VEROTUS

Suoritus (rahaa, tavaraa tai työtä), jonka vallanpitäjä määrää ihmisille tai omaisuudelle. Erilaista verotusta on jo kauan käytetty valtion palvelusten, viranomaisten ja myös pappien ylläpitoon. Veroja, joita muinoin määrättiin, olivat kymmenykset, pakkovero, tulli, henkilö- tai henkivero sekä verot, jotka oli säädetty kulutustavaroille, vienti- ja tuontitavaroille sekä kauppiaiden maan halki kuljettamille hyödykkeille.

Jehovan pyhäkön ylläpitoon määrätyt verot. Pyhäkköpalvelusta pidettiin yllä verotuksen avulla. Pakolliset kymmenykset muodostivat pääosan Aaronin huoneen pappien ja leeviläisten ylläpidosta, ja ainakin kerran he saivat osan sotasaaliista Jehovan määräämän veron mukaisesti (4Mo 18:26–29; 31:26–47; ks. KYMMENYKSET). Jehova neuvoi myös Moosesta, että tämän suoritettua väestönlaskennan kunkin luetteloidun tuli antaa puoli sekeliä (1,10 dollaria) ”anniksi Jehovalle” kohtaamistelttapalveluksen hyväksi (2Mo 30:12–16). Nähtävästi juutalaisille tuli tavaksi antaa kiinteä summa joka vuosi, vaikka väestöä ei laskettukaan vuosittain. Esimerkiksi Joas vaati maksettavaksi ”Mooseksen määräämän – – pyhän veron” (2Ai 24:6, 9). Nehemian ajan juutalaiset sitoutuivat maksamaan vuosittain kolmannessekelin (n. 0,75 dollaria) temppelipalvelusta varten (Ne 10:32).

Jeesuksen maanpäällisen palveluksen aikaan juutalaiset maksoivat kaksi drakhmaa temppeliveroa. Kun Pietarilta kysyttiin, mukautuiko Jeesus tähän verotukseen, hän vastasi myöntävästi. Otettuaan asian myöhemmin puheeksi Jeesus osoitti, etteivät kuninkaat vaadi veroa pojiltaan, koska nämä kuuluvat kuninkaalliseen huonekuntaan, jota varten veroa peritään. Mutta vaikka Jeesus oli Jumalan ainosyntyinen Poika ja temppelissä palvottiin nimenomaan hänen Isäänsä, hän ei halunnut kompastuttaa toisia ja huolehti siksi siitä, että tuo vero maksettiin. (Mt 17:24–27.)

Hallitsijoiden määräämiä veroja. Kuninkuuden myötä Israelille määrättiin myös verot, joihin kuului kymmenes karjasta ja maan tuotosta, kuninkaan, hänen huonekuntansa ja erilaisten valtion virkamiesten ja palvelijoiden ylläpidoksi (1Sa 8:11–17; 1Ku 4:6–19). Salomon hallitusajan lopussa pakkotyöhön määrääminen ja hallinnon ylläpito olivat jo käyneet kansalle niin raskaaksi, että se pyysi Salomon poikaa ja seuraajaa Rehabeamia keventämään sen ’kovaa palvelusta ja raskasta iestä’. Rehabeamin kieltäytyminen johti kymmenen heimon kapinaan. (1Ku 12:3–19.) (Ks. PAKKOTYÖ; PAKOLLINEN PALVELUS.)

Jouduttuaan vieraan vallan alaisuuteen israelilaisten oli alistuttava myös muuhun verotukseen. Esimerkiksi kun farao Neko teki Jojakimista vasallinsa ja määräsi Juudalle raskaan sakon tai pakkoveron, Jojakim keräsi tarvittavat varat panemalla alamaisensa maksamaan tietyn summan ”kunkin yksilöllisen veromäärän mukaan”. (2Ku 23:31–35.)

Persian valtakaudella juutalaisten (paitsi pappien ja muiden pyhäkössä palvelevien, jotka Artakserkses Longimanus vapautti verosta) piti maksaa henkilöveroa (arameaksi mid·dahʹ tai min·dahʹ), pakkoveroa (belōʹ) ja tullia (halakhʹ) (Esr 4:13, 20; 7:24). Mid·dahʹ tarkoittanee ihmisille määrättyä henkilöveroa, belōʹ kulutushyödykkeille määrättyä veroa ja halakhʹ tullia, jota matkalaiset maksoivat tieasemilla tai jokien kahlaamoilla. Mid·dahʹ (joka Ne 5:4:ssä on käännetty vastineella ”pakkovero”) on todennäköisesti ollut melko suuri, sillä monien juutalaisten täytyi lainata rahaa pystyäkseen maksamaan sen. Sen lisäksi, että juutalaisten täytyi maksaa persialaisten määräämät verot, heidän piti tavallisesti maksaa myös käskynhaltijansa ylläpito (Ne 5:14, 15).

Ensimmäisellä vuosisadalla juutalaiset pitivät verojen maksua erittäin vastenmielisenä, ei pelkästään veronkantajien keskuudessa yleisen turmeltuneisuuden vuoksi vaan myös siksi, että se pakotti heidät tunnustamaan alamaisuutensa Roomalle (ks. VERONKANTAJA). Sekä Jeesus Kristus että apostoli Paavali kuitenkin osoittivat, että oli oikein maksaa veroja ”keisarille” tai ”esivalloille” (Mt 22:17–21; Ro 13:1, 7; ks. CAESAR, KEISARI: Jumala ja keisari). Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa mainittujen monenlaisten verojen joukossa on teʹlos (epäsuora vero tai tulli; Mt 17:25; Ro 13:7). Lisäksi mainitaan kēnʹsos (henkilö- tai henkivero; Mt 17:25; 22:17, 19; Mr 12:14) ja foʹros (laajempi termi, jonka arvellaan tarkoittavan taloille, maille ja henkilöille määrättyä veroa; Lu 20:22; 23:2).