RAVINTO, RUOKA

”Ravinnoksi” tai ”ruoaksi” käännetyillä heprealaisilla ja kreikkalaisilla sanoilla on useita kirjaimellisia merkityksiä: ne voivat tarkoittaa esimerkiksi ’jotakin syötävää’, ’leipää’ tai ’lihaa’.

Luotuaan Aadamin ja Eevan Jumala sanoi: ”Katso, minä olen antanut teille kaikki siementä tekevät kasvit, joita on koko maan pinnalla, ja kaikki puut, joissa on siementä tekevä puun hedelmä. Olkoot ne teille ravinnoksi.” Lisäksi hän sanoi antaneensa ”kaikki vihreät kasvit ravinnoksi” koko eläinkunnalle. Hän sanoi vielä Aadamille: ”Jokaisesta puutarhan puusta saat syödä kylliksesi” mutta kielsi syömästä yhdestä puusta, hyvän ja pahan tiedon puusta. (1Mo 1:29, 30; 2:16, 17.)

Mikään ei Raamatussa viittaa siihen, että ihminen olisi syönyt lihaa tuon ajan ja vedenpaisumuksen välisenä aikana. Puhtaiden ja epäpuhtaiden eläinten välillä tehtiin tosin ero, mutta se liittyi ilmeisesti uhrieläimiin (1Mo 7:2).

Kun Nooan käskettiin viedä eläimet arkkiin, Jehova sanoi hänelle: ”Ota sinä itsellesi kaikenlaista ravintoa syötäväksi, ja sinun on kerättävä sitä itsellesi, ja sen on oltava ravintona sinulle ja niille”, millä jälleen nähtävästi tarkoitettiin sitä ravintoa, jota ihmiset ja arkkiin viedyt eläimet saivat kasvikunnasta (1Mo 6:21). Vedenpaisumuksen jälkeen Jehova antoi ihmiselle luvan syödä lihaa, kun hän sanoi: ”Jokainen liikkuva, elossa oleva eläin olkoon teille ravinnoksi. Minä annan sen kaiken teille kuten vihreät kasvitkin. Ainoastaan lihaa sieluineen – verineen – ette saa syödä.” (1Mo 9:3, 4.)

Vilja. Vilja oli Raamatun maissa eläneiden ihmisten perusravintoa, mikä käy ilmi siitä, että sekä heprean- että kreikankielinen ilmaus ”syödä ateria” merkitsee kirjaimellisesti ’syödä leipää’ (1Mo 43:31, 32). Ohra ja vehnä olivat tärkeimpiä viljakasveja; viljakasveista mainitaan myös hirssi ja spelttivehnä, joka on yksi vehnälaji (Tu 7:13; Jes 28:25; Hes 4:9; Joh 6:9, 13). Leivän lisäksi tavallisista jauhoista valmistettiin eräänlaista puuroa. Jyviä syötiin usein paahdettuina: joko pidettiin tähkänippua tulen yläpuolella tai paahdettiin jyvät pannussa (Ru 2:14; 2Sa 17:28). Leipää leivottiin tavallisesti karkeaksi jauhetuista jauhoista. Joihinkin leipiin käytettiin kuitenkin hienompia jauhoja (1Mo 18:6; 2Mo 29:2). Yksi paistamistapa oli taikinan levittäminen kuumien kivien päälle tai tulisijan kivien tasaiselle pinnalle. Usein käytettiin hapatetta, mutta happamatontakin leipää leivottiin (3Mo 7:13; 1Ku 19:6). Käytössä oli myös uuneja, joiden sisällä olevalle kivelle taikinakokkareet paineltiin. Toisinaan leipiä valmistettiin pannussa, paistolevyllä tai keitinrasvapadassa. Rasvana käytettiin öljyä, luultavasti oliiviöljyä. (3Mo 2:4, 5, 7; 1Ai 9:31.) (Ks. LEIPOMINEN.)

Vihannekset. Ruokavalioon kuului papuja ja linssejä, joista tehtiin muhennosta, esimerkiksi sellaista linssimuhennosta, jota Jaakob valmisti ja josta Esau myi esikoisoikeutensa (1Mo 25:34). Joskus muhennokseen pantiin lihaa tai öljyä. Jauhoja voitiin tehdä pavuista tai leipäviljan, papujen ja linssien sekoituksesta (Hes 4:9). Kurkut, jotka olivat länsimaissa tunnettua lajiketta maukkaampia, olivat raikasta syötävää. Niitä voitiin nauttia veden korvikkeeksi, jos vettä oli vähän tai se oli huonoa. Kurkut syötiin raakana, suolan kera tai ilman, ja joskus ne täytettiin ja kypsennettiin. Israelilaiset muistelivat kaihoisasti niitä kurkkuja, vesimeloneja, purjoja, sipuleita ja valkosipuleita, joita he olivat syöneet Egyptissä (4Mo 11:4, 5). Näitä elintarvikkeita tuotettiin myös Palestiinassa.

Job mainitsee ”rohtosalkoruusun” ja kuvailee sen mehua mauttomaksi (Job 6:6). Lisäksi hän sanoo, että puutteenalaiset söivät suolakasveja ja kinsteripensaan juuria (Job 30:4).

Mišnan (Pesahim 2:6) mukaan pesahina käytettyjä katkeria yrttejä olivat endiivi ja sikuri (2Mo 12:8).

Hedelmät ja pähkinät. Oliivit olivat merkittävä ruoka-aine Palestiinassa. Voi kestää kymmenen vuotta tai kauemminkin, ennen kuin oliivipuu alkaa tuottaa hyvin, mutta pitkäikäisyytensä vuoksi se on erittäin satoisa. Ennen syömistä oliiveja on saatettu liottaa suolavedessä niin kuin nykyäänkin tehdään. Niistä saatiin myös ruokaöljyä esimerkiksi muhennoksiin ja öljykakkuihin. Raamattu mainitsee ”runsasöljyiset ruokalajit” (Jes 25:6).

Viikunat olivat yksi tärkeä ruokavalion osa (5Mo 8:8). Heti kun puussa nähtiin varhaisviikunoita, ne syötiin usein saman tien (Jes 28:4). Myöhäisviikunat kuivatettiin auringossa ja puristettiin muoteissa viikunakakuiksi (1Sa 25:18; 1Ai 12:40). Niitä käytettiin myös parantavana hauteena (Jes 38:21). Tavallisen viikunapuun lisäksi sykomoripuu (metsäviikunapuu) tuotti syötäviä viikunoita (1Ai 27:28; Am 7:14). Muita hedelmiä olivat taatelit, granaattiomenat ja omenat (Lal 5:11; Jl 1:12; Hag 2:19; ks. OMENA).

Raamatussa kerrotaan, että Palestiinassa syötiin manteleita ja pistaasipähkinöitä (1Mo 43:11; Jer 1:11).

Viinirypäleet kuuluvat niihin ruoka-aineisiin, joita Palestiinassa on runsaasti. Kun israelilaiset vakoilivat Kanaanin maata, he toivat sieltä suuren rypäletertun, jota kannettiin tangossa kahden miehen välissä (4Mo 13:23). Viinirypäleitä syötiin tuoreina sekä kuivattuina (4Mo 6:3) ja kakuiksi puristettuina (1Sa 25:18; 1Ai 12:40). Nuoria lehtiä syötiin epäilemättä vihannesten tapaan kuten nykyäänkin; vanhempia lehtiä syötettiin lampaille ja vuohille.

Johanneksenleipäpuun palkoja syötettiin tavallisesti eläimille, vaikka ihmisetkin ovat saattaneet syödä niitä ollessaan puutteessa. Jeesuksen kuvauksen nälkäinen tuhlaajapoika halusi ravita itseään palkohedelmillä (Lu 15:16). (Ks. PALKOHEDELMÄ.)

Mausteet ja hunaja. Paljon käytettyjä mausteita olivat minttu, tilli, kumina, ruuta ja sinapinlehdet (Mt 23:23; 13:31; Lu 11:42). Suola oli päämauste; se oli myös säilöntäaine. ”Suolaliitto” oli näin ollen luja liitto, jota ei tullut rikkoa (4Mo 18:19; 2Ai 13:5). Mišnassa (Šabbat 6:5) mainitaan lisäksi pippuri. Kaprismarjaa käytettiin kiihottamaan ruokahalua (Sr 12:5).

Hunajaa pidettiin ruoka-aineiden valiona, joka kirkasti silmät antamalla energiaa (1Sa 14:27–29; Ps 19:10; San 16:24). Manna maistui hunajarieskalta (2Mo 16:31). Johannes Kastaja söi hunajaa ja kulkusirkkoja (Mt 3:4).

Liharavinto. Jumala sanoi Nooalle vedenpaisumuksen jälkeen, että kasvisten lisäksi hän voisi syödä kaikkia liikkuvia, elossa olevia eläimiä (1Mo 9:3, 4). Mooseksen lain alaisuudessa israelilaiset saivat kuitenkin syödä ainoastaan puhtaiksi luokiteltuja eläimiä. Ne luetellaan 3. Mooseksen kirjan 11. luvussa ja 5. Mooseksen kirjan 14. luvussa. Tavalliset ihmiset eivät yleensä syöneet paljon lihaa. Silloin tällöin teurastettiin kuitenkin vuohi tai karitsa yhteysteurasuhriksi tai jonkun vieraan kunniaksi (3Mo 3:6, 7, 12; 2Sa 12:4; Lu 15:29, 30). Varakkaat teurastivat nautakarjaa (1Mo 18:7; San 15:17; Lu 15:23). Kun syötiin riistaeläimiä, esimerkiksi jalohirviä, gaselleja, metsäkauriita, villivuohia, antilooppeja, villihärkiä ja gemssejä, niiden liha paistettiin tai keitettiin (1Mo 25:28; 5Mo 12:15; 14:4, 5). Veren samoin kuin rasvan syöminen kiellettiin jyrkästi (3Mo 7:25–27).

Myös lintuja syötiin. Israelilaiset saivat ihmeen välityksellä viiriäisiä erämaassa (4Mo 11:31–33). Kyyhkyset, turturikyyhkyt, peltokanat ja varpuset olivat puhtaita lintuja (1Sa 26:20; Mt 10:29). Lisäksi syötiin munia (Jes 10:14; Lu 11:11, 12).

Syötäviä hyönteisiä olivat mm. kulkusirkat, jotka hunajan ohella kuuluivat Johannes Kastajan ruokavalioon (Mt 3:4). Nykyisin jotkin arabiheimot syövät kulkusirkkoja. Suosittu tapa valmistaa ne syötäväksi on irrottaa niiltä pää, jalat ja siivet ja sitten leivittää ne jauhoilla ja paistaa öljyssä ja voissa.

Välimerestä ja myös Galileanmerestä saatiin kalaa. Muutamat Jeesuksen Kristuksen apostoleista olivat kalastajia, ja ainakin kerran, ylösnousemuksensa jälkeen, Jeesus valmisti opetuslapsilleen kalaa hiilitulella (Joh 21:9). Kaloja myös kuivattiin, jolloin niistä tuli sopivaa evästä matkalaisille. Ne kalat, joita Jeesus käytti antaessaan kahdesti väkijoukoille ruokaa ihmeen välityksellä, olivat luultavasti kuivattuja (Mt 15:34; Mr 6:38). Jerusalemin erään portin nimi oli Kalaportti eli luultavasti sen kohdalla tai lähellä oli kalatori (Ne 3:3). Nehemian päivinä tyroslaiset harjoittivat kalakauppaa Jerusalemissa (Ne 13:16).

Maitotuotteet ja juomat. Tärkeitä elintarvikkeita olivat myös maito ja maitotuotteet, jotka oli valmistettu lehmän, vuohen tai lampaan maidosta (1Sa 17:18). Maitoa säilytettiin tavallisesti nahkaleileissä (Tu 4:19). Se happani nopeasti. ”Voiksi” käännetty heprean sana ḥem·ʼahʹ saattaa tarkoittaa myös ’juoksettunutta maitoa’. Myös juusto tunnettiin yleisesti. Ikivanhan Jerusalemin kaupungin länsipuolella kulkikin Tyropoioninlaakso (Juustontekijäinlaakso). (Tu 5:25; 2Sa 17:29; Job 10:10; ks. JUUSTO.)

Viinirypäleistä tehtiin pääasiassa viiniä. Toisinaan viini maustettiin ja myös sekoitettiin (San 9:2, 5; Lal 8:2; Jes 5:22). Viinisato korjattiin syksyllä. Lämpimässä ilmastossa mehu alkoi käydä nopeasti. Viininkorjuun ja pesahin välissä oli useita kuukausia. Perheryhmät ottivat tavaksi juoda pesahina useita viinimaljoja; tuolloin viini oli jo käynyttä. Vuoden 33 pesahina Jeesus siis joi aitoa punaviiniä ja tarjosi sitä opetuslapsilleen pannessaan alulle Herran illallisen vieton (Mr 14:23–25). Käynyttä viiniä oli myös se viini, jota Jeesus teki eräissä häissä (Joh 2:9, 10). Viiniä käytettiin myös lääkkeenä (1Ti 5:23). Lisäksi juotiin rypäleviinistä saatavaa viinietikkaa joko sellaisenaan tai mausteiden tai hedelmämehujen kanssa sekoitettuna (4Mo 6:3; Ru 2:14). Myös vehnäolutta juotiin ja granaattiomenoista tehtiin virkistävää juomaa (Lal 8:2; Jes 1:22; Ho 4:18).

Manna. Manna oli israelilaisten perusravintoa erämaassa. 4. Mooseksen kirjan 11:7, 8:ssa sen kuvaillaan olleen korianterinsiemenen kaltaista ja bdelliumpihkan näköistä. Sitä jauhettiin käsimyllyissä tai survottiin huhmaressa ja keitettiin, tai siitä valmistettiin leipiä, jotka maistuivat öljyleivoksilta. Sitä kutsutaan ”voimallisten leiväksi” (Ps 78:24, 25). (Ks. MANNA.)

Yhdessä syöminen. Raamatun aikoina aterian syöminen yhdessä oli toveruuden ilmaus (1Mo 31:54; 2Sa 9:7, 10, 11, 13; ks. ATERIA). Se että kieltäytyi syömästä jonkun kanssa, ilmaisi suuttumusta tai jotakin muuta kielteistä tunnetta tai asennetta (1Sa 20:34; Ap 11:2, 3; Ga 2:11, 12). Ruokaa annettiin usein lahjaksi jonkun suosion saavuttamiseksi tai varmistamiseksi, koska lahjan vastaanottamisen katsottiin velvoittavan lahjan saajaa säilyttämään rauhaisat suhteet (1Mo 33:8–16; 1Sa 9:6–8; 25:18, 19; 1Ku 14:1–3).

Kristillinen näkemys. Kristittyjen ei tarvitse noudattaa puhtaita ja epäpuhtaita ruokia koskevia Lain rajoituksia. Heitä vaaditaan karttamaan verta ja kuristettua, ts. sellaista, mistä verta ei ole kunnolla laskettu pois (Ap 15:19, 20, 28, 29). Mutta tätä Raamatussa olevaa kieltoa lukuun ottamatta heidän ei tule tehdä kiistakysymystä joidenkin ruokalajien syömisestä tai karttamisesta eikä heidän tule yrittää säännellä oman omantuntonsa avulla toisten omaatuntoa syömisasioissa. Heitä muistutetaan kuitenkin siitä, etteivät he söisi epäjumalille uhrattua ruokaa eivätkä kompastuttaisi toisia pitämällä itsepintaisesti kiinni kristillisestä vapaudestaan ruokakysymyksissä (1Ko 8; 10:23–33). Kristittyjen ei tule asettaa ruokaa tai sen käsittelyä Valtakunnan ja sen hengellisten etujen edelle (Ro 14:17; Hpr 13:9).

Hengellinen ruoka. Jeesus sai iloa Isänsä tahdon tekemisestä ja sanoi sen olevan hänen ruokaansa (Joh 4:32, 34). Hän ennusti, että hän asettaisi ”uskollisen ja ymmärtäväisen orjan” antamaan hänen opetuslapsilleen (hengellistä) ruokaa oikeaan aikaan (Mt 24:44–47; ks. USKOLLINEN JA YMMÄRTÄVÄINEN ORJA). Mooses oli sanonut israelilaisille, ”ettei ihminen elä yksistään leivästä, vaan että ihminen elää jokaisesta Jehovan suun ilmauksesta” (5Mo 8:3), ja samoin Jeesus kannusti seuraajiaan etsimään aineellisen ruoan asemesta ruokaa, joka pysyy ikuiseen elämään (Joh 6:26, 27; vrt. Hab 3:17, 18). Hän sanoi, ettei tullut olla huolissaan ruoasta ja juomasta, sillä ”sielu on arvokkaampi kuin ruoka” (Mt 6:25; Lu 12:22, 23).

Apostoli Paavali sanoi kristillisen opin alkeisasioiden olevan ”maitoa” ja syvällisemmän tiedon ”vahvaa ruokaa” (Hpr 5:12–14; 6:1, 2; 1Ko 3:1–3). Pietarikin puhui hengellisen kasvun ruokkimisesta ”sanan väärentämättömällä maidolla” (1Pi 2:2). Jeesus kutsui itseään ”elämän leiväksi”, joka on parempaa kuin erämaassa annettu manna, ja hän osoitti, että niiden, jotka söisivät siitä, ei tulisi milloinkaan nälkä (Joh 6:32–35). Hän järkytti joitakin seuraajiaan, jotka eivät olleet kyllin hengellismielisiä, kun hän vertasi lihaansa ja vertaan ikuista elämää merkitsevään ruokaan ja juomaan (joita he voisivat ’syödä’ uskomalla hänen lunastusuhriinsa) (Joh 6:54–60).

Jehova lupaa, että tulee aika, jolloin hän antaa runsaasti sekä hengellistä että aineellista ravintoa uskolliselle kansalleen kautta maailman eikä nälänhätä uhkaa sitä enää milloinkaan (Ps 72:16; 85:12; Jes 25:6). (Ks. NÄLKÄ, NÄLÄNHÄTÄ; RUOANLAITTO, RUOANLAITTOVÄLINEET sekä yksittäisiin ruoka-aineisiin liittyviä hakusanoja.)