PYHÄKKÖ

Jumalan tai jumalien palvontaan erotettu paikka, pyhä paikka; Jumalan asuinpaikka (1Ai 22:19; Jes 16:12; Hes 28:18; Am 7:9, 13). ”Pyhäkön” ei välttämättä tarvitse olla mikään erityinen rakennus, sillä se Sikemin pyhäkkö, johon viitataan Joosuan 24:25, 26:ssa, on saattanut olla vain paikka, johon Abraham oli rakentanut alttarin satoja vuosia aiemmin (1Mo 12:6, 7). Usein ilmauksella ”pyhäkkö” tarkoitetaan kuitenkin joko tabernaakkelia (2Mo 25:8, 9) tai Jerusalemin temppeliä (1Ai 28:10; 2Ai 36:17; Hes 24:21). Tabernaakkelista puhuttaessa ”pyhäkkö” saattoi tarkoittaa koko telttaa ja sen esipihaa (2Mo 25:8, 9; 3Mo 21:12, 23), pyhäkön huonekaluja ja välineitä (4Mo 10:21; vrt. 4Mo 3:30, 31) tai kaikkeinpyhintä (3Mo 16:16, 17, 20, 33).

Koska Jumalan pyhäkkö oli pyhä paikka, sitä ei saanut saastuttaa (4Mo 19:20; Hes 5:11). Israelilaisten tuli sen tähden ”tuntea kunnioittavaa pelkoa” tuota erikoista paikkaa kohtaan, jossa Jumala kuvaannollisesti asui (3Mo 19:30; 26:2). Kun heidät vietiin Luvatusta maasta pakkosiirtolaisuuteen, heillä ei enää ollut näkyvää pyhäkköä. Jehova lupasi kuitenkin, että hänestä tulisi heille ikään kuin ”pyhäkkö” (Hes 11:16).

Kreikkalaista sanaa na·osʹ käytetään laajassa merkityksessä koko temppelikompleksista (Joh 2:20) tai sen keskeisestä rakennuksesta, jonka osastojen, pyhän ja kaikkeinpyhimmän, välissä oli esirippu (Mt 27:51). Kun esimerkiksi Sakarja meni ”pyhäkköön” suitsuttamaan, hän astui pyhään, koska suitsutusalttari oli siellä (Lu 1:9–11).

Jumalan taivaallinen asuinpaikka on pyhäkkö eli pyhä paikka. Seitsemännen trumpetinpuhalluksen jälkeen apostoli Johannes näki näyssään liiton arkun olevan juuri tässä taivaallisessa pyhäkössä. (Il 11:15, 19.) Sitten hän havaitsi tästä pyhäköstä tulevan esiin enkeleitä ja kuuli ”suuren äänen”, joka lähti sieltä ”seitsemän Jumalan suuttumuksen maljan” vuodattamisen yhteydessä (Il 14:15, 17; 15:5, 6, 8; 16:1, 17).

Apostoli Johannekselle esitettiin näyssä Jumalan suuren hengellisen temppelin maallista esipihaa koskeva kehotus: ”Nouse ja mittaa Jumalan temppelipyhäkkö ja alttari ja ne, jotka siinä palvovat. Mutta esipiha, joka on temppelipyhäkön ulkopuolella, jätä kokonaan pois äläkä mittaa sitä, sillä se on annettu kansakunnille, ja ne tulevat tallaamaan pyhää kaupunkia jalkoihinsa neljäkymmentäkaksi kuukautta.” (Il 11:1, 2.) Tässä mainittu temppeli ei voinut olla Jerusalemin temppeli, koska tuo rakennus oli tuhottu lähes 30 vuotta aikaisemmin. Koska kansakunnat ovat maan päällä, niille voitiin ’antaa’ vain maan päällä oleva esipiha. Sen täytyy näin ollen kuvata tilaa, jossa Jeesuksen voidellut seuraajat ovat täällä maan päällä. Vaikkeivät kansakunnat pystyisi tallaamaan jotakin taivaassa olevaa paikkaa, ne voisivat kohdella häpeällisesti niitä, jotka on siitetty Jumalan hengellä hänen pojikseen ja jotka ovat ehdolla saamaan taivaallisen perinnön Kristuksen kanssa (Il 3:12). Samoin Danielin profetiat ”pyhäkön pysyvän paikan” syöksemisestä maahan (Da 8:11) ja pyhäkön häpäisemisestä (Da 11:31) viittaavat nähtävästi tapahtumiin, jotka liittyvät Jumalan suuressa hengellisessä temppelissä alipappeina palveleviin.

Kristillisen seurakunnan, Kristuksen ruumiin, jäsenet muodostavat temppelin eli pyhäkön, jossa Jumala asuu hengen välityksellä (1Ko 3:17; Ef 2:21, 22; 1Pi 2:5, 9; ks. TEMPPELI: Voidellut kristityt – hengellinen temppeli).