JAAKOB

(’kantapäähän tarttuva; syrjäyttäjä’).

1. Iisakin ja Rebekan poika ja Esaun nuorempi kaksoisveli. Jaakobin vanhemmat olivat olleet naimisissa 20 vuotta ennen näiden kaksosten, heidän ainoiden lastensa, syntymää 1858 eaa. Iisak oli tuolloin 60-vuotias. Iisakin rukouksiin, jotka koskivat jälkeläisten saamista, vastattiin siis, kuten Abrahaminkin tapauksessa, vasta kun hänen kärsivällisyytensä ja uskonsa Jumalan lupauksiin oli täysin koeteltu. (1Mo 25:20, 21, 26; Ro 9:7–10.)

Raskautensa aikana Rebekkaa vaivasi kaksosten kamppailu hänen kohdussaan, ja Jehova selitti noiden kaksosten olevan kahden toisiaan vastustavan kansakunnan alku. Jehova julisti edelleen, että vastoin yleistä tapaa vanhempi tulisi palvelemaan nuorempaa. Niinpä toisena syntynyt Jaakob piti heidän syntyessään kiinni Esaun kantapäästä, ja siitä hän sai nimekseen Jaakob, jonka merkitys on ’kantapäähän tarttuva’. (1Mo 25:22–26.) Jehova ilmaisi siten, että hän saattoi saada selville vielä syntymättömien ihmisten geneettiset taipumukset ja käyttää edeltätietämystään ja oikeuttaan valita etukäteen, keiden hän haluaa toteuttavan tarkoituksiaan; hän ei silti mitenkään määrää ennalta yksilöiden lopullista kohtaloa (Ro 9:10–12; Ho 12:3).

Isänsä suosikkipoika Esau oli luonteeltaan kesytön, rauhaton ja vaellushaluinen metsästäjä, mutta Jaakobin kuvaillaan sitä vastoin olleen ”moitteeton [hepr. tam] mies, joka asui teltoissa”, joka vietti rauhallista paimentolaiselämää, jolle voitiin uskoa kotiin liittyviä töitä ja jota hänen äitinsä erityisesti rakasti (1Mo 25:27, 28). Hepreankielistä sanaa tam käytetään muualla kuvailemaan Jumalan hyväksymiä ihmisiä. Esimerkiksi ”verenhimoiset miehet vihaavat moitteetonta”, mutta Jehova vakuuttaa, että ”[moitteettoman] miehen tulevaisuus on rauhaisa” (San 29:10; Ps 37:37). Nuhteettomana pysynyt Job ”oli moitteeton [hepr. tam] ja oikeamielinen” (Job 1:1, 8; 2:3).

Sai esikoisoikeuden ja siunauksen. Abraham kuoli vasta pojanpoikansa Jaakobin ollessa 15-vuotias, 1843 eaa., joten tuolla pojalla oli runsaasti tilaisuuksia kuulla Jumalan valallaan vahvistamasta liitosta suoraan isoisänsä ja isänsä huulilta (1Mo 22:15–18). Jaakob käsitti, millainen etu olisi saada olla osallisena näiden Jumalan lupausten täyttymisessä. Lopulta hänelle tarjoutui tilaisuus ostaa laillisesti veljeltään esikoisoikeus ja kaikki, mitä siihen liittyi (5Mo 21:15–17). Tämä tilaisuus koitti eräänä päivänä, kun Esau tuli uupuneena kedolta ja tunsi veljensä keittämän maukkaan muhennoksen tuoksun. Esau huudahti: ”Nopeasti, antaisitko minun särpiä sitä punaista – sitä punaista siitä, sillä minä olen väsyksissä!” Jaakob vastasi: ”Myy minulle ensin esikoisoikeutesi!” ”Esau halveksi esikoisoikeutta”, ja niin kauppa tehtiin nopeasti ja sinetöitiin juhlallisella valalla. (1Mo 25:29–34; Hpr 12:16.) Tässä oli riittävästi perusteita Jehovan sanoille: ”Minä rakastin Jaakobia, mutta Esauta vihasin.” (Ro 9:13; Mal 1:2, 3.)

Oliko oikein, että Jaakob esiintyi Esauna?

Kun Iisak oli tullut vanhaksi ja ajatteli kuolevansa pian, hän lähetti Esaun metsästämään riistaa ja sanoi: ”Anna minun syödä, jotta sieluni siunaisi sinut ennen kuin kuolen.” Rebekka sattui kuitenkin kuulemaan keskustelun ja lähetti nopeasti Jaakobin hakemaan kaksi vuohenvohlaa, jotta hän voisi laittaa herkkuruoan Iisakille. Sitten Rebekka sanoi Jaakobille: ”Sinun on vietävä se isällesi syötäväksi, jotta hän siunaisi sinut ennen kuolemaansa.” Hän pani jopa vohlien nahat Jaakobin käsiin ja kaulaan, jotta Iisak Jaakobia tunnustellessaan päättelisi tämän olevan Esau. Kun Jaakob vei ruoan isälleen, Iisak kysyi häneltä: ”Kuka sinä olet, poikani?” Ja Jaakob vastasi: ”Minä olen Esau, esikoisesi.” Jaakob tiesi hyvin, että laillisesti hänellä oli oikeus toimia Esauna, Iisakin esikoisena. Iisak tunnusteli Jaakobia saadakseen selville, oliko tämä todella Esau vai ei, ja hän sanoi: ”Ääni on Jaakobin ääni, mutta kädet ovat Esaun kädet.” Asiat sujuivat kuitenkin hyvin, ja kertomuksessa sanotaankin: ”Hän siunasi hänet.” (1Mo 27:1–29.) Olivatko Rebekka ja Jaakob toimineet oikein?

Jaakobilla oli epäilemättä oikeus siunaukseen. Jehova oli sanonut Rebekalle ennen kaksosten syntymää: ”Vanhempi tulee palvelemaan nuorempaa.” (1Mo 25:23.) Myöhemmin Esau myi esikoisoikeutensa Jaakobille vain kulhollisesta muhennosta, mikä oli sen taipumuksen mukaista, jonka Jehova oli nähnyt jo ennalta ja joka oli saanut hänet rakastamaan Jaakobia enemmän kuin Esauta (1Mo 25:29–34).

Raamatussa ei kerrota, missä määrin Iisak tiesi näistä viittauksista siihen, kenen tuli saada siunaus. Emme tiedä tarkalleen, miksi Rebekka ja Jaakob toimivat tällä tavalla, mutta he molemmat tiesivät siunauksen kuuluvan Jaakobille. Jaakob ei pahansuovasti esiintynyt jonakuna toisena saadakseen sellaista, mikä ei oikeastaan kuulunut hänelle. Raamattu ei tuomitse sitä, mitä Rebekka ja Jaakob tekivät. Loppujen lopuksi Jaakob sai hänelle kuuluvan siunauksen. Iisak itsekin ilmeisesti havaitsi, että oli tapahtunut Jehovan tahto. Lähettäessään pian tämän jälkeen Jaakobin Haraniin hankkimaan vaimoa Iisak siunasi Jaakobin uudelleen ja sanoi nimenomaan hänelle: ”Jumala, Kaikkivaltias, – – antaa sinulle Abrahamin siunauksen.” (1Mo 28:3, 4; vrt. Hpr 11:20.) Voimme siksi aiheellisesti päätellä, että lopputulos oli Jehovan tarkoituksen mukainen. Raamatussa esitetään selvästi, mitä meidän tulisi oppia tästä kertomuksesta, kun siinä varoitetaan, että meidän tulee pitää huoli siitä, ”ettei kukaan olisi haureellinen eikä pyhiä asioita arvostamaton niin kuin Esau, joka yhden aterian vastineeksi antoi pois esikoisoikeutensa” (Hpr 12:16).

Jaakobin muutto Paddan-Aramiin. (Kartta, 1. osa, s. 529.) Jaakob oli 77-vuotias, kun hän lähti Beersebasta esivanhempiensa maahan, jossa hän vietti seuraavat 20 vuotta elämästään (1Mo 28:10; 31:38). Matkustettuaan n. 100 km pohjoiskoilliseen hän jäi yöksi Lusiin (Beteliin) Juudan vuoristoon ja käytti kiveä päänalusenaan. Siellä hän näki unessa tikapuut tai portaat, jotka ulottuivat taivaaseen ja joita pitkin enkelit kulkivat ylös ja alas. Yläpäässä näkyi Jehova, ja hän vahvisti nyt Jaakobin kanssa liiton, jonka hän oli tehnyt Abrahamin ja Iisakin kanssa. (1Mo 28:11–13; 1Ai 16:16, 17.)

Tässä liitossa Jehova lupasi Jaakobille, että Hän vartioisi ja suojelisi häntä eikä jättäisi häntä ennen kuin maa, jonka päällä hän makasi, olisi hänen omansa ja hänen siemenensä olisi luvultaan kuin maan tomuhiukkaset, ja hän lisäsi: ”Sinun välitykselläsi ja siemenesi välityksellä kaikki maan suvut siunaavat itsensä.” (1Mo 28:13–15.) Kun Jaakob käsitti täysin yöllisen kokemuksensa merkityksen, hän huudahti: ”Miten pelottava tämä paikka onkaan! Tämä ei ole mikään muu kuin Jumalan huone.” Sen vuoksi hän muutti Lusin nimen Beteliksi, joka tarkoittaa ’Jumalan huonetta’, ja pystytti patsaan ja voiteli sen näiden merkittävien tapahtumien todistajaksi. Kiitollisena Jumalan lupaamasta tuesta Jaakobkin lupasi juhlallisesti, että hän totisesti antaisi Jehovalle kymmenykset kaikesta, mitä hän saisi. (1Mo 28:16–22.)

Matkatessaan eteenpäin Jaakob kohtasi lopulta Haranin läheisyydessä serkkunsa Raakelin, ja tämän isä Laban, Jaakobin äidin veli, kutsui hänet heidän luokseen. Jaakob rakastui Raakeliin ja lupasi tehdä hänen isälleen työtä seitsemän vuotta, jos tämä antaisi Raakelin hänelle vaimoksi. Kuluvat vuodet tuntuivat ”kuin muutamilta päiviltä”, niin syvä oli Jaakobin rakkaus Raakelia kohtaan. Mutta hääpäivänä pantiin Raakelin tilalle petollisesti hänen vanhempi sisarensa Lea, ja Laban selitti: ”Ei ole tapana – – antaa nuorempaa naista ennen esikoista.” Kun tätä avioliittoa oli juhlittu viikon ajan, Laban antoi myös Raakelin Jaakobille vaimoksi heidän sovittuaan, että Jaakob työskentelisi toiset seitsemän vuotta maksuksi hänestä. Laban antoi myös Lealle ja Raakelille kaksi palvelijatarta, toiselle Silpan ja toiselle Bilhan. (1Mo 29:1–29; Ho 12:12.)

Jehova alkoi rakentaa tämän avioliittojärjestelyn pohjalta suurta kansakuntaa. Lea synnytti Jaakobille peräkkäin neljä poikaa: Ruubenin, Simeonin, Leevin ja Juudan. Kun Raakel totesi olevansa jatkuvasti hedelmätön, hän antoi Jaakobille orjattarensa Bilhan ja sai hänen kauttaan kaksi poikaa, Danin ja Naftalin. Lea oli tuohon aikaan hedelmätön, joten hänkin antoi Jaakobille orjattarensa Silpan ja sai tästä liitosta kaksi poikaa, nimittäin Gadin ja Asserin. Sitten Lea alkoi jälleen synnyttää lapsia ja sai ensiksi Isaskarin, sitten Sebulonin ja sen jälkeen Dina-nimisen tyttären. Vihdoin Raakel tuli raskaaksi ja synnytti Joosefin. Näin ollen Jaakobia siunattiin tänä suhteellisen lyhyenä seitsemän vuoden ajanjaksona monilla lapsilla. (1Mo 29:30–30:24.)

Jaakobista tulee rikas ennen Haranista lähtöään. Kun Jaakob oli täyttänyt 14 vuotta kestäneen työsopimuksensa, jonka hän oli tehnyt saadakseen vaimonsa, hän halusi palata kotimaahansa. Mutta kun Laban näki, kuinka Jehova oli siunannut häntä Jaakobin takia, hän vaatimalla vaati tätä jäämään ja pitämään edelleen huolta hänen katraistaan; Jaakobia pyydettiin jopa määräämään itse oma palkkansa. Tuossa osassa maailmaa lampaat ja vuohet ovat yleensä yksivärisiä, lampaat valkoisia ja vuohet mustia. Jaakob pyysi sen vuoksi, että hänelle annettaisiin vain ne lampaat ja vuohet, joiden väri oli poikkeuksellinen tai joissa oli kuvioita – kaikki tummanruskeat lampaat ja kaikki vuohet, joissa oli jonkinlaisia valkoisia kuvioita. ”Sehän on hyvä!” kuului Labanin vastaus. Ja pitääkseen palkan mahdollisimman alhaisena Laban erotti Jaakobin ehdotuksesta katraista kaikki juovikkaat, täplikkäät ja kirjavat vuohet sekä nuoret tummanruskeat uroslampaat, ja antoi ne omille pojilleen paimennettaviksi, ja hän jopa asetti nuo kaksi katrasta kolmen päivän matkan päähän toisistaan estääkseen niitä risteytymästä keskenään. Vastaisuudessa pelkästään epätavallisen värisinä syntyneet kuuluisivat Jaakobille. (1Mo 30:25–36.)

Jaakob alkoi siis nyt paimentaa vain väriltään tavanmukaisia lampaita ja vuohia, joissa ei ollut kuvioita. Mutta hän työskenteli kovasti ja toimi tavalla, jolla hän uskoi lisäävänsä poikkeuksellisen väristen eläinten määrää. Hän teki nuorten storaksi-, manteli- ja plataanipuiden tuoreista oksista sauvoja ja kuori niitä siten, että ne näyttivät juovikkailta tai pilkullisilta. Hän asetti ne sitten eläinten vesikaukaloiden juottoruuhiin ilmeisesti siinä uskossa, että jos eläimet pariutuessaan katsoisivat juovia, se vaikuttaisi sikiöön niin, että jälkeläisistä tulisi täplikkäitä tai poikkeuksellisen värisiä. Lisäksi Jaakob pani kepit kaukaloihin ainoastaan silloin kun vahvemmat ja rotevammat eläimet pariutuivat. (1Mo 30:37–42.)

Mikä oli tulos? Niitä jälkeläisiä, jotka olivat poikkeuksellisen värisiä tai joissa oli kuvioita ja jotka siis kuuluivat Jaakobin palkkaan, osoittautui olevan enemmän kuin tavallisia yksivärisiä, jotka kuuluivat Labanille. Koska tulos oli Jaakobin toivomusten mukainen, hän luultavasti ajatteli, että hänen salajuonensa, juovikkaat kepit, oli tehnyt tehtävänsä. Hänellä oli tästä epäilemättä se monien ihmisten yleinen väärä käsitys, että tällaiset asiat voisivat vaikuttaa jälkeläisiin. Hänen Luojansa antoi hänelle kuitenkin unen välityksellä toisenlaista tietoa.

Unessaan Jaakob sai tietää, että hänen menestyksensä johtui tietyistä perinnöllisyyteen liittyvistä periaatteista eikä noista kepeistä. Näky paljasti vuohipukkien olevan juovikkaita, täplikkäitä ja pilkullisia, vaikka Jaakob paimensi pelkästään yksivärisiä eläimiä. Miten se oli mahdollista? Labanin laumassa oli ilmeisesti tapahtunut risteytymistä ennen kuin Jaakobille alettiin maksaa palkkaa, ja sen vuoksi nuo eläimet olivat hybridejä, vaikka olivatkin yksivärisiä. Joillakin näistä eläimistä oli siis lisääntymissoluissaan perintötekijöitä, jotka 1800-luvulla eläneen Gregor Mendelin havaitsemien perinnöllisyyslakien mukaisesti aiheuttivat tulevissa sukupolvissa pilkullisuutta ja täplikkyyttä. (1Mo 31:10–12.)

Niiden kuuden vuoden aikana, jotka Jaakob työskenteli tämän järjestelyn alaisuudessa, Jehova siunasi häntä suuresti ja soi hänelle vaurautta lisäämällä hänen katraittensa lisäksi myös hänen palvelijoittensa, kameliensa ja aasiensa määrää siitä huolimatta, että Laban jatkuvasti muutti sovittua palkkaa. Lopulta ”Betelin tosi Jumala” neuvoi Jaakobia palaamaan Luvattuun maahan. (1Mo 30:43; 31:1–13, 41.)

Paluu Luvattuun maahan. Koska Jaakob pelkäsi, että Laban yrittäisi jälleen estää häntä lähtemästä pois palveluksestaan, hän otti salaa vaimonsa ja lapsensa ja kaiken omaisuutensa, ylitti Eufratin ja suuntasi kulkunsa kohti Kanaania. Suunnitellessaan tätä muuttoa Jaakob luultavasti laidunsi katraitaan lähellä Eufratia, mikä käy ilmi 1. Mooseksen kirjan 31:4, 21:stä. Laban oli silloin keritsemässä katraitaan, ja hän sai tietää Jaakobin lähdöstä vasta kolme päivää lähdön jälkeen. Aikaa kului ehkä enemmänkin ennen kuin keritseminen oli saatu päätökseen ja hän oli valmistautunut lähtemään joukkoineen Jaakobin perään. Tämä kaikki olisi antanut Jaakobille riittävästi aikaa viedä hitaasti kulkevat katraansa aina Gileadin vuoristoon saakka, peräti 560 km:n päähän Haranista, ennen kuin Laban sai hänet kiinni, mutta Laban sukulaisineen saattoi helposti selviytyä tuosta matkasta seitsemässä päivässä ajaessaan heitä kiivaasti takaa kameleilla ratsastaen. (1Mo 31:14–23.)

Kun Laban tavoitti takaa-ajettavat leiriytyneinä muutaman kilometrin päähän Jabbokista pohjoiseen, hän vaati Jaakobilta selitystä: miksi tämä oli lähtenyt sallimatta Labanin suudella lapsiaan ja lastenlapsiaan jäähyväisiksi ja miksi hän oli varastanut Labanin jumalat? (1Mo 31:24–30.) Vastaus ensimmäiseen kysymykseen oli melko ilmeinen: pelko siitä, että Laban olisi estänyt hänen lähtönsä. Mitä toiseen kysymykseen tulee, Jaakob ei tiennyt mitään varkaudesta, eikä etsinnässä paljastunut, että Raakel oli kuin olikin varastanut perheen terafim-kuvat ja kätkenyt ne kamelinsa satulakoriin. (1Mo 31:31–35.)

Yksi selitys Raakelin tekoon ja Labanin huolestumiseen on tämä: ”Kotijumalien omistaminen osoitti henkilön lailliseksi perilliseksi, mikä selittää 1. Moos. 31:26:sta eteenpäin kerrotun Labanin huolen kotijumaliensa takaisin saamisesta Jaakobilta.” (Ancient Near Eastern Texts, toim. J. B. Pritchard, 1974, s. 220, alav. 51.)

Kun heidän riitansa oli päättynyt sovintoon, Jaakob pystytti kivipatsaan ja kokosi sitten kiviröykkiön, joka oli monta vuotta todistajana siitä rauhan liitosta, jonka nämä miehet olivat virallisesti solmineet keskenään yhteisellä ateriallaan. Tälle kiviröykkiölle annettiin nimeksi Galed (’todistusröykkiö’) ja Vartiotorni. (1Mo 31:36–55.)

Jaakob halusi nyt hartaasti tehdä rauhan myös veljensä Esaun kanssa, jota hän ei ollut nähnyt yli 20 vuoteen. Lieventääkseen vihaa, jota hänen veljensä saattoi vielä hautoa mielessään, Jaakob lähetti Esaulle edeltäkäsin kallisarvoisia lahjoja: satoja vuohia ja lampaita sekä paljon kameleita, aaseja ja nautakarjaa. (1Mo 32:3–21.) Jaakob oli paennut Kanaanista lähes tyhjin käsin, mutta nyt hän palasi Jehovan siunauksen ansiosta varakkaana miehenä.

Miksi enkeli, jonka kanssa Jaakob paini, pani Jaakobin ontumaan?

Sinä yönä, jona Jaakobin huonekunta ylitti Jabbokin matkallaan etelään kohtaamaan Esauta, Jaakob koki jotain hyvin erikoista: hän paini enkelin kanssa, ja hänen hellittämättömyytensä vuoksi hänen nimensä muutettiin Israeliksi, jonka merkitys on ’Jumalan kanssa otteleva (hellittämättömänä pysyvä)’ tai ’Jumala ottelee’ (1Mo 32:22–28). Sen jälkeen molemmat nimet esiintyvät usein hepreankielisessä runoudessa rinnakkaisilmauksina (Ps 14:7; 22:23; 78:5, 21, 71; 105:10, 23). Tämän kamppailun aikana enkeli kosketti Jaakobin lonkkaniveltä, ja Jaakob ontui lopun ikäänsä – ehkä sen vuoksi, että hän olisi oppinut nöyryyttä ja se olisi muistuttanut häntä jatkuvasti siitä, ettei hänen pitänyt liiaksi ylvästellä Jumalalta saamansa menestyksen vuoksi tai sen vuoksi, että hän oli paininut enkelin kanssa. Näiden merkityksellisten tapahtumien muistoksi Jaakob antoi paikalle nimen Peniel eli Penuel. (1Mo 32:25, 30–32.)

Ystävällisen kohtaamisen jälkeen nämä nyt n. 97-vuotiaat kaksoset, Jaakob ja Esau, menivät kumpikin omaa tietään, eivätkä he otaksuttavasti tavanneet toisiaan uudelleen, ennen kuin he yhdessä hautasivat isänsä Iisakin n. 23 vuotta myöhemmin. Esau meni lahjoineen etelään, Seiriin, ja Jaakob kääntyi pohjoiseen ja ylitti uudelleen Jabbokin. (1Mo 33:1–17; 35:29.)

Seuraavat 33 vuotta muukalaisasukkaana. Erottuaan Esausta Jaakob asettui asumaan Sukkotiin. Tämä oli ensimmäinen paikka, jossa Jaakob viipyi pitempään palattuaan Paddan-Aramista. Tuon ajan pituutta ei kerrota, mutta se on voinut kestää useita vuosia, sillä hän rakensi itselleen vakinaisen asuinrakennuksen ja myös lehtimajoja tai jonkinlaisia katettuja suojia karjalleen (1Mo 33:17).

Seuraavaksi Jaakob muutti länteen Jordanin yli Sikemin lähistölle, missä hän osti maapalstan Hamorin pojilta ”sadalla metallirahalla [hepr. qesi·tahʹ]” (1Mo 33:18–20; Jos 24:32). Tuon muinaisen qesi·tahʹ-rahayksikön arvoa ei nykyään tiedetä, mutta kaikkiaan sata sellaista rahaa on voinut olla melkoinen määrä punnittua hopeaa – tuohon aikaanhan ei ollut kolikoita.

Juuri Sikemissä Jaakobin tytär Dina alkoi seurustella kanaanilaisnaisten kanssa, mikä puolestaan avasi johtomies Hamorin pojalle Sikemille tilaisuuden tehdä hänelle väkivaltaa. Tämän tapahtuman seuraukset luisuivat pian Jaakobin hallinnasta: hänen poikansa surmasivat Sikemin jokaisen miespuolisen asukkaan, ottivat naiset ja lapset vangeiksi, anastivat itselleen koko yhdyskunnan omaisuuden ja varallisuuden ja tekivät isänsä Jaakobin löyhkäksi maan asukkaille. (1Mo 34:1–31.)

Jumalan ohjauksesta Jaakob lähti sitten pois Sikemistä ja muutti Beteliin. Mutta ennen lähtöään hän pani huonekuntansa puhdistautumaan, vaihtamaan vaatteensa ja poistamaan keskuudestaan kaikki väärät jumalat (luultavasti myös Labanin terafim-kuvat) sekä korvakorut, joita mahdollisesti käytettiin amuletteina. Jaakob hautasi ne pois näkyvistä Sikemin lähelle. (1Mo 35:1–4.)

Betelillä, ’Jumalan huoneella’, oli Jaakobille erityinen merkitys, sillä siellä Jehova oli kenties noin 30 vuotta aikaisemmin siirtänyt hänelle Abrahamin kanssa tehdyn liiton. Kun Jaakob nyt oli rakentanut alttarin tälle esi-isiensä suurelle Jumalalle, Jehova esitti liiton uudelleen ja vahvisti myös sen, että Jaakobin nimi oli muutettu Israeliksi. Sen jälkeen Jaakob pystytti näiden merkittävien tapahtumien muistoksi patsaan, jonka päälle hän vuodatti juomauhrin ja öljyä. Lisäksi Jaakobin oleskellessa Betelissä hänen äitinsä imettäjä Debora kuoli ja hänet haudattiin. (1Mo 35:5–15.)

Emme taaskaan tiedä, miten kauan Jaakob asui Betelissä. Heidän lähdettyään sieltä ja ollessaan matkalla etelään, vielä jonkin matkan päässä Betlehemistä (Efratista), Raakelin synnytystuskat alkoivat, ja synnytettyään kovissa tuskissa toisen poikansa Benjaminin hän kuoli. Jaakob hautasi rakkaan Raakelinsa sinne ja pystytti patsaan hänen hautansa merkiksi. (1Mo 35:16–20.)

Tätä miestä, Israelia, oli nyt siunattu kaikkiaan 12 pojalla, joista Israelin 12 heimoa polveutuisivat, ja hänen matkansa jatkui kauemmas etelään. Hänen seuraavan leiripaikkansa kuvaillaan olleen ”jonkin matkan päässä Ederin tornin toisella puolella”, mikä sijoittuu jonnekin Betlehemin ja Hebronin välille. Heidän asuessaan siellä hänen vanhin poikansa Ruuben oli sukupuolisuhteissa isänsä sivuvaimon Bilhan, Danin ja Naftalin äidin, kanssa. Ruuben on saattanut pitää isäänsä Jaakobia liian vanhana puuttumaan asiaan, mutta Jehova ei hyväksynyt sitä, ja tämän sukurutsaisen teon takia Ruuben menetti esikoisoikeutensa. (1Mo 35:21–26; 49:3, 4; 5Mo 27:20; 1Ai 5:1.)

Jaakob saattoi muuttaa Hebroniin, missä hänen ikääntyvä isänsä Iisak vielä oli elossa, jo ennen kuin hänen poikansa Joosef myytiin orjaksi Egyptiin, mutta tämän muuton ajankohdasta ei olla varmoja (1Mo 35:27).

Eräänä päivänä Jaakob lähetti Joosefin (joka oli nyt 17-vuotias) katsomaan, miten hänen veljensä tulivat toimeen paimentaessaan isänsä katraita. Kun hän lopulta löysi heidät Dotanista, n. 100 km Hebronista pohjoiseen, he ottivat hänet kiinni ja myivät hänet Egyptiin matkalla olleelle kauppiaiden karavaanille. Tämä tapahtui 1750 eaa. Sitten he saivat isänsä uskomaan, että jokin petoeläin oli tappanut Joosefin. Jaakob suri menetystään monta päivää, kieltäytyi lohdutuksesta ja sanoi: ”Minä menen surren poikani luo alas Šeoliin!” (1Mo 37:2, 3, 12–36.) Hänen isänsä Iisakin kuolema 1738 eaa. vain lisäsi hänen murhettaan (1Mo 35:28, 29).

Muutto Egyptiin. Kymmenkunta vuotta Iisakin kuoleman jälkeen laajalle ulottunut nälänhätä pakotti Jaakobin lähettämään kymmenen poikaansa Egyptiin ostamaan leipäviljaa. Benjamin jäi kotiin. Faraon elintarvikevirkamiehenä toimiva Joosef tunsi veljensä ja vaati näitä tuomaan nuoremman veljensä Benjaminin mukanaan Egyptiin. (1Mo 41:57; 42:1–20.) Mutta kun Jaakobille kerrottiin vaatimuksesta, hän kieltäytyi ensiksi päästämästä poikaa, koska hän pelkäsi, että tälle hänen vanhalla iällä saamalleen rakkaalle pojalle voisi sattua matkalla jotain pahaa; Benjamin oli siihen aikaan ainakin 22-vuotias (1Mo 42:29–38). Vasta kun kaikki Egyptistä hankittu ruoka oli syöty, Jaakob lopulta suostui päästämään Benjaminin matkaan (1Mo 43:1–14; Ap 7:12).

Joosef ja hänen veljensä tekivät sovinnon, ja Jaakobia ja koko hänen huonekuntaansa pyydettiin muuttamaan kaikkine karjoineen ja omaisuuksineen hedelmälliseen Gosenin maahan, joka sijaitsi Egyptin suistoalueella, sillä suuren nälänhädän oli määrä kestää vielä viisi vuotta. Farao jopa auttoi heitä antamalla heille vankkureita ja elintarvikkeita. (1Mo 45:9–24.) Matkalla sinne Jehova vakuutti Jaakobille siunaavansa ja hyväksyvänsä tämän muuton (1Mo 46:1–4). Jaakobin huonekuntaan kuuluneita sieluja laskettiin olevan kaiken kaikkiaan 70, kun mukaan otettiin Manasse, Efraim sekä muut, jotka ovat saattaneet syntyä Egyptissä ennen Jaakobin kuolemaa (1Mo 46:5–27; 2Mo 1:5; 5Mo 10:22). Tähän lukuun ei sisältynyt Lea, joka oli kuollut Luvatussa maassa (1Mo 49:31), eivät Jaakobin nimeltä mainitsemattomat tyttäret eivätkä hänen poikiensa vaimot (1Mo 46:26; vrt. 1Mo 37:35).

Pian sen jälkeen, kun Jaakob saapui Egyptiin 1728 eaa., hänet vietiin faraon hoviin, ja siellä hän tervehti kuningasta siunauksella. Jaakob sanoi olevansa muukalaisasukas (samoin kuin Abraham ja Iisak, sillä heidän tavallaan hänkään ei ollut perinyt Jumalan lupaamaa maata). Kun Jaakobilta kysyttiin hänen ikäänsä, hän vastasi, että hän oli 130-vuotias mutta että hänen esi-isiensä päiviin verrattuna hänen päivänsä olivat olleet ”harvat ja ahdistavat”. (1Mo 47:7–10.)

Vähän ennen kuolemaansa Jaakob siunasi pojanpoikansa, Joosefin pojat, ja pani Jumalan ohjauksesta nuoremman Efraimin vanhemman Manassen edelle. Sen jälkeen Jaakob julisti Joosefille, joka saisi esikoisen kaksinkertaisen osuuden perinnöstä: ”Minä puolestani annan sinulle yhden harjanteen enemmän kuin veljillesi, sen jonka miekallani ja jousellani otin amorilaisten kädestä.” (1Mo 48:1–22; 1Ai 5:1.) Koska Jaakob oli rauhaisasti ostanut Hamorin pojilta lähellä Sikemiä sijainneen maapalstan (1Mo 33:19, 20), tämä Joosefille annettu lupaus oli nähtävästi Jaakobin uskon ilmaus ja hän puhui jälkeläistensä tulevasta Kanaanin valloituksesta profeetallisesti, ikään kuin hän olisi jo omalla miekallaan ja jousellaan valloittanut sen. (Ks. AMORILAISET.) Joosefin kaksinkertainen osuus tuosta valloitetusta maasta käsitti ne kaksi jako-osaa, jotka annettiin Efraimin ja Manassen heimoille.

Ennen kuolemaansa Jaakob kokosi voimansa siunatakseen jokaisen 12 pojastaan (1Mo 49:1–28). Hän osoitti uskoa Jehovan tarkoitusten toteutumiseen (Hpr 11:21). Hänen uskonsa vuoksi ja sen vuoksi, että Jehova nimenomaan vahvisti hänelle Abrahamin kanssa tehdyn siunauksen liiton, Raamatussa sanotaan Jehovaa usein paitsi Abrahamin ja Iisakin Jumalaksi myös Jaakobin Jumalaksi (2Mo 3:6; 1Ai 29:18; Mt 22:32).

Asuttuaan Egyptissä 17 vuotta Jaakob lopulta kuoli 1711 eaa. 147-vuotiaana (1Mo 47:27, 28). Näin päättyi tuo historian jakso, joka ulottui Jaakobin syntymästä hänen kuolemaansa ja joka käsittää yli puolet 1. Mooseksen kirjan sivuista (luvut 25–50). Koska Jaakob oli toivonut, että hänet haudattaisiin Kanaaniin, Joosef pyysi egyptiläisiä lääkäreitä ensin palsamoimaan hänen isänsä ruumiin matkaa varten. Egyptistä lähti sitten hänen poikansa Joosefin huomattavan aseman mukainen suuri hautajaissaattue. Sen saavuttua Jordanin seudulle järjestettiin seitsemän päivää kestävät surumenot, minkä jälkeen Jaakobin pojat hautasivat isänsä Makpelan luolaan, jonne myös Abraham ja Iisak oli haudattu. (1Mo 49:29–33; 50:1–14.)

2. Profeetat käyttivät usein nimeä ”Jaakob” kuvaannollisessa merkityksessä viitatessaan tästä patriarkasta polveutuneeseen kansakuntaan (Jes 9:8; 27:9; Jer 10:25; Hes 39:25; Am 6:8; Mi 1:5; Ro 11:26). Jeesus käytti kerran nimeä Jaakob kuvaannollisesti puhuessaan niistä, jotka tulisivat olemaan ”taivasten valtakunnassa” (Mt 8:11).

3. Sen Joosefin isä, joka oli Jeesuksen äidin Marian mies (Mt 1:15, 16).

4. Apostoli Juudaksen (ei Juudas Iskariotin) isä (Lu 6:16; Ap 1:13).

5. Sebedeuksen poika, Johanneksen veli ja yksi Jeesuksen Kristuksen 12 apostolista (Mt 10:2). Nähtävästi hänen äitinsä oli Salome, kuten voidaan havaita vertaamalla kahta selostusta samasta tapahtumasta. Toisessa mainitaan ”Sebedeuksen poikien äiti” ja toisessa häntä sanotaan ”Salomeksi”. (Mt 27:55, 56; Mr 15:40, 41; ks. SALOME nro 1.) Kertomusten vertaaminen edelleen Johanneksen 19:25:een osoittaa, että Salome saattoi olla Jeesuksen äidin Marian lihallinen sisar. Siinä tapauksessa Jaakob oli Jeesuksen serkku.

Jaakob ja hänen veljensä työskentelivät isänsä kanssa kalastusyrityksessä vuonna 30, kun Jeesus kutsui heidät ja heidän kalastajakumppaninsa Pietarin ja Andreaan opetuslapsikseen ja ”ihmisten kalastajiksi”. Vastatessaan Jeesuksen kutsuun Jaakob ja Johannes jättivät kalastusyrityksensä, jossa he olivat osakkaina Pietarin ja Andreaan kanssa ja joka oli niin suuri, että siinä oli työssä palkkalaisia. (Mt 4:18–22; Mr 1:19, 20; Lu 5:7–10.)

Kun Jeesus seuraavana vuonna, vuonna 31, nimitti 12 opetuslastaan apostoleiksi, Jaakob oli yksi tuohon ryhmään valituista (Mr 3:13–19; Lu 6:12–16).

Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen mainitaan usein olleen tiiviisti Kristuksen kanssa. Nämä kolme olivat esimerkiksi ainoat, jotka olivat Kristuksen kanssa vuorella, kun Jeesuksen muoto muuttui (Mt 17:1, 2), he olivat ainoat apostolit, jotka päästettiin taloon todistamaan Jairoksen tyttären ylösnousemusta (Lu 8:51), ja he olivat lähimpänä Jeesusta Getsemanessa, kun hän rukoili tuona viimeisenä yönä (Mr 14:32–34). Nimenomaan Pietari, Jaakob ja Johannes sekä Andreas kysyivät Jeesukselta, milloin Jerusalemin temppelin ennustettu tuho tulisi ja mikä olisi hänen läsnäolonsa ja asiainjärjestelmän päättymisen tunnusmerkki (Mr 13:3, 4). Jaakob mainitaan aina veljensä Johanneksen ohella, ja useimmiten hänet mainitaan ensin. Tämä voi merkitä sitä, että hän oli noista kahdesta vanhempi. (Mt 4:21; 10:2; 17:1; Mr 1:19, 29; 3:17; 5:37; 9:2; 10:35, 41; 13:3; 14:33; Lu 5:10; 6:14; 8:51; 9:28, 54; Ap 1:13.)

Jeesus antoi Jaakobille ja hänen veljelleen lisänimen Boanerges; se on seemiläinen sana, jonka merkitys on ’ukkosenjylinän pojat’ (Mr 3:17). Tämä johtui ehkä noiden miesten energisestä, tulisesta ja innokkaasta luonteesta. Esimerkiksi kun eräät samarialaiset olivat kerran epäystävällisiä Jeesukselle, Jaakob ja Johannes halusivat pyytää tulta syöksähtämään taivaasta tuhoamaan heidät. Vaikka Jeesus ojensikin heitä tällaisen koston ehdottamisesta, tuo asenne oli osoitus heidän vanhurskaasta närkästyksestään ja myös heidän uskostaan. (Lu 9:51–55.) He havittelivat myös kunnianhimoisesti huomattavimpia paikkoja Valtakunnassa Jeesuksen oikealla ja vasemmalla puolella, ja ilmeisesti he saivat äitinsä (mahd. Jeesuksen täti) pyytämään häneltä tätä suosionosoitusta. Selitettyään, että sellaiset päätökset teki hänen Isänsä, Jeesus käytti tilaisuutta hyväkseen tähdentääkseen, että ”sen, joka tahtoo olla ensimmäinen teidän keskuudessanne, täytyy olla teidän orjanne”. (Mt 20:20–28.)

Jaakob kuoli ilmeisesti vuonna 44. Herodes Agrippa I teloitutti hänet miekalla. Hän oli 12 apostolista ensimmäinen, joka kuoli marttyyrina. (Ap 12:1–3.)

6. Toinen Jeesuksen Kristuksen apostoli, Alfeuksen poika (Mt 10:2, 3; Mr 3:18; Lu 6:15; Ap 1:13). Yleensä uskotaan ja on varsin todennäköistäkin, että Alfeus oli sama henkilö kuin Klopas, jolloin Jaakobin äiti olisi ollut Maria, sama Maria joka oli ”Jaakob Vähäisen ja Joseksen äiti” (Joh 19:25; Mr 15:40; Mt 27:56). Häntä sanottiin Jaakob Vähäiseksi ehkä siksi, että hän oli joko fyysisesti pienikokoisempi tai iältään nuorempi kuin toinen apostoli Jaakob, Sebedeuksen poika.

7. Joosefin ja Marian poika ja Jeesuksen velipuoli (Mr 6:3; Ga 1:19). Vaikka tämä Jaakob ei ollutkaan apostoli, hän oli ilmeisesti se Jaakob, joka oli Jerusalemin kristillisen seurakunnan valvoja (Ap 12:17) ja joka kirjoitti Raamatussa olevan Jaakobin kirjeen (Ja 1:1). Hän on voinut olla ikäjärjestyksessä Jeesuksesta seuraava, koska hänet mainitaan ensimmäisenä Marian neljästä luonnollisesti syntyneestä pojasta, jotka olivat Jaakob, Joosef, Simon ja Juudas (Mt 13:55; ks. VELI). Korinttilaisille noin vuonna 55 kirjoittamassaan kirjeessä Paavali viittaa siihen, että Jaakob oli naimisissa (1Ko 9:5).

Vaikuttaa siltä, että Jaakob oli Jeesuksen palveluksen aikaan varsin hyvin perillä veljensä toiminnasta (Lu 8:19; Joh 2:12), mutta vaikka hän ei ilmeisesti vastustanutkaan sitä, hän ei kuitenkaan kuulunut Kristuksen opetuslapsiin ja seuraajiin (Mt 12:46–50; Joh 7:5). Hän oli luultavasti ei-uskovien veljiensä kanssa, kun nämä kehottivat Jeesusta menemään rohkeasti lehtimajanjuhlaan siihen aikaan, kun juutalaisten hallitusmiehet tavoittelivat häntä tappaakseen (Joh 7:1–10). Jaakob saattoi olla myös niiden omaisten joukossa, jotka sanoivat Jeesuksesta: ”Hän on järjiltään.” (Mr 3:21.)

Jeesuksen kuoleman jälkeen ja ennen vuoden 33 helluntaita Jaakob oli kuitenkin ylähuoneessa Jerusalemissa rukoilemassa yhdessä äitinsä, veljiensä ja apostolien kanssa (Ap 1:13, 14). Hän oli ilmeisesti se Jaakob, jolle kuolleista herätetty Jeesus ilmestyi henkilökohtaisesti, kuten 1. Korinttilaiskirjeen 15:7:ssä kerrotaan, jolloin tämä aikoinaan ei-uskova mies vakuuttui siitä, että Jeesus oli tosiaan Messias. Tämä muistuttaa meitä Jeesuksen näyttäytymisestä Paavalille (Ap 9:3–5).

Tämän jälkeen Jaakobista tuli Jerusalemin seurakunnan huomattava jäsen ja ilmeisesti ”apostoli” (ks. APOSTOLI: Seurakuntien apostolit). Näin ollen Paavali sanoi, että käydessään ensimmäisen kerran Jerusalemin veljien luona (n. v. 36) hän vietti 15 päivää Pietarin luona, mutta ei nähnyt ”ketään muuta apostoleista – –, ainoastaan Jaakobin, Herran veljen” (Ga 1:18, 19). Kun Pietari oli yliluonnollisesti vapautunut vankilasta, hän kehotti Johannes Markuksen kotona olevia veljiä: ”Ilmoittakaa tämä Jaakobille ja veljille”, ja viittasi siten Jaakobin huomattavaan asemaan (Ap 12:12, 17). Vuoden 49 tienoilla tuli Jerusalemissa olevien ”apostolien ja vanhinten” käsiteltäväksi ympärileikkauskysymys. Pietarin, Barnabaan ja Paavalin todistusten jälkeen puhui Jaakob, ja kokous hyväksyi hänen esittämänsä ratkaisun ja toimi sen mukaan (Ap 15:6–29; vrt. Ap 16:4). Puhuessaan tuosta tilaisuudesta Paavali sanoo, että Jaakob, Keefas ja Johannes ”näyttivät olevan pylväitä” Jerusalemissa olevien keskuudessa (Ga 2:1–9). Erään myöhemmin tekemänsä lähetysmatkan lopuksi Paavali selosti Jerusalemissa palvelustaan Jaakobille ja ”kaikille vanhimmille”, ja nämä antoivat hänelle sitten joitakin ohjeita (Ap 21:15–26; ks. myös Ga 2:11–14).

Se että juuri tämä ’Jeesuksen veli’ eikä kumpikaan samanniminen apostoli (Sebedeuksen poika tai Alfeuksen poika) kirjoitti Jaakobin kirjeen, näyttäisi ilmenevän hänen kirjeensä alusta. Kirjoittaja ei sano siinä olevansa apostoli vaan ”Jumalan ja Herran Jeesuksen Kristuksen orja”. Samalla tavoin hänen veljensä Juudas sanoi olevansa ”Jeesuksen Kristuksen orja mutta Jaakobin veli”. (Ja 1:1; Ju 1.) Molemmat veljet jättivät nöyrästi mainitsematta, että he olivat Herran Jeesuksen Kristuksen lihallisia veljiä.

Kutsumanimi ”Jaakob vanhurskas” perustuu perimätietoihin, joiden mukaan hän sai tuon nimen elämäntapansa vuoksi. Raamatussa ei mainita Jaakobin kuolemaa, mutta maallinen historioitsija Josefus sanoo, että käskynhaltija Festuksen kuoleman (n. v. 62) ja hänen seuraajansa Albinuksen virkaanastumisen välisenä aikana ylimmäinen pappi Ananus (Ananias) ”kutsui koolle sanhedrinin tuomarit ja toi heidän eteensä Jaakob-nimisen miehen, Kristukseksi kutsutun Jeesuksen veljen, ja eräitä muita. Hän syytti heitä siitä, että he olivat rikkoneet lakia, ja luovutti heidät kivitettäväksi.” (Jewish Antiquities, XX, 200 [ix, 1].)