VELI

Jonkun toisen kanssa samasta vanhemmasta tai samoista vanhemmista syntynyt miespuolinen henkilö; hepreaksi ʼaḥ, kreikaksi a·del·fosʹ. Raamatussa mainittuja täysveljiä eli saman isän ja äidin lapsia ovat Aadamin ja Eevan pojat Kain ja Abel (1Mo 4:1, 2; 1Jo 3:12), Iisakin ja Rebekan kaksospojat Jaakob ja Esau (1Mo 25:24–26) sekä Sebedeuksen ja hänen vaimonsa pojat Jaakob ja Johannes (Mt 4:21; 27:56; vrt. Tu 8:19). Mooses ja Aaron olivat Mirjamin veljiä (4Mo 26:59), ja Lasarus oli Martan ja Marian veli (Joh 11:1, 19). ”Veljiksi” sanotaan myös velipuolia eli sellaisia, joilla on sama isä mutta eri äiti, kuten Jaakobin 12:ta poikaa, jotka olivat syntyneet neljästä eri naisesta (1Mo 35:22–26; 37:4; 42:3, 4, 13), tai sellaisia, joilla on sama äiti mutta eri isä, kuten Jeesusta ja hänen veljiään ja mahdollisesti Daavidia suhteessa sisariinsa (Mt 13:55; 1Ai 2:13–16; 2Sa 17:25; ks. tämän artikkelin jaksoa ”Jeesuksen veljet”).

Sanaa ”veli” ei kuitenkaan käytetty vain lähimmistä perheenjäsenistä. Abraham sanoi veljenpoikaansa Lootia ja Laban sisarenpoikaansa Jaakobia veljeksi (1Mo 11:27; 13:8; 14:14, 16; 29:10, 12, 15; vrt. 3Mo 10:4). Samaan Israelin heimoon kuuluvat olivat veljiä keskenään (2Sa 19:12, 13; 4Mo 8:26), ja vielä laajemmassa merkityksessä olivat veljiä kaikki Israelin kansakuntaan kuuluvat, koska he olivat saman isän, Jaakobin, jälkeläisiä, ja heitä yhdisti saman Jumalan, Jehovan, palvonta (2Mo 2:11; 5Mo 15:12; Mt 5:47; Ap 3:17, 22; 7:23; Ro 9:3). Edomilaisiakin, jotka polveutuivat Abrahamista Jaakobin kaksoisveljen Esaun kautta ja jotka siten olivat israelilaisten sukulaisia, sanottiin veljiksi (4Mo 20:14). ”Veljeyden” (hepr. ʼa·ḥawahʹ) sanottiin vallitsevan Juudan ja Israelin uudelleen yhdistettyjen valtakuntien välillä (Sak 11:14).

”Veljiksi” sanotaan myös niitä, joita yhdistää jokin asia ja joilla on samat päämäärät ja tarkoitukset. Tyroksen kuningas Hiram esimerkiksi sanoi kuningas Salomoa veljekseen, koska tällä oli sama arvo ja asema kuin hänellä, mutta kenties myös siksi, että he huolehtivat yhdessä puutavaran ja muiden tarvikkeiden toimittamisesta temppeliä varten (1Ku 9:13; 5:1–12). ”Katso! Kuinka hyvää ja kuinka miellyttävää onkaan, kun veljekset asuvat yhdessä ykseydessä!” kirjoitti Daavid ja viittasi sillä siihen, etteivät pelkät verisiteet luo rauhaa ja ykseyttä lihallisten veljesten välille (Ps 133:1). Daavid sanoi Jonatania veljekseen, vaikka heillä olikin eri vanhemmat, koska he olivat kiintyneitä toisiinsa ja heitä kiinnostivat samat asiat (2Sa 1:26). Toveruksia, joilla on samanlaiset luonteet ja samanlainen suhtautumistapa, vaikka ne olisivat kielteisiäkin, voidaan myös sanoa veljeksiksi (San 18:9).

Patriarkaalisessa yhteiskunnassa ja Mooseksen lain alaisuudessa oli lihallisilla veljillä joitakin etuja ja velvollisuuksia. Isän kuoltua sai vanhin veli, esikoinen, kaksinkertaisen osuuden perheen perinnöstä sekä vastuun toimia perheen päänä. Lihallisella veljellä oli ensisijainen oikeus lunastukseen, lankousavioliittoon ja veren kostamiseen (3Mo 25:48, 49; 5Mo 25:5). Mooseksen laki kielsi ankarasti sukurutsaiset suhteet veljen ja sisaren välillä (3Mo 18:9; 5Mo 27:22).

Kristillisen seurakunnan jäsenten kesken vallitsee hengellinen sukulaisuussuhde, joka vastaa veljesten välistä suhdetta. Jeesus sanoi opetuslapsiaan veljiksi (Mt 25:40; 28:10; Joh 20:17). Hän korosti voimakkaasti tätä suhdetta sanoessaan: ”Se, joka tekee – – Isäni tahdon, on minun veljeni ja sisareni ja äitini.” (Mt 12:48–50.) Verisukulaisia tulee siksi rakastaa vähemmän kuin Kristusta, ja heidät tulee tarvittaessa jättää hänen vuokseen (Mt 10:37; 19:29; Lu 14:26). Veli saattaa jopa luovuttaa veljen kuolemaan (Mr 13:12). Nimitys ”veli” ei rajoitu pelkästään Jeesuksen lähimpiin seuraajiin, vaan sitä käytetään koko uskovien seurakunnasta (Mt 23:8; Hpr 2:17), ”koko veljesseurasta”, jolla on ”Jeesuksesta todistamisen työ” (1Pi 2:17; 5:9; Il 19:10). Tämä hengellisten veljien yhteisö osoittaa ”veljellistä rakkautta” täysimmässä määrin (Ro 12:10; Hpr 13:1).

Pietari sanoi helluntaina kaikkia kaukaisista maista tulleita kuulijoitaan, myös käännynnäisiä, ”veljiksi” (Ap 2:8–10, 29, 37). Joskus miespuolisia kristittyjä uskovia sanottiin ”veljiksi” ja naispuolisia ”sisariksi” (1Ko 7:14, 15), mutta yleensä ”veljet” oli tavanomainen puhuttelusana, jota käytettiin sekä miehistä että naisista koostuvista ryhmistä, eikä sitä rajoitettu tarkoittamaan pelkästään miehiä (Ap 1:15; Ro 1:13; 1Te 1:4). Sanaa ”veli” käytetään tässä merkityksessä kaikissa henkeytetyissä kristillisissä kirjeissä, kolmea kirjettä (Tituksen, 2. Johanneksen ja Juudaan kirjettä) lukuun ottamatta, sekä varhaiskirkon kirjailijoiden kirjoituksissa. Apostolit varoittivat ”valeveljistä”, jotka tunkeutuivat seurakuntiin (2Ko 11:26; Ga 2:4).

Jeesuksen veljet. Neljässä evankeliumissa, Apostolien teoissa ja kahdessa Paavalin kirjeessä mainitaan ”Herran veljet”, ”Herran veli”, ”hänen veljensä” ja ”hänen sisarensa”. Neljän ”veljen” nimikin kerrotaan: Jaakob, Joosef, Simon ja Juudas. (Mt 12:46; 13:55, 56; Mr 3:31; Lu 8:19; Joh 2:12; Ap 1:14; 1Ko 9:5; Ga 1:19.) Suurin osa raamatunoppineista tunnustaa runsaiden todisteiden perusteella, että Jeesuksella oli ainakin neljä veljeä ja kaksi sisarta, jotka kaikki syntyivät Joosefille ja Marialle luonnollisella tavalla Jeesuksen yliluonnollisen syntymän jälkeen.

Mielivaltaiset käsitykset, joiden mukaan nämä Jeesuksen veljet olivat Joosefin poikia hänen aikaisemmasta avioliitostaan tai hänen lankousavioliitostaan kälynsä kanssa, täytyy luokitella mielikuvituksen tuotteiksi, sillä mitkään raamatulliset tosiseikat eivät tue niitä eivätkä edes viittaa sellaisiin mahdollisuuksiin. Väite, jonka mukaan sana ”veli” (a·del·fosʹ) tarkoittaa tässä yhteydessä ’serkkua’ (a·ne·psi·osʹ), on pelkkä teoria, jonka laatijana pidetään Hieronymusta ja joka on peräisin aikaisintaan vuodelta 383. Hieronymus ei esitä uuden olettamuksensa tueksi kenenkään muun ajatuksia, ja hänen myöhemmissä kirjoituksissaan hänen käsityksensä sitä paitsi horjuu, ja hän ilmaisee jopa epäilyksiä ”serkkuteoriansa” suhteen. J. B. Lightfoot sanoo, että ”Pyhä Hieronymus ei puolusta teoriaansa millään arvovaltaisella perimätiedolla ja että sitä puoltavia todisteita täytyy sen vuoksi etsiä pelkästään Raamatusta. Olen tutkinut Raamatun todisteita, ja – – vaikeuksien summa – – kumoaa ylivoimaisesti nämä sitä puoltavat toisarvoiset väitteet, ja niiden täytyykin johtaa sen hylkäämiseen.” (St. Paul’s Epistle to the Galatians, Lontoo 1874, s. 258.)

Kun Raamatun kreikkalaisten kirjoitusten kertomuksissa puhutaan serkusta tai veljen tai sisaren pojasta, niissä ei käytetä sanaa a·del·fosʹ. Sen sijaan sukulaisuussuhde selitetään, kuten on tehty ilmauksissa ”Paavalin sisaren poika” tai ”Markus, Barnabaan serkku [a·ne·psi·osʹ]” (Ap 23:16; Kol 4:10). Luukkaan 21:16:ssa on käytetty molempien kreikkalaisten sanojen muotoja, syg·ge·nōnʹ (sukulaiset, esim. serkut) ja a·del·fōnʹ (veljet), mikä osoittaa, että näitä sanoja ei käytetä Kreikkalaisissa kirjoituksissa väljästi eikä umpimähkään.

Se, että Jeesuksen ”veljet eivät – – uskoneet häneen” hänen palveluksensa aikana, sulkee pois sen mahdollisuuden, että he olisivat olleet hänen veljiään hengellisessä merkityksessä (Joh 7:3–5). Jeesus asetti nämä lihalliset veljensä opetuslastensa vastakohdaksi, jotka uskoivat häneen ja olivat hänen hengellisiä veljiään (Mt 12:46–50; Mr 3:31–35; Lu 8:19–21). Tämä hänen lihallisten veljiensä uskon puute estää sekoittamasta heitä samannimisiin apostoleihin, nimittäin Jaakobiin, Simoniin ja Juudakseen; heidät erotetaan selvästi Jeesuksen opetuslapsista (Joh 2:12).

Näiden Jeesuksen lihallisten veljien suhde hänen äitiinsä Mariaan osoittaa myös, että he olivat hänen lapsiaan eivätkä kaukaisempia sukulaisia. Heidät mainitaan tavallisesti Marian yhteydessä. Sellaiset maininnat, että Jeesus oli Marian ”esikoinen” (Lu 2:7) ja että Joosef ”ei ollut sukupuolisuhteissa hänen kanssaan, ennen kuin tämä synnytti pojan”, tukevat myös käsitystä, jonka mukaan Joosefilla ja Marialla oli muitakin lapsia (Mt 1:25). Nasaretilaiset naapuritkin tunsivat Jeesuksen ja totesivat hänen olevan ”Jaakobin ja Joosefin ja Juudaan ja Simonin veli”, ja he sanoivat vielä: ”Ja eivätkö hänen sisarensa ole täällä meidän parissamme?” (Mr 6:3.)

Näiden raamatunkohtien valossa herää kysymys: miksi Jeesus sitten juuri ennen kuolemaansa uskoi äidistään Mariasta huolehtimisen apostoli Johannekselle eikä lihallisille veljilleen? (Joh 19:26, 27.) Ilmeisesti siksi, että Jeesuksen serkku, apostoli Johannes, oli todistanut uskonsa ja oli opetuslapsi, jota Jeesus suuresti rakasti, ja tämä hengellinen suhde voitti lihallisen suhteen. Ei ole myöskään mitään todisteita siitä, että Jeesuksen lihalliset veljet olisivat vielä tuolloin olleet hänen opetuslapsiaan.

Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen hänen lihallisten veljiensä epäilevä asenne muuttui, sillä he olivat yhdessä äitinsä ja apostolien kanssa koolla rukoilemassa sen jälkeen, kun Jeesus oli noussut taivaaseen (Ap 1:14). Tämä viittaa siihen, että he olivat läsnä myös silloin, kun pyhä henki vuodatettiin helluntaipäivänä. Jeesuksen veli Jaakob, joka mainitaan Jerusalemissa kokoontuneen hallintoelimen huomattavana vanhimpana, kirjoitti nimellään tunnetun kirjeen (Ap 12:17; 15:13; 21:18; Ga 1:19; Ja 1:1). Jeesuksen veli Juudas kirjoitti omaa nimeään kantavan raamatunkirjan (Ju 1, 17). Paavali viittaa siihen, että ainakin jotkut Jeesuksen veljistä olivat naimisissa (1Ko 9:5).