Uskonnon tulevaisuus sen menneisyyden valossa

23. osa: vuodesta 1945 eteenpäin: Tilinteon aika on lähellä

”Kansan onnellisuuden ensimmäinen edellytys on uskonnon lakkauttaminen.” – Karl Marx, 1800-luvulla elänyt saksalainen yhteiskuntakriitikko ja taloustieteilijä

VAIKKA Karl Marxilla oli lukuisia juutalaisia rabbiineja esi-isinään sekä isän että äidin puolelta, hänet kastettiin protestantiksi kuuden vuoden ikäisenä. Melko nuorella iällä hän kuitenkin pettyi uskontoon ja politiikkaan. Hän väitti, että molemmissa pitäisi tapahtua rajuja muutoksia, jotta ihmiskunta voisi joskus saavuttaa onnellisuuden.

Raamattu on tässä asiassa samaa mieltä. Mutta siinä missä Marxin suunnittelemat rajut muutokset eivät tuoneet todellisia parannuksia, ne muutokset, jotka Raamattu on ennustanut tapahtuvan meidän sukupolvemme aikana, tuottavat lopulta pysyviä, toivottuja tuloksia. Tästä ei voi olla epäilystäkään.

Erityisesti vuodesta 1914 lähtien väärän uskonnon verivelka on kasautunut valtaisaksi. Siitä lähtien väärää uskontoa on myös vitsannut lisääntyvä välinpitämättömyys ja yleisen kannatuksen väheneminen. (Katso tämän sarjan kahta edellistä kirjoitusta.) Jyrkkänä vastakohtana tälle tosi uskonto on kukoistanut vuosi vuodelta yhä enemmän.

Mutta mitä on vielä tulossa? Nyt on sopivampaa kuin koskaan kysyä: mikä on uskonnon tulevaisuus sen menneisyyden valossa?

Mitä Raamattu sanoo?

Ajanlaskumme ensimmäisen vuosisadan tapahtumat loivat valoa asiaan. Koska Israel oli omaksunut väärän uskonnon, sen edessä oli tulevaisuus, jonka oli ennustettu huipentuvan Jumalan tuomion täytäntöönpanoon tuolle kansakunnalle. Tosi uskontoa harjoittavien oli kuitenkin mahdollista välttyä tuhoutumasta juutalaisen järjestelmän mukana. Jeesus oli sanonut opetuslapsilleen: ”Kun näette Jerusalemin leiriytyneiden sotajoukkojen ympäröimänä, silloin tietäkää, että sen autioitus on tullut lähelle. Silloin ruvetkoot Juudeassa olevat pakenemaan vuorille ja Jerusalemin keskellä olevat lähtekööt pois.” – Luukas 21:20, 21.

Vuonna 66 Rooman sotajoukot saartoivat Jerusalemin. Kaupunki vaikutti tuhoon tuomitulta. Muttä äkkiä sotajoukko perääntyi ja antoi kristityille tilaisuuden paeta turvaan. Kaikki ajatukset siitä, että luopio-Israel oli säästynyt rangaistukselta, hävisivät neljä vuotta myöhemmin, kun roomalaiset palasivat, piirittivät jälleen kaupunkia ja lopulta valtasivat sen tuottaen siellä asuville kauhean verilöylyn. Masada, viimeinen juutalaisten linnake, kukistui kolme vuotta myöhemmin. Tosi uskonto, jota uskolliset kristityt harjoittivat, kuitenkin säilyi.

Nyt, meidän sukupolvemme aikana, koko väärän uskonnon maailmanmahti on kasvotusten tuhon kanssa. Jälleen kerran ”leiriytyneet sotajoukot” valmistautuvat toimeenpanemaan Jumalan tuomion. Samoin kuin ensimmäisellä vuosisadalla Rooman sotajoukkojen tehtävänä oli säilyttää pax Romana (Rooman rauha), myös nykyajan leiriytyneet sotajoukot toimivat rauhan säilyttämisen välikappaleena. Eräs Raamatun profetia osoittaa, että YK:n jäsenkansoihin kuuluvat militarisoidut joukot toimivat Jehovan välikappaleena lopullisessa välienselvittelyssä nykyisen Jerusalemin, kristikunnan, sekä muiden Suuren Babylonin osien kanssa. – Ilmestys 17:7, 16.

Milloin tämä tapahtuu? 1. Tessalonikalaiskirjeen 5:3 vastaa: ”Kun he sanovat: ’Rauha ja turvallisuus!’, silloin äkillinen tuho on samassa kohtaava heidät niin kuin ahdingon tuska raskaana olevan naisen, eivätkä he missään tapauksessa pääse pakoon.”

”Rauhan epidemia”

Vuonna 1988 Yhdysvaltain entinen ulkoministeri George Schultz sanoi, että ”rauha on syntymässä joka puolella”. Muuan amerikkalainen ulkopolitiikan asiantuntija puhui ”rauhan epidemiasta”. Arvovaltainen saksalainen viikkolehti Die Zeit kysyi: ”Voisiko tällä täynnä suuronnettomuuksia olleella vuosisadalla käydä niin, että sen viimeinen vuosikymmen merkitsi loppua tuhoamiselle ja alkua rauhan ja rakentamisen aikakaudelle?” Ja Time-aikakauslehti sanoi: ”Rauha on mahdollinen Iranin ja Irakin välillä, Kamputseassa, Afganistanissa, Etelä-Afrikkassa ja jopa Keski-Amerikassa.”

Vuonna 1989, joka on nyt päättymässä, on myös puhuttu paljon rauhasta. Helmikuussa saksalainen Süddeutsche Zeitung -sanomalehden pääkirjoituksessa sanottiin: ”Vuodesta 1985 lähtien olemme eläneet vaihetta, jolloin supervallat ovat tehneet enemmänkin kuin vain pidättyneet näyttämästä kynsiään. – – Nykyään maan päällä on tuskin olemassa paikkaa, jossa kaksi supervaltaa eivät lähestyisi toisiaan. – – Joka tapauksessa koskaan aiemmin eivät enteet ole olleet niin suotuisia, molemmat puolet niin vakavissaan ja niin monia askelia ole otettu samaan aikaan oikeaan suuntaan.”

Niinkin äskettäin kuin vielä kuusi vuotta sitten tilanne ei näyttänyt yhtä valoisalta. Journalisti Roy Larson oli pannut merkille, että ”koko vuoden 1983 uskonnolliset johtajat ympäri maailmaa huusivat ’rauha, rauha’, vaikka rauhaa ei ollut”. Ovatko nämä sen jälkeiset yllättävät maailmantapahtumat 1. Tessalonikalaiskirjeen 5:3:n täyttymys? Emme osaa sanoa. Kaikesta huolimatta nykyään, joulukuussa 1989, ”rauha ja turvallisuus” on lähempänä todellisuutta kuin koskaan aiemmin.

Uskonnolliset johtajat työskentelevät kovasti – miksi?

Kuten Larson sanoi, uskonnolliset johtajat eivät ole olleet toimettomia rauhanpyrkimyksissä. Jatkaen vuoden 1983 arviotaan hän mainitsee Johannes Paavali II tekemän ”rauhan pyhiinvaellusmatkan” Keski-Amerikkaan ja Karibianmeren alueelle. Lisäksi tuona vuonna Yhdysvaltain katoliset piispat hyväksyivät paimenkirjeen, jonka teemana oli: ”Rauhan haaste.” Pian sen jälkeen yli 300 kirkon edustajat 100 maasta tapasivat toisensa Kirkkojen maailmanneuvoston kuudennessa yleiskokouksessa ja hyväksyivät samanlaisen päätöksen. Monet protestanttiset evankelistat olivat myös mukana siinä, mitä Larson kutsui ”maailmanlaajuiseksi rauhan-harrastukseksi”.

Kirkkojen maailmanneuvosto on vuonna 1948 tapahtuneesta perustamisestaan ja vuoden 1966 konferenssistaan lähtien puhunut voimakkaasti nykyajan tuhoaseiden käyttöä vastaan. Vastaavasti kymmenet papit ja teologit ovat tarttuneet aseisiin rauhan hyväksi, kuten saksalainen protestanttiteologi Helmut Gollwitzer. Aiemmin tänä vuonna, hänen 80-vuotispäivänään, muuan sveitsiläinen protestanttinen viikkolehti ylisti häntä ”politiikkaa harjoittavaksi teologiksi, aina innokkaaksi rauhan puolesta”, joka ”on opetuksillaan ja poliittisella sitoutumisellaan vaikuttanut voimakkaasti moniin teologeihin ja myös kirkon sisällä toimivaan rauhanliikkeeseen”.

Ei siksi ole lainkaan yllätys, että Suuri Babylon tuki aktiivisesti kansainvälistä rauhanvuotta 1986. Tuon vuoden oli nimennyt Yhdistyneiden Kansakuntien järjestö, jonka peruskirja vaatii sitä ’ylläpitämään kansainvälistä rauhaa ja turvallisuutta’. Tuona vuonna katolinen paavi, anglikaaninen Canterburyn arkkipiispa ja 700 muuta uskonnollista johtajaa, joihin kuului kristityiksi tunnustautuvia, buddhalaisia, hinduja, muslimeja, afrikkalaisia animisteja, intiaaneja, juutalaisia, sikhejä, zarathustralaisia, šintolaisia ja jainalaisia, kokoontuivat Assisiin lähelle Roomaa rukoillakseen rauhan puolesta.

Tuoreempi tapaus oli tammikuussa 1989, kun Sydneyssä Australiassa Sunday Telegraph -sanomalehti kirjoitti, että ”buddhalaisuuden, kristinuskon, hindulaisuuden, juutalaisuuden, islamin, sikhiläisyyden, unitarismin, bahai-uskonnon, kungfutselaisuuden, jainalaisuuden, šintolaisuuden, taolaisuuden, raja-jooga-uskonnon ja zarathustralaisuuden” edustajia oli kokoontunut Melbourneen Uskonnon ja rauhan maailmankonferenssin viidenteen kokoukseen. On merkittävää, että ”yli 600 valtuutettua noin 85 maasta – – tunnusti, että uskonnollisten erimielisyyksien synnyttämiä jännitystiloja on jo pitkään käytetty väärin tärkeänä sotien perusteena”.

Uskonnon osallistuminen rauhan tavoitteluun vahvistaa sen, mitä Dag Hammarskjöld, Yhdistyneiden Kansakuntien entinen pääsihteeri, kerran sanoi: ”Tämä [YK:n] järjestö ja kirkkokunnat uskontunnustuksistaan tai palvontamuodostaan riippumatta ponnistelevat rinta rinnan kaikkien hyväntahtoisten ihmisten kanssa rauhan aikaansaamiseksi maailmassa.”

Kaikesta huolimatta Suuren Babylonin vastalausemarssit, suuret mielenosoitukset ja muut huomaamattomammat keinot, joilla uskonto sekaantuu politiikkaan, johtavat sen tuhoon.a Se on jo nyt aiheuttanut merkittävää hankausta, kuten Albert Nolan, eteläafrikkalainen dominikaanimunkki, äskettäin myönsi sanoessaan: ”Ainoa tehokas keino rauhan saamiseksi Jumalan tahdon mukaisesti on ryhtyä taisteluun. – – Jotta aseistus saataisiin vähenemään, selkkaukset hallituksen kanssa ovat lähes väistämättömiä.”

Jatkakoon Suuri Babylon rauhan huutamista. Esittäköön paavi edelleen joululle ja pääsiäiselle perinteisen urbi et orbi (kaupungille [Roomalle] ja maailmalle) -siunauksensa. Antakaamme hänen olla edelleen siinä luulossa kuin hän oli viime toukokuussa, kun hän sanoi, että nykyinen poliittisen jännityksen lientyminen on Jumalan vastaus ”kristittyjen” rukouksiin. Rauhasta puhuminen ja Jumalan siunauksen itselleen omiminen ei voi vapauttaa Suurta Babylonia sen verisestä menneisyydestä. Se leimaa Suuren Babylonin kaikkien aikojen suurimmaksi esteeksi ihmisten väliselle sekä ihmisten ja Jumalan väliselle rauhalle. Sen voidaan havaita olevan suoranaisesti tai epäsuorasti syypää ihmiskunnan kaikkiin ongelmiin!

On todella ironista, että väärä uskonto yhä ponnistelee yhdessä YK:n kanssa sen ”rauhan ja turvallisuuden” aikaansaamiseksi, joka jouduttaa sen omaa tuhoa! Väärän uskonnon loppu tulee puhdistamaan tosi uskonnon Jumalan maineen, ja tämä Jumala sanoo: ”Älkää eksykö: Jumalaa ei voi pitää pilkkana. Sillä mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää.” – Galatalaisille 6:7.

Älä hukkaa aikaa – pakene henkesi edestä!

Aika, jolloin väärä uskonto vaaditaan tilille, on lähellä! Ainoa keino pysyä elossa on hylätä se viipymättä. (Ilmestys 18:4) Tuhoutumiseen johtava lähtölaskenta on jo alkanut.

Sen jälkeen kun Jumalan kaunis maapallo on puhdistettu väärästä uskonnosta ja uskontoa muistuttavasta kansallismielisyydestä, jäljellä on enää vain tosi uskonto Jumalan hallinnon alaisuudessa. Miten jännittävät odotteet ovatkaan niiden ihmisten edessä, jotka säilyvät elossa näistä rajuista muutoksista! Tuletko sinä kuulumaan heihin? Haluaisitko riemuita ikuisesti ”Tosi uskonnon ikuisesta kauneudesta”? Jos haluat, niin lue Herätkää!-lehden 22. joulukuuta 1989 numerosta tämän sarjan viimeisestä kirjoituksesta, miten se on mahdollista.

[Alaviitteet]

[Kuva s. 25]

YK:n päämaja New Yorkissa ja maailmanrauhan patsas – mies takomassa miekkaa vantaaksi