Raamatun näkökanta
’Ei osa maailmasta’ – mitä se merkitsee?
TUHANNET kristityiksi tunnustautuvat jättivät 300-luvulla taakseen omaisuutensa, sukulaisensa ja elämäntapansa elääkseen eristyksissä Egyptin aavikoilla. Heitä alettiin sanoa anakoreeteiksi. Tuo sana juontuu kreikkalaisesta sanasta a·na·khō·reʹō ’minä vetäydyn’. Eräs historioitsija kuvailee heidät ihmisiksi, jotka pysyivät etäällä aikalaisistaan. Anakoreetit ajattelivat, että vetäytymällä pois ihmisyhteiskunnasta he tottelivat kristillistä vaatimusta olla olematta ”osa maailmasta” (Johannes 15:19).
Raamatussa kristittyjä kehotetaan suojelemaan itsensä ”maailman tahroilta” (Jaakobin kirje 1:27). Raamattu varoittaa selvästi: ”Avionrikkojat, ettekö tiedä, että ystävyys maailman kanssa on vihollisuutta Jumalan kanssa? Joka siis haluaa olla maailman ystävä, se asettuu Jumalan viholliseksi.” (Jaakobin kirje 4:4.) Merkitseekö tämä todella sitä, että kristittyjen odotetaan ryhtyvän anakoreeteiksi ja vetäytyvän eroon muista kirjaimellisesti? Tulisiko heidän pysyä etäällä niistä, joilla ei ole samanlaista uskonnollista vakaumusta?
Kristityt eivät ole epäsosiaalisia
Lukuisissa raamatunkohdissa käsitellään sitä, mitä siihen, ettei ole osa maailmasta, sisältyy, ja nämä kohdat korostavat kristityille, miten tarpeellista on pysyä erossa ihmiskunnan massasta, joka on vieraantunut Jumalasta (vrt. 2. Korinttilaisille 6:14–17; Efesolaisille 4:18; 2. Pietarin kirje 2:20). Sen vuoksi tosi kristityt karttavat viisaasti Jehovan vanhurskaiden teiden kanssa ristiriidassa olevia asenteita, puhetta ja käytöstä, kuten maailman kiihkeää rikkauksien ja huomattavan aseman tavoittelua sekä ylenmääräistä uppoutumista nautintoihin (1. Johanneksen kirje 2:15–17). He ovat erossa maailmasta myös pysymällä puolueettomina sotaan ja politiikkaan liittyvissä asioissa.
Jeesus Kristus sanoi, että hänen opetuslapsensa eivät olisi ”osa maailmasta”. Hän rukoili Jumalalta kuitenkin myös: ”En pyydä sinua ottamaan heitä pois maailmasta, vaan valvomaan heitä paholaisen takia.” (Johannes 17:14–16.) Jeesus ei selvästikään halunnut, että hänen opetuslapsistaan tulisi epäsosiaalisia ja että he kaihtaisivat kaikenlaista yhteydenpitoa niihin, jotka eivät olleet kristittyjä. Eristäytyminen itse asiassa estäisi kristittyä täyttämästä tehtäväänsä saarnata ja opettaa ”julkisesti ja talosta taloon”. (Apostolien teot 20:20; Matteus 5:16; 1. Korinttilaisille 5:9, 10.)
Neuvo suojella itsensä maailman tahroilta ei anna kristityille mitään perustetta pitää itseään muita parempina. Ne, jotka pelkäävät Jehovaa, vihaavat ”itsensä korottamista” (Sananlaskut 8:13). Galatalaiskirjeen 6:3:ssa sanotaan, että ”jos joku luulee olevansa jotakin, vaikka ei ole mitään, niin hän pettää omaa mieltään”. Ne, jotka ajattelevat olevansa muita parempia, pettävät itseään, koska ”kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat Jumalan kunniaa vailla” (Roomalaisille 3:23).
Älä ”puhu vahingoittavasti kenestäkään”
Jeesuksen päivinä eli ihmisiä, jotka ylenkatsoivat kaikkia heidän nimenomaisiin uskonnollisiin ryhmiinsä kuulumattomia. Tällaisia olivat muun muassa fariseukset. He olivat perehtyneet hyvin sekä Mooseksen lakiin että juutalaisen perinteen pienimpiin yksityiskohtiin (Matteus 15:1, 2; 23:2). He ylpeilivät siitä, että he noudattivat pikkutarkasti monia uskonnollisia rituaaleja. Fariseukset käyttäytyivät ikään kuin he olisivat muita ylempänä yksinkertaisesti älyllisten saavutustensa ja uskonnollisen asemansa vuoksi. He ilmaisivat tekopyhän ja ylenkatseellisen asenteensa sanomalla: ”Tämä ihmisjoukko, joka ei tunne Lakia, on kirottua.” (Johannes 7:49.)
Fariseuksilla oli jopa halventava nimitys niille, jotka eivät olleet fariseuksia. Heprealaista sanaa ʽam ha·ʼaʹrets käytettiin alun perin myönteisesti tarkoittamaan yhteiskunnan tavallisia jäseniä. Mutta aikanaan Juudan ylimieliset uskonnolliset johtajat muuttivat sanan ʽam ha·ʼaʹrets merkityksen halventavaksi. Muut ryhmät, kristityiksi tunnustautuvat mukaan lukien, ovat käyttäneet alentavasti esimerkiksi nimitystä ”pakana” tarkoittamaan ihmisiä, joilla on erilainen uskonnollinen vakaumus kuin niillä.
Mutta miten ensimmäisen vuosisadan kristityt suhtautuivat niihin, jotka eivät olleet omaksuneet kristillisyyttä? Jeesuksen opetuslapsia neuvottiin kohtelemaan ei-uskovia ”lempeästi” ja ”syvää kunnioitusta” osoittaen (2. Timoteukselle 2:25; 1. Pietarin kirje 3:15). Apostoli Paavali antoi tästä hyvän esimerkin. Hän oli helposti lähestyttävä, ei ylimielinen. Sen sijaan että hän olisi nostanut itsensä muiden yläpuolelle, hän oli nöyrä ja rakentava. (1. Korinttilaisille 9:22, 23.) Henkeytetyssä kirjeessään Titukselle Paavali kehottaa, ettei meidän tulisi ’puhua vahingoittavasti kenestäkään eikä olla riidanhaluisia vaan tulisi olla järkeviä ja osoittaa kaikkea lempeyttä kaikkia ihmisiä kohtaan’ (Titukselle 3:2).
Raamattu käyttää toisinaan sanaa ”ei-uskova” niistä, jotka eivät ole kristittyjä. Ei ole kuitenkaan minkäänlaisia todisteita siitä, että sanaa ”ei-uskova” käytettiin virallisena nimityksenä tai lisänimenä. Sitä ei varmastikaan käytetty vähättelevässä tai halveksivassa mielessä niistä, jotka eivät olleet kristittyjä, koska tämä olisi ollut vastoin Raamatun periaatteita (Sananlaskut 24:9). Nykyään Jehovan todistajat eivät halua olla tylyjä tai ylimielisiä ei-uskovia kohtaan. Heidän mielestään on epäkohteliasta käyttää halveksivia nimityksiä niistä sukulaisista tai naapureista, jotka eivät ole todistajia. He noudattavat seuraavaa Raamatun neuvoa: ”Herran orjan – – täytyy olla hellävarainen kaikkia kohtaan.” (2. Timoteukselle 2:24.)
”Tehkäämme hyvää kaikille”
On hyvin tärkeää tajuta, miten vaarallista on olla läheisesti tekemisissä maailman kanssa, erityisesti niiden kanssa, jotka osoittavat törkeää epäkunnioitusta Jumalan mittapuita kohtaan (vrt. 1. Korinttilaisille 15:33). Mutta kun Raamattu neuvoo ’tekemään hyvää kaikille’, sana ”kaikille” sisältää ne, joilla ei ole kristillistä vakaumusta (Galatalaisille 6:10). Ensimmäisen vuosisadan kristityt ilmeisesti söivät yhdessä ei-uskovien kanssa joissakin tilanteissa (1. Korinttilaisille 10:27). Näin ollen nykyajan kristityt kohtelevat ei-uskovia tasapainoisella tavalla ja suhtautuvat heihin lähimmäisinään (Matteus 22:39).
Olisi väärin olettaa, että ihminen on sopimattomasti käyttäytyvä tai moraaliton vain siksi, että hän ei tunne Raamatun totuutta. Olosuhteet vaihtelevat ja ihmisissä on eroja. Siitä syystä jokaisen kristityn täytyy päättää, missä määrin hän on tekemisissä ei-uskovien kanssa. Olisi kuitenkin tarpeetonta ja epäraamatullista, että kristitty eristäytyisi, kuten anakoreetit tekivät, tai että hän pitäisi itseään muita parempana, kuten fariseukset pitivät.