Lampaat luottivat paimeniinsa. Monilla lampaista oli oma nimensä, joka perustui johonkin niiden erityistuntomerkkiin, kuten halkinaiseen korvaan, rasvahäntään, mustaan naamaan, virheettömään valkoiseen väriin ja niin edelleen. Kun paimen kutsui niitä nimeltä, ne vastasivat kutsuun. Eräs tutkija halusi varmistaa tämän kulkiessaan kerran lammaslauman ohi. Hän kertoo: ”Pyysin sitten häntä [paimenta] kutsumaan yhtä lampaistaan luokseen. Hän teki näin, ja oitis se jätti laitumensa ja toverinsa ja juoksi paimenen kätten ulottuville, ilmiselvästi mielissään ja ilmaisten sellaista aulista tottelevaisuutta, jollaista en ollut ennen havainnut missään muissa eläimissä. Paikkansa pitää sekin, että tässä maassa ’ne eivät seuraa vierasta, vaan pakenevat häntä’.”

Mutta vierasta ne eivät seuraa, vaan pakenevat häntä, koska ne eivät tunne vierasten ääntä.

Johannes 10:3–5,