Johannes Kastaja – esimerkki ilon säilyttämisestä

TOIVOISITKO, että voisit palvella Jehovaa jossain sellaisessa tehtävässä, joka ei tällä hetkellä ole ulottuvillasi? Ehkä joku muu huolehtii tästä tehtävästä. Tai kenties kyseessä on tehtävä, josta itse aiemmin huolehdit. Nyt kuitenkin ikääntyminen, heikko terveys, taloudelliset vaikeudet tai perhevastuut rajoittavat sitä, mitä pystyt tekemään. Tai saattaa olla, että sinun on täytynyt luopua jostain pitkäaikaisesta tehtävästäsi, koska järjestössä on tapahtunut muutoksia. Olipa syy mikä tahansa, sinusta voi tuntua, että et tee Jehovan palveluksessa niin paljon kuin haluaisit. Ei mikään ihme, jos tunnet sen vuoksi aika ajoin pettymystä. Mutta mitä voisit tehdä, jotteivät kielteiset tunteet, kuten lannistuneisuus tai katkeruus, juurru mieleesi? Miten voit säilyttää ilosi?

Johannes Kastajan esimerkki voi opettaa meille paljon ilon säilyttämisestä. Johanneksella oli huomattavia tehtäviä, mutta luultavasti hänen elämänsä Jehovan palveluksessa muodostui erilaiseksi kuin hän oli ajatellut. Hän ei ehkä ollut osannut aavistaa, että häneltä kuluisi pitemmän aikaa vankilassa kuin Jehovan työssä. Silti Johannes säilytti myönteisen asenteen elämänsä loppuun asti. Mikä oli hänen salaisuutensa? Entä miten me voimme säilyttää ilomme silloinkin, kun kohtaamme pettymyksiä?

Johannes aloitti keväällä 29 palveluksensa Messiaan edelläkävijänä. Hän kehotti: ”Katukaa, sillä taivaan valtakunta on tullut lähelle.” (Matt. 3:2; Luuk. 1:12–17.) Johanneksen sanat herättivät monissa vastakaikua. Väkeä saapui läheltä ja kaukaa kuuntelemaan hänen sanomaansa, ja monet katuivat ja menivät kasteelle. Johannes julisti rohkeasti, että omahyväisiä uskonnollisia johtajia kohtaisi tuomio, elleivät he muuttuisi. (Matt. 3:5–12.) Johanneksen palvelus saavutti huippukohtansa syksyllä 29, kun hän kastoi Jeesuksen. Siitä lähtien hän kehotti ihmisiä seuraamaan Jeesusta, luvattua Messiasta. (Joh. 1:32–37.)

Johanneksella oli tosiaan ainutlaatuinen tehtävä, ja siksi Jeesus sanoi: ”Naisista syntyneiden joukossa ei ole ketään suurempaa kuin Johannes Kastaja.” (Matt. 11:11.) Epäilemättä Johannes iloitsi saamistaan siunauksista. Hänen tavallaan monet ovat nykyään saaneet Jumalalta paljon siunauksia. Ajatellaanpa veljeä nimeltä Terry. Hän ja hänen vaimonsa Sandra ovat olleet kokoaikaisessa palveluksessa yli 50 vuotta. Terry sanoo: ”Olen saanut Jehovalta monia hienoja palvelustehtäviä. Olen toiminut tienraivaajana, beteliläisenä, erikoistienraivaajana, kierrosvalvojana, piirivalvojana ja nyt jälleen erikoistienraivaajana.” Teokraattisten tehtävien saaminen tuo iloa, mutta kuten opimme Johanneksen esimerkistä, ilon säilyttäminen muuttuvissa olosuhteissa ei ole itsestään selvää, vaan sen eteen täytyy tehdä jotain.

Mikä oli avain siihen, että Johannes Kastaja pystyi säilyttämään ilonsa? Hän ei koskaan lakannut arvostamasta saamiaan palvelustehtäviä. Tätä valaisee seuraava esimerkki. Jeesuksen kasteen jälkeen Johanneksen osuus pieneni, kun taas Jeesuksen osuus kasvoi. Johanneksen opetuslapset olivat tästä huolissaan ja sanoivat hänelle Jeesuksesta: ”[Hän] kastaa, ja kaikki menevät hänen luokseen.” (Joh. 3:26.) Johannes vastasi: ”Se jolla on morsian, on sulhanen. Mutta kun sulhasen ystävä seisoo hänen vieressään ja kuuntelee häntä, hän iloitsee suuresti sulhasen äänestä. Samoin minäkin olen täynnä iloa.” (Joh. 3:29.) Johannes ei kilpaillut Jeesuksen kanssa eikä myöskään ajatellut, että Jeesuksen osuuden kasvaminen olisi vähentänyt hänen oman tehtävänsä arvoa. Sen sijaan Johannes säilytti ilonsa, koska hän arvosti osaansa ”sulhasen ystävänä”.

Oikea asenne auttoi Johannesta pysymään tyytyväisenä, vaikkei hänen palvelustehtävänsä ollut helpoimmasta päästä. Johannes oli esimerkiksi ollut syntymästään lähtien nasiiri, ja siksi hän ei saanut juoda viiniä (Luuk. 1:15). Jeesus sanoi Johanneksen vaatimattomasta elämäntavasta: ”Johannes tuli, hän ei syö eikä juo.” Toisaalta Jeesuksella ja hänen opetuslapsillaan ei ollut tällaisia rajoituksia, ja he elivät normaalimpaa elämää. (Matt. 11:18, 19.) Lisäksi Johannes ei ollut saanut kykyä tehdä ihmeitä toisin kuin Jeesuksen opetuslapset, joista jotkut olivat aluksi seuranneet Johannesta (Matt. 10:1; Joh. 10:41). Johannes ei antanut tällaisten erojen häiritä itseään vaan uppoutui omaan Jehovalta saamaansa palvelustehtävään.

Mekin voimme säilyttää ilomme, kun arvostamme nykyistä palvelustehtäväämme. Aiemmin mainittu Terry sanoo: ”Olen keskittynyt täysipainoisesti kaikkiin tehtäviin, jotka minulle on annettu.” Hän muistelee kokoaikaisessa palveluksessa viettämiään vuosia ja toteaa: ”En ole joutunut katumaan mitään. Minulla on vain mahtavia muistoja.”

Voimme saada Jumalan palvelemisesta syvää iloa, kun mietimme, mikä tekee jokaisesta palvelustehtävästä kallisarvoisen: kunnia olla ”Jumalan työtoveri” (1. Kor. 3:9). Kun arvokasta hopea-astiaa kiillotetaan, se säilyttää kauneutensa. Vastaavasti kun mietiskelemme suurta etuoikeuttamme palvella Jumalaa, ilomme säilyy eikä väärä ajattelu himmennä sitä. Emme vertaa omia uhrauksiamme toisten tekemiin uhrauksiin. Emme myöskään ajattele, että toisten saamat tehtävät vähentäisivät omien tehtäviemme arvoa. (Gal. 6:4.)

Johannes saattoi tietää, että hänen palveluksensa ei jatkuisi pitkään, mutta hän tuskin arvasi, miten äkisti se päättyisi (Joh. 3:30). Vuonna 30, noin puoli vuotta Jeesuksen kasteen jälkeen, kuningas Herodes vangitsi Johanneksen. Johannes kuitenkin jatkoi todistamista mahdollisuuksiensa mukaan. (Mark. 6:17–20.) Mikä auttoi häntä säilyttämään ilon muutosten keskellä? Hän keskittyi hengellisiin asioihin.

Vankilassa ollessaan Johannes kuuli, että Jeesuksen palvelus oli laajentunut (Matt. 11:2; Luuk. 7:18). Johannes oli varma, että Jeesus oli Messias, mutta hän saattoi miettiä, miten Jeesus täyttäisi kaikki Messiasta koskevat Raamatun ennustukset. Messiaasta oli määrä tulla kuningas, joten alkaisikohan Jeesus hallita pian? Johtaisiko se Johanneksen vapautumiseen vankilasta? Johannes halusi ymmärtää Jeesuksen osan paremmin ja lähetti kaksi opetuslastaan kysymään häneltä: ”Oletko sinä se, jonka tulemista odotamme, vai pitääkö meidän odottaa jotain toista?” (Luuk. 7:19.) Opetuslasten palattua Johannes varmasti kuunteli tarkasti, kun he kertoivat, että Jeesus oli parantanut sairaita Jumalan voimalla. Sitten Jeesus oli lähettänyt opetuslapset takaisin Johanneksen luo ja käskenyt heidän sanoa: ”Sokeat näkevät, rammat kävelevät, spitaaliset puhdistuvat, kuurot kuulevat, kuolleita herätetään ja köyhille kerrotaan hyvää uutista.” (Luuk. 7:20–22.)

Opetuslasten kertomat uutiset epäilemättä rohkaisivat Johannesta. Ne todistivat, että Jeesus täytti messiaaniset ennustukset. Jeesuksen palvelus ei johtaisi Johanneksen vapauttamiseen vankilasta, mutta silti Johannes ymmärsi, ettei hänen tekemänsä työ ollut turhaa. Haastavista olosuhteista huolimatta hänellä oli syytä iloon.

Jos otamme mallia Johanneksesta ja keskitymme hengellisiin asioihin, voimme kestää kärsivällisesti ja iloiten (Kol. 1:9–11). Meidän on tärkeää lukea Raamattua ja miettiä lukemaamme. Se muistuttaa meitä siitä, että palveluksemme ei ole koskaan turhaa (1. Kor. 15:58). Sandra kertoo: ”Se että olen lukenut yhden luvun Raamattua joka päivä, on auttanut minua pääsemään lähemmäksi Jehovaa ja suuntaamaan ajatukseni häneen, ei itseeni.” Meidän on myös hyvä seurata raportteja, jotka kertovat valtakunnan työn etenemisestä. Silloin meidän on helpompi nähdä oman tilanteemme yli ja keskittyä siihen, mitä Jehova saa aikaan. Sandra sanoo: ”JW Broadcasting^® -sivuston kuukausiohjelmien ansiosta Jehovan järjestö tuntuu meistä läheisemmältä. Ne myös auttavat meitä säilyttämään ilon palvelustehtävässämme.”

Lyhyen palveluksensa aikana Johannes Kastaja toimi ”Elian hengessä ja voimassa”, ja Elian tavoin hän oli ”ihminen, jolla oli samanlaiset tunteet kuin meilläkin” (Luuk. 1:17; Jaak. 5:17). Jos jäljittelemme Johanneksen esimerkkiä olemalla arvostavia ja keskittymällä hengellisiin asioihin, mekin voimme olosuhteistamme riippumatta säilyttää ilon Jehovan palveluksessa.