Nuoret kysyvät:
Miksi vanhempani saavat minut nolostumaan
Tulet sairaaksi kesken biologiantunnin. Suureksi harmiksesi koulusta soitetaan kotiin, ja ennen pitkää äiti on paikalla – hänellä on tohvelit jalassa, vaaleanpunaiset papiljotit päässä ja nuo kaameat, punaiset verryttelyhousut, joita hän pitää kotona. Vakuuttuneena siitä, että olet suuressa ahdingossa, hän on rientänyt luoksesi ajattelematta lainkaan ulkonäköään. Mutta sinä et paljon arvosta hänen auttamisyrityksiään. Voit ainoastaan ajatella, miten typerältä ja ällöttävältä äitisi näyttää varusteissaan. Ja kun hän alkaa touhukkaasti hoivata sinua luokkatovereidesi edessä, toivot vain voivasi kadota. Miten sinua nolostuttaakaan!
SIVUSTAKATSOJIEN mielestä tällaiset tapaukset saattavat näyttää hauskoilta. Mutta sinua ei naurata. Olet kiusaantunut, tunnet niin suurta painetta, että ajattelet voivasi yhtä hyvin kuolla. Meilläkin on sanonta ’hävetä kuollakseen.’ Etkä sinä ole ensimmäinen, joka tuntee niin. Esimerkiksi muinaiset juutalaiset tajusivat nolostumisen voivan vaikuttaa musertavasti. Heprealainen Talmud vertasi toisen julkista häpäisemistä hänen verensä vuodattamiseen!
Nolostuminen voi aiheutua monesta syystä, mutta monet nuoret ovat yhtä mieltä siitä, että heidän omat vanhempansa ovat suurimpia syitä. Luettelo asioista, joita vanhemmat voivat tehdä nöyryyttääkseen sinua, näyttää loputtomalta: kiintymyksen osoittaminen julkisesti, aikaansaannoksillasi kerskuminen, lapsen tavalla käyttäytyminen ystäviesi edessä, sen vaatiminen, että ”esiinnyt” vieraiden edessä. Jopa se, millä tavoin vanhempasi katsovat, voi saada sinut häpeämään! Ei ole siis ihme, että jotkut nuoret pelästyvät jo sitä ajatusta, että heidät nähtäisiin vanhempiensa kanssa.
Mutta miksi vanhempasi voivat saada sinut tuntemaan olosi hyvin kiusaantuneeksi? ’Eivätkö he ymmärrä sen vertaa?’ saatat ihmetellä.
Miksi he saavat sinut nolostumaan?
Eritelkäämme sinun omia tunteitasi tämän suhteen. Nuorena olet erityisen herkkä nolostumaan, koska olet alkanut oivaltaa, että tässä maailmassa on muitakin ihmisiä kuin vain perheesi. Haluat olla toisten hyväksymä – erityisesti ikätovereidesi – ja yrität kovasti käyttäytyä ”oikein”. Et luonnollisestikaan tahdo, että kiusallinen käyttäytyminen vanhempiesi puolelta jäytäisi saamaasi hyväksyntää. Nuori Linda sanoikin: ”Jos vanhempasi tekevät jotakin, mikä nolottaa sinua, ajattelet huolissasi: ’Mitä ystäväni nyt ajattelevat minusta?’” Miksi sitten vanhempasi eivät voi paremmin ottaa huomioon tunteitasi?
Psykologi Bernice Berk kertoo, että eräs äiti sanoi erityisen herkälle teini-ikäiselle pojalleen: ”Minun tehtäväni on saada sinut nolostumaan. Äitini sai minut nolostumaan, ja niin sinä tulet tekemään lapsillesi.” Tässä melko tylyssä lausunnossa on hiukkasta enemmän totuutta. Nolostuttaminen ei tosin ole perinnöllistä, mutta jokin muu on: epätäydellisyys.
Vanhempasi ovat epätäydellisiä. (Roomalaisille 3:23) Heidän ei voi odottaa näyttävän mannekiineiltä, eivätkä he aina voi valvoa kaikkea, mitä he sanovat tai tekevät, sen enempää kuin sinäkään voit. Heillä on myös oikeus silloin tällöin rentoutua ja pitää hauskaa. Se että he satunnaisesti käyttäytyvät ikäistään nuoremman tavoin – tai jopa täysin typerästi – saattaa olla heidän tapansa tulla toimeen vanhenemisen kanssa. Äitisi saattaa nöyryyttää sinua opettelemalla uusimman tanssin askeleita ystäviesi kanssa; isäsi ehkä yrittää todistaa, että hän voi kilpailla teini-ikäisten kanssa koripallokentällä. Onko tämä kiusallista? Ehkä. Mutta heillä ei varmasti ole ajatustakaan loukata sinua. He ovat silloin vain unohtaneet, miten sellaiset tilanteet voivat vaikuttaa sinuun.
Lisäksi vanhempasi ajattelevat sinun parastasi, ja epätäydellisyyden vuoksi he saattavat reagoida liian voimakkaasti silloin, kun sinun hyvinvointisi näyttää uhatulta. Esimerkiksi raamatunkirjoittaja Luukas kertoo ajasta, jolloin 12-vuotias Jeesus oli muun perheen mukana viettämässä pääsiäistä Jerusalemissa. Kun hänen vanhempansa olivat palaamassa kotiin, he huomasivat hänen puuttuvan. He alkoivat uutterasti etsiä häntä, ja ”kolmen päivän kuluttua he löysivät hänet temppelistä, jossa hän istui opettajien keskellä ja kuunteli heitä ja kyseli heiltä”. Jeesus epäilemättä nautti tästä paljon itseään vanhempien miesten kanssa käydystä keskustelusta. Siitä huolimatta kun hänen äitinsä tuli paikalle, tämä sanoi ehkä täysin näiden kansan päämiesten nähden: ”Lapsi, minkä tähden sinä kohtelit meitä tällä tavalla? Isäsi ja minä olemme tässä tuskaisina etsiskelleet sinua.” – Luukas 2:41–48.
Toinen huomionarvoinen seikka on se, että vanhemmillasi on omia ongelmiaan, sellaisiakin joista et edes tiedä. Ehkä taloudelliset huolet, sairaus tai muut paineet ovat syynä heidän käyttäytymiseensä.
Vielä eräs seikka: useimmat vanhemmat ovat ylpeitä lapsistaan. He nauttivat siitä, kun heidän lapsiaan ihaillaan. Tämä saattaa kuitenkin johtaa kaikenlaisiin kiusallisiin tilanteisiin. Sinua esimerkiksi pyydetään soittamaan pianoa äitisi ystäville tai sinun on kestettävä sen kuuleminen, että isäsi kertoo jokaiselle, joka kuuntelee, miten ”etevä” sinä olet!
Opi selviytymään
Tonia sanoo: ”Kun vanhempani saavat minut nolostumaan, punastun voimakkaasti.” Vaikka tämä saattaa olla luonnollinen reaktio, on olemassa parempia tapoja selviytyä tilanteesta. Jo joidenkin tähän mennessä esiin tuotujen asioiden muistaminen voi auttaa lieventämään epämukavaa oloa heti aluksi. (Sananlaskut 19:11) Harkitse myös seuraavia ehdotuksia:
Lakkaa olemasta huolissasi: Suunnattoman huolissaan oleminen ei luultavasti kuitenkaan muuttaisi asioita paljoakaan. (Vrt. Matteus 6:27.) Joka tapauksessa et ole vastuussa vanhemmistasi; olet oma yksilö. ’Kunkin on kannettava oma kuormansa’, sanotaan Galatalaiskirjeen 6:5:ssä. Lisäksi kiusallinen tilanteesi ei ole niin paha kuin kuvittelet. Tri Joyce L. Vedral huomauttaa, että ’jokainen nolostunut teini-ikäinen kuvittelee, että suuri joukko ihmisiä katselee häntä’. Kuitenkin useimmat ihmiset eivät ole kiinnostuneita sellaisesta. Vedral lisää: ”Useimmat ihmiset ovat kiinnostuneempia finnistä nenässään kuin sinun koko perhehistoriastasi.” Muista myös, että ikätoverisi ovat myös huolissaan siitä, millaisen vaikutelman heidän omat vanhempansa tekevät!
Älä tee pahaa tilannetta pahemmaksi: Sananlaskujen 27:12 sanoo: ”Terävänäköinen näkee hankaluuden tulevan ja on varovainen.” (The New English Bible) Huomion kiinnittäminen itseesi huudahtamalla: ’Voi äiti!’ vain pahentaa tilannetta. ’Varovaisena oleminen’ siten, ettet sano mitään, saattaa olla viisasta. – Saarnaaja 3:7.
Ota vastaan tarpeellinen kuritus: Julkinen nuhde saattaa hyvinkin nolostuttaa sinua. Mutta usein kuritus on ansaittua, ja nolostuminen on vain osa sitä. (Heprealaisille 12:11) Entä jos kuritus näyttää aiheettomalta? Palauta mieleesi, miten Jeesus käsitteli äitinsä aiheuttaman häiriön. Hän pysyi rauhallisena ja selitti tilanteensa. Raamattu tosiaankin sanoo, että hän ’pysyi alamaisena’ vanhemmilleen. (Luukas 2:49, 51) Miksi et yrittäisi toimia samoin?
Puhu vanhemmillesi: Kerro ystävällisesti ja kunnioittavasti heille siitä, mikä sinua harmittaa. Se tepsii! Rosalee huomasi omalla kohdallaan, että ”jos kertoo heille, miltä tuntuu, ja jos se on heidän mielestään järkevää, silloin he yleensä yrittävät korjata tapojaan”. Yksi tapa, jolla voit auttaa vanhempia näkemään asian sinun puoleltasi, on kysyä heiltä niistä kiusallisista kokemuksista, joita heillä oli nuorina. Tämä voi saada heidät ajattelemaan sinun asemaasi.
Osoita myötätuntoa: Ajattelehan vain kaikkia niitä kertoja, jolloin olet saanut vanhempasi nolostumaan! Toimitko silloin pahassa tarkoituksessa? Et tietenkään! Miksi siis ajattelisit, että vanhempasi yrittäisivät ehdoin tahdoin saada sinut nolostumaan?
Älä koskaan menetä huumorintajuasi: Eräs teini-ikäinen myönsikin: ”Joillekin asioille on vain yritettävä nauraa; jälkeenpäin ne tuntuvat huvittavilta.” Miksi tosiaan suhtautua vahinkoon niin vakavasti? Muista, että on ”aika nauraa”, ja joskus huumorintajuinen suhtautuminen leikkaa kärjen pois nöyryytykseltä. – Saarnaaja 3:4.
Yrititpä kuinka paljon tahansa, et voi kuitenkaan täysin välttyä nolostumasta. Mutta soveltamalla edellä mainittuja ohjeita sinulla voi olla hyvät mahdollisuudet muuttaa suhtautumistapaasi niin kutsuttuihin kiusallisiin tilanteisiin.
Otetaan esimerkiksi se, mitä kirjailija Jami Bernard kertoo: ”Äitini pakotti minut aina pitämään kädestään ylittäessämme katua, vieläpä silloinkin kun en ollut enää pikkulapsi. Eräänä päivänä vedin hänen kätensä pois ja valitin: ’Äiti, en tarvitse tätä enää.’ Hän kääntyi puoleeni ja sanoi: ’Minä tarvitsen.’ En tiedä, tarkoittiko hän sitä, että hän tarvitsi jonkun johon turvautua vai että hän kaipasi aikaa, jolloin olin hänen ’vauvansa’, vai että hän halusi koskettaa minua eikä oikein tiennyt miten. Mutta silloin kun pidin hänen kädestään ylittäessämme katua, lävitseni kävi lämmin tunne – se ei johtunut nolostumisesta vaan rakkaudesta.” – Seventeen-aikakauslehti, joulukuu 1985.