Luku 13

Tunnettuja käytöksestämme

ME ELÄMME aikaa, jolloin suuri osa ihmiskunnasta on hylännyt kauan kunniassa pidetyt moraalinormit. Useimmat kristikunnan uskonnot ovat seuranneet esimerkkiä joko vedoten suvaitsevaisuuteen tai väittäen, että ajat ovat muuttuneet ja että aiempien sukupolvien kiellot eivät enää päde. Harvardin yliopiston teologisen tiedekunnan dekaani Samuel Miller sanoi tuloksista: ”Kirkolla ei suoraan sanoen ole tehoa. Se on omaksunut aikamme sivistyksen ja sulautunut siihen.” Tällä on ollut tuhoisa vaikutus niiden ihmisten elämään, jotka ovat odottaneet opastusta sellaisilta kirkoilta.

Toisaalta kun Kanadassa Montrealin katolisen arkkihiippakunnan viikoittaisessa tiedotuslehdessä L’Eglise de Montréal käsiteltiin Jehovan todistajia, siinä sanottiin: ”Heillä on huomattavat moraaliarvot.” Monet opettajat, työnantajat ja virkamiehet ovat samaa mieltä. Mistä tällainen maine johtuu?

Jehovan todistajana olemiseen sisältyy paljon enemmän kuin jonkin oppirakennelman ylläpitäminen ja siihen kuuluvista uskonkäsityksistä todistaminen. Varhaiskristillisyys tunnettiin ”Tienä”, ja Jehovan todistajat ymmärtävät, että tosi uskonnon täytyy nykyään olla kuin tie, elämäntapa (Apt. 9:2). Nykyajan todistajat eivät kuitenkaan heti saavuttaneet tasapainoista näkemystä tässäkään asiassa.

”Luonne vaiko liitto?”

Vaikka he heti alusta lähtien esittivät terveitä raamatullisia neuvoja siitä, kuinka tarpeellista on olla Kristuksen kaltainen, niin korostamalla niin sanottua ”luonteenkehitystä” jotkut varhaisaikojen raamatuntutkijat saattoivat jotkin tosi kristillisyyden piirteet varjoon. Muutamat heistä näyttivät kuvittelevan, että olemalla kohteliaita – esiintymällä aina huomaavaisesti ja ystävällisesti, puhumalla hillitysti, karttamalla kaikkia vihanpurkauksia, lukemalla Raamattua joka päivä – he varmistaisivat pääsynsä taivaaseen. Mutta he kadottivat näkyvistään sen, että Kristus oli antanut seuraajilleen työn tehtäväksi.

Tätä ongelmaa käsiteltiin vakavasti vuoden 1926 syyskuun Vartiotornin kirjoituksessa ”Luonne vaiko liitto?”.a Siinä osoitettiin, että yritykset kehittää ”täydellistä luonnetta” lihassa oltaessa saivat jotkut masentuneina lannistumaan, mutta samanaikaisesti ne synnyttivät toisissa omahyväisen asenteen ja saattoivat helposti saada heidät kadottamaan näkyvistään Kristuksen uhrin ansion. Korostettuaan uskoa Kristuksen vuodatettuun vereen kirjoitus tähdensi sitä, että ihmisen piti tehdä jotakin Jumalan aktiivisessa palveluksessa, jotta hän osoittaisi elävänsä Jumalaa miellyttävällä tavalla (2. Piet. 1:5–10). Tuohon aikaan kun suuri osa kristikunnasta yhä teeskenteli noudattavansa Raamatun moraalinormeja, tämä toiminnan korostaminen lisäsi Jehovan todistajien ja kristikunnan välistä vastakohtaisuutta. Ero kävi vieläkin ilmeisemmäksi, kun kaikki kristityiksi tunnustautuvat joutuivat kohtaamaan yhä yleisemmiksi tulevia moraalikysymyksiä.

”Kartatte haureutta”

Sukupuolimoraalia koskeva kristillinen mittapuu esitettiin kauan sitten selvästi Raamatussa. ”Tätä Jumala tahtoo, teidän pyhitystänne, että kartatte haureutta – –. Sillä ei Jumala kutsunut meitä sallien epäpuhtautta, vaan pyhityksen yhteydessä. Niinpä siis se, joka osoittaa piittaamattomuutta, ei ole piittaamaton ihmistä kohtaan, vaan Jumalaa kohtaan.” (1. Tess. 4:3–8.) ”Olkoon avioliitto kunniallinen kaikkien keskuudessa ja aviovuode saastuttamaton, sillä Jumala tulee tuomitsemaan haureelliset ja avionrikkojat.” (Hepr. 13:4.) ”Ettekö tiedä, etteivät epävanhurskaat peri Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät haureelliset – – eivät avionrikkojat, eivät luonnottomia tarkoituksia varten pidetyt miehet, eivät miehet, jotka makaavat miesten kanssa – – peri Jumalan valtakuntaa.” (1. Kor. 6:9, 10.)

Vartiotornissa (engl.) kiinnitettiin huomio tähän tosi kristittyjen normiin jo vuoden 1879 marraskuussa. Sitä ei kuitenkaan käsitelty toistuvasti eikä yksityiskohtaisesti ikään kuin se olisi ollut suuri ongelma varhaisten raamatuntutkijoiden keskuudessa. Mutta kun maailman asenne muuttui sallivaisemmaksi, tähän vaatimukseen kiinnitettiin yhä enemmän huomiota, erityisesti toisen maailmansodan aikoihin. Tämä oli tarpeen, koska jotkut Jehovan todistajien keskuudessa omaksuivat käsityksen, että kunhan he vain todistivat ahkerasti, pienet lipsahdukset sukupuolimoraalin alueella olivat täysin henkilökohtainen asia. Vartiotornissa 15.4.1935 oli tosin selvästi sanottu, että kenttäpalvelukseen osallistuminen ei oikeuttanut moraalittomaan käytökseen. Kaikki eivät kuitenkaan suhtautuneet siihen vakavasti. Siksi Vartiotornissa 15.5.1941 (suom. Jumalan valtakunta 1.8.1941) käsiteltiin asiaa jälleen melko laajasti kirjoituksessa ”Nooan päivä”. Siinä korostettiin sitä, että Nooan aikoina yleinen sukupuolinen irstailu oli yksi syy siihen, miksi Jumala tuhosi sen ajan maailman, ja osoitettiin, että Jumalan silloinen menettely antoi mallin siitä, mitä hän tekisi meidän aikanamme. Siinä varoitettiin suoraan, että nuhteeton Jumalan palvelija ei voisi omistaa osaa päivästään Herran tahdon tekemiseen ja sitten myöhemmin antautua ”lihan tekoihin” (Gal. 5:17–21). Tämän jälkeen oli Vartiotornissa (engl.) 1.7.1942 kirjoitus, jossa tuomittiin käytös, joka ei ole sopusoinnussa Raamatussa naimattomille ja naimisissa oleville esitettyjen moraalinormien kanssa. Kenenkään ei ollut syytä ajatella, että Valtakunnan sanoman julkinen saarnaaminen Jehovan todistajana oikeuttaisi löyhään moraaliin (1. Kor. 9:27). Aikanaan ryhdyttiin vielä tiukempiin toimiin järjestön moraalisen puhtauden varjelemiseksi.

Jotkut, jotka silloin ilmaisivat haluavansa olla Jehovan todistajia, olivat varttuneet sellaisilla alueilla, joilla hyväksyttiin koeavioliitto, suvaittiin kihlautuneiden välisiä sukupuolisuhteita tai pidettiin laillisesti vahvistamatonta avioliittomaista yhteiselämää normaalina. Jotkin avioparit yrittivät elää selibaatissa. Toiset taas olivat epäviisaasti muuttaneet erilleen asumaan, vaikka eivät olleetkaan ottaneet avioeroa. Tarvittavan opastuksen antamiseksi Vartiotornissa tarkasteltiin 1950-luvulla kaikkia näitä tilanteita: käsiteltiin avioliiton tuomaa vastuuta, korostettiin sitä, että Raamattu kieltää haureuden, ja selitettiin, mitä haureus on, jottei asiaa ymmärrettäisi väärinb (Apt. 15:19, 20; 1. Kor. 6:18).

Siellä missä Jehovan järjestön yhteyteen tulleet eivät suhtautuneet vakavasti Raamatun moraalinormeihin, asiaan kiinnitettiin erityistä huomiota. Niinpä kun Vartiotorni-seuran kolmas presidentti N. H. Knorr oli vuonna 1945 Costa Ricassa, hän piti kristillistä moraalia käsittelevän puheen, jossa hän sanoi: ”Kaikille teille, jotka olette täällä tänä iltana ja asutte jonkun naisen kanssa, mutta ette ole laillistaneet avioliittoanne hänen kanssaan, annan yhden neuvon. Menkää katoliseen kirkkoon ja ilmoittautukaa sen jäseniksi, koska siellä voitte harjoittaa tällaista. Mutta tämä on Jumalan järjestö, ettekä voi harjoittaa tällaista täällä.”

Kun homoseksualistit 1960-luvulta lähtien tulivat tapoineen enemmän julkisuuteen, monet kirkot väittelivät asiasta ja sitten hyväksyivät heidät jäsenikseen. Nykyään jotkin kirkot jopa vihkivät homoseksualisteja papeiksi. Niiden vilpittömien ihmisten auttamiseksi, joilla oli kysymyksiä tällaisista asioista, Jehovan todistajien julkaisuissa käsiteltiin näitäkin aiheita. Todistajien keskuudessa ei kuitenkaan koskaan ollut epäselvyyttä siitä, miten homoseksuaalisuuteen tulee suhtautua. Miksi ei? Koska he eivät pidä Raamatun vaatimuksia vain jonakin muuna aikana eläneiden ihmisten mielipiteinä (1. Tess. 2:13). He johtavat mielellään raamatuntutkisteluja homoseksualisteille, jotta nämä voivat oppia Jehovan vaatimukset, ja sellaiset ihmiset voivat käydä Jehovan todistajien kokouksissa, mutta kukaan homoseksuaalisista tavoista kiinni pitävä ei voi olla Jehovan todistaja (1. Kor. 6:9–11; Juud. 7).

Naimattomien nuorten antautuminen sukupuolisiin nautintoihin on viime vuosina käynyt yleiseksi maailmassa. Tämä suuntaus pani Jehovan todistaja -perheiden nuoret koetukselle, ja jotkut alkoivat omaksua ympärillään olevan maailman tapoja. Miten järjestö toimi tässä tilanteessa? Vartiotorni- ja Herätkää!-lehdissä julkaistiin kirjoituksia, joiden tarkoitus oli auttaa vanhempia ja nuoria suhtautumaan asioihin Raamatun mukaisesti. Konventeissa esitettiin tosielämään perustuvia näytelmiä, jotta kaikki olisivat tajunneet, millaista hedelmää Raamatun moraalinormien hylkääminen tuottaa ja mitä hyötyä on Jumalan käskyjen tottelemisesta. Ensimmäisiä tällaisia näytelmiä oli vuonna 1969 esitetty näytelmä ”Orjantappuroita ja pauloja on riippumattoman tiellä”. Nuorille valmistettiin erikoiskirjoja, jotka auttoivat heitä ymmärtämään Raamatun neuvojen viisauden. Tällaisia kirjoja olivat Nuoruutesi – miten voit parhaiten hyötyä siitä (julk. 1976) ja Nuoret kysyvät – käytännöllisiä vastauksia (julk. 1989). Paikalliset vanhimmat antoivat henkilökohtaista hengellistä apua yksilöille ja perheille. Jehovan todistajien seurakuntia suojeltiin myös poistamalla niistä katumattomat väärintekijät.

Maailman moraalin luhistuminen ei ole tehnyt Jehovan todistajista sallivaisempia. Päinvastoin Jehovan todistajien hallintoelin on yhä enemmän korostanut, että on välttämätöntä karttaa luvattomien sukupuolisuhteiden lisäksi sellaisia vaikutteita ja tilanteita, jotka jäytävät moraaliarvoja. Kolmen viime vuosikymmenen aikana se on antanut ohjeita lujittaakseen yksilöitä vastustamaan masturbaation kaltaisia ”salaisia syntejä” ja havahduttaakseen heidät huomaamaan pornografian, television sarjaohjelmien ja alentavasti vaikuttavan musiikin vaarallisuuden. Vaikka siis maailman moraali on jatkuvasti huonontunut, Jehovan todistajien moraali on parantunut.

Jumaliset normit hallitsevat perhe-elämää

Se, että Jehovan todistajien perheet ovat pitäneet tiukasti kiinni sukupuolimoraalia koskevista Raamatun normeista, on suuresti hyödyttänyt niitä. Mutta se, että joku on Jehovan todistaja, ei takaa sitä, ettei hänellä olisi perheongelmia. Todistajat ovat kuitenkin varmoja siitä, että Jumalan sanassa esitetään ehdottomasti parhaat neuvot tällaisten ongelmien selvittämiseksi. Heidän käytettävissään on monia järjestön tarjoamia apukeinoja noiden neuvojen noudattamiseksi, ja siten he voivat päästä todella hyviin tuloksiin.

Jo vuonna 1904 englanniksi ilmestyneessä Raamatun tutkielmien kuudennessa osassa käsiteltiin laajasti aviovelvollisuuksia ja vanhempien vastuuta. Siitä lähtien on julkaistu satoja kirjoituksia ja Jehovan todistajien jokaisessa seurakunnassa on esitetty lukuisia puheita kunkin perheenjäsenen auttamiseksi ymmärtämään, minkä aseman Jumala on hänelle antanut. Tätä valmennusta tervehenkiseen perhe-elämään ei anneta ainoastaan vastavihityille, vaan koko seurakunta saa sitä jatkuvasti. (Ef. 5:22–6:4; Kol. 3:18–21.)

Hyväksyttäisiinkö moniavioisuus?

Vaikka avioliittoa ja perhe-elämää koskevat tavat ovat erilaisia eri maissa, Jehovan todistajat ymmärtävät, että Raamatussa esitettyjä normeja voidaan soveltaa kaikkialla. Kun todistajien työ käynnistyi Afrikassa 1900-luvulla, he opettivat siellä, kuten he opettavat joka maassa, että kristillisessä avioliitossa olevalla saa olla vain yksi aviopuoliso (Matt. 19:4, 5; 1. Kor. 7:2; 1. Tim. 3:2). Sadat ihmiset hyväksyivät Raamatun kannan epäjumalanpalveluksesta ja omaksuivat iloiten sen, mitä Jehovan todistajat opettivat Jumalan valtakunnasta, mutta menivät kasteelle luopumatta moniavioisuudesta. Tämän tilanteen oikaisemiseksi Vartiotornissa 15.4.1947 tähdennettiin sitä, että kristillisyydessä ei ole sijaa moniavioisuudelle, olipa paikallinen tapa millainen hyvänsä. Seurakunnille ilmoitettiin kirjeitse, että niille Jehovan todistajiksi tunnustautuville, jotka olivat moniavioisia, annettaisiin puoli vuotta aikaa saattaa avioliittoasiansa sopusointuun Raamatun normien kanssa. Asiaa vahvisti vielä puhe, jonka veli Knorr piti samana vuonna vieraillessaan Afrikassa.

Nigeriassa monet maailman ihmiset ennustivat, että yritykset moniavioisuuden lakkauttamiseksi Jehovan todistajien riveissä saattaisivat nuo rivit tyystin hupenemaan. On totta, että kaikki moniavioiset, jotka oli aiemmin kastettu todistajiksi, eivät tehneet vaadittuja muutoksia edes vuonna 1947. Esimerkiksi matkavalvoja Asuquo Akpabio kertoo, että todistaja, jonka luona hän yöpyi Ifiayongissa, herätti hänet keskellä yötä ja vaati häntä peruuttamaan sen, mitä oli ilmoitettu yksiavioisuuden vaatimuksesta. Koska hän kieltäytyi siitä, hänen isäntänsä heitti hänet ulos kaatosateeseen vielä samana yönä.

Mutta rakkaus Jehovaa kohtaan on antanut tarvittavaa voimaa totella hänen käskyjään. Kerromme tässä vain muutamia esimerkkejä. Zairessa mies, joka oli ollut sekä katolilainen että moniavioinen, lähetti pois kaksi vaimoistaan voidakseen tulla Jehovan todistajaksi, vaikka hänelle rakkaimman vaimon lähettäminen pois siksi, että tämä ei ollut hänen ”nuoruutensa vaimo”, olikin hänelle ankara uskonkoetus (Sananl. 5:18). Dahomeyssa (nykyään Benin) entinen metodisti, jolla oli yhä viisi vaimoa, voitti hyvin vaikeita oikeudellisia esteitä hankkiakseen tarvittavat avioerot ja päästäkseen sitten kasteelle. Hän huolehti kuitenkin jatkuvasti entisten vaimojensa ja heidän lastensa elatuksesta kuten muutkin, jotka luopuivat muista paitsi ensimmäiseksi ottamastaan vaimosta. Nigerialainen Warigbani Whittington oli miehensä toinen vaimo. Tultuaan siihen tulokseen, että Jehovan, tosi Jumalan, miellyttäminen oli hänelle tärkein asia, hän joutui ensin miehensä ja sitten omien sukulaistensa vihoihin. Hänen miehensä päästi hänet lähtemään hänen kahden lapsensa kanssa, mutta ilman taloudellista apua – jopa ilman kyytiä. Kuitenkin sisar sanoi, ettei Jehovan miellyttämistä voida verrata mihinkään niistä aineellisista eduista, jotka hän jätti taakseen.

Entä avioero?

Länsimaissa ei moniavioisuus ole yleistä, mutta niissä suositaan muita Raamatun vastaisia asenteita. Näihin kuuluu käsitys, jonka mukaan on parempi ottaa avioero kuin olla onnettomassa avioliitossa. Joitakin vuosia sitten myös jotkut Jehovan todistajat alkoivat ilmaista tätä henkeä ja hakivat avioeroa esimerkiksi ”yhteensopimattomuuden” perusteella. Miten todistajat ovat käsitelleet tätä ongelmaa? Järjestö panee säännöllisesti toimeen tehokkaita opetusohjelmia muistuttaakseen sekä kauan todistajina olleita että satojatuhansia heidän riveihinsä vuosittain tulevia siitä, miten Jehova suhtautuu avioeroon.

Mihin Raamatun suuntaviivoihin Vartiotorni on kiinnittänyt huomiota? Muun muassa seuraaviin: Kertoessaan ihmisten ensimmäisestä avioliitosta Raamattu tähdentää, että aviomies ja vaimo ovat yhtä. Sen mukaan miehen tulee ”liittyä vaimoonsa, ja he tulevat yhdeksi lihaksi”. (1. Moos. 2:24.) Myöhemmin Israelissa Laki kielsi aviorikoksen ja sääti kuolemanrangaistuksen jokaiselle, joka syyllistyi siihen (5. Moos. 22:22–24). Avioero muun kuin aviorikoksen perusteella sallittiin, mutta vain heidän ”kovasydämisyytensä huomioon ottaen”, kuten Jeesus selitti (Matt. 19:7, 8). Miten Jehova suhtautui siihen, että joku hylkäsi aviopuolisonsa mennäkseen naimisiin jonkun toisen kanssa? Malakian 2:16:ssa (UM) sanotaan: ”Hän on vihannut avioeron ottamista.” Hän salli kuitenkin niiden, jotka olivat ottaneet avioeron, jäädä Israelin seurakuntaan. Jos he ottivat vastaan Jehovan kansalleen antaman kurin, heidän kivisydämensä tilalle tuli ehkä aikanaan pehmeämpi sydän, joka saattoi ilmaista aitoa rakkautta hänen teitään kohtaan. (Vrt. Hes. 11:19, 20.)

Vartiotornissa on esitetty toistuvasti, että käsitellessään muinaisen Israelin avioerokäytäntöä Jeesus osoitti seuraajiensa noudattavan korkeampaa normia. Hän sanoi, että jos joku eroaisi vaimostaan muun kuin haureuden (por·neiʹa ’luvaton sukupuoliyhteys’) perusteella ja menisi naimisiin toisen kanssa, hän tekisi aviorikoksen; ja vaikka hän ei menisikään uudelleen naimisiin, hän saattaisi vaimonsa alttiiksi aviorikokselle (Matt. 5:32; 19:9). Vartiotornissa on siis osoitettu, että aviorikos on kristityille paljon vakavampi asia kuin se oli israelilaisille. Vaikka Raamatussa ei käsketäkään poistamaan seurakunnasta jokaista, joka ottaa avioeron, niin Jehovan todistajien seurakunnista erotetaan ne, jotka avioeron ottamisen lisäksi tekevät aviorikoksen eivätkä kadu sitä (1. Kor. 6:9, 10).

Maailman asennoituminen avioliittoon ja perhe-elämään on viime vuosina muuttunut radikaalisti. Tästä huolimatta Jehovan todistajat ovat jatkuvasti pitäneet kiinni niistä normeista, jotka Jumala, avioliiton Alkuunpanija, on esittänyt Raamatussa. Näitä suuntaviivoja käyttäen he ovat pyrkineet auttamaan vilpitönsydämisiä ihmisiä selviytymään niistä vaikeista olosuhteista, joiden keskellä monet elävät.

Se on johtanut dramaattisiin muutoksiin monien sellaisten ihmisten elämässä, jotka ovat kuunnelleet Jehovan todistajien raamatullista opetusta. Miehistä jotka aiemmin pahoinpitelivät vaimoaan, miehistä jotka eivät kantaneet vastuutaan, miehistä jotka pitivät huolta perheestään aineellisesti mutta eivät tunneperäisesti eivätkä hengellisesti – tuhansista tällaisista miehistä on tullut rakastavia aviomiehiä ja isiä, jotka pitävät hyvää huolta perheestään. Naisista jotka pyrkivät kiihkeästi olemaan riippumattomia, naisista jotka laiminlöivät lapsiaan eivätkä huolehtineet itsestään eivätkä kodistaan – monista tällaisista naisista on tullut vaimoja, jotka kunnioittavat johtoasemaa ja joiden elämäntapa saa heidän aviomiehensä ja lapsensa rakastamaan heitä hellästi. Nuoret jotka olivat räikeän tottelemattomia vanhemmilleen ja kapinoivat koko yhteiskuntaa vastaan, nuoret jotka turmelivat itse oman elämänsä ja aiheuttivat siten sydänsurua vanhemmilleen – monet tällaiset nuoret ovat saaneet elämälleen jumalisen tarkoituksen, ja tämä on auttanut heitä muuttamaan persoonallisuutensa.

Perheen menestymisen kannalta on tietysti tärkeää, että perheenjäsenet ovat rehellisiä toisilleen. Rehellisyys on muutenkin välttämätöntä.

Miten pitkälle rehellisyyden vaatimus ulottuu?

Jehovan todistajat ymmärtävät, että heidän kaikissa toimissaan vaaditaan rehellisyyttä. He viittaavat näkemyksensä perusteeksi seuraavanlaisiin raamatunkohtiin: Jehova itse on ”totuuden Jumala” (Ps. 31:6, UM). Toisaalta, kuten Jeesus sanoi, Panettelija on ”valheen isä” (Joh. 8:44). Ymmärrettävästi Jehova siksi vihaa muun muassa ”valheellista kieltä” (Sananl. 6:16, 17). Hänen Sanassaan sanotaan: ”Nyt kun olette panneet pois valheen, puhukaa totta.” (Ef. 4:25.) Sen lisäksi, että kristittyjen täytyy puhua totta, heidän on apostoli Paavalin tavoin tarpeellista ”käyttäytyä rehellisesti kaikessa” (Hepr. 13:18). Elämässä ei ole mitään alueita, joilla Jehovan todistajilla olisi oikeus noudattaa jotakin muuta arvojärjestelmää.

Kun Jeesus vieraili veronkantaja Sakkeuksen kodissa, tuo mies tunnusti, että hänen liiketapansa olivat olleet sopimattomia, ja hän ryhtyi toimiin maksaakseen takaisin sen, mitä hän oli aiemmin kiristänyt (Luuk. 19:8). Viime vuosina jotkut Jehovan todistajien yhteyteen tulleet ovat menetelleet samoin saadakseen puhtaan omantunnon Jumalan edessä. Esimerkiksi Espanjassa eräs paatunut varas alkoi tutkia Raamattua Jehovan todistajien kanssa. Pian hänen omatuntonsa alkoi soimata häntä, ja siksi hän palautti varastamansa tavarat entiselle työnantajalleen ja naapureilleen ja vei sitten muut tavarat poliisille. Hän joutui maksamaan sakkoa ja olemaan lyhyen aikaa vankilassa, mutta nyt hänellä on puhdas omatunto. Englannissa entinen timanttivaras ilmoittautui poliisille tutkittuaan vain kaksi kuukautta Raamattua erään Jehovan todistajan kanssa. Poliisit olivat hämmästyneitä; he olivat etsineet häntä puoli vuotta. Niiden kahden ja puolen vuoden kuluessa, jotka hän sitten oli vankilassa, hän tutki ahkerasti Raamattua ja oppi kertomaan Raamatun totuuksista toisille. Vapauduttuaan hän halusi tulla kastetuksi Jehovan todistajaksi. (Ef. 4:28.)

Jehovan todistajat ovat tunnettuja rehellisyydestään. Työnantajat ovat oppineet, että todistajat eivät varasta heiltä, mutta eivät myöskään valehtele eivätkä väärennä asiakirjoja työnantajansa määräyksestä – eivät edes silloin kun heitä uhataan työpaikkansa menettämisellä. Hyvä suhde Jumalaan on Jehovan todistajille paljon tärkeämpi kuin kenenkään ihmisen hyväksyntä. He tajuavat, että ovatpa he missä tahansa ja tekevätpä he mitä tahansa, ”kaikki on alastonta ja täysin paljastettua hänen silmilleen, jolle meidän on tehtävä tili” (Hepr. 4:13; Sananl. 15:3).

Italialaisessa sanomalehdessä La Stampa sanottiin Jehovan todistajista: ”He noudattavat sitä mitä saarnaavat – –. Lähimmäisenrakkauden, vallasta kieltäytymisen, väkivallattomuuden ja henkilökohtaisen rehellisyyden moraaliset ihanteet (jotka useimmille kristityille ovat ’sunnuntaisääntöjä’ ja sopivat vain julistettaviksi saarnastuolista) tulevat osaksi heidän ’päivittäistä’ elämäntapaansa.” Washingtonissa toimivan UPI-tietotoimiston uskonnollisten asioiden toimittaja Louis Cassels kirjoitti: ”Todistajat pitävät kiinni vakaumuksestaan hyvin uskollisesti, silloinkin kun se tulee hyvin kalliiksi.”

Miksi uhkapelit eivät ole olleet ongelma Jehovan todistajille

Menneinä aikoina rehellisyys yhdistettiin tavallisesti ahkeruuteen. Yhteiskunta yleensä halveksi uhkapelejä, toisin sanoen vedon lyömistä jonkin pelin tai muun tapahtuman lopputuloksesta. Mutta kun itsekkyys ja rikastumisen halu alkoivat vallata alaa 1900-luvulla, niin uhkapelit – lailliset ja laittomat – yleistyivät. Alamaailman lisäksi niitä tukevat usein myös kirkot ja valtio saadakseen rahaa. Miten Jehovan todistajat ovat suhtautuneet tähän yleisen mielipiteen muutokseen? Raamatun periaatteiden mukaisesti.

Kuten heidän julkaisuissaan on osoitettu, Raamatussa ei ole nimenomaista kieltoa, joka sanoo: älä pelaa uhkapelejä. Uhkapelit tuottavat kuitenkin jatkuvasti huonoja hedelmiä, ja nämä pilaantuneet hedelmät on paljastettu Vartiotorni- ja Herätkää!-lehdissä puolen vuosisadan aikana. Lisäksi näissä lehdissä on osoitettu, että kaikkiin uhkapeleihin sisältyy asenteita, joista Raamatussa varoitetaan. Esimerkiksi rahan rakkaus: ”Rakkaus rahaan on kaikenlaisen pahan juuri.” (1. Tim. 6:10.) Ja itsekkyys: ”Etkä saa itsekkäästi haluta – – mitään mikä lähimmäiselle kuuluu.” (5. Moos. 5:21, UM; vrt. 1. Kor. 10:24.) Myös ahneus: ”Lakatkaa seurustelemasta jokaisen sellaisen veljeksi kutsutun kanssa, joka on – – ahne.” (1. Kor. 5:11.) Lisäksi Raamattu varoittaa vetoamasta ”onneen”, ikään kuin se olisi jonkinlainen yliluonnollinen voima, jolta voi saada suosionosoituksia (Jes. 65:11, UM). Koska Jehovan todistajat suhtautuvat näihin Raamatun varoituksiin vakavasti, he karttavat ehdottomasti uhkapelejä. Ja vuodesta 1976 lähtien he ovat ponnistelleet erityisesti, jottei heidän riveissään olisi keitään sellaisia, jotka ansiotyönsä perusteella selvästi yhdistettäisiin johonkin uhkapelilaitokseen.

Uhkapelit eivät ole koskaan olleet todellinen ongelma Jehovan todistajien keskuudessa. He tietävät, että Raamatussa ei rohkaista heitä hyötymään toisten kustannuksella, vaan pikemminkin kannustetaan heitä tekemään työtä käsillään, huolehtimaan uskollisesti siitä, mikä on annettu heidän huostaansa, olemaan anteliaita, jakamaan omastaan tarpeessa oleville (Ef. 4:28; Luuk. 16:10; Room. 12:13; 1. Tim. 6:18). Havaitsevatko toiset, jotka ovat tekemisissä todistajien kanssa, helposti tämän? Havaitsevat, erityisesti ne, jotka ovat tekemisissä heidän kanssaan liikeasioissa. Ei ole ollut epätavallista, että työnantajat haluavat Jehovan todistajia työntekijöikseen, koska he tietävät näiden olevan tunnollisia ja luotettavia. He havaitsevat, että juuri Jehovan todistajien uskonto tekee heistä sellaisia ihmisiä kuin he ovat.

Mitä on sanottava tupakan ja huumeiden käytöstä?

Raamattu ei mainitse tupakkaa eikä monia huumeita, joita nykyään käytetään. Se esittää kuitenkin suuntaviivoja, jotka ovat auttaneet Jehovan todistajia saamaan selville, millainen käytös miellyttää Jumalaa. Siksi jo vuonna 1895 Vartiotornissa (engl.) kiinnitettiin tupakan käytöstä puhuttaessa huomio 2. Korinttolaiskirjeen 7:1:een, jossa sanotaan: ”Sen tähden, rakkaat, koska meillä on nämä lupaukset, puhdistautukaamme kaikesta lihan ja hengen saastutuksesta täydellistämällä pyhyys Jumalan pelossa.”

Vuosikausia tämä neuvo näytti riittävän. Mutta kun tupakkateollisuus antoi mainoksissaan tupakoinnille romanttisen hohteen ja kun huumeiden käyttö yleistyi, tarvittiin jotain muuta. Korostettiin toisia Raamatun periaatteita: kunnioitusta Jehovaa, elämän Antajaa kohtaan (Apt. 17:24, 25), lähimmäisenrakkautta (Jaak. 2:8) ja sitä, että ihminen, joka ei rakasta lähimmäistään, ei todellisuudessa rakasta Jumalaa (1. Joh. 4:20), sekä tottelevaisuutta maallisille hallitsijoille (Tiit. 3:1). Osoitettiin, että raamatunkirjoittajat käyttivät kreikkalaista sanaa far·ma·kiʹa, joka pohjimmiltaan merkitsee ’lääke- ja huumausaineiden käyttöä’, tarkoittamaan ”spiritismin harjoittamista”, koska huumeita käytettiin spiritistisissä menoissa (Gal. 5:20).

Vuonna 1946 Lohdutus-lehdessä (engl.) paljastettiin, että savukemainoksissa käytetyt maksetut lausunnot olivat usein vilpillisiä. Tieteellisen todistusaineiston kasaantuessa myös Lohdutuksen seuraaja, Herätkää!-lehti, julkaisi todisteita siitä, että tupakan käyttö aiheuttaa syöpää ja sydäntauteja, vahingoittaa raskaana olevan naisen syntymätöntä lasta ja on vaarallista tupakansavua hengittämään joutuville tupakoimattomille, sekä todisteita siitä, että nikotiini aiheuttaa riippuvuutta. Huomiota on kiinnitetty marihuanan huumaavaan vaikutukseen ja todisteisiin, joiden mukaan sen käyttö voi johtaa aivojen vaurioitumiseen. Myös muiden riippuvuutta aiheuttavien huumeiden vakavia vaaroja on toistuvasti käsitelty Vartiotornin julkaisuja lukevien hyödyksi.

Kauan ennen kuin virkamiehet pääsivät yksimielisyyteen siitä, missä määrin heidän pitäisi varoittaa ihmisiä tupakan käytön vaaroista, Vartiotornissa 15.4.1935 sanottiin selvästi, että kukaan tupakoitsija ei voisi olla Vartiotornin raamattu- ja traktaattiseuran päätoimiston henkilökunnan jäsen eikä sen nimitetty edustaja. Sen jälkeen kun Seura nimitti kaikki Jehovan todistajien seurakuntien palvelijat (järjestely alkoi vuonna 1938), Vartiotornissa (engl.) 1.7.1942 sanottiin, ettei myöskään kukaan näistä nimitetyistä palvelijoista saanut käyttää tupakkaa. Joissakin paikoissa tähän päästiin täysin vasta vuosien kuluttua. Enemmistö Jehovan todistajista kuitenkin noudatti Raamatun neuvoja ja niiden hyvää esimerkkiä, jotka ottivat johdon heidän keskuudessaan.

Myöhemmin noita Raamatun neuvoja sovellettiin johdonmukaisesti siten, että vuodesta 1973 lähtien ei ketään, joka tupakoi, päästetty kasteelle. Seuraavina kuukausina niitä, jotka osallistuivat aktiivisesti tupakan tuottamiseen tai tupakan myynnin edistämiseen, autettiin ymmärtämään, että he eivät voisi jatkaa sellaista toimintaa ja olla samalla Jehovan todistajia. Jumalan sanan neuvoja täytyy soveltaa johdonmukaisesti elämän kaikkiin piirteisiin. Tämä Raamatun periaatteiden soveltaminen tupakan, marihuanan ja niin sanottujen kovien huumeiden käyttöön on suojellut todistajia. Raamatun avulla he ovat myös kyenneet auttamaan monia tuhansia ihmisiä, joiden elämää huumeiden käyttö on turmellut.

Ovatko alkoholijuomat eri asia?

Vartiotornin julkaisut eivät ole omaksuneet sellaista näkemystä, että alkoholijuomien käyttö olisi samaa kuin huumeiden käyttö. Miksi eivät? Niissä selitetään: Luoja tietää, millaisiksi meidät on tehty, ja hänen Sanansa sallii alkoholijuomien kohtuullisen käytön (Ps. 104:15; 1. Tim. 5:23). Mutta Raamatussa myös varoitetaan runsaasta alkoholin käytöstä ja tuomitaan jyrkästi juoppous (Sananl. 23:20, 21, 29, 30; 1. Kor. 6:9, 10; Ef. 5:18).

Koska päihdyttävien juomien kohtuuton käyttö turmeli monien ihmisten elämän, Charles Taze Russell itse suosi ehdotonta raittiutta. Hän kuitenkin myönsi, että Jeesus käytti viiniä. Yhdysvalloissa käytiin 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa paljon julkista keskustelua väkijuomien kieltämisestä lailla. Vartiotornissa ilmaistiin avoimesti myötätuntoa niitä kohtaan, jotka yrittivät taistella väkijuomien vahingollista vaikutusta vastaan, mutta tuo lehti ei liittynyt heidän kampanjaansa kieltolain voimaan saattamiseksi. Lehdessä kuitenkin korostettiin voimakkaasti kohtuuttomuudesta aiheutuvaa vahinkoa ja mainittiin usein, että olisi parempi tyystin välttää viiniä ja väkijuomia. Niitä, jotka saattoivat mielestään käyttää väkijuomia kohtuullisesti, kannustettiin harkitsemaan Roomalaiskirjeen 14:21:tä, jossa sanotaan: ”On hyvä olla syömättä lihaa tai juomatta viiniä tai tekemättä mitään, mihin veljesi kompastuu.”

Mutta kun Yhdysvaltoihin kieltolakia ajaneen järjestön (Anti-Saloon League of America) johtaja julkesi vuonna 1930 avoimesti väittää järjestönsä olevan ”Jumalasta syntynyt”, Vartiotorni-seuran silloinen presidentti J. F. Rutherford käytti tilaisuutta hyväkseen pitääkseen radioesitelmiä, joissa hän osoitti tuollaisen väitteen olevan Jumalan herjaamista. Miksi? Koska Jumalan sanassa ei kielletä kaikkea viinin käyttöä ja koska kieltolait eivät lopettaneet juoppoutta, jonka Jumala tuomitsee, vaan olivat sen sijaan lisänneet viinan salapolttoa ja -kuljetusta ja virkamiesten turmelusta.

Jehovan todistajat jättävät alkoholijuomien käytön tai niistä pidättymisen jokaisen henkilökohtaiseksi asiaksi. He pitävät kuitenkin kiinni siitä Raamatun vaatimuksesta, että valvojien täytyy olla ”kohtuullisia tavoissaan”. Tämä ilmaus on käännetty kreikkalaisesta sanasta nē·faʹli·on, joka merkitsee kirjaimellisesti ’raitis, kohtuullinen; viinistä joko kokonaan tai ainakin sen kohtuuttomasta käytöstä pidättyvä’. Avustavat palvelijatkaan eivät saa olla ”paljon viiniä nauttivia”. (1. Tim. 3:2, 3, 8.) Runsaasti alkoholia käyttävät eivät siksi ole kelvollisia palvelemaan erikoistehtävissä. Se, että Jehovan todistajien keskuudessa johdon ottavat antavat hyvän esimerkin, suo heille puhevapauden, kun he auttavat toisia, jotka saattavat olla taipuvaisia turvautumaan alkoholijuomiin selviytyäkseen stressistä tai joiden pitäisi kenties pidättyä kokonaan väkijuomista pysyäkseen raittiina. Mitä tästä on seurannut?

Esimerkiksi eräässä Etelä-Afrikan keskiosasta tulleessa raportissa todetaan: ”Kaikkien tietojen mukaan niillä alueilla, joilla Jehovan todistajia on eniten afrikkalaisten keskuudessa, on nykyään keskimääräistä vähemmän levottomuuksia. He ovat epäilemättä toimineet aktiivisesti kansanvillitsijöitä, noituutta, juoppoutta ja kaikenlaista väkivaltaa vastaan.” (The Northern News, Sambia.)

Yksi tärkeä alue, jolla Jehovan todistajien käytös eroaa maailman käytöksestä, on myös:

Elämän kunnioittaminen

Tuo kunnioitus perustuu sen tunnustamiseen, että elämä on lahja Jumalalta (Ps. 36:10; Apt. 17:24, 25). Siihen sisältyy sen tajuaminen, että syntymättömänkin lapsen elämä on kallisarvoinen Jumalan silmissä (2. Moos. 21:22–25; Ps. 139:1, 16). Lisäksi se ottaa huomioon sen, että ”kukin meistä on tekevä itsestään tilin Jumalalle” (Room. 14:12).

Näitä Raamatun periaatteita noudattaessaan Jehovan todistajat ovat johdonmukaisesti karttaneet aborttia. Tervehenkisen ohjauksen antamiseksi lukijoilleen Herätkää!-lehti on auttanut heitä ymmärtämään, että Jumala vaatii siveyttä; siinä on käsitelty perusteellisesti lisääntymisen ihmettä sekä syntymään liittyviä psykologisia ja fysiologisia seikkoja. Kun abortit toisen maailmansodan jälkeen yleistyivät, Vartiotorni osoitti selvästi, että abortin hankkiminen on ristiriidassa Jumalan sanan kanssa. Tuossa lehdessä (15.2.1970) sanottiin suoraan: ”Abortti vain siksi, että päästäisiin lapsesta, jota ei haluta, on samaa kuin tahallinen ihmishengen riistäminen.”

Miksi verensiirroista kieltäydytään

Jehovan todistajien kunnioitus elämää kohtaan on vaikuttanut myös heidän suhtautumiseensa verensiirtoihin. Kun verensiirtokysymys tuli heidän eteensä, Vartiotornissa (engl.) 1.7.1945 selitettiin yksityiskohtaisesti kristillistä näkemystä veren pyhyydestä.c Siinä osoitettiin, että sekä eläinten että ihmisten veri sisältyi siihen Jumalan kieltoon, joka asetettiin Nooalle ja kaikille hänen jälkeläisilleen (1. Moos. 9:3–6). Lehden mukaan tätä vaatimusta tähdennettiin jälleen ensimmäisellä vuosisadalla, kun kristittyjen käskettiin karttaa verta (Apt. 15:28, 29). Samassa kirjoituksessa tehtiin Raamatun nojalla selväksi, että Jumala on kautta aikojen hyväksynyt veren käytön vain uhritarkoitukseen, ja koska Mooseksen lain alaisuudessa uhratut eläinuhrit esikuvasivat Kristuksen uhria, niin olisi Jeesuksen Kristuksen lunastusuhrin törkeää halveksimista jättää huomiotta se kristityille esitetty vaatimus, jonka mukaan heidän tulee karttaa verta (3. Moos. 17:11, 12; Hepr. 9:11–14, 22). Vuodesta 1961 lähtien erotettiin Jehovan todistajien seurakunnista tämän ymmärryksen mukaisesti kaikki ne, jotka jättivät huomioon ottamatta tämän Jumalan vaatimuksen, hyväksyivät verensiirrot eivätkä ilmaisseet katumusta.

Aluksi Vartiotornin julkaisuissa ei käsitelty verensiirtojen fyysisiä sivuvaikutuksia. Kun tällaista tietoa myöhemmin saatiin, sitäkin julkaistiin – ei Jehovan todistajien verensiirroista kieltäytymisen syyksi, vaan heidän arvostuksensa vahvistamiseksi sitä kieltoa kohtaan, jonka Jumala itse oli asettanut veren käytölle (Jes. 48:17). Tätä tarkoitusta varten julkaistiin vuonna 1961 runsaasti lähdeviittauksia sisältävä kirjanen Veri, lääketiede ja Jumalan laki. Vuonna 1977 painettiin toinen kirjanen, Jehovan todistajat ja verikysymys, joka korosti sitä, että Jehovan todistajien omaksuma kanta on uskonnollinen ja perustuu Raamattuun – ei lääketieteellisiin riskitekijöihin. Ajantasaista aineistoa esitettiin jälleen vuonna 1990 kirjasessa Miten veri voi pelastaa elämäsi?. Näitä julkaisuja käyttämällä Jehovan todistajat ovat ponnistelleet kovasti saadakseen lääkärit yhteistoimintaan kanssaan ja auttaakseen heitä ymmärtämään todistajien kantaa. Lääkärit ovat kuitenkin vuosikausia pitäneet verensiirtoja suuressa arvossa.

Verensiirroista kieltäytyminen ei ole ollut helppoa, vaikka Jehovan todistajat ovat sanoneet lääkäreille, että heillä ei ole mitään uskonnollista syytä olla suostumatta muihin hoitovaihtoehtoihin. Todistajia ja heidän perheitään on usein painostettu kovasti alistumaan siihen, mitä on aikoinaan pidetty tavanomaisena lääketieteellisenä käytäntönä. Puerto Ricossa 45-vuotias Ana Paz de Rosario suostui marraskuussa 1976 leikkaukseen ja tarvittavaan lääkitykseen, mutta pyysi, että hoidossa ei hänen uskonnollisen vakaumuksensa vuoksi käytettäisi verta. Kuitenkin viisi poliisia ja kolme hoitajaa meni oikeudenpäätöksen nojalla hänen sairaalahuoneeseensa keskiyön jälkeen, sitoi hänet vuoteeseen ja teki hänelle verensiirron vastoin hänen, hänen miehensä ja hänen lastensa tahtoa. Hän joutui sokkiin ja kuoli. Tämä ei ollut suinkaan yksittäinen tapaus, eikä Puerto Rico ole ainoa paikka, jossa tällaista väkivaltaa on esiintynyt.

Tanskan poliisi ajoi vuonna 1975 takaa todistajavanhempia, koska nämä kieltäytyivät suostumasta siihen, että heidän pienelle pojalleen tehtäisiin vastentahtoinen verensiirto, ja pyrkivät sitä vastoin turvautumaan muihin hoitovaihtoehtoihin. Lastaan rakastavat italialaisvanhemmat, jotka olivat etsineet neljästä maasta lääketieteellistä apua parantumattomasti sairaalle tyttärelleen, tuomittiin vuonna 1982 murhasta syytettyinä 14 vuodeksi vankilaan sen jälkeen, kun tyttö oli kuollut oikeudenpäätöksen nojalla annetun verensiirron aikana.

Usein kun Jehovan todistajien lapsille on yritetty tehdä vastentahtoisia verensiirtoja, lehdistö on lietsonut julkisuudessa voimakasta vihamielisyyttä todistajia kohtaan. Joissakin tapauksissa tuomarit ovat määränneet heidän lapsilleen verensiirron kuulematta lasten vanhempia. Kanadassa on kuitenkin jouduttu yli 40 tapauksessa ilmoittamaan lasten vanhemmille, että heidän lapsensa on kuollut saatuaan verensiirron.

Kaikki lääkärit ja tuomarit eivät kannata tällaista omavaltaista menettelyä. Jotkut heistä alkoivat olla yhteistoiminnallisempia. Jotkut lääkärit tekivät parhaansa hoitaakseen todistajia ilman verta. Samalla he saivat paljon kokemusta kaikenlaisesta verettömästä kirurgiasta. Vähitellen kävi ilmi, että kaikenlaisia leikkauksia voitiin tehdä menestyksellisesti sekä aikuisille että lapsille ilman verensiirtoja.d

Välttääkseen tarpeettomia yhteenottoja hätätilanteissa Jehovan todistajat alkoivat 1960-luvun alusta lähtien käydä heitä hoitavien lääkäreiden luona voidakseen keskustella kannastaan ja toimittaa heille aiheeseen liittyvää kirjallisuutta. Myöhemmin he pyysivät, että heidän potilastietoihinsa liitettäisiin kirjallinen lausunto, jonka mukaan heille ei saanut tehdä verensiirtoja. He ottivat 1970-luvulla tavakseen pitää mukanaan korttia, jossa ilmoitettiin lääkintähenkilöstölle, että heille ei saanut antaa verta missään tilanteessa. Lääkärien ja lakimiesten neuvojen pohjalta korttia tarkistettiin, niin että siitä tuli laillinen asiakirja.

Jehovan todistajien hallintoelimen johdolla on perustettu sairaalayhteyskomiteoita, joiden tarkoitus on tukea Jehovan todistajia heidän päätöksessään estää verensiirtojen tekeminen heille, poistaa lääkäreiden ja sairaaloiden väärinkäsityksiä ja luoda yhteistoiminnallisempaa henkeä sairaaloiden ja todistajapotilaiden välille. Vuodesta 1979, jolloin näitä komiteoita oli vain muutamia, niiden luku on kasvanut yli 800:aan, ja niitä toimii yli 70 maassa. Tehtävään valittuja vanhimpia on valmennettu, ja he antavat tällaista apua Pohjois-Amerikassa, Kaukoidässä, Tyynenmeren eteläosien suurimmissa maissa, Euroopassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Sen lisäksi että nämä vanhimmat selittävät Jehovan todistajien kantaa, he tiedottavat sairaaloiden henkilökunnalle, että verensiirroille on olemassa käyttökelpoisia vaihtoehtoja. Hätätilanteissa he auttavat järjestämään neuvotteluja potilasta hoitavien lääkäreiden ja sellaisten kirurgien kanssa, jotka ovat hoitaneet todistajia vastaavissa tilanteissa ilman verta. Nämä komiteat ovat tarvittaessa vierailleet sekä sairaalahenkilöstön että sellaisten tuomareiden luona, jotka ovat käsitelleet tapauksia, joissa sairaalat ovat hankkineet verensiirtojen tekemiseen oikeuttavan päätöksen.

Kun kunnioitusta veren pyhyyttä koskevaa uskonnollista vakaumusta kohtaan ei ole saatu varmistettua muilla keinoin, Jehovan todistajat ovat joskus haastaneet lääkäreitä ja sairaaloita oikeuteen. He ovat yleensä pyrkineet vain siihen, että tuomioistuin estää tai kieltää vastentahtoisen verensiirron antamisen. Viime vuosina he ovat kuitenkin jopa nostaneet vahingonkorvauskanteita omavaltaisesti toimineita lääkäreitä ja sairaaloita vastaan. Kanadassa vuonna 1990 Ontarion muutoksenhakutuomioistuin pysytti vahingonkorvausvaatimuksen, koska lääkäri oli jättänyt huomioon ottamatta potilaan lompakossa olleen kortin, jossa mainittiin selvästi, ettei todistaja hyväksyisi verensiirtoja missään olosuhteissa. Yhdysvalloissa on vuodesta 1985 lähtien pantu eri puolilla maata vireille ainakin kymmenen tällaista vahingonkorvauskannetta, ja haasteen saaneet ovat usein päättäneet sopia asian suoraan kanteen nostaneiden kanssa maksamalla vaaditun vahingonkorvauksen antautumatta siihen vaaraan, että valamiehistö olisi määrännyt vielä suuremmat korvaukset. Jehovan todistajat ovat päättäneet ehdottomasti noudattaa Jumalan antamaa verenkäyttökieltoa. He eivät mielellään haastaisi lääkäreitä oikeuteen, mutta he tekevät sen silloin, kun heidän on pakko estää lääkäreitä hoitamasta todistajia tavalla, joka on näille moraalisesti vastenmielinen.

Ihmiset alkavat yhä paremmin tajuta verensiirtoihin sisältyvät vaarat. Tämä johtuu osaksi aidsin pelosta. Todistajien vaikuttimena on kuitenkin harras halu miellyttää Jumalaa. Ranskalaisessa lääketieteellisessä päivälehdessä Le Quotidien du Médecin sanottiin vuonna 1987: ”Kenties Jehovan todistajat ovat oikeassa kieltäytyessään verituotteiden käytöstä, sillä on totta, että siirretyn veren mukana voi saada monenlaisia taudinaiheuttajia.”

Jehovan todistajien omaksuma kanta ei perustu heidän erinomaiseen lääketieteen tuntemukseensa. He luottavat yksinkertaisesti siihen, että Jehovan tie on oikea ja että ”ei hän kiellä hyvää” uskollisilta palvelijoiltaan (Ps. 19:8, 12; 84:12). Vaikka joku todistaja kuolisikin verenhukkaan – ja näin on joskus käynytkin – Jehovan todistajat luottavat ehdottomasti siihen, että Jumala ei unohda uskollisia palvelijoitaan, vaan palauttaa heidät elämään ylösnousemuksen välityksellä (Apt. 24:15).

Kun jotkut päättävät hylätä Raamatun normit

Miljoonat ihmiset ovat tutkineet Raamattua Jehovan todistajien kanssa, mutta heistä kaikista ei ole tullut todistajia. Saatuaan tietää, miten korkeita normeja ihmisten tulisi noudattaa, jotkut päättävät, että he eivät halua elää tällä tavalla. Kaikille kastettaville selvitetään ensin seikkaperäisesti Raamatun perusopetukset, ja sen jälkeen (erityisesti vuodesta 1967 lähtien) seurakunnan vanhimmat tarkastelevat näitä opetuksia jokaisen kasteelle aikovan kanssa. He pyrkivät kaikin keinoin varmistautumaan siitä, että kastettavat ymmärtävät selvästi paitsi opit myös sen, mitä kristilliseen käytökseen sisältyy. Entä jos jotkut näistä myöhemmin antavat rakkauden maailmaa kohtaan houkutella heidät vakavaan väärintekoon?

Jo vuonna 1904 englanniksi ilmestyneessä kirjassa Uusi luomus kiinnitettiin huomiota siihen, että oli tarpeellista ryhtyä asianmukaisiin toimiin, jottei seurakunta turmeltuisi. Matteuksen 18:15–17:ssä esitettyä ohjetta siitä, miten väärintekijöihin tulisi suhtautua, tarkasteltiin raamatuntutkijoiden silloisen ymmärryksen mukaisesti. Sopusoinnussa sen kanssa koko seurakunnan edessä käsiteltiin joissakin harvoissa tapauksissa todisteita vakavasta väärinteosta. Vuosia myöhemmin Vartiotorni 15.5.1944 (suom. Jumalan valtakunta 1.1.1945) tarkasteli asiaa koko Raamatun valossa ja osoitti, että vastuullisten veljien, joille oli uskottu seurakunnan valvonta, tuli hoitaa sellaiset seurakuntaan vaikuttavat asiat (1. Kor. 5:1–13; vrt. 5. Moos. 21:18–21). Tämän jälkeen Vartiotornissa oli 1.5.1952 kirjoituksia, joissa korostettiin paitsi asianmukaista menettelyä myös sen tärkeyttä, että ryhdytään toimiin järjestön pitämiseksi puhtaana. Aihetta on sen jälkeen tarkasteltu toistuvasti. Tavoitteet ovat kuitenkin aina pysyneet samoina: 1) pitää järjestö puhtaana ja 2) tähdentää väärintekijälle vilpittömän katumuksen tarpeellisuutta, jotta hän voisi tulla takaisin.

Ensimmäisellä vuosisadalla oli joitakuita, jotka luopuivat uskosta viettääkseen moraalitonta elämää. Toiset kääntyivät pois luopio-oppien vuoksi (1. Joh. 2:19). Sama tilanne jatkuu Jehovan todistajien keskuudessa 1900-luvulla. Viime aikoina on valitettavasti jouduttu erottamaan kymmeniätuhansia katumattomia väärintekijöitä joka vuosi. Heidän joukossaan on ollut huomattavia vanhimpia. Samat raamatulliset vaatimukset koskevat kaikkia (Jaak. 3:17). Jehovan todistajat ymmärtävät, että Jehovan hyväksynnän saamiseksi on välttämätöntä pitää järjestö moraalisesti puhtaana.

Uuteen persoonallisuuteen pukeutuminen

Jeesus kehotti ihmisiä pysymään puhtaina sekä ulkoiselta että sisäiseltä olemukseltaan (Luuk. 11:38–41). Hän osoitti, että puheemme ja tekomme heijastavat sitä, mitä on sydämessämme (Matt. 15:18, 19). Kuten apostoli Paavali selitti, jos olemme todella Kristuksen opettamia, uudistumme ”mieleemme vaikuttavassa voimassa” ja puemme ”yllemme uuden persoonallisuuden”, joka on luotu ”Jumalan tahdon mukaan tosi vanhurskaudessa ja uskollisuudessa” (Ef. 4:17–24). Ne, joita Kristus opettaa, pyrkivät saamaan ”saman mielen asenteen, joka oli Kristuksella Jeesuksella”, niin että he ajattelevat ja toimivat hänen tavallaan (Room. 15:5). Kunkin Jehovan todistajan käytös ilmaisee, missä määrin hän on onnistunut tässä.

Jehovan todistajat eivät väitä, että heidän käytöksensä olisi moitteetonta. Mutta he pyrkivät hartaasti jäljittelemään Kristusta mukautuessaan Raamatun korkeisiin käytösnormeihin. He eivät kiellä sitä, että on muitakin yksilöitä, jotka noudattavat elämässään korkeita moraalinormeja. Mutta Jehovan todistajat tunnistetaan sekä yksilöinä että kansainvälisenä järjestönä helposti, koska heidän käytöksensä on Raamatun normien mukaista. Heitä kannustaa 1. Pietarin kirjeen 2:12:een kirjoitettu henkeytetty neuvo: ”Säilyttäkää käytöksenne hyvänä kansojen ihmisten keskuudessa, jotta he – – teidän hyvien tekojenne johdosta, joiden silminnäkijöitä he ovat, kirkastaisivat Jumalaa.”

[Alaviitteet]

[Huomioteksti s. 172]

”Heillä on huomattavat moraaliarvot”

[Huomioteksti s. 174]

Onko koskaan ollut epäselvyyttä siitä, miten homoseksuaalisuuteen tulee suhtautua?

[Huomioteksti s. 175]

Maailman moraalin luhistuminen ei ole tehnyt todistajista sallivaisempia

[Huomioteksti s. 176]

Jotkut yrittivät olla todistajia luopumatta moniavioisuudesta

[Huomioteksti s. 177]

Tehokkaita ohjelmia sen opettamiseksi, miten Jehova suhtautuu avioeroon

[Huomioteksti s. 178]

Dramaattisia muutoksia ihmisten elämässä

[Huomioteksti s. 181]

Ei tupakkaa!

[Huomioteksti s. 182]

Alkoholijuomat – kohtuullisesti, jos ollenkaan

[Huomioteksti s. 183]

Määrätietoinen kieltäytyminen verensiirroista

[Huomioteksti s. 187]

Erottaminen järjestön pitämiseksi moraalisesti puhtaana

[Tekstiruutu s. 173]

”Luonteenkehityksen” hedelmä ei aina ollut hyvää

Raportti Tanskasta: Erityisesti iäkkäiden ystävien keskuudessa monet, jotka ponnistelivat vilpittömästi pukeakseen ylleen kristillisen persoonallisuuden, pyrkivät välttämään kaikkea, missä oli maailmallisuuden häiväkin, ja näin tekemään itsensä arvollisemmiksi taivaalliseen Valtakuntaan. Usein pidettiin sopimattomana hymyillä kokousten aikana, ja monet iäkkäät veljet käyttivät ainoastaan mustaa pukua, mustia kenkiä ja mustaa solmiota. He tyytyivät monesti viettämään hiljaista ja rauhallista elämää Herrassa. He uskoivat, ettei tarvinnut muuta kuin pitää kokouksia ja antaa kolporteeraajien huolehtia saarnaamisesta.

[Tekstiruutu s. 179]

Mitä toiset havaitsevat Jehovan todistajista

◆ Saksalaisessa sanomalehdessä ”Münchner Merkur” sanottiin Jehovan todistajista: ”He ovat liittovaltion rehellisimpiä ja täsmällisimpiä veronmaksajia. Heidän lainkuuliaisuutensa voidaan nähdä siitä, miten he ajavat autoa, samoin kuin rikostilastoista. – – He ovat kuuliaisia niille, joilla on valtaa (vanhemmille, opettajille, valtiolle). – – Raamattu, heidän kaikkien toimintojensa perusta, on heidän tukensa.”

◆ Ranskassa sijaitsevan Lensin kaupungin pormestari sanoi Jehovan todistajista sen jälkeen kun he olivat pitäneet konventin paikallisella stadionilla: ”Pidän siitä, että te täytätte lupauksenne ja toimitte sopimustenne mukaisesti ja kaiken huipuksi olette siistejä, kurinalaisia ja järjestäytyneitä. Pidän yhteisöstänne. Vastustan epäjärjestystä enkä pidä ihmisistä, jotka kuljeksivat sotkemassa ja rikkomassa paikkoja.”

◆ Kirjassa ”Voices From the Holocaust” (Ääniä verilöylystä) on erään puolalaisen eloonjääneen muistelmia Auschwitzin ja Ravensbrückin keskitysleireistä. Hän kirjoitti: ”Näin ihmisiä, joista tuli erittäin hyviä, ja ihmisiä, joista tuli kerrassaan ilkeitä. Jehovan todistajat olivat miellyttävin ryhmä. Nostan hattuani noille ihmisille. – – He tekivät uskomattomia palveluksia toisille ihmisille. He auttoivat sairaita, he jakoivat leipänsä ja antoivat kaikille lähellään oleville hengellistä lohdutusta. Saksalaiset vihasivat heitä ja samanaikaisesti kunnioittivat heitä. He kohtelivat heitä kaikkein huonoimmin, mutta he kestivät sen pää pystyssä.”