Olisiko Jeesus voinut uskoa Jumalaan?

Kolminaisuusopin kannattajien pulma

”MITEN Jeesus olisi voinut uskoa? Hän on Jumala; hän tietää ja näkee kaiken tarvitsematta turvautua keneenkään toiseen. Uskohan on juuri sitä, että turvautuu johonkuhun toiseen ja tunnustaa sen, mitä ei nähdä; sen vuoksi on mahdotonta, että Jeesus-Jumala olisi voinut uskoa.”

Ranskalaisen teologin Jacques Guillet’n mukaan katolilaisuudessa on vallalla tällainen käsitys. Hämmästyttääkö tämä selitys sinua? Olet saattanut ajatella, että Jeesuksen täytyy olla myös uskon esimerkki, koska hän on malli kristityille kaikessa. Jos olet ajatellut niin, et ole ottanut huomioon kristikunnan kolminaisuusoppia.

Jeesuksen uskoa koskeva kysymys on todellisuudessa arvoitus niille katolisen, protestanttisen ja ortodoksisen kirkon teologeille, jotka uskovat, että kolminaisuus on ”kristillisen uskon ja elämän keskeinen salaisuus”.a Kaikki eivät kuitenkaan kiellä sitä, että Jeesuksella oli uskoa. Jacques Guillet vakuuttaa, että ”on mahdotonta olla tunnustamatta, että Jeesuksella oli uskoa”, vaikka hän myöntääkin, että se on kolminaisuusopin valossa ”paradoksi”.

Ranskalainen jesuiitta Jean Galot – ja hänen tavallaan suuri osa teologeista – sanovat yksiselitteisesti, että ”tosi Jumalana ja tosi ihmisenä – – Kristus ei voi uskoa itseensä”. ”Usko on johonkuhun toiseen, ei itseensä, uskomista”, huomautetaan aikakauslehdessä La Civiltà Cattolica. Jeesuksen uskon tunnustamisen estää siksi kolminaisuusoppi, koska nuo kaksi käsitystä ovat selvästi ristiriidassa keskenään.

”Evankeliumeissa ei koskaan puhuta Jeesuksen uskosta”, sanovat teologit. Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa esiintyvät sanat pi·steuʹō (uskoa) ja piʹ·stis (usko) tarkoittavatkin tavallisesti opetuslasten uskoa Jumalaan tai Kristukseen eikä Jeesuksen uskoa taivaalliseen Isäänsä. Pitäisikö meidän siis päätellä, ettei Jumalan Pojalla ollut uskoa? Minkä päätelmän voimme tehdä siitä, mitä hän sanoi ja teki? Mitä Raamatussa sanotaan?

Rukouksia vailla uskoa?

Jeesus rukoili paljon. Hän rukoili joka tilanteessa: silloin kun hänet kastettiin (Luukas 3:21), koko yön ennen kuin hän valitsi 12 apostoliaan (Luukas 6:12, 13) ja ennen ihmettä, jossa hänen muotonsa kirkastui vuorella hänen ollessaan apostolien Pietarin, Johanneksen ja Jaakobin seurassa (Luukas 9:28, 29). Hän oli rukoilemassa, kun yksi opetuslapsista pyysi häneltä: ”Opeta meidät rukoilemaan.” Niinpä hän opetti heille Herran rukouksen (Isä meidän -rukouksen). (Luukas 11:1–4; Matteus 6:9–13.) Hän rukoili varhain aamulla pitkään yksin (Markus 1:35–39), illan suussa vuorella lähetettyään opetuslapsensa pois (Markus 6:45, 46) sekä yhdessä opetuslastensa kanssa ja heidän puolestaan (Luukas 22:32; Johannes 17:1–26). Rukous oli tosiaan tärkeä osa Jeesuksen elämää.

Hän rukoili ennen kuin suoritti ihmeitä, esimerkiksi ennen kuin hän herätti kuolleista ystävänsä Lasaruksen: ”Isä, kiitän sinua siitä, että olet kuullut minua. Tosin minä tiesin, että aina kuulet minua, mutta puhuin ihmisjoukon vuoksi, joka seisoo ympärillä, jotta se uskoisi, että sinä olet lähettänyt minut.” (Johannes 11:41, 42.) Hän tiesi varmasti, että hänen Isänsä vastaisi tuohon rukoukseen, mikä osoittaa hänen uskonsa olleen luja. Se että Jumalan rukoileminen ja Häneen uskominen liittyvät toisiinsa, käy ilmi siitä, mitä Kristus sanoi opetuslapsille: ”Kaikki, mitä rukoilette ja pyydätte, uskokaa ikään kuin saaneenne, niin se tulee olemaan teillä.” (Markus 11:24.)

Jos Jeesuksella ei ollut uskoa, miksi hän rukoili Jumalaa? Kristikunnan epäraamatullinen kolminaisuusopetus, jonka mukaan Jeesus oli samanaikaisesti sekä ihminen että Jumala, vaikeuttaa Raamatun sanoman ymmärtämistä. Se estää ihmisiä käsittämästä, että Raamatun sanoma on helppotajuinen ja väkevä. Ketä ihminen Jeesus kutsui avuksi? Itseäänkö? Eikö hän tiennyt olevansa Jumala? Ja jos hän oli Jumala ja tiesi sen, miksi hän rukoili?

Rukoukset, jotka Jeesus esitti maanpäällisen elämänsä viimeisenä päivänä, auttavat tajuamaan vielä syvällisemmin, miten lujasti hän uskoi taivaalliseen Isäänsä. Hän ilmaisi, että hänellä oli toivo ja varma odote, kun hän pyysi: ”Kirkasta siis nyt, Isä, minut rinnallasi sillä kirkkaudella, joka minulla oli rinnallasi, ennen kuin maailma olikaan.” (Johannes 17:5.)

Jeesus tiesi, että hänen vaikeimmat koetuksensa ja kuolemansa lähestyivät uhkaavasti, ja siksi hän ”alkoi olla murheellinen ja tuskaisan levoton” sinä yönä, jona hän oli Getsemanen puutarhassa Öljyvuorella, ja hän sanoi: ”Sieluni on syvästi murheellinen, aivan kuolemaan asti.” (Matteus 26:36–38.) Sitten hän polvistui rukoilemaan: ”Isä, jos sinä haluat, niin poista tämä malja minulta. Älköön kuitenkaan tapahtuko minun tahtoni, vaan sinun.” Silloin ”hänelle näyttäytyi taivaasta enkeli ja vahvisti häntä”. Jumala kuuli hänen rukouksensa. Hänen tunteidensa voimakkuuden ja koetuksen ankaruuden vuoksi ”hänen hikensä tuli kuin veripisaroiksi, jotka putosivat maahan”. (Luukas 22:42–44.)

Mitä Jeesuksen kärsimykset, hänen tarpeensa saada vahvistusta ja hänen anomuksensa osoittavat? ”Varmaa on se”, kirjoittaa Jacques Guillet, ”että Jeesus rukoili ja että rukous on tärkeä osa hänen elämäänsä ja tekojaan. Hän rukoili niin kuin ihmiset rukoilevat, ja hän rukoili ihmisten puolesta. Ihmistenhän on järjetöntä rukoilla, ellei heillä ole uskoa. Olisiko Jeesuksen rukouksissa mitään järkeä, ellei hänellä olisi uskoa?”

Riippuessaan kidutuspaalussa vähän ennen kuolemaansa Jeesus huusi suurella äänellä lainaten erästä Daavidin psalmia. Sen jälkeen hän huusi uskoa ilmaisten suurella äänellä viimeisen rukouksensa: ”Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.” (Luukas 23:46; Matteus 27:46.) Italialaisessa eri kirkkokuntien Parola del Signore -käännöksessä sanotaan, että Jeesus ’uskoi elämänsä’ Isälle.

Jacques Guillet toteaa: ”Näyttäessään meille Kristuksen ristillä huutamassa Isänsä puoleen Israelin psalmein evankeliuminkirjoittajat saavat meidät vakuuttumaan siitä, että tuo huuto, ainosyntyisen Pojan huuto, täydellisen tuskan huuto, täydellisen luottamuksen huuto, on uskon huuto, kuolinhuuto uskossa.”

Joutuessaan vastatusten tämän selvän ja dramaattisen uskosta kertovan todisteen kanssa jotkut teologit yrittävät erottaa toisistaan uskon ja ”luottamuksen”. Tällainen ero ei kuitenkaan perustu Raamattuun.

Mutta mitä ne ankarat koetukset, jotka Jeesus kesti, oikeastaan kertovat hänen uskostaan?

”Uskomme – – Täydellistäjä” täydellistetään

Heprealaisille kirjoittamansa kirjeen 11. luvussa apostoli Paavali mainitsee esikristillisinä aikoina eläneiden uskollisten miesten ja naisten suuren pilven. Lopuksi hän kiinnittää huomiota suurimpaan ja täydelliseen uskon esimerkkiin: ”[Katsomme] kiinteästi uskomme Pääedustajaan ja Täydellistäjään, Jeesukseen. Siitä ilosta, joka oli asetettu hänen eteensä, hän kesti kidutuspaalun, halveksien häpeää – –. Ajatelkaa tosiaan tarkoin häntä, joka on kestänyt sellaista vastustavaa puhetta, jota syntiset ovat esittäneet omia etujaan vastaan, jottette väsyisi ja nääntyisi sielussanne.” (Heprealaisille 12:1–3.)

Suurin osa teologeista sanoo, ettei tässä jakeessa puhuta Jeesuksen ”henkilökohtaisesta uskosta”, vaan sen sijaan siitä, että hän on ”uskon alullepanija tai perustaja”. Tässä lauseessa esiintyvällä kreikkalaisella sanalla te·lei·ō·tēsʹ tarkoitetaan jotakuta, joka täydellistää, joka täyttää tai suorittaa loppuun jotakin. ”Täydellistäjänä” Jeesus teki uskon täydelliseksi siinä mielessä, että hänen tulonsa maan päälle täytti Raamatun ennustuksia ja loi siten entistä lujemman perustan uskolle. Mutta tarkoittaako tämä, ettei hänellä ollut uskoa?

Ne Heprealaiskirjeen katkelmat, jotka voit nähdä sivun 15 kehystetyssä tekstissä, eivät jätä sijaa epäilykselle. Jeesuksen täydellistivät hänen kärsimyksensä ja tottelevaisuutensa. Vaikka hän jo olikin täydellinen ihminen, hänen kokemuksensa tekivät hänestä täydellisen ja valmiin kaikessa, myös uskossa, jotta hänestä tulisi täysin pätevä Ylimmäinen Pappi tosi kristittyjen pelastukseksi. Hän esitti Isälleen anomuksia ”voimakkain huudoin ja kyynelin”, hän oli ”uskollinen” Jumalalle, ja hänellä oli ”jumalanpelkoa” (Heprealaisille 3:1, 2; 5:7–9). Heprealaiskirjeen 4:15:ssä sanotaan, että hänet oli ”koeteltu kaikissa suhteissa” aivan ”samoin kuin mekin” eli kuin kuka tahansa uskollinen kristitty, jonka usko läpäisee ”monenlaisia koettelemuksia” (Jaakob 1:2, 3). Onko järkevää uskoa, että Jeesus voitaisiin panna koetukselle ”samoin kuin” hänen seuraajansakin koettelematta hänen uskoaan, niin kuin heidän uskonsa koetellaan?

Anomukset, tottelevaisuus, kärsimykset, koetukset, uskollisuus ja jumalanpelko ovat todisteena Jeesuksen täydellisestä uskosta. Ne osoittavat, että hänestä tuli ”uskomme – – Täydellistäjä” vasta sitten, kun hänet oli tehty täydelliseksi omassa uskossaan. Hän ei selvästikään ollut Poika-Jumala, niin kuin kolminaisuusoppi väittää. (1. Johanneksen kirje 5:5.)

Eikö hän uskonut Jumalan sanaan?

Kolminaisuusoppi muovaa teologien ajattelua niin voimakkaasti, että he päätyvät puolustamaan sitä äärimmäistä kantaa, että Jeesus ”ei voi uskoa Jumalan sanaan ja sen sanomaan”, koska ”Jumalan sanana hän voi vain julistaa tuota sanaa”. (Angelo Amato, Gesù il Signore, painettu kirkon luvalla.)

Mutta mitä se, että Jeesus viittasi jatkuvasti Raamattuun, todella osoittaa? Kun häntä kiusattiin, hän lainasi kirjoituksia kolme kertaa. Jeesuksen kolmas vastaus osoitti Saatanalle, että Jeesus palvoi yksin Jumalaa. (Matteus 4:4, 7, 10.) Jeesus mainitsi monta kertaa ennustuksia, jotka soveltuivat häneen itseensä, ja osoitti uskovansa niiden täyttymykseen (Markus 14:21, 27; Luukas 18:31–33; 22:37; vrt. Luukas 9:22; 24:44–46). Tämän tarkastelun perusteella meidän täytyy päätellä, että Jeesus tunsi Isänsä henkeyttämät kirjoitukset, noudatti niitä uskoen ja luotti täysin siihen, että hänen koettelemuksistaan, kärsimisestään, kuolemastaan ja ylösnousemuksestaan kertovat ennustukset täyttyisivät.

Jeesus, uskon esimerkki jäljiteltäväksemme

Jeesuksen oli taisteltava uskon taistelu loppuun saakka pysyäkseen uskollisena Isälleen ja ’voittaakseen maailman’ (Johannes 16:33). Ilman uskoa on mahdotonta saada tällaista voittoa (Heprealaisille 11:6; 1. Johanneksen kirje 5:4). Tämän voittoisan uskon ansiosta hän oli esimerkki uskollisille seuraajilleen. Hän totisesti uskoi tosi Jumalaan.

[Alaviitteet]

[Tekstiruutu s. 15]

Jeesus, ”Täydellistäjä”, täydellistetään

Heprealaisille 2:10: ”Sen, jonka vuoksi kaikki on ja jonka toimesta kaikki on, oli sopivaa johdattaessaan monia lapsiaan kirkkauteen tehdä heidän pelastuksensa Pääedustaja täydelliseksi kärsimysten välityksellä.”

Heprealaisille 2:17, 18: ”Hän oli velvollinen tulemaan kaikissa suhteissa ’veljiensä’ kaltaiseksi, jotta hänestä tulisi Jumalaa koskevissa asioissa armollinen ja uskollinen ylimmäinen pappi, uhratakseen sovitusuhrin kansan syntien edestä. Sillä sen nojalla, että hän itse on kärsinyt koetukselle pantuna, hän kykenee tulemaan niiden avuksi, jotka pannaan koetukselle.”

Heprealaisille 3:2: ”Hän oli uskollinen Hänelle, joka teki hänet sellaiseksi, niin kuin Mooseskin oli koko Hänen huoneessaan.”

Heprealaisille 4:15: ”Ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi suhtautua myötätuntoisesti heikkouksiimme, vaan sellainen, joka on koeteltu kaikissa suhteissa samoin kuin mekin, mutta ilman syntiä.”

Heprealaisille 5:7–9: ”Lihansa päivinä Kristus esitti voimakkain huudoin ja kyynelin rukouksia ja myös anomuksia Hänelle, joka kykeni pelastamaan hänet kuolemasta, ja häntä kuultiin suosiollisesti hänen jumalanpelkonsa takia. Vaikka hän oli Poika, niin hän oppi tottelevaisuuden siitä, mitä hän kärsi, ja kun hänet oli tehty täydelliseksi, hän tuli vastuunalaiseksi – – ikuisesta pelastuksesta.”