Keisarille ”kuuluvan” maksaminen

Jeesus antoi kaavan, joka hallitsisi kristityn käytöstä Rooman valtiota kohtaan tai yleensäkin mitä tahansa muuta valtiota kohtaan, kun hän sanoi: ”Maksakaa – – takaisin keisarille, mikä on keisarin, mutta Jumalalle, mikä on Jumalan.” (Matteus 22:21.) Tämä Jeesuksen seuraajille annettu neuvo oli jyrkkä vastakohta niiden monien kansallismielisten juutalaisten asenteelle, jotka eivät pitäneet Rooman herruudesta ja joiden mielestä ei ollut laillista maksaa veroja ulkovallalle.

Paavali sanoi myöhemmin Roomassa asuville kristityille: ”Teillä on sen tähden pakottava syy olla alamaisia, ei vain tämän vihastuksen vuoksi, vaan myös omantuntonne vuoksi. Sillä sen vuoksi te verojakin maksatte; sillä he [hallitsevat ”esivallat”] ovat Jumalan julkisia palvelijoita, jotka palvelevat alinomaa juuri tätä tarkoitusta varten. Antakaa kaikille heille kuuluva: sille, joka vaatii veron, vero; sille, joka vaatii tullin, tulli.” (Roomalaisille 13:5–7.) Vaikka kristityt eivät olleetkaan osa maailmasta, heillä oli velvollisuus olla rehellisiä, veronsa maksavia kansalaisia ja maksaa valtiolle sen palveluksista (Johannes 17:16).

Mutta rajoittuvatko Jeesuksen sanat verojen maksamiseen? Koska Jeesus ei määritellyt tarkasti, mikä on keisarin ja mikä Jumalan, on rajatapauksia, joissa ratkaisu täytyy tehdä tekstiyhteyden perusteella tai sen mukaan, mitä ymmärrämme koko Raamatun sanovan jostakin asiasta. Toisin sanoen sen päättämiseen, mitä kristitty voi maksaa keisarille, liittyy toisinaan kristillinen omatunto, kuten Raamatun periaatteet valaisevat.

Tarkka tasapaino kahden vastakkaisen vaatimuksen välillä

Monilta ihmisiltä unohtuu helposti, mitä Jeesus lisäsi sen jälkeen, kun hän oli sanonut, että keisarille pitää maksaa takaisin, mikä on keisarin. Jeesus sanoi: ”Mutta [maksakaa takaisin] Jumalalle, mikä on Jumalan.” Apostoli Pietari osoitti, mikä on kristityille tärkeintä. Heti sen jälkeen kun Pietari oli neuvonut olemaan alamainen ”kuninkaalle” eli keisarille ja tämän ”käskynhaltijoille”, hän kirjoitti: ”Olkaa kuin vapaat, mutta säilyttäkää vapautenne, ei pahuuden verhona, vaan kuin Jumalan orjat. Kunnioittakaa kaikenlaisia ihmisiä, rakastakaa koko veljesseuraa, pelätkää Jumalaa, kunnioittakaa kuningasta.” (1. Pietarin kirje 2:16, 17.) Apostoli osoitti, että kristityt ovat Jumalan, eivät kenenkään ihmishallitsijan, orjia. Heidän tulee osoittaa oikeanlaista kunniaa ja kunnioitusta valtion edustajia kohtaan, mutta tehdä se peläten Jumalaa, jonka lait ovat ylimmät.

Vuosia aikaisemmin Pietari oli osoittanut selvästi, että Jumalan laki on korkealla ihmisen lain yläpuolella. Juutalainen sanhedrin oli hallinnollinen elin, jolle roomalaiset olivat suoneet valtaa sekä uskonnollisissa että siviiliasioissa. Kun se käski Jeesuksen seuraajien lakata opettamasta Kristuksen nimessä, Pietari ja muut apostolit vastasivat kunnioittavasti mutta päättäväisesti: ”Meidän täytyy totella Jumalaa hallitsijana ennemmin kuin ihmisiä.” (Apostolien teot 5:29.) Varhaiskristittyjen täytyi selvästikin säilyttää tarkka tasapaino Jumalan tottelemisen ja ihmishallitsijoille osoitettavan asianmukaisen alamaisuuden välillä. Kolmannella vuosisadalla elänyt Tertullianus esitti asian seuraavasti: ”Mitä jää Jumalalle, jos kaikki kuuluu keisarille?”

Jumala ja keisari

”Maksakaa toki sitten takaisin keisarille, mikä on keisarin, mutta Jumalalle, mikä on Jumalan.” (LUUKAS 20:25)

 1. a) Millainen korkea asema Jehovalla on? b) Mitä sellaista me olemme velkaa Jehovalle, mitä emme voi koskaan antaa keisarille?

KUN Jeesus Kristus antoi tämän ohjeen, hänen mielessään oli varmastikin se, että ne vaatimukset, joita Jumala asettaa palvelijoilleen, menevät kaiken sen edelle, mitä keisari eli valtio saattaa heiltä vaatia. Jeesus tiesi paremmin kuin kukaan muu, miten totta oli psalmistan Jehovalle esittämä rukous: ”Sinun kuninkuutesi on kaikkien aikojen hämärään asti ulottuva kuninkuus, ja valtasi [suvereeniutesi]a kestää läpi kaikkien perättäisten sukupolvien.” (Psalmit 145:13.) Kun Panettelija tarjosi Jeesukselle asutun maan kaikkien valtakuntien valtaa, Jeesus vastasi: ”On kirjoitettu: ’Jehovaa, Jumalaasi, sinun on palvottava, ja yksin hänelle sinun on suoritettava pyhää palvelusta.’” (Luukas 4:5–8.) Palvontaa ei voisi koskaan antaa ”keisarille”, olipa tuo keisari sitten Rooman keisari, joku muu ihmishallitsija tai itse valtio.

 2. a) Millaisessa asemassa Saatana on tähän maailmaan nähden? b) Kenen sallinnalla Saatana on asemassaan?

² Jeesus ei kiistänyt sitä, että maailman valtakunnat kuuluivat Saatanalle. Myöhemmin hän sanoi Saatanaa ”tämän maailman hallitsijaksi” (Johannes 12:31; 16:11). Ensimmäisen vuosisadan loppupuolella apostoli Johannes kirjoitti: ”Me tiedämme olevamme Jumalasta, mutta koko maailma on paholaisen vallassa.” (1. Johanneksen kirje 5:19.) Tämä ei merkitse sitä, että Jehova on luopunut suvereeniudestaan maan suhteen. Muista, että tarjotessaan Jeesukselle hallitusvaltaa poliittisiin valtakuntiin nähden Saatana sanoi: ”Minä annan sinulle kaiken tämän vallan – – sillä se on luovutettu minulle.” (Luukas 4:6.) Saatana käyttää valtaa maailman valtakuntiin ainoastaan Jumalan sallinnalla.

 3. a) Millainen asema kansakuntien hallituksilla on Jehovan edessä? b) Miksi voidaan sanoa, että alamaisuus tämän maailman hallituksille ei merkitse alistumista Saatanan, tämän maailman jumalan, alaisuuteen?

³ Samoin valtiokin käyttää valtaansa vain siitä syystä, että Jumala Suvereenina Hallitsijana sallii sen tehdä niin (Johannes 19:11). ”Olemassa olevien valtojen” voidaan siksi sanoa olevan ”suhteellisissa asemissaan Jumalan asettamina”. Jehovan suvereeniin ylivaltaan verrattuna niillä on paljon vähemmän valtaa. Ne ovat kuitenkin ”Jumalan palvelija”, ”Jumalan julkisia palvelijoita” siinä suhteessa, että ne järjestävät tarvittavia palveluja, ylläpitävät lakia ja järjestystä sekä rankaisevat pahantekijöitä. (Roomalaisille 13:1, 4, 6.) Kristittyjen täytyy siksi ymmärtää, että kun he tunnustavat suhteellisen alamaisuutensa valtiolle, he eivät alistu Saatanan alaisuuteen, vaikka hän onkin tämän maailman eli järjestelmän näkymätön hallitsija. He tottelevat Jumalaa. Poliittinen valtio kuuluu yhä tänä vuonna 1996 ”Jumalan järjestelyyn”, tilapäiseen järjestelyyn, jonka Jumala sallii olla olemassa, ja Jehovan maallisten palvelijoiden täytyy tunnustaa, että sillä on sellainen asema (Roomalaisille 13:2).

Jehovan entisaikojen palvelijat ja valtio

 4. Miksi Jehova salli Joosefin päästä huomattavaan asemaan Egyptin hallituksessa?

⁴ Esikristillisinä aikoina Jehova salli joidenkuiden palvelijoidensa päästä huomattavaan asemaan valtionhallinnossa. Esimerkiksi Joosefista tuli 1700-luvulla eaa. Egyptin pääministeri, ja hän oli toisella sijalla hallitsevan faraon jälkeen. (1. Mooseksen kirja 41:39–43.) Myöhemmät tapahtumat todistivat, että Jehova ohjaili tapahtumien kulkua, niin että Abrahamin ”siemen”, hänen jälkeläisensä, voitiin säilyttää Joosefin avulla Jehovan tarkoitusten toteuttamiseksi. Tulee tietenkin muistaa, että Joosef myytiin orjuuteen Egyptiin ja hän eli aikana, jona Jumalan palvelijoilla ei ollut Mooseksen lakia eikä ”Kristuksen lakia”. (1. Mooseksen kirja 15:5–7; 50:19–21; Galatalaisille 6:2.)

 5. Miksi juutalaisia pakkosiirtolaisia käskettiin ’etsimään Babylonin rauhaa’?

⁵ Satoja vuosia myöhemmin Jehova henkeytti uskollisen profeetan Jeremian sanomaan juutalaisille pakkosiirtolaisille, että heidän tuli alistua Babylonin pakkosiirtolaisuudessa hallitsijoiden alaisuuteen ja jopa rukoilla tuon kaupungin rauhan puolesta. Hän kirjoitti heille osoittamassaan kirjeessä: ”Näin on armeijoiden Jehova, Israelin Jumala, sanonut kaikille pakkosiirtolaisille – – ’Etsikää myös sen kaupungin rauhaa, johon olen antanut teidän joutua pakkosiirtolaisuuteen, ja rukoilkaa Jehovaa sen puolesta, sillä sen rauhassa tulee olemaan rauha teillekin.’” (Jeremia 29:4, 7.) Jehovan kansan on aina syytä ’etsiä rauhaa’ itselleen ja sille kansakunnalle, jonka alueella he asuvat, voidakseen palvoa vapaasti Jehovaa (1. Pietarin kirje 3:11).

 6. Vaikka Danielille ja hänen kolmelle toverilleen annettiin korkea hallinnollinen asema, missä asioissa he kieltäytyivät tinkimästä Jehovan laista?

⁶ Babylonin pakkosiirtolaisuuden aikana Daniel ja kolme muuta uskollista juutalaista, jotka olivat vankeina Babylonin orjuudessa, ottivat vastaan valtiolta saatavaa valmennusta, ja heistä tuli korkea-arvoisia valtion virkamiehiä Babyloniassa (Daniel 1:3–7; 2:48, 49). Mutta jo valmennuksensa aikana he olivat lujia ruokavaliota koskevissa asioissa, jotka olisivat voineet saada heidät rikkomaan Lakia, jonka heidän Jumalansa, Jehova, oli antanut Mooseksen kautta. Heitä siunattiin sen takia. (Daniel 1:8–17.) Kun kuningas Nebukadnessar pystytti valtiota edustavan kuvapatsaan, Danielin kolmen heprealaisen toverin oli pakko olla mukana juhlamenoissa muiden valtion hallintomiesten kanssa. He kieltäytyivät kuitenkin ’lankeamasta maahan ja palvomasta’ tuota valtion epäjumalaa. Jehova palkitsi jälleen heidän nuhteettomuutensa. (Daniel 3:1–6, 13–28.) Samoin nykyään Jehovan todistajat kunnioittavat sen maan lippua, jossa he asuvat, mutta he eivät tee palvontatekoa sen edessä (2. Mooseksen kirja 20:4, 5; 1. Johanneksen kirje 5:21).

 7. a) Minkä erinomaisen kannan Daniel otti siitä huolimatta, että hänellä oli korkea asema Babylonin hallintojärjestelmässä? b) Mitä muutoksia tapahtui kristillisenä aikana?

⁷ Uusbabylonialaisen dynastian kukistumisen jälkeen Danielille annettiin korkea-arvoinen asema hallituksessa uuden Meedo-Persian valtakunnan alaisuudessa, joka tuli Babylonian tilalle (Daniel 5:30, 31; 6:1–3). Hänen korkea asemansa ei kumminkaan saanut häntä tinkimään nuhteettomuudestaan. Kun valtion laki vaati häntä palvomaan kuningas Dareiosta pikemmin kuin Jehovaa, hän kieltäytyi. Hänet heitettiin sen vuoksi leijonille, mutta Jehova vapautti hänet. (Daniel 6:4–24.) Tämä tapahtui tietenkin esikristillisenä aikana. Kun kristillinen seurakunta perustettiin, Jumalan palvelijoista tuli ’lain alaisia Kristukseen nähden’. Moniin juutalaisen järjestelmän hyväksymiin asioihin piti suhtautua eri tavoin sen perusteella, miten Jehova oli nyt tekemisissä kansansa kanssa. (1. Korinttilaisille 9:21; Matteus 5:31, 32; 19:3–9.)

Jeesuksen asenne valtioon

 8. Mikä tapaus osoittaa, että Jeesus oli päättänyt karttaa politiikkaan sekaantumista?

⁸ Ollessaan maan päällä Jeesus Kristus asetti seuraajilleen korkeampia normeja eikä tahtonut olla missään tekemisissä politiikkaan tai sotaan liittyvien asioiden kanssa. Kun Jeesus oli ruokkinut ihmeen välityksellä useita tuhansia ihmisiä muutamalla leivällä ja kahdella pienellä kalalla, juutalaiset halusivat tarttua häneen ja tehdä hänestä poliittisen kuninkaan. Jeesus kuitenkin pääsi heidän ulottuviltaan poistumalla nopeasti vuorille. (Johannes 6:5–15.) Eräässä Raamatun selitysteoksessa sanotaan tästä tapauksesta: ”Juutalaiset tunsivat tuohon aikaan kansalliskiihkoa, ja epäilemättä monet niistä, jotka näkivät tuon ihmeen, ajattelivat, että siinä oli nyt Jumalan valtuuttama johtaja, joka oli juuri oikea ihminen johtamaan heidät roomalaisia vastaan. He päättivätkin siksi tehdä hänestä kuninkaan.” Teoksessa todetaan lisäksi, että Jeesus ”hylkäsi päättäväisesti” tuon tarjouksen päästä poliittiseksi johtajaksi. (The New International Commentary on the New Testament.) Kristus ei tukenut juutalaisten kapinoita Rooman ylivaltaa vastaan. Hän tosin ennusti, mitä hänen kuolemansa jälkeen tapahtuvasta kansannoususta seuraisi – sanoin kuvaamattomia kärsimyksiä Jerusalemin asukkaille ja tuon kaupungin tuho (Luukas 21:20–24).

 9. a) Miten Jeesus kuvaili Valtakuntansa suhdetta maailmaan? b) Mitä ohjeita Jeesus antoi seuraajilleen siitä, miten näiden tuli suhtautua maailman hallituksiin?

⁹ Vähän ennen kuolemaansa Jeesus sanoi Juudeassa toimivalle Rooman keisarin erikoisedustajalle: ”Minun valtakuntani ei ole osa tästä maailmasta. Jos minun valtakuntani olisi osa tästä maailmasta, niin minun palvelijani olisivat taistelleet, jottei minua luovutettaisi juutalaisille. Mutta näin ollen minun valtakuntani ei ole täältä.” (Johannes 18:36.) Kristuksen seuraajat noudattavat hänen esimerkkiään siihen saakka kun hänen Valtakuntansa tekee lopun poliittisten hallitusten vallasta. Vaikka he ovatkin tottelevaisia voimassa oleville valloille, he eivät puutu niiden poliittisiin hankkeisiin. (Daniel 2:44; Matteus 4:8–10.) Jeesus antoi opetuslapsilleen suuntaviivoja sanoessaan: ”Maksakaa siis takaisin keisarille, mikä on keisarin, mutta Jumalalle, mikä on Jumalan.” (Matteus 22:21.) Aiemmin vuorisaarnassaan Jeesus oli sanonut: ”Jos joku, jolla on valtaa, pakottaa sinua palvelukseen yhden kilometrin matkalle, kulje hänen kanssaan kaksi.” (Matteus 5:41.) Jeesus havainnollisti tämän saarnan yhteydessä sitä periaatetta, että lain vaatimuksiin on alistuttava halukkaasti, olivatpa kyseessä ihmissuhteet tai hallituksen vaatimukset, jotka ovat sopusoinnussa Jumalan lain kanssa (Luukas 6:27–31; Johannes 17:14, 15).

Kristityt ja keisari

10. Millainen omantunnontarkka asenne varhaiskristityillä oli keisariin erään historioitsijan mukaan?

¹⁰ Näiden yksinkertaisten periaatteiden tuli ohjata kristittyjen ja valtion välistä suhdetta. Historioitsija E. W. Barnes kirjoitti kristillisyyden historiaa käsittelevässä kirjassaan: ”Aina kun joku kristitty seuraavina vuosisatoina epäili, mikä hänen velvollisuutensa valtiota kohtaan oli, hän kääntyi Kristuksen arvovaltaisen opetuksen puoleen. Hän maksoi veroja: maksettaviksi lankeavat verot saattoivat olla raskaita – niistä tuli sietämättömiä ennen Länsi-Rooman luhistumista – mutta kristitty kesti ne. Hän suostui myös kaikkiin muihin valtion velvoitteisiin sillä ehdolla, että häntä ei vaadittu antamaan keisarille sitä, mikä kuului Jumalalle.” (The Rise of Christianity.)

11. Miten Paavali neuvoi kristittyjä suhtautumaan maailmallisiin hallitsijoihin?

¹¹ Vähän yli 20 vuotta Kristuksen kuoleman jälkeen apostoli Paavali kehotti tämän mukaisesti Roomassa asuvia kristittyjä: ”Olkoon jokainen sielu alamainen esivalloille.” (Roomalaisille 13:1.) Kymmenkunta vuotta myöhemmin, vähän ennen kuin Paavali vangittiin toistamiseen ja teloitettiin Roomassa, hän kirjoitti Titukselle: ”Muistuta jatkuvasti heitä [Kreetan kristittyjä] olemaan alamaisia ja olemaan tottelevaisia hallituksille ja valloille, jotka ovat hallitsijoina, olemaan valmiit kaikkeen hyvään työhön, etteivät puhu vahingoittavasti kenestäkään eivätkä ole riidanhaluisia vaan järkeviä ja osoittavat kaikkea lempeyttä kaikkia ihmisiä kohtaan.” (Titukselle 3:1, 2.)

Edistyvää ymmärrystä ”esivalloista”

12. a) Mikä oli Charles Taze Russellin mielestä kristityn oikea asenne hallitusvaltoihin? b) Millaisia erilaisia näkemyksiä voidelluilla kristityillä oli asevoimissa palvelemisesta ensimmäisen maailmansodan aikana?

¹² Jo vuonna 1886 Charles Taze Russell kirjoitti kirjassa Jumalan aikakausisuunnitelma: ”Jeesus ja apostolit – – eivät – – asettuneet millään tavalla maallisia hallituksia vastaan. – – He kehoittivat Seurakuntaa tottelemaan lakeja ja antamaan arvoa sen [esivallan] palvelijoille heidän virkansa tähden, – – maksamaan veronsa, eikä millään tavalla asettumaan lakeja vastaan (Room. 13:1–7), elleivät ne olleet ristiriidassa Jumalan lain kanssa. (Ap.T. 4:19; 5:29) Herra Jeesus, apostolit ja ensimmäiset kristityt tottelivat lakeja, vaikka he olivatkin erillään tämän maailman hallituksesta ottamatta siihen millään tavalla osaa.” Tässä kirjassa apostoli Paavalin mainitsemien ”korkeampien valtojen” eli ”esivaltojen” sanottiin aivan oikein olevan ihmisten hallitusvaltoja (Roomalaisille 13:1, Kuningas Jaakon käännös). Vuonna 1904 kirjassa Uusi luomus sanottiin, että tosi kristittyjen ”tulisi olla nykyajan lainkuuliaisimpia alamaisia, ei rauhanhäiritsijöitä, ei riidanhaluisia, ei vikojenetsijöitä”. Jotkut ymmärsivät tämän tarkoittavan täydellistä alamaisuutta olemassa oleville valloille, jopa siinä määrin, että he suostuivat palvelemaan asevoimissa ensimmäisessä maailmansodassa. Toisten mielestä se oli kuitenkin vastoin sitä, mitä Jeesus sanoi: ”Kaikki, jotka miekan ottavat, ne miekkaan tuhoutuvat.” (Matteus 26:52.) Täytyi ilmeisestikin ymmärtää selvemmin, mitä kristillinen alamaisuus esivalloille merkitsee.

13. Millainen muutos vuonna 1929 tapahtui siinä, mitä korkeampien valtojen ymmärrettiin olevan, ja mitä hyötyä tuosta muutoksesta oli?

¹³ Kun monien eri hallitusten lait alkoivat vuonna 1929 kieltää sellaisia asioita, joita Jumala käskee tekemään, tai vaatia sellaista, mitä Jumalan lait kieltävät, uskottiin, että korkeampien valtojen täytyy tarkoittaa Jehova Jumalaa ja Jeesusta Kristusta.b Tällä tavoin Jehovan palvelijat ajattelivat tuona kriittisenä aikana ennen toista maailmansotaa, sen aikana ja aina kylmän sodan aikakauteen saakka, jolloin vallitsi kauhun tasapaino ja oltiin valmiita sotaan. Näin jälkeenpäin täytyy sanoa, että tämä kanta, joka korotti Jehovan ja hänen Kristuksensa ylimmyyttä, auttoi Jumalan kansaa säilyttämään tinkimättömästi puolueettoman asenteen koko tuon vaikean ajan.

Suhteellinen alamaisuus

14. Miten Roomalaiskirjeen 13:1, 2:een ja siihen liittyviin raamatunkohtiin kohdistuva valo lisääntyi vuonna 1962?

¹⁴ Vuonna 1961 saatiin valmiiksi englanninkielinen Pyhän Raamatun Uuden maailman käännös. Sen valmistamiseksi oli täytynyt tutkia perusteellisesti Raamatun alkutekstiä. Roomalaiskirjeen 13. luvun lisäksi myös Tituksen kirjeen 3:1, 2:ssa ja 1. Pietarin kirjeen 2:13, 17:ssä esiintyvien sanojen tarkasta käännöksestä kävi ilmi, että ilmaus ”esivallat” ei tarkoita Korkeinta Auktoriteettia, Jehovaa, ja hänen Poikaansa, Jeesusta, vaan ihmisten hallitusvaltoja. Loppuvuodesta 1962 julkaistiin Vartiotornissa kirjoituksia, joissa selitettiin täsmällisesti Roomalaiskirjeen 13. lukua ja myös esitettiin C. T. Russellin aikaista käsitystä selvempi näkemys. Noissa kirjoituksissa osoitettiin, ettei kristillinen alamaisuus esivalloille voi olla ehdotonta. Sen täytyy olla suhteellista ja riippuvaista siitä, etteivät Jumalan palvelijat joudu ristiriitaan Jumalan lakien kanssa. Myöhemmin Vartiotornissa on julkaistu lisää kirjoituksia, joissa on tähdennetty tätä tärkeää asiaa.c

15, 16. a) Mihin tasapainoisempaan näkemykseen Roomalaiskirjeen 13. lukua koskeva uusi ymmärrys johti? b) Mitkä kysymykset jäävät odottamaan vastausta?

¹⁵ Tämä selitys, jonka avulla Roomalaiskirjeen 13. luku on voitu ymmärtää oikein, on auttanut Jehovan kansaa pitämään tasapainossa poliittisille valloille kuuluvan kunnioituksen ja tinkimättömän asenteen tärkeissä Raamatun periaatteissa (Psalmit 97:11; Jeremia 3:15). Sen ansiosta heillä on voinut olla oikea näkemys suhteestaan Jumalaan ja valtioon. Se on taannut sen, että maksaessaan takaisin keisarille, mikä on keisarin, he eivät jätä maksamatta takaisin Jumalalle, mikä on Jumalan.

¹⁶ Mutta mitä keisarille tarkkaan ottaen kuuluu? Mitä valtiolla on oikeus vaatia kristityltä? Näitä kysymyksiä tarkastellaan seuraavassa kirjoituksessa.

Maksa takaisin keisarille mikä on keisarin

”Antakaa kaikille heille kuuluva.” (ROOMALAISILLE 13:7)

1, 2. a) Miten kristittyjen tulisi Jeesuksen mukaan tasapainottaa velvollisuutensa Jumalaa ja keisaria kohtaan? b) Mistä Jehovan todistajat ovat ensisijaisesti kiinnostuneita?

JEESUKSEN mukaan on olemassa asioita, jotka olemme velkaa Jumalalle, ja asioita, jotka olemme velkaa keisarille eli valtiolle. Jeesus sanoi: ”Maksakaa takaisin keisarille, mikä on keisarin, mutta Jumalalle, mikä on Jumalan.” Näillä muutamilla sanoilla hän saattoi ymmälle vihollisensa ja esitti lyhyen tiivistelmän siitä tasapainoisesta näkemyksestä, joka meillä täytyy olla suhteestamme Jumalaan ja valtioon. Ei ole hämmästyttävää, että hänen kuulijansa ”alkoivat ihmetellä häntä”! (Markus 12:17.)

² Jehovan palvelijat ovat tietenkin ensisijaisesti kiinnostuneita siitä, että he maksavat takaisin Jumalalle, mikä on Jumalan (Psalmit 116:12–14). Tehdessään näin he eivät kuitenkaan unohda Jeesuksen sanoneen, että heidän täytyy antaa jotakin keisarille. Heidän Raamatun avulla valmennettu omatuntonsa saa heidät miettimään rukoillen, missä määrin he voivat maksaa takaisin sen, mitä keisari heiltä vaatii (Roomalaisille 13:7). Monet juristit ovat nykyään tunnustaneet, että hallitusvallalla on rajoituksensa ja että luonnonoikeus sitoo ihmisiä ja hallituksia kaikkialla.

3, 4. Mitä mielenkiintoisia kommentteja on esitetty luonnonoikeudesta, ilmoitetusta laista ja ihmisten laista?

³ Apostoli Paavali puhui tästä luonnonoikeudesta, kun hän kirjoitti maailman ihmisistä: ”Se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan, sillä Jumala teki sen heille ilmeiseksi. Sillä hänen näkymättömät ominaisuutensa ovat selvästi nähtävissä maailman luomisesta lähtien, koska ne havaitaan siitä, mikä on tehty, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensakin, joten he eivät ole puolustettavissa.” Jos nämä ei-uskovat tottelevat tuota luonnonoikeutta, se voi jopa saada heidän omantuntonsa toimimaan. Paavali sanoikin lisäksi: ”Aina kun kansakuntien ihmiset, joilla ei ole lakia, luonnostaan tekevät lakiin kuuluvaa, niin he, vaikka heillä ei ole lakia, ovat laki itselleen. Juuri he osoittavat, että lain sisällys on kirjoitettu heidän sydämeensä, kun heidän omatuntonsa todistaa heidän kanssaan.” (Roomalaisille 1:19, 20; 2:14, 15.)

⁴ Kuuluisa englantilainen juristi William Blackstone kirjoitti 1700-luvulla: ”Tämä luonnonoikeus, joka on samanikäinen kuin ihmiskunta ja itse Jumalan asettama, on luonnollisesti velvoitukseltaan kaikkien muiden yläpuolella. Se on sitova kaikkialla maapallolla, kaikissa maissa ja kaikkina aikoina. Millään ihmisten laeilla ei ole arvoa, jos ne ovat sen vastaisia.” Blackstone puhui vielä ”ilmoitetusta laista”, sellaisena kuin se löytyy Raamatusta, ja sanoi: ”Kaikki ihmisten lait rakentuvat näille kahdelle perustukselle, luonnonoikeudelle ja ilmoitetulle laille; minkään ihmisen lain ei toisin sanoen voida sallia olla ristiriidassa niiden kanssa.” Tämä on sopusoinnussa sen kanssa, mitä Jeesus sanoi Jumalasta ja keisarista Markuksen 12:17:ssä. Joillakin alueilla Jumala selvästikin rajoittaa sitä, mitä keisari voi vaatia kristityltä. Sanhedrin erehtyi juuri tällaiselle alueelle, kun se käski apostoleja lopettamaan Jeesuksesta saarnaamisen. Apostolit vastasivat siksi aivan oikein: ”Meidän täytyy totella Jumalaa hallitsijana ennemmin kuin ihmisiä.” (Apostolien teot 5:28, 29.)

Se ”mikä on Jumalan”

5, 6. a) Mitä kristittyjen tulee pitää entistä tarkemmin mielessään, kun otetaan huomioon vuonna 1914 tapahtunut Valtakunnan syntymä? b) Miten kristitty todistaa olevansa sananpalvelija?

⁵ Varsinkin vuodesta 1914 lähtien, jolloin Jehova Jumala, Kaikkivaltias, alkoi hallita kuninkaana Kristuksen messiaanisen valtakunnan välityksellä, kristittyjen on täytynyt huolehtia siitä, etteivät he anna keisarille sitä, mikä on Jumalan (Ilmestys 11:15, 17). Nykyään enemmän kuin koskaan aikaisemmin Jumalan laki vaatii kristityiltä, että ”he eivät ole osa maailmasta” (Johannes 17:16). Jumalalle, Elämänantajalleen, vihkiytyneinä heidän täytyy selvästi osoittaa, että he eivät kuulu enää itselleen (Psalmit 100:2, 3). Kuten Paavali kirjoitti, ”me kuulumme Jehovalle” (Roomalaisille 14:8). Kasteessa kristitty lisäksi asetetaan Jumalan sananpalvelijan virkaan, niin että hän voi Paavalin tavoin sanoa: ”Jumala – – onkin tehnyt meidät riittävän päteviksi olemaan – – palvelijoita.” (2. Korinttilaisille 3:5, 6.)

⁶ Apostoli Paavali kirjoitti myös: ”Pidän palvelustani kunniassa.” (Roomalaisille 11:13.) Meidänkin tulee varmasti tehdä samoin. Osallistummepa palvelukseen kokoaikaisesti tai osa-aikaisesti, pidämme mielessä, että Jehova itse on määrännyt meidät palvelukseemme. (2. Korinttilaisille 2:17.) Koska asemamme saatetaan kyseenalaistaa, jokaisen vihkiytyneen, kastetun kristityn täytyy olla valmis esittämään selviä ja vastaansanomattomia todisteita siitä, että hän on todella hyvän uutisen palvelija (1. Pietarin kirje 3:15). Myös hänen käytöksestään tulee näkyä, että hän on sananpalvelija. Jumalan palvelijana kristityn tulee puolustaa ja noudattaa puhdasta moraalia, vaalia perheykseyttä, olla rehellinen ja kunnioittaa lakia ja järjestystä. (Roomalaisille 12:17, 18; 1. Tessalonikalaisille 5:15.) Tärkeintä kristityn elämässä ovat hänen suhteensa Jumalaan ja hänen palveluksensa, johon Jumala on hänet määrännyt. Hän ei voi luopua niistä keisarin käskystä. Niiden täytyy selvästikin katsoa olevan sitä, ”mikä kuuluu Jumalalle”.

Se ”mikä kuuluu keisarille”

 7. Millainen maine Jehovan todistajilla on veronmaksajina?

⁷ Jehovan todistajat tietävät, että heidän kuuluu olla ’alamaisia esivalloille’ eli hallitusvalloille (Roomalaisille 13:1). Kun siis keisarin eli valtion lait vaativat jotakin, heidän Raamatun avulla valmennettu omatuntonsa sallii heidän täyttää nuo vaatimukset. Tosi kristityt kuuluvat muun muassa esimerkillisimpiin veronmaksajiin maan päällä. Saksalainen sanomalehti Münchner Merkur sanoi Jehovan todistajista: ”He ovat liittovaltion rehellisimpiä ja täsmällisimpiä veronmaksajia.” Italialaisessa sanomalehdessä La Stampa todettiin: ”He [Jehovan todistajat] ovat lainkuuliaisimpia kansalaisia, mitä kukaan voisi toivoa: he eivät välttele veroja eivätkä pyri kiertämään hankalia lakeja omaksi edukseen.” Jehovan palvelijat toimivat näin ’omantuntonsa vuoksi’ (Roomalaisille 13:5, 6).

 8. Rajoittuuko se, mikä meidän kuuluu antaa keisarille, verojen maksamiseen?

⁸ Rajoittuuko se, ”mikä on keisarin”, verojen maksamiseen? Ei rajoitu. Paavali luetteli muitakin asioita, muun muassa pelon ja kunnian. Saksalainen oppinut Heinrich Meyer kirjoitti Matteuksen evankeliumia selittävässä kirjassaan: ”[Sen mikä kuuluu keisarille] ei tule ymmärtää tarkoittavan ainoastaan kansalaisveroa, vaan kaikkea sitä, mihin keisarilla oli oikeus laillisen hallintonsa nojalla.” (Critical and Exegetical Hand-Book to the Gospel of Matthew, saksasta käänt. P. Christie.) Historioitsija E. W. Barnes totesi kristillisyyden historiaa käsittelevässä teoksessaan, että kristitty maksoi veroja, jos hänen kuului tehdä niin, ja ”suostui samoin kaikkiin muihin valtion velvollisuuksiin sillä ehdolla, että häntä ei vaadittu antamaan keisarille sitä, mikä kuului Jumalalle” (The Rise of Christianity).

9, 10. Mitä epäilyksiä kristityllä saattaa olla siitä, mitä keisarille kuuluu maksaa takaisin, mutta mitkä tosiseikat tulee pitää mielessä?

⁹ Millaisia asioita valtio saattaisi vaatia loukkaamatta sitä, mihin Jumalalla on oikeus? Jotkut ovat ajatelleet, että he voisivat lain mukaan antaa keisarille verorahaa, mutteivät mitään muuta. He eivät varmasti haluaisi antaa keisarille mitään, mikä saattaisi viedä heiltä aikaa, jonka voisi käyttää teokraattisiin toimiin. Vaikka onkin totta, että meidän tulee ’rakastaa Jehovaa, Jumalaamme, koko sydämestämme, sielustamme, mielestämme ja voimastamme’, Jehova odottaa meidän kuitenkin käyttävän aikaamme myös muuhun kuin pyhään palvelukseemme (Markus 12:30; Filippiläisille 3:3). Esimerkiksi naimisissa olevaa kristittyä neuvotaan omistamaan aikaa aviopuolisonsa miellyttämiseen. Noissa muissa toimissa ei ole mitään pahaa, mutta apostoli Paavali sanoo, että ne ovat ”maailman asioita”, eivät ”Herran asioita”. (1. Korinttilaisille 7:32–34; vrt. 1. Timoteukselle 5:8.)

¹⁰ Lisäksi Kristus valtuutti seuraajansa ’maksamaan takaisin’ veroja, ja toki siihenkin kuluu Jehovalle omistettua aikaa – mehän olemme vihkineet hänelle koko elämämme. Jos maan veroaste on keskimäärin 33 prosenttia (joissakin maissa se on vielä korkeampi), niin keskivertotyöntekijä maksaa valtion rahastoon joka vuosi neljän kuukauden ansionsa. Toisin sanoen hän on työelämänsä loppuun mennessä käyttänyt noin 15 vuotta ”keisarin” vaatimien verorahojen ansaitsemiseen. Ajatellaanpa myös koulunkäyntiä. Useimmissa maissa on jokin lakisääteinen vähimmäisvuosimäärä, joka vanhempien on pantava lapsensa käymään koulua. Se kuinka monta vuotta koulunkäynti kestää, vaihtelee eri maissa. Useimmiten tuo aika on huomattavan pitkä. Koulunkäynti on kyllä tavallisesti hyödyllistä, mutta juuri keisari päättää, mikä osa lapsen elämästä siihen täytyy käyttää, ja kristityt vanhemmat mukautuvat keisarin päätökseen.

Pakollinen asepalvelus

11, 12. a) Mitä keisari vaatii monissa maissa? b) Miten varhaiskristityt suhtautuivat asepalvelukseen?

¹¹ Joissakin maissa keisari voi vaatia pakollista asepalvelusta. Tämä järjestely on ollut voimassa 1900-luvulla useimmissa maissa sodan aikana ja joissakin maissa myös rauhan aikana. Ranskassa tätä velvollisuutta sanottiin monta vuotta veriveroksi, millä tarkoitettiin sitä, että jokaisen nuorenmiehen täytyi olla halukas panemaan henkensä alttiiksi valtion puolesta. Salliiko Jehovalle vihkiytyneiden omatunto tämän? Miten ensimmäisen vuosisadan kristityt suhtautuivat tähän asiaan?

¹² Vaikka ensimmäiset kristityt pyrkivätkin olemaan hyviä kansalaisia, heidän uskonsa esti heitä riistämästä toisen ihmisen elämää tai uhraamasta omaa elämäänsä valtion hyväksi. Eräässä tietosanakirjassa sanotaan: ”Varhaiset kirkkoisät, Tertullianus ja Origenes mukaan lukien, vahvistivat, että kristittyjä oli kielletty riistämästä ihmishenkeä; se oli periaate, joka esti heitä kuulumasta Rooman armeijaan.” (The Encyclopedia of Religion.) Professori C. J. Cadoux kirjoittaa kirkon alkuaikoja käsittelevässä kirjassaan: ”Ainakaan Marcus Aureliuksen hallituskauteen mennessä [161–180] ei kukaan kristitty ryhtynyt sotilaaksi kasteensa jälkeen.” (The Early Church and the World.)

13. Miksi useimmat kristikuntaan kuuluvat eivät suhtaudu asepalvelukseen samoin kuin varhaiskristityt?

¹³ Miksi kristikunnan kirkkojen jäsenet eivät suhtaudu asioihin tällä tavoin nykyään? Sen radikaalin muutoksen vuoksi, joka tapahtui 300-luvulla. Eräässä katolisessa historiateoksessa selitetään: ”Monilla kristityillä – – pakanakeisareiden alaisuudessa oli uskonnollisia epäilyksiä asepalvelusta vastaan, ja he suorastaan kieltäytyivät suorittamasta asepalvelusta, tai muutoin he karkasivat. Tarkastellessaan Konstantinuksen ehdottamia muutoksia synodi [joka pidettiin Arlesissa Ranskassa v. 314] toi julki, että kristityn velvollisuutena on palvella sodassa – – koska kirkko on rauhassa (in pace) kristityille ystävällisen ruhtinaan alaisuudessa.” (A History of the Christian Councils.) Tästä Jeesuksen opetusten hylkäämisestä on ollut seurauksena se, että noista ajoista aina näihin päiviin saakka kristikunnan papisto on kannustanut laumoihinsa kuuluvia palvelemaan kansojen armeijoissa, vaikka jotkut yksilöt ovatkin kieltäytyneet siitä omantunnonsyistä.

14, 15. a) Millä perusteella kristityt vapautetaan joissakin maissa asepalveluksen suorittamisesta? b) Mitkä Raamatun periaatteet auttavat kristittyä tekemään oikean ratkaisun asepalvelusta koskevassa kysymyksessä, kun siitä ei ole mahdollista saada vapautusta?

¹⁴ Onko nykyajan kristittyjen velvollisuus seurata enemmistöä tässä asiassa? Ei ole. Jos vihkiytynyt, kastettu kristitty asuu maassa, jossa uskontokuntien sananpalvelijoille suodaan vapautus asepalveluksen suorittamisesta, hän voi käyttää hyväkseen tätä järjestelyä, sillä hänhän on sananpalvelija (2. Timoteukselle 4:5). Joissakin maissa, muun muassa Yhdysvalloissa ja Australiassa, tämä vapautus suodaan myös sota-aikana. Ja rauhan aikana monissa maissa, joissa on voimassa pakollinen asepalvelus, Jehovan todistajille sananpalvelijoina suodaan vapautus. Näin he voivat jatkaa ihmisten auttamista julkisella palveluksellaan.

¹⁵ Mutta entä jos kristitty asuu maassa, jossa uskontokuntien sananpalvelijoille ei ole myönnetty vapautusta? Hänen täytyy silloin tehdä oma ratkaisunsa Raamatun avulla valmennetun omantuntonsa mukaan (Galatalaisille 6:5). Hän ottaa huomioon keisarilla olevan vallan, mutta myös punnitsee huolellisesti, mitä hän on velkaa Jehovalle (Psalmit 36:9; 116:12–14; Apostolien teot 17:28). Kristitty muistaa, että tosi kristityn tuntomerkki on rakkaus hänen uskovia tovereitaan kohtaan, jopa niitä kohtaan, jotka asuvat muissa maissa tai kuuluvat toiseen heimoon (Johannes 13:34, 35; 1. Pietarin kirje 2:17). Hän ei myöskään unohda niitä Raamatun periaatteita, jotka ovat esimerkiksi Jesajan 2:2–4:ssä, Matteuksen 26:52:ssa, Roomalaiskirjeen 12:18:ssa, 14:19:ssä, 2. Korinttilaiskirjeen 10:4:ssä ja Heprealaiskirjeen 12:14:ssä.

Siviililuonteinen palvelus

16. Mitä ei-sotilaallista palvelusta keisari vaatii joissakin maissa niiltä, jotka eivät suostu menemään asepalvelukseen?

¹⁶ Joissakin maissa valtio ei suo vapautusta uskontokuntien sananpalvelijoille mutta tunnustaa kuitenkin, että jotkut yksilöt saattavat kieltäytyä asepalveluksesta. Monissa tällaisissa maissa on järjestetty niin, ettei tällaisia omantunnontarkkoja yksilöitä pakoteta asepalvelukseen. Joissakin maissa jotakin vaadittua siviililuonteista palvelusta, kuten hyödyllistä työtä yhdyskunnassa, pidetään ei-sotilaallisena kansallisena palveluksena. Voisiko vihkiytynyt kristitty suorittaa sellaista palvelusta? Vihkiytyneen, kastetun kristityn olisi jälleen itse tehtävä ratkaisunsa Raamatun valmentaman omantuntonsa perusteella.

17. Kerrotaanko Raamatussa mitään ennakkotapausta ei-sotilaallisesta siviililuonteisesta palveluksesta?

¹⁷ Pakollinen palvelus näyttää olleen käytössä Raamatun aikoina. Eräässä historiakirjassa sanotaan: ”Sen lisäksi että Juudean asukkailta perittiin veroja ja muita maksuja, heillä oli myös päivätyövelvollisuus [valtiovallan vaatima palkaton työ]. Se oli idässä ikivanha vakiintunut tapa, jota hellenistiset ja roomalaiset vallanpitäjät edelleen noudattivat. – – Uudessa testamentissakin kerrotaan esimerkkejä Juudeassa käytössä olleesta päivätyövelvollisuudesta, mikä osoittaa, kuinka laajalle levinnyt se oli. Tämän tavan mukaisesti sotilaat pakottivat kyreneläisen Simonin kantamaan Jeesuksen ristiä [kidutuspaalua] (Matteus 5:41; 27:32; Markus 15:21; Luukas 23:26).”

18. Millaisiin ei-sotilaallisiin ja ei-uskonnollisiin yhdyskunnan palvelemisen muotoihin Jehovan todistajat usein osallistuvat?

¹⁸ Nykyäänkin valtio tai paikalliset viranomaiset vaativat joissakin maissa kansalaisia osallistumaan erilaisiin yhdyskunnan palvelemisen muotoihin. Toisinaan on kyse jostakin nimenomaisesta työstä, esimerkiksi kaivojen kaivamisesta tai teiden rakentamisesta; joskus taas työ on säännöllistä, kuten viikoittaista teiden kunnostamista ja koulujen tai sairaaloiden siivoamista. Kun tällainen siviililuonteinen palvelus koituu yhdyskunnan hyväksi, ei liity väärään uskontoon eikä ole millään muullakaan tavalla vastoin Jehovan todistajien omaatuntoa, he ovat usein suostuneet tekemään sitä (1. Pietarin kirje 2:13–15). Näin on voitu tavallisesti antaa erinomaista todistusta ja on toisinaan vaiennettu ne, jotka väärin perustein syyttävät todistajia valtionvastaisiksi (vrt. Matteus 10:18).

19. Jos keisari pyytää kristittyä suorittamaan tietyn ajan ei-sotilaallista kansallista palvelusta, miten kristityn tulisi lähestyä asiaa?

¹⁹ Mutta entä jos valtio vaatii kristittyä suorittamaan tietyn ajan siviilipalvelusta, joka kuuluu osana siviilihallinnon alaiseen kansalliseen palvelukseen? Kristittyjen täytyy jälleen itse tehdä valistuneeseen omaantuntoonsa perustuva ratkaisu. ”Me kaikki tulemme seisomaan Jumalan tuomarinistuimen edessä.” (Roomalaisille 14:10.) Kristittyjen, jotka joutuvat vastakkain tämän keisarin vaatimuksen kanssa, tulee rukoillen tutkia asiaa ja mietiskellä sitä.a Saattaa olla myös viisasta keskustella siitä seurakunnan kypsien kristittyjen kanssa. Sen jälkeen täytyy tehdä henkilökohtainen ratkaisu. (Sananlaskut 2:1–5; Filippiläisille 4:5.)

20. Mitkä kysymykset ja Raamatun periaatteet auttavat kristittyä, kun hän pohtii ei-sotilaalliseen kansalliseen siviilipalvelukseen liittyvää asiaa?

²⁰ Syventyessään tutkimaan tätä kysymystä kristityt harkitsisivat lukuisia Raamatun periaatteita. Paavali sanoi, että meidän täytyy olla ”tottelevaisia hallituksille ja valloille, jotka ovat hallitsijoina, – – valmiit kaikkeen hyvään työhön, – – järkeviä” ja osoittaa ”kaikkea lempeyttä kaikkia ihmisiä kohtaan” (Titukselle 3:1, 2). Kristittyjen olisi samanaikaisesti hyvä tarkastella, millaista siviilityötä heille tarjotaan. Voivatko he säilyttää kristillisen puolueettomuutensa, jos he ottavat sen vastaan? (Miika 4:3, 5; Johannes 17:16.) Sekaantuisivatko he sen myötä johonkin väärään uskontoon? (Ilmestys 18:4, 20, 21.) Estäisikö se heitä täyttämästä kristillisiä velvollisuuksiaan, tai rajoittaisiko se kohtuuttomasti niiden täyttämistä? (Matteus 24:14; Heprealaisille 10:24, 25.) Voisivatko he toisaalta jatkaa hengellistä edistymistä ja ehkä jopa toimia kokoaikaisessa sananpalveluksessa tuon vaaditun palveluksen aikana? (Heprealaisille 6:11, 12.)

21. Miten seurakunnan tulee suhtautua veljeen, joka harkitsee ei-sotilaallista kansallista siviilipalvelusta koskevaa asiaa, onpa hänen ratkaisunsa mikä tahansa?

²¹ Entä jos kristityn rehelliset vastaukset noihin kysymyksiin johtaisivat hänet siihen tulokseen, että kansallinen siviilipalvelus on ”hyvää työtä”, jota hän voi tehdä totellakseen vallanpitäjiä? Se on hänen ratkaisunsa Jehovan edessä. Nimitettyjen vanhinten ja muiden tulee kunnioittaa täysin tuon veljen omaatuntoa ja kohdella häntä edelleen hyvämaineisena kristittynä. Jos jostakusta kristitystä kuitenkin tuntuu, ettei hän voi suorittaa tätä siviilipalvelusta, myös hänen kantaansa tulee kunnioittaa. Hänkin on edelleen hyvämaineinen, ja häntä tulee tukea rakkaudellisesti. (1. Korinttilaisille 10:29; 2. Korinttilaisille 1:24; 1. Pietarin kirje 3:16.)

22. Mitä teemme edelleen, kohtaammepa millaisen tilanteen tahansa?

²² Kristittyinä me emme lakkaa antamasta ”sille, joka vaatii kunniaa, sellaista kunniaa” (Roomalaisille 13:7). Me kunnioitamme hyvää järjestystä ja yritämme olla rauhaa rakastavia, lainkuuliaisia kansalaisia (Psalmit 34:14). Voimme jopa rukoilla ”kuninkaiden ja kaikkien niiden puolesta, jotka ovat korkeassa asemassa”, kun näitä vaaditaan tekemään kristilliseen elämäämme ja työhömme vaikuttavia ratkaisuja. Toivomme, että kun maksamme takaisin keisarille, mikä keisarille kuuluu, ”saisimme edelleenkin viettää rauhallista ja hiljaista elämää täydessä jumalisessa antaumuksessa ja vakavuudessa”. (1. Timoteukselle 2:1, 2.) Ennen kaikkea me jatkamme Valtakunnan hyvän uutisen saarnaamista ihmiskunnan ainoana toivona, ja maksamme siten tunnontarkasti takaisin Jumalalle, mikä kuuluu Jumalalle.