ASENNOT JA ELEET

Raamatussa on lukuisia viittauksia erilaisiin asentoihin ja eleisiin, ja niistä esitetyt kuvaukset osoittavat, että ne olivat paljolti samanlaisia kuin Lähi-idässä nykyään yleiset asennot ja eleet. Itämaalaiset osoittavat tunteitaan huomattavasti avoimemmin eivätkä ole niin pidättyväisiä kuin monet länsimaalaiset. Asennot ja eleet olivat varsin vaikuttavia ja paljonpuhuvia, käytettiinpä niiden ohella sanoja tai ei.

Rukous ja kunnioituksen osoittaminen. Seisominen. Heprealaisten ja monien muiden Raamatussa mainittujen kansojen keskuudessa ei ollut mitään määrättyä rukousasentoa. Kaikki asennot, joissa rukouksia esitettiin, olivat erittäin kunnioittavia. Seisominen oli varsin yleistä rukoiltaessa, ja Jeesus puhui tästä rukousasennosta (Mr 11:25). Heti kasteensa jälkeen Jeesus ilmeisesti seisoi rukoilemassa, kun taivas aukeni ja pyhä henki laskeutui ruumiillisessa hahmossa kuin kyyhkynen hänen päälleen, ja Jumalan oma ääni kuului taivaista (Lu 3:21, 22).

Polvistuminen oli tavallinen rukousasento. Jeesuskin polvistui Getsemanen puutarhassa (Lu 22:41). Salomo polvistui temppelin vihkiäisissä rukoillessaan Israelin kansakunnan edustajana (1Ku 8:54). Raamatussa käytetään usein monikollista sanaa ”polvet”, mutta ihmiset saattoivat toisinaan polvistua vain toisen polven varaan, kuten nykyajan itämaalaisetkin joskus polvistuvat (Ap 9:40; 20:36; 21:5; Ef 3:14).

Kumartaminen. Olivatpa juutalaiset missä tahansa, he kääntyivät aina palvoessaan Jerusalemin kaupunkiin ja sen temppeliin päin (1Ku 8:42, 44; Da 6:10). Hesekiel näki näyssä 25 miehen olevan selin Jehovan temppeliin ja kumartavan kasvot kohti itää (Hes 8:16). Auringon palvojien temppelit oli rakennettu niin, että sisäänkäynti oli länsipuolella, joten palvojat katsoivat itään astuessaan sisään. Jehovan temppeli rakennettiin kuitenkin niin, että sen sisäänkäynti oli itäpuolella, niin että Jehovan palvojat käänsivät siellä selkänsä auringonnousuun päin.

Käsivarsien ojentaminen. Seisottaessa tai polvistuttaessa kädet levitettiin joskus taivaita kohti kämmenet ylöspäin tai kädet kohotettiin tai ojennettiin eteen anovasti (1Ku 8:22; 2Ai 6:13; Ne 8:6). Joskus kasvot nostettiin ylöspäin (Job 22:26) tai silmät saatettiin kohottaa taivaita kohti (Mt 14:19; Mr 7:34; Joh 17:1).

Istuminen ja maahan heittäytyminen. Istuminen oli myös yksi rukousasento, jolloin anoja ilmeisesti polvistui ja istuutui sitten kantapäittensä päälle (1Ai 17:16). Tässä asennossa hän saattoi painaa päänsä alas. Tai hän saattoi Elian tavoin kyyristyä maahan ja painaa kasvonsa polviensa väliin (1Ku 18:42). Raamatussa käytetään maahan heittäytymisestä usein ilmauksia ”langeta maahan” tai ”langeta kasvoilleen”. Tavallisesti se tarkoitti pudottautumista polvilleen ja kumartumista eteenpäin käsien – tai useammin kyynärpäiden – varaan siten, että pää kosketti maata. (1Mo 24:26, 48; Ne 8:6; 4Mo 16:22, 45; Mt 26:39.) Suuren surun vallassa tai rukoillessaan hyvin hartaasti anoja saattoi jopa maata kasvoillaan pitkin pituuttaan. Äärimmäisessä ahdingossa anojalla saattoi olla yllään säkkikangas. (1Ai 21:16.) Myös väärien jumalien palvojat kumartuivat epäjumaliensa edessä (2Mo 20:5; 4Mo 25:2; 2Ku 5:18; Da 3:5–12). Lisäksi väärien jumalien palvojat usein suutelivat epäjumalankuviaan (1Ku 19:18).

Näkyvään kohteeseen suunnatut uskonnolliset eleet. Job osoitti, että oli vaarallista antaa houkutella sydämensä kiintymään johonkin näkyvään jumalisen kunnioituksen kohteeseen, esim. aurinkoon tai kuuhun, siinä määrin että tekisi sitä kohti palvontaeleen, kenties painaisi käden huulilleen suudelmaan, kuten pakanalliset kuunpalvojat ja epäjumalia kunnioittavat tekivät. Job tajusi, että se oli tosi Jumalan kieltämistä ja että sellaisesta erheestä vaadittaisiin tilille. (Job 31:26–28.)

Kristittyjen rukousasennot. Jeesus esitti vilpittömiä julkisia rukouksia, ja niin tekivät Paavali ja muutkin. Hän suositteli myös rukoilemista yksinään. (Mt 6:5, 6.) Jeesus kuitenkin tuomitsi huomion herättämisen sillä tavoin, että pidettiin näön vuoksi pitkiä rukouksia, mihin jotkut kirjanoppineet olivat sortuneet (Mr 12:40; Lu 20:47). Kristityt omaksuivat kuitenkin monia juutalaisen synagogan tapoja, joita Jumala ei paheksunut, ja nuo samat rukousasennot mainitaan Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa. Niissä ei missään tueta näennäiselle hurskaudelle ja tekopyhyydelle ominaisia kasvonilmeitä tai asentoja. Ne eivät esitä minkään tietyn asennon, esim. kämmenten painamisen yhteen tai käsien ristimisen, olevan välttämätön rukoiltaessa. Itse asiassa rukoukset voidaan hätätilanteessa tai jotain tehtävää hoidettaessa esittää hiljaa ja täysin ilman ulkonaisia merkkejä (vrt. Ne 2:4). Kristittyjen käsketään jatkaa rukoilemista ”kaikin rukoilemisen ja nöyrän pyytämisen muodoin” (Ef 6:18).

Kunnioitus, nöyryys. Polvistuminen. Osoittaessaan kunnioitusta toisiaan kohtaan ja varsinkin anoessaan jotakin ylemmiltään itämaalaiset käyttivät paljolti samanlaisia asentoja kuin rukoillessaan. Havaitsemme esimerkkejä polvistumisesta toisten eteen, kun pyydetään nöyrästi jotain. Silloin ei palvottu kyseistä henkilöä, vaan tunnustettiin syvästi kunnioittaen hänen asemansa tai virkansa. (Mt 17:14; Mr 1:40; 10:17; 2Ku 1:13.)

Kumartaminen oli yleisempää tervehdittäessä toisia, lähestyttäessä heitä liikeasioissa tai osoitettaessa oikein syvää kunnioitusta. Jaakob kumarsi seitsemän kertaa kohdatessaan Esaun (1Mo 33:3). Vaikka Salomo oli kuningas, hän osoitti kunnioitusta äitiään kohtaan kumartamalla hänelle (1Ku 2:19).

Kumartaminen saattoi myös symboloida tappion myöntämistä (Jes 60:14). Tappiolle joutuneet saattoivat ilmaantua voittajansa eteen säkkikangas yllään ja lisäksi köysiä päässään, kun he anoivat armoa (1Ku 20:31, 32). Jotkut arvelevat, että köydet asetettiin heidän kaulaansa vertauskuvaksi heidän vankeudestaan ja alistumisestaan.

Vaikka juutalaiset yleensä kumarsivatkin viranomaisten edessä osoittaakseen kunnioitusta, Mordokai kieltäytyi kumartumasta Hamanin edessä. Tämä johtui siitä, että Haman oli agagilaisena varsin todennäköisesti amalekilainen, joista Jehova oli sanonut, että hän pyyhkisi täysin pois heidän muistonsa taivaiden alta ja että hänellä olisi sota Amalekia vastaan sukupolvesta sukupolveen (2Mo 17:14–16). Koska Hamanin edessä kumartuminen tai hänen eteensä heittäytyminen olisi merkinnyt rauhaa hänen kanssaan, Mordokai kieltäytyi tekemästä sitä, sillä hän olisi niin tehdessään rikkonut Jumalan käskyä (Est 3:5).

Maahan heittäytyminen. Joosua heittäytyi maahan enkelin, ”Jehovan armeijan ruhtinaan”, edessä, ei palvoakseen häntä vaan tunnustaakseen enkelin ylemmän viran ja sen, että Jehova oli selvästikin lähettänyt enkelin tuomaan käskyä hänelle (Jos 5:14).

Kun Jeesus oli maan päällä, ihmiset heittäytyivät hänen eteensä anoakseen jotain ja kumartaakseen häntä, eikä hän ojentanut heitä (Lu 5:12; Joh 9:38). Tämä johtui siitä, että hän oli nimitetty, tuleva Kuningas, sillä hän itse sanoi: ”Jumalan kuninkaallinen majesteetti on lähestynyt” (ED); ”Jumalan valtakunta on tullut lähelle” (UM, Mr 1:15). Jeesus oli Daavidin valtaistuimen perijä, ja sen vuoksi oli sopivaa kunnioittaa häntä kuninkaana (Mt 21:9; Joh 12:13–15).

Jeesuksen Kristuksen apostolit eivät kuitenkaan antaneet toisten heittäytyä heidän eteensä. Tämä johtui siitä, että maahan heittäytyminen tapahtui noissa tilanteissa palvomismielessä, ikään kuin apostoleissa vaikuttanut pyhän hengen voima, joka sai aikaan parantumista ja muita voimatekoja, olisi ollut heidän omaansa. Apostolit ymmärsivät, että tuo voima tuli Jumalalta, että kunnia noista teoista tuli antaa hänelle ja että kaiken palvonnan pitäisi kohdistua Jehovaan Jeesuksen Kristuksen kautta, jota he ainoastaan edustivat. (Ap 10:25, 26.)

Jeesukselle osoitetun kunnioituksen yhteydessä käytetään usein sanaa pro·sky·neʹō, jonka perusmerkitys on ’osoittaa kunnioitusta’ mutta joka käännetään yleensä vastineella ”kumartaa” ja myös ”palvoa” (Mt 2:11; Lu 4:8). Jeesus ei ottanut vastaan palvontaa, joka kuuluu ainoastaan Jumalalle (Mt 4:10), mutta piti itselleen osoitettua kunnioitusta tunnustuksena Jumalan Hänelle antamasta vallasta. Kieltäytyessään ottamasta vastaan palvontaa Johannekselta enkeli, jonka Jeesus Kristus lähetti viemään Ilmestyksen Johannekselle, ilmaisi periaatteen, että ihmisen palvonta kuuluu vain Jumalalle (Il 19:10). (Ks. KUNNIOITUKSEN OSOITTAMINEN; PALVONTA.)

Pään peittäminen oli tapa, jolla naiset ilmaisivat kunnioitustaan. Tätä tapaa noudatettiin kristillisessä seurakunnassa. Käsitellessään kristillisen johtoaseman periaatetta apostoli Paavali sanoi: ”Jokainen nainen, joka rukoilee tai profetoi pää peittämättömänä, saattaa päänsä häpeään – –. Sen vuoksi naisella pitää olla vallan merkki päässään enkelien takia.” (1Ko 11:3–10; ks. JOHTOASEMA.)

Sandaalien riisuminen oli arvonannon ja syvän kunnioituksen osoitus. Mooseksen käskettiin riisua ne palavan pensaan luona, Joosuan puolestaan enkelin läsnä ollessa (2Mo 3:5; Jos 5:15). Koska tabernaakkeli ja temppeli olivat pyhiä paikkoja, pappien sanotaan toimittaneen tehtävänsä pyhäkössä paljain jaloin. Toisen ihmisen sandaalien hihnojen irrottamista tai hänen sandaaliensa kantamista hänen puolestaan pidettiin taas halpa-arvoisena tehtävänä ja osoituksena ihmisen nöyryydestä ja oman vähäpätöisyytensä tiedostamisesta isäntäänsä verrattuna. Nykyäänkin Lähi-idässä on tapana, että taloon tultaessa sandaalit riisutaan, ja joskus sen tekee palvelija. (Mt 3:11; Joh 1:27.) (Ks. SANDAALI.)

Veden kaataminen toisen käsille. Elisa tunnistettiin Elian palvelijaksi siitä, että hän ”kaatoi vettä Elian käsille”. Tämä palvelus tehtiin varsinkin aterioiden jälkeen. Lähi-idässä ei käytetty veitsiä ja haarukoita vaan sormia, ja palvelija kaatoi aterian jälkeen vettä isäntänsä käsille niiden pesemistä varten (2Ku 3:11). Jalkojen peseminen oli samantapainen toimitus, ja se oli osoitus vieraanvaraisuudesta sekä kunnioituksesta ja joissakin yhteyksissä nöyryydestä (Joh 13:5; 1Mo 24:32; 43:24; 1Ti 5:10).

Sopimus, yhteinen osallisuus. Kädenlyönti ja kämmenten lyöminen olivat eleitä, jotka ilmaisivat sopimuksen solmimista tai kaupan vahvistamista (Esr 10:19). Raamattu varoittaa ryhtymästä sillä tavoin jonkun toisen lainan takaajaksi (San 6:1–3; 17:18; 22:26). Kädenlyönti tai toisen käteen tarttuminen oli myös osoitus yhdessä osallistumisesta eli yhteisestä osallisuudesta (2Ku 10:15; Ga 2:9).

Siunaaminen. Käsien paneminen pään päälle; käsien kohottaminen. Koska heprealainen sana ba·rakhʹ liittyy sekä polvien notkistamiseen ja polvistumiseen että siunaamiseen, on todennäköistä, että ihmiset siunauksen saadessaan polvistuivat ja kumartuivat siunauksen antajaan päin. Sitten siunauksen antaja pani kätensä siunattavan pään päälle. (1Mo 48:13, 14; Mr 10:16.) Ihmisryhmiä siunattaessa kohotettiin yleensä kädet heitä kohti siunausta lausuttaessa (3Mo 9:22; Lu 24:50).

Vannominen. Käden kohottaminen; käden asettaminen reiden alle. Valaa vannottaessa oli tapana kohottaa oikea käsi. Jumala sanoo itsekin tekevänsä vertauskuvallisesti niin (5Mo 32:40; Jes 62:8). Danielin näyn enkeli kohotti sekä oikean että vasemman kätensä kohti taivasta vannoessaan valan (Da 12:7). Vala voitiin vahvistaa myös panemalla käsi toisen henkilön reiden alle, kuten Abrahamin taloudenhoitaja teki vannoessaan, että hän hankkisi Iisakille vaimon Abrahamin sukulaisista (1Mo 24:2, 9), ja kuten Joosef teki vannoessaan Jaakobille, ettei hän hautaisi Jaakobia Egyptiin (1Mo 47:29–31). Sanalla ”reisi” tarkoitetaan lonkasta polveen ulottuvaa jalan yläosaa, jossa reisiluu on. Juutalaisen rabbin Rašbamin mukaan vannominen tapahtui tällä tavalla, kun ylempi vannotti alempaa, joka oli velvollinen tottelemaan häntä, esim. isäntä palvelijaansa tai isä poikaansa. Ja erään toisen juutalaisen tutkijan, Abraham Ibn Ezran, mukaan palvelijoilla oli siihen aikaan tapana vannoa siten, että he asettivat kätensä isäntänsä reiden alle, jolloin tämä istui heidän kätensä päällä. Tämä ilmaisi, että palvelija oli isäntänsä vallan alainen. (The Soncino Chumash, toim. A. Cohen, Lontoo 1956, s. 122.)

Suru, häpeä. Tomun heittäminen pään päälle; vaatteiden repäiseminen; säkkikankaan käyttö. Suruun liittyi tavallisesti itkeminen (1Mo 50:1–3; Joh 11:35), usein pään painaminen murheellisena alas (Jes 58:5), tomun heittäminen pään päälle (Jos 7:6) tai maassa istuminen (Job 2:13; Jes 3:26). Surua ilmaistiin usein repäisemällä vaatteet (1Sa 4:12; Job 2:12; ks. REPÄISTÄ VAATTEENSA) ja joskus panemalla tuhkaa pään päälle (2Sa 13:19). Kun juutalaiset oli kuningas Ahasveroksen käskyn mukaan tuomittu tuhottavaksi vihollistensa käsissä, ”säkkikangas ja tuhkaa levitettiin monille lepovuoteeksi” (Est 4:3). Jehova varoitti Jerusalemia sen edessä olevista vaikeuksista ja kehotti sen asukkaita vyöttäytymään säkkikankaaseen ja kieriskelemään tuhkassa (Jer 6:26). Miika käski filistealaisen Afran kaupungin asukkaita ’kieriskelemään tomussa’ (Mi 1:10).

Hiusten tai parran leikkaaminen tai repiminen; rintaan lyöminen. Hiusten leikkaaminen (Job 1:20), karvojen nyhtäminen omasta parrasta (Esr 9:3), pään peittäminen (2Sa 15:30; Est 6:12), viiksien peittäminen (Hes 24:17; Mi 3:7) ja käsien paneminen päänsä päälle ilmaisivat surua tai häpeää, jopa järkyttymistä (2Sa 13:19; Jer 2:37). Jotkut arvelevat viimeksi mainitun eleen tarkoittaneen sitä, että Jumalan aiheuttama ahdinko lepäsi raskaana surijan yllä. Jesaja kuljeskeli alasti ja avojaloin sen tunnusmerkkinä, että häpeän oli määrä kohdata Egyptiä ja Etiopiaa (Jes 20:2–5). Epätavallisen surun tai katumuksen tunteen vallassa ihminen saattoi lyödä rintaansa murheissaan (Mt 11:17; Lu 23:27), tai hän saattoi läimäyttää reiteensä mielipahan, häpeän ja nöyryytyksen tai surun vuoksi (Jer 31:19; Hes 21:12).

Suuttumus, pilkka, loukkaus, pahan toivottaminen. Pään ravistaminen; toisen läimäyttäminen kasvoihin. Erilaiset, yleensä sanojen ohella käytetyt eleet ilmaisivat voimakkaasti suuttumusta, vihamielisyyttä, pilkkaa, häväistystä, halveksintaa jne. toisia kohtaan. Sellaisia olivat mm. suunliikkeet ja pään ravistaminen tai käden heristäminen (2Ku 19:21; Ps 22:7; 44:14; 109:25; Sef 2:15), läimäytys kasvoihin (Job 16:10; Mt 5:39; Joh 18:22) ja toisen partakarvojen kiskominen (Jes 50:6). Jeesus kärsi erittäin törkeää häväistystä juutalaisten ylimmän tuomioistuimen edessä, kun hänen päälleen syljettiin, häntä läimäyteltiin, hänen kasvonsa peitettiin, minkä jälkeen häntä lyötiin nyrkeillä ja nälvittiin seuraavin sanoin: ”Profetoi meille, Kristus. Kuka se on, joka sinua löi?” (Mt 26:67, 68; Mr 14:65.) Myöhemmin sotilaat kohtelivat häntä samalla tavoin (Mt 27:30; Mr 15:19; Joh 19:3).

Tomun heittäminen oli myös halveksinnan osoitus. Simei heitti tomua Daavidia kohti, samalla kun hän kirosi ja heitteli häntä kivillä (2Sa 16:13). Kun Paavali puolustautui väkijoukon edessä Jerusalemissa, tuo metelöivä joukko osoitti raivonsa korottamalla äänensä, huutamalla ja heittelemällä päällysvaippojaan sekä viskomalla tomua ilmaan (Ap 22:22, 23).

Käsien taputtamisella haluttiin ehkä joskus vain herättää huomiota, kuten Joosuan 15:18:ssa. Useammin se oli kuitenkin suuttumuksen (4Mo 24:10), halveksinnan tai pilkan (Job 27:23; Va 2:15), surun (Hes 6:11) tai sellaisen vihamielisyyden osoitus, johon liittyi iloitseminen kilpailijaa, vihamiestä tai sortajaa kohdanneesta pahasta. Joskus poljettiin samalla jalkaa. (Hes 25:6; Na 3:19.)

Virkaan nimittäminen. Voitelu. Jotkin eleet edustivat virkaan tai valta-asemaan nimittämistä. Papiston vihkimisen yhteydessä Aaron voideltiin pyhällä voiteluöljyllä (3Mo 8:12). Kuninkaat voideltiin (1Sa 16:13; 1Ku 1:39). Kukaan Jumalan edustaja ei voidellut Persian kuningasta Kyyrosta kirjaimellisesti, mutta häntä sanottiin kuvaannollisesti Jehovan voidelluksi, koska hänet oli nimitetty valloittamaan Babylon ja vapauttamaan Jumalan kansa (Jes 45:1). Elisa ’voideltiin’ siten, että hänet nimitettiin tehtäväänsä, mutta häntä ei voideltu koskaan kirjaimellisesti öljyllä (1Ku 19:16, 19). Jeesuksen Isä Jehova ei voidellut Jeesusta öljyllä vaan pyhällä hengellä (Jes 61:1; Lu 4:18, 21). Jeesuksen välityksellä voidellaan hänen hengestäsiinneet veljensä, jotka muodostavat kristillisen seurakunnan (2Ko 1:21; Ap 2:33). Tällä voitelulla heidät nimitetään, valtuutetaan ja tehdään päteviksi Jumalan palvelijoiksi (1Jo 2:20; 2Ko 3:5, 6). (Ks. VOIDELTU, VOITELU.)

Käsien päälle paneminen oli myös yksi tapa ilmaista jonkun nimittäminen johonkin virkaan tai tehtävään. Esimerkkinä ovat ne seitsemän miestä, jotka apostolit nimittivät huolehtimaan ruoan jakelusta Jerusalemin seurakunnassa (Ap 6:6). Seurakunnan vanhimmisto nimitti Timoteuksen erityispalvelukseen (1Ti 4:14). Myöhemmin apostoli Paavali valtuutti hänet nimittämään toisia, ja häntä kehotettiin tekemään nimityksiä vasta huolellisen harkinnan jälkeen (1Ti 5:22).

Käsien päälle panemisella oli myös muita merkityksiä, ja yksi niistä oli jonkin tunnustaminen eli hyväksyminen, kuten 2. Mooseksen kirjan 29:10, 15:ssä, jossa Aaron ja hänen poikansa hyväksyivät teurasuhrit uhrattavaksi heidän puolestaan. Samanlainen merkitys sillä on myös 3. Mooseksen kirjan 4:15:ssä.

Kädet pantiin myös jonkun sellaisen päälle, joka sai apua tai voimaa. Näin tapahtui esimerkiksi Jeesuksen parantaessa ihmisiä (Lu 4:40) ja pyhän hengen tullessa niiden päälle, joiden päälle Paavali pani kätensä (Ap 19:6). Tämä ei merkitse sitä, että henki virtasi Paavalin käsien kautta, vaan että hänet oli Kristuksen edustajana valtuutettu osoittamaan, ketkä saisivat asetettujen vaatimusten mukaan hengen lahjoja (ks. myös Ap 8:14–19). Käsien päälle paneminen ei ollut välttämätöntä hengen lahjojen siirtämiseksi, mikä käy ilmi siitä, että Corneliuksen ja hänen huonekuntansa tapauksessa apostoli Pietari oli pelkästään läsnä, kun heille annettiin pyhää henkeä ja kielten lahja (Ap 10:44–46).

Suosio. Ylemmän edessä seisominen. Vallanpitäjän edessä seisominen edusti suosiota ja hyväksymystä, sillä kuninkaan läsnäoloon pääsemiseen tarvittiin lupa (San 22:29; Lu 1:19; 21:36). Ilmestyksen 7:9, 15:ssä suuren joukon osoitetaan seisovan valtaistuimen edessä, mikä viittaa siihen, että Jumala on suosiollisesti hyväksynyt heidät.

Jonkun pään korottamisella tarkoitettiin toisinaan kuvaannollisesti hänen korottamistaan tai palauttamistaan suosioon (1Mo 40:13, 21; Jer 52:31).

Käsien täyttäminen vallalla. Pappien käsien täyttäminen pappisviran vallalla tapahtui, kun Mooses välittäjänä asetti esitettävät uhrit Aaronin ja hänen poikiensa käsiin ja heilutti uhrilahjaa Jehovan edessä. Heiluttaminen edusti jatkuvaa uhrien esittämistä Jehovan edessä. (3Mo 8:25–27.)

Ystävyys. Suuteleminen; jalkojen peseminen; pään voiteleminen. Ystävyyttä ilmaistiin suudelmalla (1Mo 27:26; 2Sa 19:39), ja syvempien tunteiden vallassa halattiin, suudeltiin ja vuodatettiin kyyneleitä (1Mo 33:4; 45:14, 15; 46:29; Lu 15:20; Ap 20:37). Kolmea elettä pidettiin aina välttämättöminä vieraanvaraisuuden osoituksina vierasta kohtaan: tervehtimistä suudelmalla, vieraan jalkojen pesemistä ja hänen päänsä voitelemista (Lu 7:44–46).

Jeesuksen ollessa maan päällä syötiin nojaavassa makuuasennossa, ja toisen rintaa vasten nojautuminen oli läheistä ystävyyttä tai suosiota ilmaiseva asento. Sitä sanottiin poven edessä olemiseksi. (Joh 13:23, 25.) Luukkaan 16:22, 23:ssa ja Johanneksen 1:18:ssa esitetyt kuvaukset perustuvat tähän tapaan.

Toisen leivän syöminen hänen kanssaan oli vertauskuva ystävyydestä ja rauhasta hänen kanssaan (1Mo 31:54; 2Mo 2:20; 18:12). Kääntymistä sen jälkeen vahingoittamaan häntä pidettiin erittäin törkeänä petollisuutena. Petturi Juudas syyllistyi siihen. (Ps 41:9; Joh 13:18.)

Viattomuus ja vastuun kieltäminen. Käsien peseminen. Viattomuus jonkin suhteen tai itsensä vapauttaminen vastuusta osoitettiin kuvaannollisesti pesemällä omat kädet (5Mo 21:6). Psalmista julistaa tällä tavoin viattomuutensa psalmissa 73:13 (ks. myös Ps 26:6). Pilatus yritti välttää vastuunsa Jeesuksen kuolemasta pesemällä kätensä väkijoukon edessä ja sanomalla: ”Minä olen viaton tämän miehen vereen. Vastatkaa siitä itse.” (Mt 27:24.)

Vaatteiden pudistaminen. Paavali sanoutui irti enemmästä vastuusta ja osoitti sen pudistamalla vaatteensa Korintin juutalaisten edessä, joille hän oli saarnannut ja jotka vastustivat häntä. Sitten hän sanoi: ”Tulkoon verenne oman päänne päälle. Minä olen puhdas. Tästä lähtien menen kansakuntien ihmisten luo.” (Ap 18:6.) Kun Nehemia ravisti tyhjäksi ”povilaskoksensa”, ts. vaatteittensa rintamuksen, hän tarkoitti Jumalan hylkäävän lopullisesti ihmiset, joista hän puhui (Ne 5:13).

Tomun pudistaminen jaloista. Myös tomun pudistaminen jaloista tarkoitti sanoutumista irti vastuusta. Jeesus neuvoi opetuslapsiaan toimimaan niin sellaista paikkaa tai kaupunkia kohtaan, joka ei ottanut heitä vastaan eikä kuunnellut heitä. (Mt 10:14; Lu 10:10, 11; Ap 13:51.)

Ilo. Käsien taputtaminen. Iloa osoitettiin taputtamalla käsiä (2Ku 11:12; Ps 47:1) ja tanssimalla, usein musiikin säestyksellä (Tu 11:34; 2Sa 6:14). Riemuhuuto ja laulaminen työtä tehtäessä, varsinkin viininkorjuun aikaan, olivat onnellisuuden tai kiitollisuuden ja ilon ilmauksia (Jes 16:10; Jer 48:33).

Vastustus. Käden heiluttaminen (uhkaavasti) jotakuta kohti osoitti vastustusta (Jes 10:32; 19:16).

Päänsä nostaminen kuvasi asentoa, joka merkitsi ryhtymistä toimintaan, tavallisesti vastustamaan, taistelemaan tai sortamaan (Tu 8:28; Ps 83:2).

Käden nostaminen vallanpitäjiä vastaan on osoitus kapinasta heitä vastaan (2Sa 18:28; 20:21).

Tomun nuoleminen kuvaa tappiota ja tuhoa (Ps 72:9; Jes 49:23).

Käsi tai jalka vihollisten niskalla kuvaa vihollisen tappiota sekä sitä, että hänet ajetaan pakoon ja hän pakenee, häntä ajetaan takaa ja hänet saadaan kiinni (1Mo 49:8; Jos 10:24; 2Sa 22:41; Ps 18:40).

Vallan vastaanottaminen tai toimintaan ryhtyminen. Nouseminen merkitsi vallan vastaanottamista tai toimintaan ryhtymistä. Kuninkaiden sanotaan nousevan, kun he ottavat vastaan kuninkaanvallan tai käyttävät sitä huomattavalla tavalla. (Da 8:22, 23; 11:2, 3, 7, 21; 12:1.) Jehovan kuvaillaan nousevan tuomitsemaan ihmiset (Ps 76:9; 82:8). Saatanan kerrotaan nousseen Israelia vastaan, kun hän yllytti Daavidin laskemaan väen (1Ai 21:1).

Kupeiden vyöttäminen osoittaa valmistautumista toimintaan. Tämä viittaa Raamatun aikaiseen tapaan nostaa vaatteiden väljästi laskeutuvat liepeet ylös ja sitoa ne vyöllä, jotteivät ne estäisi työntekoa, juoksemista jne. (Job 40:7; Jer 1:17; Lu 12:37; 1Pi 1:13, Rbi8, alav.)

Muita asentoja ja eleitä. Asettuminen makaamaan jalkopäähän. Kun Ruut halusi muistuttaa Boasia tämän asemasta sukulunastajana, hän meni yöllä hänen luokseen, otti peiton pois hänen jalkateriensä päältä ja asettui makaamaan niiden viereen. Kun Boas heräsi, Ruut sanoi hänelle: ”Minä olen Ruut, orjattaresi, ja sinun on levitettävä liepeesi orjattaresi yli, sillä sinä olet lunastaja.” Ruut osoitti siten olevansa valmis lankousavioliittoon. (Ru 3:6–9.)

Ulkoinen olemus paastottaessa. ’Sielunsa vaivaaminen’ viittasi varsin todennäköisesti paastoamiseen, ja se saattoi edustaa surua, syntien tunnustamista, katumusta tai synnintuntoa (3Mo 16:29, 31; 2Sa 1:12; Ps 35:13; Jl 1:13, 14). Jeesuksen ollessa maan päällä ulkokultaiset ihmiset olivat kasvoiltaan surullisia ja tekivät kasvonsa surkeiksi näyttääkseen ”pyhiltä” paastotessaan. Jeesus sanoi kuitenkin opetuslapsilleen, että näiden tulisi paastotessaan sivellä päähänsä öljyä ja pestä kasvonsa näyttääkseen ihmisten silmissä aivan tavallisilta, koska he tiesivät, että Isä katsoo sydämeen. (Mt 6:16–18.) Kristityt paastosivat joskus voidakseen kiinnittää jakamattoman huomionsa hengellisiin asioihin (Ap 13:2, 3). (Ks. PAASTO.)

Käden laskeminen vainajan silmien päälle. Jehova sanoi Jaakobille, että ”Joosef laskee kätensä sinun silmiesi päälle” (1Mo 46:4). Tämä tarkoitti sitä, että Joosef sulkisi Jaakobin silmät tämän kuoltua, mikä oli yleensä esikoispojan tehtävä. Jehova näyttää siis tällä tavoin osoittaneen Jaakobille, että esikoisoikeuden piti mennä Joosefille (1Ai 5:2).

Viheltäminen. Jollekin ’viheltäminen’ merkitsi hämmästystä tai ihmettelyä. Näin reagoivat ne, jotka näkivät Juudan pelkoaherättävän autioittamisen ja myöhemmin Babylonin pelottavan tuhon. (Jer 25:9; 50:13; 51:37.)

Kuninkaiden ja vallanpitäjien oli tapana nojautua palvelijan tai jonkun muun alempiarvoisen käsivarteen, kuten Israelin kuningas Joram teki (2Ku 7:2, 17). Kuningas Ben-Hadad II tukeutui palvelijansa Naamanin käteen kumartuessaan jumalansa Rimmonin huoneessa (2Ku 5:18).

Kuvaannollista käyttöä. Toisen jalkojen peseminen. Jeesus käytti erästä itämaista tapaa valaisevana esimerkkinä, kun hän opettaessaan opetuslapsilleen nöyryyttä ja toisten palvelemista pesi opetuslastensa jalat. Pietari pyysi innoissaan Jeesusta pesemään hänen jalkojensa lisäksi myös hänen kätensä ja päänsä. Mutta Jeesus vastasi: ”Joka on kylpenyt, ei tarvitse muuta kuin että hänen jalkansa pestään, niin hän on kokonaan puhdas.” (Joh 13:3–10.) Jeesus viittasi näin siihen, että kun joku oli käynyt kylvyssä, hänen täytyi kylvystä kotiin palattuaan pestä ainoastaan tieltä tarttunut tomu sandaalien peittämistä jaloistaan. Hän käytti tätä puhtautta kuvaamaan hengellistä puhtautta.

Vaeltaminen. Toinen kuvaannollinen ilmaus on ”vaeltaa”, joka tarkoittaa jonkin toimintatavan noudattamista. Esimerkiksi Nooa ”vaelsi tosi Jumalan kanssa” (1Mo 6:9; 5:22). Ne, jotka vaelsivat Jumalan kanssa, noudattivat Jumalan viitoittamaa elämäntapaa ja saivat hänen suosionsa. Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa käytetään samaa ilmausta kuvattaessa niitä kahta vastakkaista toimintatapaa, joita joku noudattaa ennen Jumalan palvelijaksi tuloaan ja sen jälkeen (Ef 2:2, 10; 4:17; 5:2). Myös ’juoksemista’ käytetään kuvaamaan toimintatapaa (1Pi 4:4). Jumala sanoi, että Juudan profeetat olivat ”juosseet”, vaikka hän ei ollut lähettänyt heitä, mikä merkitsi sitä, että he olivat omaksuneet profeetan tehtävän väärin perustein, ilman valtuuksia (Jer 23:21). Paavali kuvailee kristityn elämäntapaa ’juoksemiseksi’. Hän vertaa sitä kilpajuoksuun, joka täytyy juosta sääntöjen mukaan, jotta voittaisi palkinnon. (1Ko 9:24; Ga 2:2; 5:7.)