Viha loppuu kaikkialta maailmasta
PARITUHATTA vuotta sitten muuan vähemmistöryhmä joutui vihan kohteeksi. Tertullianus selittää, miten roomalaiset yleensä suhtautuivat varhaiskristittyihin: ”Jos taivaat eivät anna sadetta, jos sattuu maanjäristys, jos on nälänhätää tai ruttoa, heti huudetaan: ’Kristityt leijonille!’”
Vaikka varhaiskristittyjä vihattiinkin, he eivät antaneet periksi kiusaukselle kostaa tätä epäoikeudenmukaisuutta. Kuuluisassa vuorisaarnassaan Jeesus Kristus sanoi: ”Te olette kuulleet sanotun: ’Sinun täytyy rakastaa lähimmäistäsi ja vihata vihollistasi.’ Mutta minä sanon teille: rakastakaa jatkuvasti vihollisianne ja rukoilkaa jatkuvasti niiden puolesta, jotka vainoavat teitä.” (Matteus 5:43, 44.)
Juutalaisen perimätiedon mukaan oli oikein vihata vihollistaan. Jeesus kuitenkin sanoi, ettei meidän tule rakastaa ainoastaan ystäväämme vaan myös vihollistamme. Se on vaikeaa muttei mahdotonta. Vihollisen rakastaminen ei merkitse sitä, että pitää kaikista hänen menettelytavoistaan tai teoistaan. Matteuksen kertomuksessa esiintyvä kreikkalainen sana on johdettu sanasta a·gaʹpē, joka kuvaa periaatteen kanssa sopusoinnussa ilmenevää rakkautta. Se joka ilmaisee periaatteeseen perustuvaa a·gaʹpē-rakkautta, tekee hyvää jopa viholliselle, joka vihaa häntä ja kohtelee häntä kaltoin. Miksi? Koska sillä tavoin hän jäljittelee Kristusta ja voittaa vihan. Muuan kreikan kielen oppinut totesi: ”[A·gaʹpē] auttaa meitä voittamaan luonnollisen taipumuksemme vihaan ja katkeruuteen.” Mutta toimiiko tämä nykyisessä vihan täyttämässä maailmassa?
Kaikki ne, jotka väittävät olevansa kristittyjä, eivät selvästikään seuraa päättäväisesti Kristuksen esimerkkiä. Ruandan viimeaikaisiin julmuuksiin syyllistyivät etniset ryhmät, joihin kuuluvista monet tunnustautuvat kristityiksi. Pilar Díez Espelosín, roomalaiskatolinen nunna, joka on työskennellyt Ruandassa 20 vuotta, kertoi kuvaavan tapauksen. Espelosínin kirkolle oli tullut muuan mies heilutellen taitavasti keihästä, jota hän oli ilmeisestikin käyttänyt. Nunna oli kysynyt häneltä: ”Miksi oikein kuljeksit tappamassa ihmisiä? Etkö ajattele Kristusta?” Mies väitti ajattelevansa ja jatkoi matkaansa kirkkoon, missä hän polvistui ja alkoi esittää hartaasti rukousta. Lopetettuaan hän kuitenkin lähti tiehensä jatkamaan tappamista. ”Se osoittaa, ettemme opeta Jumalan sanaa oikein”, tuo nunna myönsi. Tällainen epäonnistuminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Jeesuksen sanoma on puutteellinen. Tosi kristillisyyttä harjoittavat voivat voittaa vihan.
Vihan voittaminen keskitysleirissä
Max Liebster on syntyperäinen juutalainen, joka joutui kokemaan natsien juutalaisvainot. Vaikka hänen sukunimensä tarkoittaakin ’rakastettua’, hän on nähnyt enemmän kuin tarpeeksi vihaa. Hän kertoo, mitä hän oppi rakkaudesta ja vihasta kansallissosialistisessa Saksassa.
”Vartuin Saksassa lähellä Mannheimia 1930-luvulla. Hitler väitti, että kaikki juutalaiset olivat rikkaita keinottelijoita, jotka riistivät Saksan kansaa. Tosiasiassa isäni oli kumminkin vain vaatimaton suutari. Natsien propagandan vuoksi naapurit alkoivat kuitenkin kääntyä meitä vastaan. Kun olin teini-ikäinen, muuan kyläläinen siveli pakolla sianverta otsaani. Tämä törkeä loukkaus oli vain esimakua siitä, mitä oli tulossa. Vuonna 1939 Gestapo pidätti minut ja takavarikoi kaiken omaisuuteni.
Vuoden 1940 tammikuusta vuoden 1945 toukokuuhun saakka kamppailin säilyäkseni elossa viidellä eri keskitysleirillä: Sachsenhausenissa, Neuengammessa, Auschwitzissa, Bunassa ja Buchenwaldissa. Isäni, joka myös oli lähetetty Sachsenhauseniin, kuoli vuoden 1940 kauhean talven aikana. Kannoin itse hänen ruumiinsa krematorioon, missä kasa ruumiita odotti polttamista. Leireillä kuoli kaikkiaan kahdeksan perheeni jäsentä.
Vangit vihasivat kapoja vieläkin enemmän kuin SS-vartijoita. Kapot olivat vankeja, jotka olivat yhteistyössä SS:n kanssa ja saivat siten itselleen joitakin suosionosoituksia. Heidän tehtäväkseen oli annettu ruoanjakelu, ja he myös panivat toimeen toisten vankien ruoskimisen. He toimivat usein puolueellisesti ja mielivaltaisesti. Luulenpa, että minulla oli enemmän kuin tarpeeksi syytä vihata sekä SS:ää että kapoja, mutta vankeusaikanani opin, että rakkaus on vihaa voimakkaampi.
Jehovan todistaja -vankien rohkeus sai minut vakuuttumaan siitä, että heidän uskonsa perustui Raamattuun, ja minusta itsestänikin tuli Jehovan todistaja. Ernst Wauer, todistaja jonka tapasin Neuengammen keskitysleirissä, kehotti minua kehittämään Kristuksen mielenlaatua. Raamatussa sanotaan, että ’kun häntä herjattiin, hän ei ryhtynyt herjaamaan takaisin. Kun hän kärsi, hän ei ryhtynyt uhkailemaan, vaan jätti aina itsensä sen huomaan, joka tuomitsee vanhurskaasti.’ (1. Pietarin kirje 2:23.) Yritin toimia samoin ja jättää koston Jumalan käsiin, sillä hän on kaikkien Tuomari.
Leireillä viettämäni vuodet opettivat minulle, että usein ihmiset tekevät pahaa tietämättömyyttään. Eivät kaikki SS-vartijatkaan olleet pahoja – yksi heistä pelasti henkeni. Minuun iski kerran ripuli, ja olin liian heikko kävelläkseni työstä leiriin. Minut olisi pitänyt lähettää Auschwitzin kaasukammioihin seuraavana aamuna, mutta muuan SS-vartija, joka oli kotoisin samalta Saksan alueelta kuin minäkin, puuttui tilanteeseen puolestani. Hän järjesti minut töihin SS:n kahvilaan, missä saatoin levätä jonkin verran, kunnes toivuin. Eräänä päivänä tuo vartija tunnusti minulle: ’Max, minusta tuntuu kuin olisin junassa, joka kulkee huippunopeudella vailla ohjausta. Jos hyppään pois, kuolen. Jos jään kyytiin, murskaannun!’
Nämä ihmiset tarvitsivat rakkautta yhtä paljon kuin minäkin. Itse asiassa juuri rakkaus ja myötätunto sekä uskoni Jumalaan auttoivat minua kamppailemaan noissa surkeissa oloissa päivittäisestä teloitusuhasta huolimatta. En voi sanoa selvinneeni vahingoittumattomana, mutta tunneperäiset arpeni olivat minimaalisia.”
Lämpö ja ystävällisyys, jotka huokuvat Maxista vielä 50 vuotta myöhemminkin, ovat elävä todiste siitä, että hänen sanansa ovat totta. Maxin tapaus ei ole ainutkertainen. Hänellä oli painava syy vihan voittamiseen: hän halusi jäljitellä Kristusta. Samoin ovat toimineet muutkin sellaiset, joiden elämää Raamattu on opastanut. Simone, ranskalainen Jehovan todistaja, kertoo, miten hän oppi, mitä epäitsekäs rakkaus todella merkitsee.
”Äitini Emma, josta tuli Jehovan todistaja vain vähän ennen toista maailmansotaa, opetti minulle, että ihmiset tekevät usein pahaa siksi, etteivät he tiedä, mitä heidän pitäisi tehdä. Hän selitti, että jos puolestamme vihaamme heitä, emme ole tosi kristittyjä, sillä Jeesus sanoi, että meidän tulee rakastaa vihollisiamme ja rukoilla niiden puolesta, jotka vainovat meitä (Matteus 5:44).
Muistan erään äärimmäisen tilanteen, joka pani tämän vakaumuksen koetukselle. Äitini joutui kärsimään suuresti erään talossamme asuvan naapurin käsissä sinä aikana, jona Ranska oli Saksan miehittämä. Naapuri teki äidistä ilmoituksen Gestapolle, ja äitini vietti sen vuoksi kaksi vuotta saksalaisissa keskitysleireissä, missä hän oli vähällä kuolla. Sodan jälkeen Ranskan poliisi halusi äidin allekirjoittavan paperin, jossa tuota naapurin naista syytettiin yhteistyöstä saksalaisten kanssa. Äitini ei kuitenkaan suostunut allekirjoittamaan, vaan sanoi, että ’Jumala on hyvän ja pahan Tuomari ja Palkitsija’. Muutamaa vuotta myöhemmin naapuri sairastui parantumattomaan syöpään. Sen sijaan että äitini olisi tuntenut vahingoniloa naisen onnettomuudesta, hän käytti tuntikausia siihen, että tuon naisen viimeiset elinkuukaudet olisivat olleet mahdollisimman miellyttävät. En voi koskaan unohtaa tuota rakkauden riemuvoittoa vihasta.”
Nämä kaksi esimerkkiä havainnollistavat periaatteeseen perustuvan rakkauden voimaa epäoikeudenmukaisuuden edessä. Itse Raamatussa sanotaan kuitenkin, että ”aika on rakastaa ja aika vihata” (Saarnaaja 3:1, 8). Miten tämä voi olla mahdollista?
Aika vihata
Jumala ei tuomitse kaikkea vihaamista. Raamatussa sanotaan Jeesuksesta Kristuksesta: ”Sinä rakastit vanhurskautta ja vihasit laittomuutta.” (Heprealaisille 1:9.) Ei ole kuitenkaan sama asia vihata väärää ja vihata ihmistä, joka toimii väärin.
Jeesus antoi esimerkin oikeasta tasapainosta rakkauden ja vihan välillä. Hän vihasi ulkokultaisuutta, mutta yritti auttaa ulkokultailijoita muuttamaan ajattelutapansa (Matteus 23:27, 28; Luukas 7:36–50). Hän tuomitsi väkivallan, mutta rukoili niiden puolesta, jotka teloittivat hänet (Matteus 26:52; Luukas 23:34). Ja vaikka maailma vihasi häntä syyttä, hän antoi oman elämänsä antaakseen elämän maailmalle (Johannes 6:33, 51; 15:18, 25). Hän jätti meille täydellisen mallin periaatteeseen perustuvasta rakkaudesta ja jumalisesta vihasta.
Epäoikeudenmukaisuus saattaa herättää meissä moraalista närkästystä, niin kuin se herätti Jeesuksessakin (Luukas 19:45, 46). Kristityillä ei kuitenkaan ole oikeutta ryhtyä itse kostamaan. ”Älkää maksako pahaa pahalla kenellekään”, neuvoi Paavali Roomassa asuvia kristittyjä. ”Mikäli mahdollista, säilyttäkää rauha kaikkien ihmisten kanssa, sikäli kuin se teistä riippuu. Älkää itse kostako – – Älä anna pahan voittaa itseäsi, vaan voita jatkuvasti paha hyvällä.” (Roomalaisille 12:17–21.) Rakkaus voittaa, kun itse kieltäydymme hautomasta vihaa tai kostamasta vääryyttä.
Maailma jossa ei ole vihaa
Miljoonien ihmisten syvään juurtuneiden asenteiden täytyy muuttua, jotta viha katoaisi koko maailmasta. Miten tähän voidaan päästä? Professori Ervin Staub suosittelee seuraavaa: ”Me emme arvosta niitä, joita vahingoitamme, ja arvostamme niitä, joita autamme. Oppiessamme arvostamaan enemmän niitä ihmisiä, joita autamme, ja saadessamme auttamisesta syntyvää iloa opimme näkemään myös itsemme huolehtivaisempina ja auttavaisempina. Yksi tavoitteistamme täytyy olla sellaisten yhteisöjen luominen, joissa toimitaan mahdollisimman laajakantoisesti toisten hyväksi.” (The Roots of Evil.)
Vihan poistaminen vaatii toisin sanoen sitä, että luodaan yhteiskunta, jossa ihmiset oppivat rakastamaan auttamalla toinen toistaan ja jossa ihmiset unohtavat kaikki ennakkoluulojen, kansallismielisyyden, rotusyrjinnän ja heimoylpeyden aiheuttamat vihamielisyydet. Onko tällaista yhteiskuntaa olemassa? Tarkastellaanpa erään sellaisen miehen esimerkkiä, joka joutui vastatusten vihan kanssa Kiinassa kulttuurivallankumouksen aikana.
”Kun kulttuurivallankumous alkoi, meille opetettiin, ettei ’luokkataistelussa’ ollut varaa tinkiä periaatteista. Vallitsevana suuntauksena oli viha. Minusta tuli punakaartilainen, ja aloin etsiä kaikkialta – jopa omien sukulaisteni keskuudesta – ’luokkavihollisia’. Vaikka olin tuolloin vasta teini-ikäinen, olin mukana kotietsinnöissä, joissa yritimme löytää todisteita ’taantumuksellisuudesta’. Johdin myös julkista kokousta, jossa tuomittiin eräs ’vastavallankumouksellinen’. Syytökset perustuivat tietenkin usein pikemminkin henkilökohtaisiin kaunan tunteisiin kuin poliittisiin näkökohtiin.
Näin monia ihmisiä – sekä nuoria että vanhoja, sekä miehiä että naisia – rangaistavan ruumiillisesti aina vain raaemmin ja raaemmin. Erästä opettajaani, joka oli hyvä mies, kuljetettiin pitkin katuja ikään kuin rikollista. Kaksi kuukautta myöhemmin muuan toinen arvostettu kouluni opettaja löydettiin kuolleena Suzhoujoesta, ja englanninopettajani pakotettiin hirttäytymään. Olin järkyttynyt ja hämmentynyt. He olivat olleet hyväsydämisiä ihmisiä. Oli väärin kohdella heitä tuolla tavoin! Katkaisinkin siksi kaikki yhteyteni punakaartilaisiin.
En usko, että tämä vihan aalto, joka pyyhkäisi nopeasti Kiinan yli, oli mikään yksittäinen tapaus. Tällä vuosisadalla viha on purkautunut monta kertaa. Olen kuitenkin varma siitä, että rakkaus voi voittaa vihan. Olen itse nähnyt sen. Kun aloin olla Jehovan todistajien yhteydessä, minuun teki vaikutuksen se, että he osoittivat aitoa rakkautta ihmisiä kohtaan, jotka kuuluivat eri rotuun ja joilla oli erilainen tausta. Odotan innokkaasti aikaa, jolloin kaikki ihmiset ovat oppineet rakastamaan toinen toistaan, niin kuin Raamatussa luvataan.”
Jehovan todistajien kansainvälinen yhteisö on tosiaankin elävä todiste siitä, että vihasta voidaan päästä eroon. Olipa Jehovan todistajien tausta mikä tahansa, he yrittävät ennakkoluulojen tuntemisen sijasta kunnioittaa toisiaan ja poistaa heimo- tai rotuylpeyden sekä kansallismielisyyden häiveenkin. Heidän menestyksensä perustuu muun muassa siihen, että he ovat päättäneet jäljitellä Jeesusta Kristusta periaatteen ohjaaman rakkauden osoittamisessa. Toinen perusta on se, että he uskovat Jumalan valtakunnan tekevän lopun kaikesta epäoikeudenmukaisuudesta, jota he saattavat joutua kärsimään.
Jumalan valtakunnan avulla saadaan lopultakin aikaan maailma, jossa ei ole vihaa eikä edes pahaa, mitä vihata. Tätä taivaallista hallitusta kuvaillaan Raamatussa ”uusiksi taivaiksi”, ja se tulee huolehtimaan siitä, ettei maailmassa ole enää epäoikeudenmukaisuutta. Se hallitsee ”uutta maata” eli uutta ihmisyhteiskuntaa, jossa kaikki on valmennettu rakastamaan toisiaan. (2. Pietarin kirje 3:13; Jesaja 54:13.) Tätä valmennusta annetaan jo nyt, kuten Max, Simone ja monet muut voivat todistaa. Se on ennakkovälähdys maailmanlaajuisesta ohjelmasta, jonka avulla poistetaan viha ja sen syyt.
Profeettansa Jesajan kautta Jehova kuvailee tulosta: ”Ei missään minun pyhällä vuorellani tehdä pahaa eikä vahinkoa, sillä maa on täynnä Herran tuntemusta, niinkuin vedet peittävät meren.” (Jesaja 11:9.) Jumala itse on tehnyt lopun vihasta. Silloin on todella aika rakastaa.
[Kuvat s. 7]
Natsit tatuoivat Max Liebsterin vasempaan käsivarteen vangin numeron
[Kuva s. 8]
Viha on pian mennyttä