PALVELIJA

Heprealaisen sanan meša·retʹ ja kreikkalaisen sanan di·aʹko·nos vastine. Hepreankielinen sana on partisiippimuoto verbistä ša·ratʹ ’palvella jotakuta’ ylempiarvoista, ja sitä käytetään sekä maallisessa että uskonnollisessa mielessä (1Mo 39:4; 5Mo 10:8). D. Edmond Hiebert kirjoitti sanasta di·aʹko·nos julkaisussa Bibliotheca Sacra (1983, 140. vsk., s. 153): ”Jotkut ovat arvelleet, että tämä sana on yhdistelmä prepositiosta – – [di·aʹ] ’läpi’ ja substantiivista – – [koʹnis] ’tomu’ ja tarkoittaa jotakuta, joka kiirehtii tomun läpi toimittamaan palvelustaan. Tätä sananjohtoa ei kuitenkaan hyväksytä yleisesti nykyään. On todennäköisempää, että verbikanta oli – – [di·ēʹkō] ’pyrkiä paikasta toiseen’, joka on sukua verbille – – [di·ōʹkō] ’kiiruhtaa jonkin perään, ajaa takaa, tavoitella’. Perusajatuksena on silloin joku, joka ponnistelee uutterasti ja sitkeästi tehdäkseen palveluksen toisille.”

Heprean ja kreikan kielissä näitä sanoja ja niiden sukulaismuotoja sekä muita palvelijaa koskevia sanoja käytetään sekä miehistä että naisista (2Sa 13:17, 18; 1Ku 1:4, 15; 2Ko 3:6; Ro 16:1; ks. myös ORJA). Joosua oli Mooseksen palvelija (eli apulainen) ”nuoresta miehuudestaan asti” (4Mo 11:28; Jos 1:1, Rbi8, alav.). Elisan apulaista sanottiin hänen palvelijakseen (2Ku 4:43; 6:15). Kuninkailla ja ruhtinailla oli omat apulaisensa eli palvelijansa (2Ai 22:8; Est 2:2; 6:3), joista jotkut toimivat tarjoilijoina heidän pöydissään (1Ku 10:4, 5; 2Ai 9:3, 4).

Jehovan enkelipalvelijat. Jehova Jumala loi kymmeniä miljoonia enkeleitä, jotka ovat kaikki hänen valvonnassaan ja joita hän voi epäilemättä kutsua nimeltä kuten lukemattomia tähtiäkin (Ps 147:4). He toimivat hänen palvelijoinaan ja tekevät hänen tahtonsa kaikkeudessa (Ps 103:20, 21). Psalmista sanoo, että Jehova tekee ”enkelinsä hengiksi, palvelijansa kuluttavaksi tuleksi” (Ps 104:4). Heidän sanotaan olevan ”julkisesti palvelevia henkiä, niitä palvelemaan lähetettyjä, jotka tulevat perimään pelastuksen” (Hpr 1:13, 14). Enkelit palvelivat Jeesusta Kristusta erämaassa sen jälkeen, kun hän oli vastustanut Saatanan yrityksiä saada hänet poikkeamaan tottelevaisuudestaan Jehovaa kohtaan (Mt 4:11). Silloinkin kun hän rukoili Getsemanessa, hänelle näyttäytyi enkeli, joka vahvisti häntä (Lu 22:43). Profeetta Danielin näyssä, jossa ”jollekulle ihmisen pojan kaltaiselle” annettiin ajan hämärään asti kestävä hallitusvalta kaikkiin kansoihin ja kieliin nähden, osoitetaan miljoonien enkelien palvelevan sen valtaistuimen ympärillä, jolla Ikiaikainen istuu (Da 7:9–14).

Leevin heimo. Kun israelilaiset oli vapautettu Egyptistä ja kansa oli järjestetty lakiliiton alaisuuteen, Jehova valitsi Leevin heimon miespuoliset jäsenet erikoispalvelijoikseen (4Mo 3:6; 1Ai 16:4). Ne heistä, jotka kuuluivat Aaronin sukuun, olivat pappeja (5Mo 17:12; 21:5; 1Ku 8:11; Jer 33:21). Leeviläisten palvelukseen sisältyi erilaisia tehtäviä: jotkut heistä huolehtivat pyhäköstä ja kaikista sen välineistä, toiset toimivat laulajina jne. (4Mo 3:7, 8; 1Ai 6:32).

Profeetat. Kaikkien Leevin heimon miespuolisten jäsenten lisäksi Jehova käytti muitakin palvelemaan erityisellä tavalla hänen kansaansa Israelia. Nämä olivat profeettoja, jotka Jehova oli erikseen nimittänyt ja valtuuttanut palvelemaan. Jotkut heistä kuuluivat lisäksi pappissukuun, mutta monet heistä olivat muista Israelin heimoista. (Ks. PROFEETTA.) He olivat Jehovan sanansaattajia: heidät lähetettiin varoittamaan kansakuntaa, kun se poikkesi syrjään Laista, ja he pyrkivät kääntämään kuninkaat ja kansan takaisin tosi palvontaan (2Ai 36:15, 16; Jer 7:25, 26). Heidän profetiansa auttoivat, rohkaisivat ja vahvistivat oikeasydämisiä varsinkin hengellisen ja moraalisen turmeluksen aikoina ja silloin, kun viholliset uhkasivat Israelia kaikilta suunnilta (2Ku 7; Jes 37:21–38).

Heidän profetiansa viittasivat myös Jeesukseen Kristukseen ja messiaaniseen Valtakuntaan (Il 19:10). Johannes Kastaja teki merkittävää työtä, kun hän käänsi ”isien sydämen takaisin poikien puoleen ja poikien sydämen takaisin isien puoleen” valmistaessaan tietä Jehovan edustajalle, Herralle Jeesukselle Kristukselle (Mal 4:5, 6; Mt 11:13, 14; Lu 1:77–79). Profeetat eivät palvelleet ainoastaan omia aikalaisiaan, sillä apostoli Pietari kirjoittaa kristityille: ”Heille paljastettiin, että he eivät palvelleet itseään vaan teitä niillä asioilla, jotka on nyt ilmoitettu teille niiden välityksellä, jotka ovat julistaneet teille hyvää uutista taivaasta lähetetyn pyhän hengen avulla. Juuri näihin asioihin enkelit haluavat kiinnittää katseensa.” (1Pi 1:10–12.)

Jeesus Kristus. Jeesus Kristus on Jehovan huomattavin palvelija (di·aʹko·nos). Hän tuli ”ympärileikattujen palvelijaksi Jumalan totuudellisuuden puolesta, jotta vahvistettaisiin ne lupaukset, jotka Hän antoi heidän esi-isilleen”, ja myös ”jotta kansakunnat kirkastaisivat Jumalaa hänen armostaan”. Siksi ”häneen kansakunnat panevat toivonsa”. (Ro 15:8–12.)

Jeesus oli saanut määräyksen tehtäväänsä itse Jehovalta. Kerrotaan, että kun hän tarjoutui kastettavaksi, ”taivaat aukenivat, ja hän [Johannes Kastaja] näki Jumalan hengen laskeutuvan kyyhkysen tavoin ja tulevan hänen [Jeesuksen] päälleen. Katso! Taivaista kuului myös ääni, joka sanoi: ’Tämä on minun rakas Poikani, jonka olen hyväksynyt.’” (Mt 3:16, 17.) Jeesus oli palvellut Jehovaa mittaamattomat ajat ennen ihmiseksi tuloaan, mutta nyt hän aloitti uuden palveluksen. Jeesus osoittautui todella Jumalan palvelijaksi, joka palveli sekä Jumalaa että lähimmäisiään. Siksi Jeesus saattoi kotikaupunkinsa Nasaretin synagogassa ollessaan ottaa Jesajan kirjakäärön ja lukea sen, mikä nykyään vastaa 61. luvun jakeita 1 ja 2: ”Suvereenin Herran Jehovan henki on minun päälläni, sillä Jehova on voidellut minut kertomaan hyvää uutista sävyisille. Hän on lähettänyt minut sitomaan niitä, joiden sydän on särkynyt, julistamaan vapautusta vangituille ja silmien täyttä avautumista vangeillekin, julistamaan Jehovan hyvän tahdon vuotta.” Sitten hän sanoi koolla oleville: ”Tänään tämä raamatunkohta, jonka juuri kuulitte, on täyttynyt.” (Lu 4:16–21.)

Kun Pietari saarnasi ensimmäiselle ei-juutalaiselle käännynnäiselle, Corneliukselle, hän kuvaili Jeesuksen toimintaa tämän kolme ja puoli vuotta kestäneen maanpäällisen palveluksen aikana ja kiinnitti Corneliuksen huomion ”Nasaretista olleeseen Jeesukseen, kuinka Jumala voiteli hänet pyhällä hengellä ja voimalla, ja hän kulki kautta maan ja teki hyvää ja paransi kaikki Panettelijan sortamat, sillä Jumala oli hänen kanssaan” (Ap 10:38). Jeesus käveli kirjaimellisesti kaikkialla määräalueellaan Jehovan ja kansan palveluksessa. Eikä siinä kaikki, vaan hän antoi sielunsakin lunnaiksi toisten puolesta. Hän sanoi: ”Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan sielunsa lunnaiksi vastaamaan monia.” (Mt 20:28.)

Kristityt palvelijat. Jeesus otti palvelukseensa mukaan monia muitakin, apostoleita ja opetuslapsia, joita hän valmensi samaan palvelukseen. Ensin hän lähetti ne 12, sitten 70 muuta. Jumalan vaikuttava voima oli myös heidän yllään ja antoi heille kyvyn tehdä monia ihmeitä. (Mt 10:1, 5–15, 27, 40; Lu 10:1–12, 16.) Heidän tärkein työnsä oli kuitenkin saarnata ja opettaa Jumalan valtakunnan hyvää uutista. Ihmetekojen tarkoitus oli ensisijaisesti antaa julkinen todistus siitä, että Jehova oli nimittänyt heidät ja hyväksyi heidät (Hpr 2:3, 4).

Jeesus valmensi opetuslapsiaan sekä sanoin että esimerkin avulla. Hän opetti julkisesti mutta myös yksityiskodeissa vieden hyvän uutisen suoraan ihmisille. (Mt 9:10, 28; Lu 7:36; 8:1; 19:1–6.) Evankeliumien kirjoittajien kertomuksista ilmenee, että Jeesuksen opetuslapset olivat läsnä monissa tilanteissa, joissa hän todisti erilaisille ihmisille, sillä nuo keskustelut on kirjoitettu niihin muistiin. Apostolien tekojen kirjasta käy ilmi, että hänen opetuslapsensa seurasivat hänen esimerkkiään kulkien talosta taloon julistamassa Valtakunnan sanomaa. (Ap 5:42; 20:20; ks. SAARNAAMINEN: ”Talosta taloon”.)

Jeesus kertoi opetuslapsilleen, millainen oli Jumalan tosi palvelija: ”Kansakuntien kuninkaat hallitsevat niitä herroina, ja niiden vallassaolijoita kutsutaan ’hyväntekijöiksi’. Mutta teidän ei pidä olla sellaisia, vaan tulkoon suurimmasta teidän keskuudessanne kuin nuorin ja johtomiehenä toimivasta kuin se, joka palvelee. Sillä kumpi on suurempi, se, joka on pitkällään pöydän ääressä, vai se, joka palvelee? Eikö se, joka on pitkällään pöydän ääressä?” Sitten hän jatkoi ottaen esimerkiksi oman toimintansa ja käytöksensä: ”Mutta minä olen teidän keskellänne kuin se, joka palvelee.” (Lu 22:25–27.) Samassa tilaisuudessa hän havainnollisti vaikuttavasti näitä periaatteita, joihin sisältyi nöyryys, pesemällä opetuslastensa jalat (Joh 13:5).

Jeesus osoitti edelleen opetuslapsilleen, että Jumalan tosi palvelijat eivät ota itselleen imartelevia uskonnollisia arvonimiä eivätkä käytä niitä toisistakaan: ”Teitä älköön kutsuttako rabbiksi, sillä yksi on teidän opettajanne, kun taas te kaikki olette veljiä. Älkää myöskään kutsuko ketään isäksenne maan päällä, sillä yksi on teidän Isänne, taivaallinen. Älköön teitä liioin kutsuttako ’johtajiksi’, sillä yksi on teidän Johtajanne, Kristus. Vaan suurimman teidän keskuudessanne tulee olla teidän palvelijanne. Joka korottaa itsensä, se nöyrrytetään, ja joka nöyrryttää itsensä, se korotetaan.” (Mt 23:8–12.)

Herran Jeesuksen Kristuksen voidelluista seuraajista puhutaan ’hyvän uutisen palvelijoina’, jollainen Paavalikin oli (Kol 1:23). He ovat myös ”uuden liiton palvelijoita”, ja he ovat tuossa liittosuhteessa Jehova Jumalan kanssa Kristuksen toimiessa Välittäjänä (2Ko 3:6; Hpr 9:14, 15). Tässä mielessä he ovat Jumalan ja Kristuksen palvelijoita (2Ko 6:4; 11:23). He saavat pätevyytensä Jumalalta Jeesuksen Kristuksen kautta, eivät keneltäkään ihmiseltä tai miltään järjestöltä. Heidän palvelustaan eivät todista paperit eivätkä todistukset, jotka olisivat ikään kuin suosituskirjeitä tai valtakirjoja. Heidän ”suosituskirjeitään” ovat ne ihmiset, joita he ovat opettaneet ja valmentaneet olemaan heidän tavallaan Kristuksen palvelijoita. Apostoli Paavali sanoo tästä: ”Tarvitsemmeko ehkä, niin kuin jotkut, suosituskirjeitä teille tai teiltä? Te itse olette meidän kirjeemme, joka on kirjoitettu sydämeemme ja jonka kaikki ihmiset tuntevat ja lukevat. Sillä te osoittaudutte Kristuksen kirjeeksi, jonka me palvelijoina olemme kirjoittaneet, jota ei ole kirjoitettu musteella vaan elävän Jumalan hengellä, ei kivitauluihin vaan lihatauluihin, sydämiin.” (2Ko 3:1–3.) Apostoli osoittaa tässä, millaista rakkautta ja läheisyyttä, lämmintä kiintymystä ja huolta kristitty palvelija tuntee niitä kohtaan, joita hän palvelee ja jotka on ’kirjoitettu hänen sydämeensä’.

Noustuaan taivaaseen Kristus antoi kristilliselle seurakunnalle ”lahjoja ihmisinä”. Näihin kuului apostoleita, profeettoja, evankelistoja, paimenia ja opettajia, jotka oli annettu ”pitäen silmällä pyhien palauttamista kohdalleen, palvelustyöhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen”. (Ef 4:7–12.) Heidän pätevyytensä palvelijoina on lähtöisin Jumalasta (2Ko 3:4–6).

Apostoli Johannekselle annetussa Ilmestyksessä kuvattiin ”suuri joukko, jota kukaan ei kyennyt laskemaan, kaikista kansakunnista ja heimoista ja kansoista ja kielistä”. Siihen kuuluvien ei sanota olevan Jeesuksen Kristuksen voideltujen veljien tavoin uudessa liitossa eikä siis sen palvelijoita. Heillä osoitetaan kuitenkin olevan puhdas asema Jumalan edessä, ja he ”suorittavat hänelle pyhää palvelusta yötä päivää hänen temppelissään”. He siis palvelevat, ja heitä voidaan aiheellisesti sanoa Jumalan palvelijoiksi. Kuten sekä Ilmestyskirjan näky että Jeesus itse (kuvauksessaan) osoittivat, siihen aikaan kun Kristus olisi läsnä loistoisalla valtaistuimellaan, olisi ihmisiä, jotka palvelisivat rakkaudellisesti Jeesuksen Kristuksen veljiä auttaen heitä ja huolehtien heistä. (Il 7:9–15; Mt 25:31–40.)

Avustavat palvelijat seurakunnassa. Lueteltuaan seurakunnissa ”valvojina” (e·piʹsko·poi) palveleville asetetut vaatimukset apostoli Paavali esittää ”avustaviksi palvelijoiksi” (di·aʹko·noi) nimitettyjä koskevat vaatimukset (1Ti 3:1–10, 12, 13). Kreikkalainen sana di·aʹko·nos käännetään toisinaan yksinkertaisesti sanalla ”palvelija” (Mt 20:26; 22:13). Koska kaikki kristityt olivat Jumalan ”palvelijoita”, on ilmeistä että sanalla di·aʹko·noi on tässä jokin erityismerkitys, joka liittyy seurakuntajärjestelyyn ja -rakenteeseen. Seurakunnan vastuuasemissa toimivat miehet muodostivat siis kaksi ryhmää: ”valvojat” eli ”vanhimmat” ja ”avustavat palvelijat”. Kussakin seurakunnassa oli tavallisesti sekä joitakin valvojia että joitakin avustavia palvelijoita. (Fil 1:1; Ap 20:17, 28.)

Kun avustaville palvelijoille esitettyjä vaatimuksia verrataan valvojien pätevyysvaatimuksiin ja kun otetaan huomioon näille kahdelle asemalle annetut nimitykset, käy ilmi, että avustaville palvelijoille ei määrätty opetus- eikä paimennusvastuuta (paimenhan on lampaiden valvoja). Heidän tehtävänsä ei edellyttänyt opetustaitoa. Nimitys di·aʹko·nos osoittaa jo sinänsä, että nämä miehet palvelivat seurakunnan valvojien ryhmän avustajina, ja heidän pääasiallinen vastuunsa oli huolehtia sellaisista asioista, jotka eivät luonteeltaan liittyneet paimennustyöhön, niin että valvojat saattoivat keskittää aikansa ja huomionsa opettamiseen ja paimentamiseen.

Esimerkki tätä järjestelyä ohjaavasta periaatteesta nähdään siinä, miten apostolit toimivat, kun Jerusalemissa heräsi ongelmia päivittäisessä ruoan ”jakelussa” (kirjm. ”palveluksessa”, di·a·ko·niʹa) tarpeessa oleville kristityille. Apostolit ilmaisivat, ettei heistä ollut ’mieluista jättää Jumalan sanaa’ selvittääkseen aineellisen ravinnon jakamisongelmia, ja he neuvoivat opetuslapsia: ”Etsikää siis, veljet, keskuudestanne seitsemän miestä, joista on hyvä todistus, jotka ovat täynnä henkeä ja viisautta, nimittääksemme heidät huolehtimaan tästä tarpeellisesta toimesta; mutta me omistaudumme rukoukseen ja sanan palvelukseen [di·a·ko·niʹai (luetaan: diakoniʹaa)].” (Ap 6:1–6.) Tämä oli siis periaate, mutta se ei merkitse välttämättä sitä, että nuo seitsemän valittua miestä eivät tässä tapauksessa olleet päteviä ”vanhimmiksi” (pre·sbyʹte·roi), sillä tilanne ei ollut tavanomainen eikä jatkuva vaan esiin noussut erityisongelma, joka oli varsin arkaluontoinen, koska jotkut tunsivat olevansa syrjittyjä kansallisuutensa vuoksi. Ongelma koski koko kristillistä seurakuntaa, joten sen ratkaisemiseen tarvittiin ”henkeä ja viisautta”, ja sen vuoksi seitsemän valittua miestä ovat itse asiassa voineet olla ”vanhimpia” hengellisessä merkityksessä. Nyt he ottivat kuitenkin tilapäisesti hoitaakseen sellaisen tehtävän, josta ”avustavat palvelijat” olisivat tavallisesti huolehtineet. Tehtävä oli ”tarpeellinen”, muttei kuitenkaan yhtä tärkeä kuin ”sanan palvelus”.

Näin toimiessaan apostolit osoittivat ymmärtävänsä asioiden oikean tärkeysjärjestyksen, ja on syytä olettaa, että Jerusalemin ulkopuolelle muodostuneiden seurakuntien valvojat noudattivat heidän esimerkkiään määrätessään tehtäviä ”avustaville palvelijoille”. Oli epäilemättä monia luonteeltaan enemmän aineellisia, rutiininomaisia tai teknisiä asioita, joihin täytyi kiinnittää huomiota, esimerkiksi kirjoitustarvikkeiden hankkiminen Raamatun jäljentämistä varten tai jopa itse jäljentäminen.

Avustavien palvelijoiden täytettäväksi esitetyt pätevyysvaatimukset suojelivat seurakuntaa, niin ettei sitä vastaan voitu aiheellisesti esittää syytöksiä niiden miesten suhteen, jotka oli valittu hoitamaan eri tehtäviä, ja näin se säilytti oikean aseman Jumalan edessä ja puhtaan maineen ulkopuolisten silmissä (vrt. 1Ti 3:10). Pätevyysvaatimukset koskivat moraalia, käytöstä ja hengellisyyttä, ja kun niistä pidettiin kiinni, palvelustehtäviä hoitivat miehet, jotka olivat järkeviä, rehellisiä, tunnollisia ja luotettavia. Ne, jotka palvelivat hyvin, hankkivat itselleen ”hyvän aseman ja suuren puhevapauden Kristukseen Jeesukseen liittyvässä uskossa” (1Ti 3:13).

Maalliset hallitsijat. Jumala on sallinut tämän maailman hallitusten toimia, kunnes tulee hänen aikansa lakkauttaa ne, minkä jälkeen Kristuksen valtakunta hallitsee kiistattomasti maata (Da 2:44; Il 19:11–21). Sinä aikana, kun niiden sallitaan hallita, ne tekevät ihmisille monia palveluksia, esimerkiksi rakentavat teitä ja huolehtivat koulujen, poliisin ja palokunnan toiminnasta ja monista muista palveluksista. Niillä on myös lakeja, joiden mukaan rangaistaan varkaita, murhaajia ja muita lainrikkojia. Sen tähden ne ovat näitä palveluksia tehdessään ja näitä lakeja oikeudenmukaisesti soveltaessaan Jumalan ’palvelijoita’ (di·aʹko·noi). Jos joku, vaikkapa kristittykin, rikkoo näitä lakeja, hänen esivallalta saamansa rangaistus tulee epäsuorasti Jumalalta, sillä Jumala on kaikkea pahuutta vastaan. Samoin jos esivalta suojelee kristittyjä lainrikkojilta, se toimii Jumalan palvelijana. Jos hallitsija taas käyttää valtaansa väärin ja toimii Jumalaa vastaan, hän on siitä vastuussa Jumalalle. Jos joku jumalaton hallitsija yrittää saada kristittyjä rikkomaan Jumalan lakia, hän ei toimi Jumalan palvelijana, ja hän saa rangaistuksen Jumalalta. (Ro 13:1–4.)

Väärät palvelijat. Jotkut väittävät olevansa Jumalan palvelijoita mutta ovatkin ulkokullattuja ja todellisuudessa Saatanan palvelijoita, jotka taistelevat Jumalaa vastaan. Jotkut sellaiset häiritsivät Korintin seurakunnan rauhaa, ja apostoli Paavalin oli taisteltava heitä vastaan. Hän sanoi heistä: ”Sellaiset ovat vääriä apostoleita, petollisia työntekijöitä, jotka muuttavat itsensä Kristuksen apostoleiksi. Eikä ihme, sillä itse Saatana muuttaa jatkuvasti itseään valon enkeliksi. Ei siis ole paljon, jos hänen palvelijansakin muuttavat jatkuvasti itseään vanhurskauden palvelijoiksi. Mutta heidän loppunsa on oleva heidän tekojensa mukainen.” (2Ko 11:13–15.)

Näiden väärien palvelijoiden esiintyminen ennustettiin Raamatussa monissa kohdissa. Paavali kertoi Efesoksen seurakunnan valvojille, että hänen poismenonsa jälkeen seurakuntaan tulisi sortavia susia, jotka eivät kohtelisi laumaa hellästi; he puhuisivat vääristeltyjä asioita vetääkseen opetuslapset mukaansa (Ap 20:29, 30). Paavali varoitti noista luopioista myös kirjeissään (2Te 2:3–12; 1Ti 4:1–5; 2Ti 3:1–7; 4:3, 4), Pietari puhui heistä (2Pi 2:1–3) ja Jeesus Kristuskin ennusti heidän olemassaolonsa ja tuhoutumisensa (Mt 13:24–30, 36–43). (Ks. LAITTOMUUDEN IHMINEN.)