”Rohkaiskaa mielenne! Minä olen voittanut maailman”

JEESUKSEN kuolinpäivä, juutalaisten nisankuun 14. päivä, alkoi auringonlaskusta torstaina 31. maaliskuuta vuonna 33. Tuona iltana Jeesus ja hänen apostolinsa kokoontuivat erään Jerusalemissa sijaitsevan talon ylähuoneeseen viettämään pesah-juhlaa. Samalla kun Jeesus valmistautui ”[siirtymään] tästä maailmasta Isän luo”, hän osoitti rakastavansa apostoleitaan loppuun asti (Johannes 13:1). Hän osoitti rakkautensa antamalla heille erinomaista opetusta ja valmistamalla heitä siten tuleviin tapahtumiin.

Illan edetessä Jeesus sanoi opetuslapsilleen: ”Rohkaiskaa mielenne! Minä olen voittanut maailman.” (Johannes 16:33.) Mitä hän tarkoitti näillä rohkeilla sanoilla? Muun muassa sitä, että hän ei ollut antanut maailman puristaa häntä muottiinsa eikä myöskään katkeroittaa itseään, niin että hän olisi maksanut samalla mitalla. Lisäksi hän antoi opetuslastensa ymmärtää, että he kykenisivät samaan. Se mitä Jeesus opetti uskollisille apostoleilleen maallisen vaelluksensa viimeisinä tunteina, auttaisi myös heitä voittamaan maailman.

Maailma on nykyään täynnä pahuutta. Miten reagoimme vääryyksiin ja järjettömän väkivaltaisiin tekoihin? Katkeroittavatko ne meidät, tai tunnemmeko houkutusta maksaa samalla mitalla? Miten meitä ympäröivä moraalinen turmelus vaikuttaa meihin? Kun tähän lisätään omat inhimilliset heikkoutemme ja syntiset taipumuksemme, niin meidän täytyy käydä taistelua kahdella rintamalla: sekä pahaa maailmaa vastaan että omia huonoja taipumuksiamme vastaan. Onko meillä todellakaan toivoa voittaa ilman Jumalan apua? Miten voimme saada häneltä apua? Mitä ominaisuuksia meidän pitäisi kehittää, jotta voisimme vastustaa lihallisia taipumuksia? Etsitäänpä vastauksia siitä, mitä Jeesus opetti rakkaille opetuslapsilleen maanpäällisen elämänsä viimeisenä päivänä.

Voita ylpeys nöyryydellä

Otetaan esimerkiksi ylpeyden ongelma. Raamattu sanoo siitä: ”Ylpeys edeltää romahdusta ja pöyhkeä henki kompastumista.” (Sananlaskut 16:18.) Raamatussa todetaan myös: ”Jos joku luulee olevansa jotakin, vaikka ei ole mitään, niin hän pettää omaa mieltään.” (Galatalaisille 6:3.) Ylpeys on tosiaankin tuhoisaa ja petollista. Meidän on viisasta vihata ”itsensä korottamista ja ylpeyttä” (Sananlaskut 8:13).

Oliko itsensä korottaminen ja ylpeys Jeesuksen apostolien ongelma? Ainakin kerran he kiistelivät keskenään siitä, kuka oli suurin (Markus 9:33–37). Erään toisen kerran Jaakob ja Johannes pyysivät huomattavia paikkoja Valtakunnassa (Markus 10:35–45). Jeesus halusi auttaa opetuslapsiaan pääsemään eroon tästä taipumuksesta. Niinpä kun he söivät yhdessä pesah-ateriaa, hän nousi, vyötti itsensä pyyhkeellä ja ryhtyi pesemään opetuslastensa jalkoja. Hän ei jättänyt epäselväksi, minkä opetuksen hän halusi heidän sisäistävän. Jeesus sanoi: ”Jos siis minä, vaikka olen Herra ja Opettaja, pesin teidän jalkanne, niin teidänkin pitäisi pestä toistenne jalat.” (Johannes 13:14.) Ylpeys täytyy korvata sen vastakohdalla – nöyryydellä.

Ylpeyttä ei kuitenkaan ole helppo voittaa. Myöhemmin tuona iltana, kun Jeesus oli lähettänyt pois Juudas Iskariotin, joka aikoi pettää hänet, yhdentoista muun apostolin keskuudessa syntyi kiihkeä kiista. Mistä he kiistelivätkään? Siitä, kuka heistä näytti olevan suurin! Jeesus ei moittinut heitä, vaan jälleen kerran hän korosti kärsivällisesti toisten palvelemisen tärkeyttä. Hän sanoi: ”Kansakuntien kuninkaat hallitsevat niitä herroina, ja niiden vallassaolijoita kutsutaan ’hyväntekijöiksi’. Mutta teidän ei pidä olla sellaisia, vaan tulkoon suurimmasta teidän keskuudessanne kuin nuorin ja johtomiehenä toimivasta kuin se, joka palvelee.” Muistuttaen heitä hänen omasta esimerkistään hän lisäsi: ”Minä olen teidän keskellänne kuin se, joka palvelee.” (Luukas 22:24–27.)

Tajusivatko apostolit asian ytimen? Ilmeisesti. Vuosia myöhemmin apostoli Pietari kirjoitti: ”Olkaa kaikki samanmielisiä, myötäeläviä, veljellistä kiintymystä osoittavia, hellän sääliväisiä, nöyrämielisiä.” (1. Pietarin kirje 3:8.) Meidänkin on tärkeää voittaa ylpeys nöyryydellä. Kuuluisuuden, vallan tai huomattavan aseman tavoitteluun keskittyminen ei ole viisasta. Raamatussa sanotaan: ”Jumala vastustaa pöyhkeitä, mutta nöyrille hän antaa ansaitsematonta hyvyyttä.” (Jaakobin kirje 4:6.) Lisäksi eräässä vanhassa ja viisaassa sananlaskussa sanotaan: ”Nöyryyden ja Jehovan pelon seuraus on rikkaus ja kunnia ja elämä.” (Sananlaskut 22:4.)

Miten voittaa viha?

Tarkastellaanpa sitten toista maailmalle tyypillistä piirrettä, vihaa. Vihaa näyttää olevan kaikkialla, olipa siihen syynä pelko, tietämättömyys, ennakkoluulot, sorto, epäoikeudenmukaisuus, kansallismielisyys tai heimo- tai rotuylpeys. (2. Timoteukselle 3:1–4.) Vihan tunteet riehuivat myös Jeesuksen päivinä. Veronkantajat olivat juutalaisen yhteiskunnan vihattuja hylkiöitä. Juutalaiset eivät olleet missään tekemisissä samarialaisten kanssa, ja he halveksivat pakanoita eli ei-juutalaisia (Johannes 4:9). Jeesuksen alulle paneman palvonnan piiriin kuuluisi kuitenkin aikanaan kaikkien kansakuntien ihmisiä (Apostolien teot 10:34, 35; Galatalaisille 3:28). Niinpä hän antoi rakkaudellisesti opetuslapsilleen jotain uutta.

Jeesus sanoi: ”Minä annan teille uuden käskyn, että rakastatte toisianne; että niin kuin minä olen rakastanut teitä, tekin rakastatte toisianne.” Heidän täytyi oppia ilmaisemaan tätä rakkautta, sillä hän jatkoi: ”Tästä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on rakkaus keskuudessanne.” (Johannes 13:34, 35.) Tämä käsky oli uusi siinä mielessä, että se meni pitemmälle kuin käsky ”Sinun on rakastettava lähimmäistäsi niin kuin itseäsi” (3. Mooseksen kirja 19:18). Millä tavoin? Jeesus selvensi asiaa sanomalla: ”Tämä on minun käskyni, että te rakastatte toisianne niin kuin minä olen rakastanut teitä. Kenelläkään ei ole suurempaa rakkautta kuin se, että joku antaa sielunsa ystäviensä puolesta.” (Johannes 15:12, 13.) Heidän piti olla halukkaita jopa kuolemaan toistensa ja muiden puolesta.

Miten epätäydelliset ihmiset voivat juuria pahantahtoisen vihan elämästään? Korvaamalla sen uhrautuvalla rakkaudella. Miljoonat vilpittömät ihmiset, joilla on aivan erilaiset etniset, uskonnolliset, poliittiset ja kulttuuritaustat, tekevät parhaillaan juuri näin. He muodostavat yhtenäisen yhteisön, jossa ei tunneta vihaa – Jehovan todistajien maailmanlaajuisen veljesseuran. He suhtautuvat vakavasti apostoli Johanneksen sanoihin, jotka hän kirjoitti pyhän hengen ohjauksessa: ”Jokainen, joka vihaa veljeään, on tappaja, ja te tiedätte, ettei kenelläkään tappajalla ole ikuista elämää, joka pysyisi hänessä.” (1. Johanneksen kirje 3:15.) Tosi kristityt paitsi kieltäytyvät tarttumasta aseisiin myös ponnistelevat kovasti osoittaakseen rakkautta toisiaan kohtaan.

Entä miten meidän tulisi suhtautua niihin, jotka eivät usko samalla tavalla kuin me ja saattavat olla vihamielisiä meitä kohtaan? Riippuessaan kidutuspaalussa Jeesus rukoili teloittajiensa puolesta: ”Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä tekevät.” (Luukas 23:34.) Kun vihaa uhkuvat miehet kivittivät opetuslapsi Stefanoksen kuoliaaksi, hänen viimeiset sanansa olivat: ”Jehova, älä lue heidän syykseen tätä syntiä.” (Apostolien teot 7:60.) Jeesus ja Stefanos halusivat jopa niiden parasta, jotka vihasivat heitä. Heidän sydämessään ei ollut katkeruutta. ”Tehkäämme hyvää kaikille”, kehottaa Raamattu (Galatalaisille 6:10).

”Auttaja – – ikuisesti”

Myöhemmin tuona iltana Jeesus ilmoitti 11 uskolliselle apostolilleen, että pian hän ei enää olisi heidän kanssaan lihassa (Johannes 14:28; 16:28). Hän kuitenkin vakuutti heille: ”Pyydän Isältä, ja hän antaa teille toisen auttajan olemaan kanssanne ikuisesti.” (Johannes 14:16.) Tuo luvattu auttaja on Jumalan pyhä henki. Se opettaisi heille Raamatun syvät asiat ja palauttaisi heidän mieleensä, mitä Jeesus oli opettanut heille maanpäällisen palveluksensa aikana. (Johannes 14:26.)

Miten pyhä henki voi auttaa meitä nykyään? Raamattu on Jumalan henkeytetty sana. Ne ihmiset, joita käytettiin ennustusten välittämiseen ja Raamatun kirjoittamiseen, toimivat ”pyhän hengen johtamina” (2. Pietarin kirje 1:20, 21; 2. Timoteukselle 3:16). Kun tutkimme Raamattua ja sovellamme oppimaamme, saamme tietoa, viisautta, ymmärrystä, tarkkanäköisyyttä ja ajattelukykyä. Emmekö olekin silloin paremmin varustautuneita kohtaamaan tämän pahan maailman paineet?

Pyhä henki toimii auttajanamme toisellakin tavalla. Jumalan pyhä henki on voimakas hyvään ohjaava voima, jonka vaikutuksesta ihmiset pystyvät ilmaisemaan jumalisia ominaisuuksia. ”Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, huomaavaisuus, hyvyys, usko, lempeys, itsehillintä”, sanoo Raamattu. Eivätkö nämä olekin juuri niitä ominaisuuksia, joita tarvitsemme voittaaksemme lihalliset taipumuksemme moraalittomuuteen, riitelyyn, mustasukkaisuuteen, vihanpuuskiin ja muuhun vastaavaan? (Galatalaisille 5:19–23.)

Lisäksi kun turvaudumme Jumalan henkeen, voimme saada vaikeuksissa ja ahdistavissa tilanteissa ”voimaa, joka ylittää tavanomaisen” (2. Korinttilaisille 4:7). Vaikkei pyhä henki ehkä poistakaan koettelemuksia ja kiusauksia, se voi varmasti auttaa meitä kestämään ne (1. Korinttilaisille 10:13). ”Kaikkeen minulla on voimaa hänen välityksellään, joka voimistaa minua”, kirjoitti apostoli Paavali (Filippiläisille 4:13). Jumala voimistaa meitä pyhän henkensä välityksellä. Pyhä henki on tosiaan suuren kiitollisuuden aihe. Se on luvattu niille, jotka rakastavat Jeesusta ja noudattavat hänen käskyjään (Johannes 14:15).

”Pysykää minun rakkaudessani”

Ollessaan ihmisenä viimeistä iltaa Jeesus sanoi apostoleilleen myös: ”Se, jolla on minun käskyni ja joka noudattaa niitä, on se, joka rakastaa minua. Sitä taas, joka rakastaa minua, minun Isäni rakastaa.” (Johannes 14:21.) ”Pysykää minun rakkaudessani”, hän kehotti heitä (Johannes 15:9). Miten Isän ja Pojan rakkaudessa pysyminen auttaa meitä taistelussamme syntisiä taipumuksiamme ja pahaa maailmaa vastaan?

Pystymmekö todella pitämään huonot taipumuksemme kurissa, ellei meillä ole siihen voimakasta vaikutinta? Voiko voimakkaampaa vaikutinta olla olemassakaan kuin halu saada tai säilyttää hyvä suhde Jehova Jumalaan ja hänen Poikaansa? Ernestoa kävi nuorena miehenä kovaa taistelua, jottei hän lankeaisi uudelleen siihen moraalittomaan elämäntapaan, jonka hän oli omaksunut jo varhaisina teinivuosinaan. Hän selittää: ”Halusin miellyttää Jumalaa ja opin Raamatusta, ettei Jumala hyväksynyt elämäntapaani. Päätin siksi muuttua ja mukautua Jumalan periaatteisiin. Minun oli joka päivä taisteltava kielteisiä, likaisia ajatuksia vastaan, joita tulvi mieleeni. Olin kuitenkin päättänyt voittaa tämän taistelun ja rukoilin lakkaamatta Jumalalta apua. Kahden vuoden kuluttua pahin oli ohi, mutta olen yhä tiukka itseäni kohtaan.”

Taistelussamme maailmaa vastaan auttavat puolestaan sen loppurukouksen ajatukset, jonka Jeesus piti ennen lähtöä ylähuoneesta. Hän rukoili Isäänsä opetuslastensa puolesta: ”En pyydä sinua ottamaan heitä pois maailmasta, vaan valvomaan heitä paholaisen takia. He eivät ole osa maailmasta, niin kuin en minäkään ole osa maailmasta.” (Johannes 17:15, 16.) Miten rohkaisevaa! Jehova valvoo niitä, joita hän rakastaa, ja vahvistaa heitä, kun he pysyvät erossa maailmasta.

”Uskokaa”

Jeesuksen käskyjen noudattaminen voi todellakin auttaa meitä voittamaan taistelumme pahaa maailmaa ja syntisiä taipumuksiamme vastaan. Niin tärkeitä kuin tällaiset voitot ovatkin, ne eivät kuitenkaan voi tehdä loppua maailmasta eivätkä perisynnistä. Meidän ei silti tarvitse vaipua epätoivoon.

”Maailma on häviämässä ja samoin sen halu”, Raamattu selittää, ”mutta se, joka tekee Jumalan tahdon, pysyy ikuisesti.” (1. Johanneksen kirje 2:17.) Jeesus antoi henkensä pelastaakseen synnistä ja kuolemasta jokaisen ”häneen uskovan” (Johannes 3:16). Kun siis opimme tuntemaan Jumalan tahdon ja tarkoitukset yhä paremmin, noudattakaamme sydämestämme seuraavaa Jeesuksen kehotusta: ”Uskokaa Jumalaan, uskokaa myös minuun.” (Johannes 14:1.)

[Alaviite]

[Kuva s. 6, 7]

”Pysykää minun rakkaudessani”, Jeesus kannusti apostoleitaan

[Kuva s. 7]

Vapaus synnistä ja sen vaikutuksista on pian todellisuutta