka sortivat sotavankeja, niitä, jotka kielsivät mieheltä hänen Jumalalta saamansa oikeudet, ja niitä, jotka kieltäytyivät tekemästä oikeutta hänen riita-asiassaan.
Kun me siis kärsimme ihmisten käsissä, meidän ei tulisi syyttää Jumalaa niistä vääryyksistä, joita ihmiset tekevät. Korkein ei hyväksy heidän sortoaan eikä väkivaltaansa. Heidän täytyy lopulta vastata hänelle vääristä teoistaan.
Ihmiset voivat myös itse aiheuttaa kärsimystä itselleen. Uskottomat israelilaiset käänsivät selkänsä Jehova Jumalalle ja hylkäsivät hänen suojelevan huolenpitonsa. Silloin hän aivan oikein hylkäsi heidät heidän vihollistensa käsiin. Niinpä heillä ei ollut mitään perustetta valittaa sitä, mitä heille oli tapahtunut. Tätä tähdennetään seuraavassa kysymyksessä: ”Miksi tuskittelee ihminen eläessään, mies syntiensä palkkaa?” (Valitusvirret 3:39) Valittamisen sijasta israelilaisten olisi pitänyt katuvina palata Jehovan luo ja pyytää nöyrästi häneltä armoa. Me luemme: ”Koetelkaamme teitämme, tutkikaamme niitä ja palatkaamme Herran tykö. Kohottakaamme sydämemme ynnä kätemme Jumalan puoleen, joka on taivaassa. Me olemme luopuneet pois ja olleet kapinalliset; sinä et ole antanut anteeksi.” – Valitusvirret 3:40–42.
Ei tosiaankaan ollut aika nurkua ja valittaa. Heidän oli aika katsoa huolellisesti teitään, elämäntapaansa ja käytöstään, ja miettiä, mikä niistä oli ollut seurauksena. Sen sijaan että he olisivat jatkaneet itsekästä elämäntapaansa omaksi vahingokseen, heidän pitäisi palata Jehovan luo ja mukautua hänen käskyihinsä. Ulkoisen katumuksen merkit, kuten pelkkä käsien kohottaminen rukouksessa, eivät riittäneet. Tarvittiin sydämestä lähtevää syntien katumista.
Kun siis joudumme kestämään kärsimystä, meidän tulisi kiinnittää huomiota elämäntapaamme. Olemmeko aiheuttaneet itsellemme vaikeuksia jättämällä huomioon ottamatta Jumalan lain? Jos olemme, meillä ei ole mitään perustetta syyttää Korkeinta. Meidän tulisi sen sijaan osoittaa, että olemme hyötyneet tuskallisesta kurituksesta, hylätä väärä menettely ja palata katuvaisina Jumalan luo. Jos olemme yrittäneet elää oikein ja siitä huolimatta koemme ahdistusta, meidän ei tulisi unohtaa sitä, että Jumala ei hyväksy sitä, mitä pahat ihmiset saattavat tehdä meille. Sillä välin meidän tulisi nöyrästi alistua koettelemuksiimme, odottaa kärsivällisesti ja valittamatta, kunnes Jehova Jumala tuo vapautuksen. Jos noudatamme Jumalan sanassa olevia neuvoja kohdatessamme kärsimystä, tulemme hyötymään. Opimme kärsivällisyyttä, kestävyyttä ja luottamaan täysin Jehovaan. Me emme koskaan jäljittele sortavien ihmisten inhottavia tapoja, vaan me olemme edelleen ystävällisiä ja myötätuntoisia toisia ihmisiä kohtaan.
[Kuva s. 21]
Jeremia, joka sepitti Valitusvirret, saattoi oman kokemuksensa perusteella kirjoittaa kärsimisestä