PESAH

(hepr. peʹsaḥ ’ohimeno’; kreik. paʹskha).

Uuden maailman käännöksessä käytetty sana ”pesah” vastaa tarkoin Raamatussa tuolle juhlalle annettua merkitystä, toisin kuin muissa suomalaisissa raamatunkäännöksissä käytetty sana ”pääsiäinen”, joka tarkoitti ”alk. [katolisesta] paastosta pääsemisen juhlaa” (Hakulinen, Suomen kielen rakenne ja kehitys, 1979, s. 205; Vilkuna, Vuotuinen ajantieto, 1995, s. 80). Pesahin vietto pantiin alulle Egyptistä lähtöä edeltävänä iltana. Ensimmäistä pesahia vietettiin täydenkuun aikoihin 14. abibkuuta (jota myöhemmin sanottiin nisankuuksi) vuonna 1513 eaa. Sen jälkeen sitä tuli viettää joka vuosi. (2Mo 12:17–20, 24–27.) Abib (nisan) osuu meidän (gregoriaanisessa) kalenterissamme maalis-huhtikuulle. Pesahin viettoa seurasi seitsenpäiväinen happamattomien leipien juhla 15.–21. nisankuuta. Pesah muistuttaa siitä, että israelilaiset vapautettiin Egyptistä ja että heidän esikoistensa ’ohi mentiin’, kun Jehova surmasi Egyptin esikoiset. Silloin oli ohrankorjuun alku. (2Mo 12:14, 24–47; 3Mo 23:10.)

Pesah oli tietyn tapahtuman muistojuhla, ja siksi Raamatussa käskettiin: ”Ja on tapahduttava, että kun poikanne sanovat teille: ’Mitä tämä palvontameno teille merkitsee?’, niin teidän on sanottava: ’Se on pesahin teurasuhri Jehovalle, joka meni Israelin poikien talojen ohi Egyptissä, kun hän vitsasi egyptiläisiä mutta säästi meidän talomme.’” (2Mo 12:26, 27.)

Juutalaisten päivä alkoi auringonlaskusta ja päättyi seuraavan päivän auringonlaskuun, joten 14. nisankuuta alkoi auringonlaskun jälkeen. Pesahia vietettiin siis nisankuun 13. päivän jälkeisenä iltana. Koska Raamatussa osoitetaan selvästi, että Kristus on pesah-uhri (1Ko 5:7) ja että hän nautti pesah-aterian kuolemaansa edeltäneenä iltana, niin hän kuoli 14. nisankuuta, ei 15. nisankuuta, täyttääkseen täsmällisesti Laissa esitetyn varjon eli esikuvan ajankohdan (Hpr 10:1).

Pesahin viettoa koskevia lakeja. Jokaisen huonekunnan oli valittava vuoden vanha, virheetön uroslammas tai -vuohi. Se vietiin sisälle taloon 10. abibkuuta ja sitä säilytettiin siellä 14. päivään saakka, jolloin se teurastettiin ja sen verta roiskittiin iisoppikimpulla sen asunnon ovenpieliin ja ovenpäälliseen (ei kynnykselle, missä veren päälle olisi astuttu), jossa heidän oli määrä syödä se.

Karitsa (tai vuohi) teurastettiin, nyljettiin, sen sisälmykset puhdistettiin ja pantiin takaisin, ja se paahdettiin kokonaisena kypsäksi murtamatta sen luita (2Ai 35:11; 4Mo 9:12). Jos huonekunta oli niin pieni, ettei se pystynyt yksin syömään koko eläintä, tämä oli jaettava naapurihuonekunnan kanssa ja syötävä samana iltana. Jos jotakin jäi jäljelle, se oli poltettava ennen aamua (2Mo 12:10; 34:25). Se syötiin happamattomien leipien, ”ahdistuksen leivän”, ja katkerien yrttien kera, sillä heidän elämänsä orjuudessa oli ollut katkeraa. (2Mo 1:14; 12:1–11, 29, 34; 5Mo 16:3.)

Mitä tarkoitetaan ilmauksella ”kahden illan välillä”?

Israelilaisten päivä laskettiin auringonlaskusta auringonlaskuun. Pesah-päivä alkoi siis auringon laskettua 13. päivänä abibkuuta (nisania). Eläin oli teurastettava ”kahden illan välillä”. (2Mo 12:6.) Tämän ajankohdan täsmällisestä merkityksestä on erilaisia käsityksiä. Jotkut tutkijat ja karaiittijuutalaiset sekä samarialaiset ovat sitä mieltä, että tässä tarkoitetaan aikaa auringonlaskusta pimeän tuloon. Fariseukset ja rabbinistit taas katsoivat, että ensimmäinen ilta oli silloin, kun aurinko alkoi laskea, ja toinen ilta silloin, kun se todella laski. Tämän jälkimmäisen näkemyksen vuoksi rabbit ovat sitä mieltä, että karitsa teurastettiin 14. päivän lopulla, ei sen alussa, ja että pesah-ateria syötiin todellisuudessa 15. nisankuuta.

Professorit Keil ja Delitzsch sanovat tästä: ”Juutalaiset ovat jo vanhastaan olleet eri mieltä siitä, mitä nimenomaista aikaa tarkoitetaan. Aben Ezra katsoo karaiittien ja samarialaisten tavoin ensimmäisen illan olevan se aika, jolloin aurinko painuu horisontin taakse, ja toisen se aika, jolloin on täysin pimeää, joten ’kahden illan välillä’ olisi klo 18–19.20. – – Rabbiinien käsityksen mukaan ensimmäinen ilta tarkoitti aikaa, jolloin aurinko alkoi laskea, nimittäin klo 15–17, ja toinen ilta auringonlaskun aikaa, joten ’kahden illan välillä’ tarkoitti klo 15:n ja 18:n välistä aikaa. Nykyiset selittäjät ovat perustellusti päätyneet siihen, että Aben Ezran käsitys sekä karaiittien ja samarialaisten käytäntö on oikea.” (Commentary on the Old Testament, 1973, I osa, The Second Book of Moses, s. 12.) (Ks. PÄIVÄ.)

Edellä esitettyjen selitysten ja varsinkin 2. Mooseksen kirjan 12:17, 18:n, 3. Mooseksen kirjan 23:5–7:n ja 5. Mooseksen kirjan 16:6, 7:n perusteella lähes kaikki todisteet viittaavat siihen, että ilmaus ”kahden illan välillä” tarkoittaa auringonlaskun ja pimeän tulon välistä aikaa. Tämä merkitsee sitä, että pesah-ateria syötiin paljon auringonlaskun jälkeen 14. nisankuuta, sillä eläimen teurastamiseen, nylkemiseen ja kunnolla paahtamiseen meni melkoisesti aikaa. 5. Mooseksen kirjan 16:6:ssa käsketään: ”Sinun tulee uhrata pesah-uhri illalla heti kun aurinko laskee.” Jeesus ja hänen apostolinsa nauttivat pesah-aterian ”illan tultua” (Mr 14:17; Mt 26:20). Juudas lähti ulos heti pesahin vieton jälkeen, ”ja oli yö” (Joh 13:30). Kun Jeesus vietti pesahia 12 apostolinsa kanssa, he varmasti myös keskustelivat paljon; jonkin verran aikaa kului myös siihen, että Jeesus pesi apostoliensa jalat (Joh 13:2–5). Herran illallisen asettaminen tapahtui siis varmasti melko myöhään illalla. (Ks. HERRAN ILLALLINEN.)

Kun pesahia vietettiin Egyptissä, karitsan (tai vuohen) teurastaminen kussakin kodissa oli perheenpään tehtävä, ja kaikkien oli pysyttävä sisällä talossa, jottei enkeli olisi surmannut heitä. Osallistujat söivät seisaaltaan lanteet vyötettyinä, sauva kädessä ja sandaalit jalassa ollakseen valmiita pitkälle matkalle karussa maastossa (sen sijaan arkiaskareissaan he kulkivat usein avojaloin). Keskiyön aikaan kaikki egyptiläisten esikoiset surmattiin, mutta enkeli meni niiden talojen ohi, joihin oli pirskotettu verta. (2Mo 12:11, 23.) Tämä onnettomuus kohtasi jokaista egyptiläistä huonekuntaa, jossa oli miespuolinen esikoinen, itse faraon huonekunnan esikoisesta vangin esikoiseen saakka. Huonekunnan päämiestä ei surmattu, vaikka hän saattoikin olla esikoinen, vaan jokainen päämiehen alaisuudessa oleva huonekunnan miespuolinen esikoinen samoin kuin eläinten urospuoliset esikoiset. (2Mo 12:29, 30.) (Ks. ESIKOINEN.)

Kaikki Egyptin kymmenen vitsausta osoittautuivat tuomioksi Egyptin jumalille, varsinkin kymmenes vitsaus, jossa esikoiset kuolivat (2Mo 12:12). Pässi (uroslammas) oli pyhä Amon-Ra-jumalalle, joten pesah-karitsan veren roiskiminen ovenpieliin oli egyptiläisten näkökannalta rienausta. Sonni oli niin ikään pyhä, ja sonnien esikoisten hävittäminen oli isku Osiris-jumalalle. Faraota itseään kunnioitettiin Ra-jumalan poikana, joten faraon oman esikoisen kuolema osoitti sekä Ran että faraon voimattomuuden.

Erämaassa ja Luvatussa maassa. Vain yksi pesahin vietto mainitaan erämaavaelluksen aikana (4Mo 9:1–14). Pesahin vietto oli erämaassa todennäköisesti rajallista kahdesta syystä: 1) Jehovan alkuperäisen ohjeen mukaan sitä tuli viettää sen jälkeen, kun israelilaiset olivat saapuneet Luvattuun maahan (2Mo 12:25; 13:5). 2) Erämaassa syntyneitä ei ollut ympärileikattu (Jos 5:5), mutta kaikkien pesahin viettoon osallistuvien miespuolisten tuli olla ympärileikattuja (2Mo 12:45–49).

Kertomus vietetyistä pesaheista. Raamatun heprealaisissa kirjoituksissa kerrotaan seuraavista pesaheista: 1) pesah Egyptissä (2Mo 12); 2) Siinain erämaassa, 14. nisankuuta 1512 eaa. (4Mo 9); 3) kun israelilaiset olivat saapuneet Luvattuun maahan ja kaikki miespuoliset oli ympärileikattu Gilgalissa 1473 eaa. (Jos 5); 4) aikana, jolloin Hiskia ennallisti tosi palvonnan (2Ai 30); 5) Josian pesah (2Ai 35); 6) pesah, jonka israelilaiset viettivät palattuaan Babylonin pakkosiirtolaisuudesta (Esr 6). (Lisäksi mainitaan 2Ai 35:18:ssa Samuelin ja kuninkaiden päivinä vietetyt pesahit.) Kun israelilaiset olivat asettuneet asumaan maahan, pesahia vietettiin ”siinä paikassa, jonka Jehova valitsee antaakseen nimensä asua siinä”, sen sijaan että sitä olisi vietetty jokaisessa kodissa tai eri kaupungeissa. Tuoksi paikaksi valittiin aikanaan Jerusalem. (5Mo 16:1–8.)

Lisäyksiä. Sen jälkeen kun israelilaiset olivat asettuneet Luvattuun maahan, tehtiin pesahin viettoon joitakin muutoksia ja lisäyksiä. He eivät enää nauttineet ateriaa seisten eivätkä valmiina matkaa varten, sillä he olivat jo maassa, jonka Jumala oli heille antanut. Ensimmäisellä vuosisadalla juhlan viettäjät tavallisesti lepäsivät vasemmalla kyljellään pää vasempaan käteen nojaten, kun he aterioivat. Tämä selittää sen, että yksi Jeesuksen opetuslapsista saattoi olla ”Jeesuksen poven edessä – – pitkällään” (Joh 13:23). Egyptissä ei pesahia vietettäessä käytetty viiniä, eikä Jehova ollut antanut mitään käskyä käyttää sitä juhlan yhteydessä. Tämä tuli tavaksi myöhemmin. Jeesus ei tuominnut viinin käyttöä aterialla vaan nautti sitä apostoliensa kanssa ja tarjosi jälkeenpäin opetuslastensa juotavaksi maljan asettaessaan Herran illallisen, muistonvieton (Lu 22:15–18, 20).

Perinteisten juutalaisten tietolähteiden mukaan käytettiin punaviiniä ja neljä viinimaljaa pantiin kiertämään, vaikka tarjoilu ei rajoittunutkaan neljään maljaan. Aterian aikana laulettiin psalmit 113–118, psalmi 118 aterian päätteeksi. Jeesus ja hänen apostolinsa lauloivat todennäköisesti jonkin näistä psalmeista Herran illallisen lopuksi (Mt 26:30).

Pesahin aikaan liittyneitä tapoja. Jerusalemissa tehtiin juhlan lähestyessä paljon valmisteluja, koska Laki vaati jokaista miespuolista israelilaista ja ympärileikattua muukalaisasukasta viettämään pesahia (4Mo 9:9–14). Tämä merkitsi sitä, että suuret joukot lähtivät matkalle kaupunkiin jo muutamia päiviä aikaisemmin. He tulivat perille ennen pesahia ennättääkseen puhdistautua palvontamenojen mukaan. (Joh 11:55.) Kerrotaan, että noin kuukautta aikaisemmin lähetettiin miehiä kunnostamaan siltoja ja teitä matkalaisia varten. Kuolleeseen koskeminen teki ihmisen epäpuhtaaksi, joten matkaajien suojelemiseksi ryhdyttiin erityisiin varotoimiin. Koska avoimella kedolla kuolleet ihmiset oli tapana haudata sinne, nämä haudat tehtiin selvästi havaittaviksi kalkitsemalla ne valkoisiksi kuukautta ennen pesahia. (A. Edersheim, The Temple, 1874, s. 184, 185.) Tämä selittää sen, miksi Jeesus sanoi kirjanoppineiden ja fariseusten muistuttavan ”valkoisiksi kalkittuja hautoja” (Mt 23:27).

Niille, jotka tulivat Jerusalemiin viettämään pesahia, järjestettiin majoitus yksityiskoteihin. Itämaisissa kodeissa voitiin nukkua kaikissa huoneissa, ja samaan huoneeseen voitiin sijoittaa useita henkilöitä. Talon tasakattoa voitiin myös käyttää. Tämän lisäksi paljon juhlakansaa majoittui kaupungin muurien ulkopuolelle, varsinkin Betfageen ja Betaniaan, kahteen Öljyvuoren rinteellä sijainneeseen kylään (Mr 11:1; 14:3).

Ajanmääritykseen liittyviä kysymyksiä. Saastumista koskeva ongelma oli syynä seuraavaan lausuntoon: ”He itse eivät menneet käskynhaltijan palatsiin, jotta eivät saastuisi vaan voisivat syödä pesah-aterian.” (Joh 18:28.) Noiden juutalaisten mielestä oli saastuttavaa mennä jonkun pakanan asuntoon (Ap 10:28). Tämä sanottiin kuitenkin, kun ”oli vielä varhaista”, siis sen jälkeen kun pesah-ateria oli jo syöty. On syytä muistaa, että siihen aikaan koko sitä ajanjaksoa, johon kuului pesah-päivä ja sitä seurannut happamattomien leipien juhla, sanottiin toisinaan ”pesahiksi”. Alfred Edersheim esittää tämän perusteella seuraavan selityksen: Vapaaehtoinen rauhanuhri uhrattiin pesahina ja toinen, joka oli pakollinen, seuraavana päivänä eli 15. nisankuuta, happamattomien leipien juhlan ensimmäisenä päivänä. Juutalaiset pelkäsivät, etteivät he voisi syödä tätä toista uhria, jos he saastuisivat Pilatuksen tuomiosalissa. (The Temple, 1874, s. 186, 187.)

”Ensimmäisenä happamattomien leipien päivänä”.  Eräs kysymys herää vielä sen johdosta, mitä sanotaan Matteuksen 26:17:ssä: ”Ensimmäisenä happamattomien leipien päivänä opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja sanoivat: ’Mihin tahdot meidän valmistavan sinulle pesah-aterian syötäväksi?’”

Ilmaus ’ensimmäisenä päivänä’ voitaisiin kääntää myös ”päivää ennen”. Sen kreikkalaisen sanan käytöstä, joka tässä on käännetty sanalla ”ensimmäinen”, sanotaan Uuden maailman käännöksen englanninkielisen viitelaitoksen alaviitteessä Matteuksen 26:17:ään: ”Tai: ’päivää ennen’. Kreikkalaisen sanan – – (prōʹtos) kääntäminen tällä tavoin, silloin kun sitä seuraava sana on genetiivimuodossa, on yhtäpitävä Joh 1:15, 30:ssä käytetyn samanlaisen lauserakenteen käännöksen ja merkityksen kanssa. Siinä sanotaan: ’Hän oli olemassa ennen [prōʹtos] minua.’” Liddellin ja Scottin Greek-English Lexiconin (tark. H. Jones, Oxford 1968, s. 1535) mukaan ”sanaa – – [prōʹtos] käytetään toisinaan silloin, kun odottaisi sanaa – – [proʹte·ros ’ennen, aikaisemmin’]”. Siihen aikaan pesah-päivää oli alettu pitää yleisesti happamattomien leipien juhlan ensimmäisenä päivänä. Näin ollen sekä alkuperäisen kreikkalaisen ilmauksen että juutalaisten perinteen perusteella on mahdollista, että kysymys esitettiin Jeesukselle pesahia edeltäneenä päivänä.

”Valmistuspäivä”. Kuvaillessaan Pilatuksen edessä tapahtuneen Jeesuksen oikeudenkäynnin loppuvaiheita apostoli Johannes sanoo Johanneksen 19:14:ssä: ”Silloin oli pesahin valmistuspäivä; oli noin kuudes tunti [klo 11–12].” Tämä tapahtui luonnollisesti pesah-aterian jälkeen, joka oli syöty edellisenä iltana. Samanlaisia ilmauksia on käytetty jakeissa 31 ja 42. Niissä kreikkalainen sana pa·ra·skeu·ēʹ on käännetty ”valmistuspäiväksi”. Tämä sana ei näytä tarkoittavan päivää, joka edelsi nisankuun 14. päivää, vaan päivää, joka edelsi viikoittaista sapattia, joka tässä tapauksessa oli ”suuri”, koska se ei ollut sapatti vain siksi, että se oli 15. nisankuuta, happamattomien leipien juhlan ensimmäinen päivä, vaan se oli myös viikkosapatti. Asia on helppo ymmärtää, koska – kuten jo aikaisemmin mainittiin – koko juhlasta käytettiin toisinaan nimitystä ”pesah”. (Joh 19:31.) (Ks. VALMISTUSPÄIVÄ.)

Profeetallinen merkitys. Kannustaessaan kristittyjä viettämään puhdasta elämää apostoli Paavali osoittaa, että pesahilla on myös kuvaannollinen merkitys. Hän sanoo: ”Sillä onhan Kristus, meidän pesah-uhrimme, uhrattu.” (1Ko 5:7.) Hän vertaa tässä Kristusta Jeesusta pesah-karitsaan. Johannes Kastaja viittasi Jeesukseen sanoessaan: ”Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!” (Joh 1:29.) Johanneksella on voinut olla mielessään pesah-karitsa, tai hän on voinut ajatella sitä uroslammasta, jonka Abraham uhrasi oman poikansa Iisakin sijasta, tai sitä uroskaritsaa, joka uhrattiin Jumalan alttarilla Jerusalemissa aamuin illoin (1Mo 22:13; 2Mo 29:38–42).

Jotkin pesahin viettoon liittyneet piirteet täyttyivät Jeesuksessa. Eräs täyttymys oli se, että Egyptissä taloihin pirskotettu veri pelasti esikoiset surmanenkelin tuottamalta tuholta. Paavali sanoo voideltujen kristittyjen olevan esikoisten seurakunta (Hpr 12:23) ja Kristuksen vapauttavan heidät verensä kautta (1Te 1:10; Ef 1:7). Pesah-karitsan luita ei saanut murtaa. Oli ennustettu, ettei yhtään Jeesuksen luuta murrettaisi, ja se täyttyi hänen kuollessaan (Ps 34:20; Joh 19:36). Pesah, jota juutalaiset viettivät vuosisatojen ajan, oli siis yksi Lain esittämistä tulevien asioiden varjoista ja viittasi Jeesukseen Kristukseen, ”Jumalan Karitsaan” (Hpr 10:1; Joh 1:29).