KRISTUS

Tämä arvonimi, joka tulee kreikkalaisesta sanasta Khri·stosʹ, on vastine heprealaiselle sanalle Ma·šiʹaḥ ’Messias, Voideltu’ (vrt. Mt 2:4, Rbi8, alav.). ”Kristus” ei ole pelkästään yleisnimi, joka on lisätty erottamaan Herra Jeesus muista samannimisistä persoonista; se on erisnimen tavoin käytetty virallinen arvonimi. (Ks. JEESUS KRISTUS; MESSIAS.)

Sen Kristuksen tuleminen, jonka Jehova voitelisi hengellään messiaaniseksi Kuninkaaksi, oli ennustettu satoja vuosia ennen Jeesuksen syntymää (Da 9:25, 26). Jeesus ei kuitenkaan ollut vielä syntyessään Voideltu eli Kristus. Ennustaessaan hänen syntymänsä enkeli antoi Joosefille ohjeen: ”Sinun on annettava hänelle nimi Jeesus.” (Mt 1:21.) Mutta kun Betlehemin läheisyydessä olleille paimenille annettiin enkelin ilmoitus, heille sanottiin Jeesuksen tulevaan asemaan viitaten: ”Teille on syntynyt tänään – – Pelastaja, joka on Kristus, Herra”, ts. ”jonka on määrä olla Kristus, Herra” (Lu 2:11, Rbi8, alav.).

Kun arvonimi Kristus on erisnimen Jeesus jäljessä, huomio voi kohdistua itse henkilöön ja siihen, että juuri hänestä tuli Jehovan Voideltu. Tämä tapahtui silloin, kun hänet noin 30-vuotiaana kastettiin vedessä ja voideltiin Jehovan hengellä, joka voitiin havaita näkyvästi hänen päälleen laskeutuvan kyyhkysen hahmossa (Mt 3:13–17). Tähän Pietari kiinnitti huomion helluntaina: ”Jumala on tehnyt hänet sekä Herraksi että Kristukseksi, tämän Jeesuksen”; hän muisti nähtävästi ilmauksen, jonka hän oli kuullut Jeesuksen huulilta, kun tämä itse ensimmäisenä käytti nimitystä ”Jeesus Kristus” (Ap 2:36–38; Joh 17:3). Tätä ilmausta ”Jeesus Kristus” käytetään myös Raamatun kreikkalaisten kirjoitusten alkusanoissa (Mt 1:1).

Toisaalta arvonimen asettaminen nimen edelle sanottaessa ”Kristus Jeesus” eikä ”Jeesus Kristus” panee suuremman painon Jeesuksen viralle tai asemalle. Se keskittää ensisijaisesti huomion virkaan ja toissijaisesti viran haltijaan, samalla tavoin kuin sanottaessa kuningas Daavid tai käskynhaltija Serubbabel. Se muistuttaa siitä ainutlaatuisesta virka-asemasta, joka Jeesuksella on Jehovan Voideltuna, kunniakkaasta asemasta, jota ei ole hänen seuraajillaan, vaikka hekin ovat voideltuja. Ainoastaan Jehovan rakkaasta Pojasta käytetään nimitystä ”Kristus Jeesus”. Paavali käytti tätä ilmausta ensimmäisessä henkeytetyssä kirjeessään (1Te 2:14). Myös Luukas käytti sitä kerran Apostolien tekojen 24:24:ssä (KR-92, KR-38, UM), kun hän puhui Paavalin antamasta todistuksesta.

Määräisen artikkelin käyttö arvonimen yhteydessä (ho Khri·stosʹ) on myös yksi tapa kiinnittää huomio Jeesuksen virkaan (Mt 16:16; Mr 14:61; Int). Lauseen kieliopillinen rakenne voi kuitenkin olla yksi tekijä, joka ratkaisee sen, käytetäänkö määräistä artikkelia vai ei, sillä W. E. Vine sanoo: ”Yleensä kun arvonimi [Kristus] on lauseen subjektina, sen yhteydessä käytetään artikkelia; kun se on osa predikaattia, artikkeli puuttuu.” (Vine’s Expository Dictionary of Old and New Testament Words, 1981, 1. osa, s. 190.)

Raamatussa ei esiinny Jeesuksen nimen edessä tai jäljessä useita arvonimiä peräkkäin, vaan jos erisnimeä jo edeltää yksi arvonimi, toinen arvonimi lisätään vasta nimen jälkeen. Emme koskaan tapaa sellaisia yhdistelmiä kuin Herra Kristus Jeesus tai Kuningas Kristus Jeesus, mutta yhdistelmää Herra Jeesus Kristus kyllä käytetään. 2. Timoteuksen kirjeen 1:10:ssä käytetty ilmaus ”Pelastajamme, Kristuksen Jeesuksen” on kreikkalaisessa tekstissä esitetty siten, että sana ”meidän” on sanojen ”Pelastaja” ja ”Kristus” välissä, jotta kävisi ilmi, kuka Pelastaja on. Tämä on sopusoinnussa ilmauksen ”Kristukselta Jeesukselta, meidän Pelastajaltamme [kirjm. ”Kristukselta Jeesukselta, Pelastajalta meidän”]” kanssa (Tit 1:4). 1. Timoteuksen kirjeen 2:5:ssä sanotaan, että ”ihminen, Kristus Jeesus”, on Välittäjä, mutta ”ihminen” ei ole arvonimi. Ilmaus selittää vain, että Kristus Jeesus oli kerran ihmisenä maan päällä.

Paavali käyttää poikkeuksellisesti arvonimeä ”Kristus”, vaikka hän ei puhukaan Jeesuksesta vaan Mooseksesta, kun hän kirjoittaa: ”Hän [Mooses] piti Kristuksen [Khri·stouʹ ’Voidellun’] saamaa häväistystä suurempana rikkautena kuin Egyptin aarteita, sillä hän katsoi kiinteästi kohti palkanmaksua.” (Hpr 11:26.) Moosesta ei milloinkaan voideltu kirjaimellisella öljyllä, niin kuin Israelin ylimmäiset papit ja kuninkaat voideltiin (2Mo 30:22–30; 3Mo 8:12; 1Sa 10:1; 16:13). Niin ei tehty myöskään Jeesukselle eikä hänen seuraajilleenkaan, ja kuitenkin Raamattu sanoo, että heidät oli voideltu (Ap 10:38; 2Ko 1:21). Näiden viimeksi mainittujen voiteleminen Jumalan pyhällä hengellä oli osoitus siitä, että Jumala oli nimittänyt eli valtuuttanut heidät tehtävään, vaikka kirjaimellista voiteluöljyä ei ollutkaan käytetty. Mooseskin sai nimityksen erikoistehtäväänsä samaan tapaan. Sen vuoksi Paavali saattoi sanoa, että Mooses oli Jehovan voideltu eli Kristus, sillä hän otti vastaan hänelle palavan pensaan luona annetun valtuutuksen ja piti tätä nimitystä suurempana rikkautena kuin kaikkia Egyptin aarteita. (2Mo 3:2–4:17.)

Nimitystä ”Kristus” käytetään myös puhuttaessa kristillisestä seurakunnasta ja sen suhteesta Herraan Jeesukseen Kristukseen. ”Nyt te olette Kristuksen ruumis ja yksilöinä jäseniä” hengellisessä merkityksessä (1Ko 12:27). Ne ”jotka kastettiin Kristukseen Jeesukseen, kastettiin hänen kuolemaansa”, ja heillä on toivo saada olla taivaallisen Valtakunnan perijöitä, ”perijätovereita Kristuksen kanssa” (Ro 6:3–5; 8:17). He ovat osallisia ”Kristuksen kärsimyksiin”, ja heitä ”häväistään Kristuksen nimen vuoksi” (1Pi 4:13, 14; 5:1). Tätä suhdetta kuvaillaan usein sanomalla, että he ovat ”Kristuksen yhteydessä” tai ”Kristuksessa”, ja lisäksi käytetään päinvastaista ilmausta ”Kristus teidän yhteydessänne” eri muodoissa (Ro 8:1, 2; 16:10; 1Ko 15:18; 1Te 4:16; Kol 1:27). Tällaisessa yhteydessä olevia heikkoja, joiden pitäisi olla vahvoja, sanotaan ”lapsiksi Kristuksessa” (1Ko 3:1). Ajan mittaan kaikki taivaassa ja maan päällä oleva kootaan jälleen yhteen ”Kristuksessa” (Ef 1:10).

Vääriä kristuksia. Asiainjärjestelmän päättymistä koskevissa ennustuksissaan Kristus varoitti seuraajiaan: ”Katsokaa, ettei kukaan eksytä teitä, sillä monet tulevat minun nimeni perusteella ja sanovat: ’Minä olen Kristus’ ja eksyttävät monia. Sillä vääriä kristuksia [kreik. pseu·doʹkhri·stoi] ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnusmerkkejä ja ihmeitä eksyttääkseen siten, mikäli mahdollista, valitutkin.” (Mt 24:4, 5, 24.) Tällaiset jumalattomat ihmiset, jotka väärin perustein väittävät, että heillä on Herran Jeesuksen Kristuksen arvonimi ja virka, sisältyvät apostoli Johanneksen viisi kertaa mainitsemaan ilmaukseen an·tiʹkhri·stos (”antikristus” kreikaksi) (1Jo 2:18, 22; 4:3; 2Jo 7; ks. ANTIKRISTUS).

Sana ”Kristus” muissa yhteyksissä. Raamatun heprealaisten kirjoitusten Septuaginta-käännös käyttää samaa kreikkalaista sanaa khri·stosʹ yli 40 kertaa, usein voideltujen pappien, kuninkaiden ja profeettojen arvonimenä. Ylimmäinen pappi Aaron oli ”voideltu”, hänet oli valtuutettu ja ’asetettu ihmisten puolesta huolehtimaan Jumalaa koskevista asioista’ (3Mo 4:3, 5, 16; 8:12; Hpr 5:1). Lausuessaan tuomionsa Eelin huoneelle Jehova lupasi herättää uskollisen papin, joka vaeltaisi aina Jumalan voidellun (khri·stosʹ) edessä (1Sa 2:35).

Kuninkaista käytettiin tätä samaa kunnioitettua arvonimeä sen suhteen vuoksi, joka heillä kuninkaallisessa virassaan oli Jehovaan. Sen tähden Samuel käytti Saulista nimitystä khri·stosʹ 1. Samuelin kirjan 12:3:ssa kreikkalaisen Septuagintan mukaan. Daavid huudahti: ”Minusta on mahdotonta ajatella, että ojentaisin käteni [Saulia] Jehovan voideltua [khri·stonʹ, LXX] vastaan!” (1Sa 26:11.) Eikä Daavid sallinut myöskään sisarenpoikansa Abisain koskea Sauliin (1Sa 26:8, 9). Lisäksi Daavid käski lyödä erään amalekilaisen kuoliaaksi, koska tämä sanoi surmanneensa Saulin, ”Jehovan voidellun [khri·stonʹ, LXX]” (2Sa 1:13–16). Tämä arvonimi ja valtuutus toimia kuninkaana suotiin myös Daavidille, ja sen jälkeen hän puhui itsestään Jehovan ”voideltuna [khri·stōiʹ, LXX]” (1Sa 16:12, 13; 2Sa 22:51). Kuningas Sidkiaa, joka istui valtaistuimella Daavidin perillisenä, sanottiin myös ”Jehovan voidelluksi [khri·stosʹ]” (Va 4:20).

Profeettojakin nimitettiin Jehovan voidelluiksi, niin kuin osoitetaan psalmissa 105:15 olevalla rinnakkaisilmauksella. Jehova käski profeettaansa Eliaa: ”Elisa – – sinun tulee voidella sijaasi profeetaksi”, vaikka varsinaisen voitelun yksityiskohtia ei kerrotakaan (1Ku 19:16).

On muitakin tapauksia, joissa kreikkalainen Septuaginta käyttää sanaa khri·stosʹ profeetallisesti. Psalmien kirjassa sanaa khri·stosʹ on käytetty kymmenen kertaa, ja psalmissa 2:1, 2 sen käyttö on erityisen merkittävää: melskeiset kansat ja maan kuninkaat kokoontuvat yhteen ”Jehovaa ja hänen voideltuaan vastaan”. Apostolit lainasivat tätä profetiaa ja sovelsivat arvonimen ’pyhään palvelijaan Jeesukseen, jonka Jehova oli voidellut’ (Ap 4:24–27). Epätavallisempi esimerkki on nimityksen käyttäminen Persian kuninkaasta Kyyroksesta. Ennen hänen syntymäänsä Jesajan profetiassa (45:1–3) julistettiin: ”Näin on Jehova sanonut voidellulleen [khri·stōiʹ, LXX] Kyyrokselle, jonka oikeaan käteen olen tarttunut.” Kyyrosta ei milloinkaan voideltu kirjaimellisesti pyhällä öljyllä, niin kuin Israelin kuninkaat voideltiin, vaan kuten eräissä muissakin kohdin Raamatussa ilmaus ”voideltu” on puhuttelumuodossa käytetty arvonimi, joka hänelle annettiin hänen Jumalalta saamansa valtuutuksen ja nimityksen johdosta. (Ks. VOIDELTU, VOITELU.)