LEMPEYS

William Barclayn teoksessa A New Testament Wordbook (Lontoo 1956, s. 103, 104) sanotaan adjektiivista pra·ysʹ: ”Tämä on ihastuttava sana klassisessa kreikassa. Asioista puhuttaessa se merkitsee ’leppeää, lempeää’. Sitä käytetään esimerkiksi leppeästä tuulesta tai lempeästä äänestä. Ihmisistä puhuttaessa se tarkoittaa ’lempeää’ tai ’suosiollista’. – – [Prays] sisältää hellävaraisuutta, mutta tuon hellävaraisuuden takana on teräksenlujuutta – – Se ei ole selkärangatonta hellävaraisuutta, tunteellista hellyyttä, passiivista tyyneyttä.” Vine’s Expository Dictionary of Old and New Testament Words (1981, 3. osa, s. 55, 56) sanoo, että substantiivi pra·yʹtēs ”ei sisällä ainoastaan ihmisen ’ulkoista käytöstä eikä hänen suhteitaan toisiin ihmisiin, yhtä vähän kuin hänen pelkkää luonteenlaatuaan. Se on sen sijaan sieluun punoutunutta viehättävyyttä, ja sitä ilmaistaan ensisijaisesti ja pääasiallisesti Jumalaa kohtaan. Se on mielenlaatu, jossa myönnämme Hänen kohtelevan meitä hyvin emmekä siksi kiistele tai vastusta; se liittyy läheisesti sanaan tapeinofrosynē [nöyryys], ja se mainitaan heti sen jälkeen.’”

Sana pra·ysʹ on käännetty eri raamatunkäännöksissä mm. vastineilla ”hiljainen”, ”sävyisä”, ”lempeä”, ”lempeämielinen” ja ”hellävarainen” (UM, KR-92, KR-38, Väl, NE). Mutta kuten edellä lainatussa Barclayn teoksessa ilmaistaan, pra·ysʹ menee hiukan syvemmälle kuin hellävaraisuus ja ihmisistä käytettynä se merkitsee lempeää, suosiollista.

Vaikka Jehova ei suvaitsekaan syntiä eikä pahuutta, hän on rakkaudellisesti järjestänyt niin että häntä voidaan lähestyä Jeesuksen Kristuksen lunastusuhrin ja pappispalvelusten perusteella. Jehovan palvojat ja palvelijat voivat siksi etsiä hänen kasvojaan tarvitsematta tuntea sairaalloista pelkoa ja kauhua. (Hpr 4:16; 10:19–22; 1Jo 4:17, 18.) Jeesus edusti Jehova Jumalaa niin täydellisesti, että hän saattoi sanoa: ”Joka on nähnyt minut, on nähnyt myös Isän.” Hän sanoi myös: ”Tulkaa minun luokseni kaikki, jotka uurastatte ja olette kuormitettuja, niin minä virvoitan teidät. Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen lempeämielinen [kreik. pra·ysʹ] ja nöyrä sydämeltä, niin te saatte virvoituksen sielullenne. Sillä minun ikeeni on miellyttävä ja minun kuormani on keveä.” (Joh 14:9; Mt 11:28–30.) Näin ollen ne, jotka rakastavat Jehova Jumalaa, voivat löytää hänet helposti, ja hän täyttää puoleensa kääntyvät lempeydellä, suurella luottamuksella ja voimalla.

Osoitus voimasta. Lempeällä mielenlaadulla ei ole mitään tekemistä luonteenheikkouden kanssa. Jeesus Kristus sanoi: ”Minä olen lempeämielinen ja nöyrä sydämeltä.” (Mt 11:29; 2Ko 10:1.) Jeesus oli kuitenkin vahva, sillä hänellä oli Isänsä täysi tuki, ja hän oli luja sen puolesta, mikä on oikein; hän puhui ja toimi tarvittaessa hyvin suorasukaisesti (Mt 23:13–39; vrt. 21:5).

Ihmisen lempeys kumpuaa uskosta ja voimasta. Lempeämielisen tasapainoa ei herkästi horjuteta, vaan hän pitää päänsä kylmänä. Lempeämielisyyden puute johtuu epävarmuudesta, pettymyksestä, uskon ja toivon puutteesta tai suoranaisesta epätoivosta. Sananlasku kuvailee sellaista ihmistä, joka ei ole lempeämielinen: ”Kuin kaupunki, johon on murtauduttu, joka on muuria vailla, on mies, joka ei hillitse henkeään.” (San 25:28.) Hän on avoin ja altis kaikenlaisille sopimattomille ajatuksille, jotka voivat saada hänet toimimaan sopimattomalla tavalla.

Hengen hedelmä. Lempeys on Jumalan pyhän hengen, hänen vaikuttavan voimansa, hedelmä (Ga 5:22, 23). Jumala on näin ollen lempeyden Lähde. Jotta jostakusta voi tulla todella lempeämielinen, hänen täytyy pyytää Jumalalta hänen henkeään, ja hänen on kehitettävä tätä hengen hedelmää. Tuota ominaisuutta ei siksi saavuteta pelkästään tahdonvoiman avulla vaan luomalla läheinen suhde Jumalaan.

Lempeyden puute saa ihmisen helposti ärtymään ja menettämään itsehillinnän sekä aiheuttaa tarpeetonta kovuutta ja taisteluja. Toisaalta kristittyjä neuvotaan säilyttämään ykseys ja rauha ”nöyrämielisyyden ja lempeyden” avulla (Ef 4:1–3).

Jos mustasukkaisuuden ja kinastelun annetaan juurtua ja kasvaa, ne johtavat kaikenlaiseen epäjärjestykseen. Lempeys sitä vastoin estää tällaisia tilanteita kehittymästä Kristuksen seuraajien keskuudessa. Raamatunkirjoittaja Jaakob kehottaakin niitä, jotka ovat seurakunnassa viisaita ja ymmärtäväisiä, käyttäytymään hyvin ilmaisemalla ”viisauteen kuuluvaa lempeyttä” ja ”ylhäältä tulevaa viisautta” (Ja 3:13, 17).

”Lempeys” yhdistetään Raamatussa usein ”henkeen”, esim. ilmauksissa ”lempeyden henki” tai ”lempeä henki”. Niinpä aito lempeys ei ole vain ulkoinen, hetkellinen tai ajoittainen ominaisuus, vaan se on osa ihmisen luonnetta. Apostoli Pietari viittaa tähän, kun hän sanoo: ”Ja älköön teidän kaunistuksenne olko ulkonaista hiusten palmikointia ja kultakoristeiden yllenne panemista tai päällysvaippojen käyttämistä, vaan olkoon se sydämen salainen ihminen sen hiljaisen ja lempeän hengen turmeltumattomassa puvussa, joka on suuriarvoinen Jumalan silmissä.” (1Pi 3:3, 4.)

Apostoli Paavali kirjoittaa: ”Pukeutukaa – – lempeyteen”, mikä voisi nopeasti luettuna synnyttää vaikutelman jonkinlaisesta ulkoisen olemuksen pintasilauksesta, mutta samassa asiayhteydessä hän neuvoo: ”Pukeutukaa uuteen persoonallisuuteen, jota uudistetaan täsmällisen tiedon avulla hänen kuvansa mukaan, joka sen loi.” (Kol 3:10, 12; Ef 4:22–24.) Tämä osoittaa, että lempeys on todella persoonallisuuden piirre, ei vain luonnostaan peritty vaan pikemminkin hankittu ominaisuus, joka saadaan ensisijaisesti Jumalan hengen hedelmänä omaksumalla täsmällistä tietoa ja soveltamalla sitä.

Välttämätön valvojille. Neuvoessaan kirjeessään nuorta Timoteusta huolehtimaan seurakunnasta Paavali antoi hänelle ohjeita siitä, miten tulee hoitaa vaikeita asioita: ”Herran orjan ei tarvitse taistella, vaan hänen täytyy olla hellävarainen kaikkia kohtaan, pätevä opettamaan, itsensä hillitsevä pahaa kärsiessään, sellainen, joka opettaa lempeästi niitä, jotka eivät ole suopeasti suhtautuvia, koska Jumala voi kenties suoda heille katumuksen.” (2Ti 2:24, 25.) Havaitsemme tässä lempeyden ja pitkämielisyyden samankaltaisuuden. Valvoja tajuaa, miksi hänen on käsiteltävä jotakin vaikeaa asiaa: Jumala on sallinut sen, ja valvojana hänen täytyy selvitellä sitä asianosais(t)en parhaaksi. Hänen on kestettävä tuota hankaluutta hermostumatta, kunnes se on selvitetty.

Myös erästä toista valvojaa, Kreetassa asuvaa Titusta, kehotettiin muistuttamaan kristittyjä veljiään ’olemaan järkeviä ja osoittamaan kaikkea lempeyttä kaikkia ihmisiä kohtaan’. Tähdentääkseen Titukselle lempeyden tärkeyttä Paavali kiinnittää huomiota Jumalan verrattomaan rakkauteen ja armoon; ne tulivat ilmeisiksi hänen Poikansa välityksellä ja vaativat hylkäämään vanhat, ilkeät ja vihamieliset menettelytavat ja noudattamaan uutta, ikuiseen elämään johtavaa menettelyä. (Tit 3:1–7.)

Paavali kohdistaa jälleen sanansa seurakunnan hengellisesti kypsille jäsenille ja sanoo heidän vastuustaan: ”Vaikka joku ihminen ottaakin jonkin harha-askeleen, ennen kuin hän on tietoinen siitä, niin yrittäkää te, joilla on hengellisiä edellytyksiä, palauttaa kohdalleen sellainen ihminen lempeyden hengessä, samalla kun pidät silmällä itseäsi, ettei sinuakin kiusattaisi.” (Ga 6:1.) Heidän tulisi muistaa, miten Jumala on kohdellut heitä. Silloin he eivät nuhtelisi erehtynyttä ankarasti vaan yrittäisivät palauttaa hänet kohdalleen lempeyden hengessä. Tällainen menettely osoittautuu erittäin tehokkaaksi ja hyödylliseksi kaikille osapuolille.

Lempeydellä on hyvä vaikutus, kun käsitellään jotakin kiperää tilannetta tai vihaista ihmistä, koska se lievittää tukaluutta, kun taas ankaruus vain pahentaisi ennestäänkin huonoa tilannetta. Sananlasku sanoo: ”Kun vastaus on lempeä, se kääntää pois vihastuksen, mutta tuskaa aiheuttava sana nostattaa suuttumuksen.” (San 15:1.) Lempeydessä voi olla paljon voimaa. ”Kärsivällisyydellä suostutellaan käskijää, ja lempeä kieli voi murtaa luun.” (San 25:15.)

Välttämätön kuritusta saavalle. Salomo esittää vielä erään lempeyteen tai tyyneyteen liittyvän erinomaisen periaatteen. Se koskee taipumustamme kapinoida, kun joku vallassaolija ojentaa tai kurittaa meitä. Saatamme närkästyä niin kovin, että unohdamme oman alamaisuusasemamme ja jätämme paikkamme hätäisesti. Salomo varoittaa kuitenkin: ”Jos hallitsijan henki nousee sinua vastaan, älä jätä paikkaasi, sillä tyyneys lieventää suuria syntejä.” (Sr 10:4; vrt. Tit 3:2.) Oikealaatuisen tyyneyden ja lempeyden ilmaiseminen kuritusta saadessamme estää vallassaolijaa vihastumasta meihin enää enempää ja auttaa lisäksi meitä jalostamaan persoonallisuuttamme siten, että hillitsemme itsemme, pysymme määräpaikallamme tai omassa asemassamme ja otamme kurituksesta varteen.

Tämä pitää paikkansa etenkin silloin, kun hallitsijana on Jehova Jumala ja kun kuri tulee niiltä, jotka hän on asettanut valtaan (Hpr 12:7–11; 13:17). Se soveltuu myös meidän suhteeseemme niihin, joiden Jumala antaa käyttää maallista hallitusvaltaa (Ro 13:1–7). Silloinkin kun tällainen vallanpitäjä saattaa tylysti vaatia kristittyä esittämään toivonsa perustetta, kristityn tulisi vastata ”lempeämielisesti ja osoittaen syvää kunnioitusta”, vaikka hän asettaakin päättäväisesti tottelevaisuuden Jumalaa kohtaan ensi sijalle (1Pi 3:15).