TYROS

(’kallio’).

Foinikian tärkein satamakaupunki; sen katsotaan olevan nykyinen Sur, joka sijaitsee n. 50 km Karmelinvuoresta pohjoiseen ja 35 km Sidonista etelälounaaseen (kuva, 2. osa, s. 531). Tyros oli muinainen kaupunki (Jes 23:1, 7), mutta ei tiedetä tarkkaan, milloin sidonilaiset perustivat sinne siirtokunnan. Se mainitaan ensimmäisen kerran sen jälkeen, kun Luvattu maa oli valloitettu n. 1467 eaa., ja tuolloin se oli linnoitettu kaupunki, joka mainittiin Asserin heimon aluerajojen yhteydessä. Tyros oli ilmeisesti alusta alkaen ja koko historiansa ajan Israelin rajojen ulkopuolella sen itsenäisenä naapurina. (Jos 19:24, 29; 2Sa 24:7.)

Toisinaan Tyroksen ja Israelin välit olivat ystävälliset, varsinkin Daavidin ja Salomon hallituskausilla. Taitavat tyroslaiset työmiehet rakensivat Daavidin kuninkaallista palatsia Tyroksen kuninkaan Hiramin lähettämistä setripuista (2Sa 5:11; 1Ai 14:1). Tyroslaiset toimittivat Daavidille myös myöhemmin temppelinrakennuksessa käytettyä setripuuta (1Ai 22:1–4).

Daavidin kuoltua Tyroksen kuningas Hiram toimitti Salomolle materiaalia ja apua temppelin ja erilaisten hallintorakennusten rakentamista varten (1Ku 5:1–10; 7:1–8; 2Ai 2:3–14). Temppelin rakennustyössä käytettiin erään tyroslaisen kuparityöntekijän puoliksi israelilaista poikaa, joka oli itsekin taitava käsityöläinen (1Ku 7:13, 14; 2Ai 2:13, 14). Tyroslaiset saivat antamastaan avusta palkaksi vehnää, ohraa, öljyä ja viiniä (1Ku 5:11, 12; 2Ai 2:15). Lisäksi Salomo antoi Tyroksen kuninkaalle 20 kaupunkia, joskaan tuo kuningas ei ollut erityisen mielissään tästä lahjasta (1Ku 9:10–13).

Aikanaan Tyroksesta tuli yksi muinaisen maailman johtavista merimahdeista, ja sen merenkulkijat ja ”Tarsisin”-kauppalaivasto olivat kuuluisia kaukaisiin maihin tekemistään matkoista. Salomolla ja Tyroksen kuninkaalla oli yhteinen merenkulkuyritys, joka toi heille kalleuksia, mm. Ofirin kultaa. (1Ku 9:26–28; 10:11, 22; 2Ai 9:21.)

Mistään tyroslaisten kanssakäymisestä israelilaisten kanssa ei käy ilmi, että he olisivat kansana olleet kiinnostuneita Jehovan palvonnasta; he kävivät vain kauppaa keskenään. Tyroslaiset polveutuivat kanaanilaisista, uskontona heillä oli eräänlainen Baalin palvonta, ja heidän pääjumaliaan olivat Melkart ja Astarte (Astoret). Etbaalin ollessa sidonilaisten (myös Tyroksen) kuningas hänen tyttärensä Isebel meni naimisiin Israelin pohjoisen valtakunnan kuninkaan Ahabin kanssa. Isebel sai huonon maineen siksi, että hän oli päättänyt pyyhkiä pois Jehovan palvonnan. (1Ku 16:29, 31; 18:4, 13, 19.)

Jumalan Tyrokselle langettama tuomio. Jumalan Tyrokselle langettama ankara tuomio ei kuitenkaan johtunut Isebelin ja tämän tyttären Ataljan pahuudesta. Tyros kasvoi hyvin suureksi muiden kansojen, mm. Israelin, kustannuksella. Siellä valmistettiin metalliesineitä, lasitavaroita ja purppuraväriä, ja se oli maitse kulkevien karavaanien kauppakeskus sekä suuri tuonti- ja vientitavaroiden varastopaikka. Tämä tuotannon ja kaupan kasvu toi mukanaan vaurautta, omahyväisyyttä ja ylpeyttä. Tyroksen kauppiaat ja kauppamiehet kerskuivat olevansa ruhtinaita ja maan kunnioitettuja (Jes 23:8). Ajan myötä se alkoi myös vastustaa Jehovaa ja teki naapurikansakuntien kanssa salaliiton Jumalan kansaa vastaan (Ps 83:2–8). Tuon kaupungin röyhkeä Jehovan uhmaaminen siis tuotti sille lopulta langettavan tuomion, kukistumisen ja tuhon.

Jehova kiinnitti huomiota tuon kaupungin kopeaan asenteeseen yhdeksännen vuosisadan jälkipuoliskolla eaa. Sen vuoksi hän varoitti sitä, että sille maksettaisiin takaisin samalla mitalla, koska se oli ryöstänyt hänen kansaltaan kultaa, hopeaa ja muuta kallisarvoista ja käyttänyt niitä temppeliensä kaunistamiseen. Tyros joutuisi myös tekemään tilin siitä, että se oli myynyt Jumalan kansan orjuuteen. (Jl 3:4–8; Am 1:9, 10.)

Myöhemmin profeetta Jesaja kirjoitti muistiin uuden julistuksen Tyrosta vastaan, jonka mukaan se unohdettaisiin ”seitsemäksikymmeneksi vuodeksi” (Jes 23:1–18). Vuosia sen jälkeen profeetta Jeremia mainitsi Tyroksen niiden kansakuntien joukossa, jotka oli valittu juomaan Jehovan vihastuksen viiniä (Jer 25:8–17, 22, 27; 27:2–7; 47:2–4). Koska Jeremian profetiassa mainittujen kansakuntien oli ”palveltava Babylonin kuningasta seitsemänkymmentä vuotta” (Jer 25:8–11), niin nähtävästi sekä Jesajan että Jeremian profetia liittyi Nebukadnessarin Tyrosta vastaan tekemään sotaretkeen.

Jehova osoitti myös Jeremian aikalaisen Hesekielin välityksellä, että Nebukadnessar aiheuttaisi Tyrokselle onnettomuutta (Hes 26:1–28:19). Tyrosta oli verrattu kauniiseen laivaan, jossa oli kirjavat purjeet ja kansikatokset sekä norsunluulla koristettu keula, mutta tuo laiva uppoaisi avomereen (Hes 27:3–36). Tyroksen ”kuningas” (ilmeisesti Tyroksen hallitsijasuku) kerskui pöyhkeästi: ”Minä olen jumala. Jumalan istuimelle olen istuutunut.” Hänet hävitettäisiin kuitenkin häväistynä ja tuhottaisiin tulella. (Hes 28:2–19.)

Kaupungin tuho. Nebukadnessarin piirittäessä pitkään Tyrosta hänen sotilaittensa päät ’tulivat kaljuiksi’ kypärien hankauksesta ja heidän olkapäänsä ’hiertyivät paljaiksi’, kun he kantoivat piiritysvallien rakennusmateriaaleja. Koska Nebukadnessar ei saanut ”palkkaa” palvellessaan Jehovan välikappaleena Tyroksen tuomion täytäntöönpanossa, Jehova lupasi antaa hänelle korvausta Egyptin varallisuudesta. (Hes 29:17–20.) Juutalaisen historioitsijan Josefuksen mukaan tuo piiritys kesti 13 vuotta (Against Apion, I, 156 [21]), ja se tuli babylonialaisille kalliiksi. Maallinen historia ei kerro tarkasti, miten perusteellista tai tehokasta Nebukadnessarin toiminta oli, mutta tyroslaisten on täytynyt menettää paljon ihmishenkiä ja omaisuutta. (Hes 26:7–12.)

Israelilaisten palattua Babylonin pakkosiirtolaisuudesta tyroslaiset pystyivät kuitenkin auttamaan heitä toimittamalla setripuuta Libanonilta toista temppeliä varten, ja he alkoivat jälleen käydä kauppaa Jerusalemin uudelleen rakennetun kaupungin kanssa (Esr 3:7; Ne 13:16).

Vaikka Tyroksen taistelu Nebukadnessarin kanssa olikin suuri, sen ei ollut määrä tehdä Tyroksesta loppua. Eräässä myöhemmin annetussa profeetallisessa julistuksessa osoitettiin, että vaikka Tyros rakentaisi vallin ja kokoaisi hopeaa ja kultaa, Jehova itse tuhoaisi sen lopullisesti (Sak 9:3, 4).

Sakarjan profetia täyttyi lähes 200 vuotta sen esittämisen jälkeen. Vuonna 332 eaa. Aleksanteri Suuri marssi armeijoineen läpi Vähän-Aasian ja edetessään kohti etelää hän pysähtyi sen verran, että ehti kiinnittää huomiota Tyrokseen. Kun kaupunki kieltäytyi avaamasta porttejaan, Aleksanteri pani suutuksissaan armeijansa kaapimaan mannerkaupungin rauniot ja heittämään ne mereen ja rakensi siten pengertien saarikaupunkiin, mikä kaikki tapahtui profetian täyttymykseksi (Hes 26:4, 12; ks. kartta, 2. osa, s. 531). Aleksanterin merivoimat saarsivat Tyroksen laivat satamaansa, ja hän ryhtyi rakentamaan korkeimpia muinaisissa sodissa koskaan käytettyjä piiritystorneja. Seitsemän kuukautta myöhemmin Tyroksen 46 metriä korkeat muurit vihdoin murrettiin. Sen lisäksi, että taistelussa kaatui 8000 sotilasta, 2000 huomattavaa johtajaa sai surmansa kostotoimien vuoksi ja 30000 asukasta myytiin orjiksi.

Mainitaan Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa. Vaikka Aleksanteri tuhosi Tyroksen kaupungin täydellisesti, se rakennettiin uudelleen seleukidien aikana, ja ensimmäisellä vuosisadalla se oli huomattava Välimeren satama, johon laivojen oli tapana poiketa. Jeesuksen suorittaessa laajaa palvelustaan Galileassa joukko ihmisiä Tyroksesta ja Sidonista tuli kuulemaan hänen sanomaansa ja parantumaan sairauksistaan (Mr 3:8–10; Lu 6:17–19). Muutamaa kuukautta myöhemmin Jeesus itse kävi Tyroksen seudulla ja paransi siellä erään syyrialais-foinikialaisen naisen lapsen, joka oli demonin riivaama (Mt 15:21–29; Mr 7:24–31). Jeesus sanoi, että jos hän olisi tehnyt Tyroksessa ja Sidonissa samat voimateot, jotka hän teki Korasinissa ja Betsaidassa, niin Tyroksen ja Sidonin pakana-asukkaat olisivat osoittaneet niille enemmän vastakaikua kuin nuo juutalaiset (Mt 11:20–22; Lu 10:13, 14).