Miten selvittää ongelmat rauhaisasti?

IHMISTEN väkivalta on lähes yhtä vanhaa perua kuin ihmiskunta. Raamattu jäljittää väkivallan Kainiin, Abelin veljeen ja ensimmäisen ihmisparin vanhimpaan poikaan. Kun Jumala suhtautui suopeasti Abelin uhrilahjaan mutta ei Kainin uhrilahjaan, Kain ”suuttui kovasti”. Miten hän hoiti tuon tilanteen? ”Kain kävi veljensä Abelin kimppuun ja tappoi hänet.” Sen jälkeen hän huomasi olevansa erittäin suurissa vaikeuksissa Jumalan kanssa. (1. Mooseksen kirja 4:5, 8–12.) Väkivalta ei ratkaissut ongelmaa, joka koski Kainin huonoa asemaa Luojansa edessä.

Miten voimme välttää turvautumasta Kainin tavalla fyysiseen voimaan selvittäessämme ongelmia?

Väkivallasta suvaitsevuuteen

Ajatellaanpa miestä, joka seurasi hyväksyvästi ensimmäisen kristityn marttyyrin Stefanoksen murhaamista (Apostolien teot 7:58; 8:1). Tuo mies, tarsolainen Saul, piti Stefanoksen uskonnollista kantaa vääränä ja tuki väkivaltaista murhaa oikeutettuna keinona tehdä Stefanoksen toiminnasta loppu. Saul ei varmaankaan ollut väkivaltainen elämänsä kaikilla alueilla. Hän oli kuitenkin valmis hyväksymään väkivallan keinona selvittää ongelmia. Heti Stefanoksen kuoleman jälkeen Saul ”alkoi kohdella [kristillistä] seurakuntaa raa’asti. Hän tunkeutui taloon toisensa jälkeen, raahasi ulos sekä miehiä että naisia ja toimitti heitä vankilaan.” (Apostolien teot 8:3.)

Raamatunoppinut Albert Barnesin mukaan tässä ’raa’asti kohtelemiseksi’ käännetty kreikan sana viittaa petoeläinten, kuten leijonien ja susien, aiheuttamiin tuhoihin. Barnes selittää: ”Saul raivosi kirkkoa vastaan kuin petoeläin – se on voimakas ilmaus, joka tuo esiin hänen kiihkonsa ja vimmansa vainoamisessa.” Kun Saul lähti Damaskokseen kokoamaan yhteen lisää Kristuksen seuraajia, hän ”uhosi yhä uhkaa ja murhaa Herran [Kristuksen] opetuslapsia vastaan”. Matkalla hänelle puhui kuolleista herätetty Jeesus, ja se johti Saulin kääntymiseen kristillisyyteen. (Apostolien teot 9:1–19.)

Kääntymyksen jälkeen Saulin tapa suhtautua toisiin ihmisiin muuttui. Sen osoittaa tilanne, joka sattui noin 16 vuotta myöhemmin. Hänen kotiseurakuntaansa Antiokiaan tuli ryhmä ihmisiä, jotka kehottivat sikäläisiä kristittyjä mukautumaan Mooseksen lakiin. Asiasta syntyi ”melkoista erimielisyyttä”. Saul, joka tässä vaiheessa tunnettiin paremmin nimellä Paavali, otti kiistaan kantaa. Ilmassa ilmeisestikin kipinöi. Paavali ei kuitenkaan turvautunut väkivaltaan. Sen sijaan hän yhtyi seurakunnan päätökseen viedä asia Jerusalemin seurakunnan apostoleille ja vanhimmille. (Apostolien teot 15:1, 2.)

Myös vanhinten kokouksessa Jerusalemissa ’kiisteltiin paljon’. Paavali odotti, kunnes ”koko joukko vaikeni”, ja alkoi sitten kertoa niistä suurenmoisista asioista, joita Jumalan henki oli saanut aikaan ympärileikkaamattomien uskovien parissa. Raamatullisen tarkastelun jälkeen apostolit ja Jerusalemin vanhimmat tulivat ”yksimielisyyteen” siitä, ettei ympärileikkaamattomia uskovia pitänyt rasittaa turhaan, ja he antoivat näille neuvoksi karttaa ”epäjumalille uhrattua ja verta ja sitä, mikä on kuristettua, sekä haureutta”. (Apostolien teot 15:3–29.) Paavali oli tosiaan muuttunut. Hän oppi selvittämään kiistakysymykset ilman väkivaltaa.

Väkivaltaisten taipumusten hillitseminen

”Herran orjan ei tarvitse taistella”, neuvoi Paavali myöhemmin, ”vaan hänen täytyy olla hellävarainen kaikkia kohtaan, pätevä opettamaan, itsensä hillitsevä pahaa kärsiessään, sellainen, joka opettaa lempeästi niitä, jotka eivät ole suopeasti suhtautuvia.” (2. Timoteukselle 2:24, 25.) Paavali kehotti nuorempaa valvojaa Timoteusta käsittelemään vaikeat tilanteet tyynesti. Paavali oli realistinen. Hän tiesi, että tunteet voisivat kuumeta jopa kristittyjen keskuudessa (Apostolien teot 15:37–41). Hyvästä syystä hän neuvoi: ”Vihastukaa, mutta älkää kuitenkaan tehkö syntiä; älköön aurinko laskeko ollessanne ärsyyntyneessä tilassa.” (Efesolaisille 4:26.) Suuttumuksen hillitseminen päästämättä raivoa valloilleen on oikea tapa käsitellä tällaisia tunteita. Mutta miten siinä voi onnistua?

Nykyään ei ole helppo pitää suuttumusta kurissa. ”Ilkeys on suosittua”, sanoo tri Deborah Prothrow-Stith, joka toimii apulaisdekaanina Harvardin kansanterveyden laitoksella. ”Todellisuudessa ihmissuhdetaitoja – neuvottelemista, kompromissien tekemistä, empatiaa, anteeksiantavaisuutta – pidetään yleensä nynnyilynä.” Ne ovat kuitenkin miehuullisia ominaisuuksia ja ratkaisevan tärkeitä niiden väkivaltaisten taipumusten hillitsemisessä, joita sisimmässämme saattaa syntyä.

Tultuaan kristityksi Paavali oppi paremman tavan käsitellä mielipide-eroja. Se perustui Raamatun opetuksiin. Juutalaisuuteen perehtyneenä oppineena Paavali tunsi Raamatun heprealaiset kirjoitukset. Hänen on täytynyt tietää esimerkiksi seuraavat kohdat: ”Älä kadehdi väkivallan miestä äläkä valitse mitään hänen teistään.” ”Joka on hidas vihastumaan, on parempi kuin väkevä mies, ja henkensä hillitsevä on parempi kuin kaupungin valloittaja.” ”Kuin kaupunki, johon on murtauduttu, joka on muuria vailla, on mies, joka ei hillitse henkeään.” (Sananlaskut 3:31; 16:32; 25:28.) Tuo tieto ei kuitenkaan ollut estänyt Paavalia, ennen hänen kääntymystään, turvautumasta väkivaltaan kristittyjä vastaan (Galatalaisille 1:13, 14). Mikä sitten auttoi Paavalia kristittynä selvittämään tunnepitoiset kiistakysymykset järjen ja suostuttelun avulla väkivallan sijasta?

Paavali antoi meille siitä vihjeen sanoessaan: ”Tulkaa minun jäljittelijöikseni, niin kuin minä olen Kristuksen jäljittelijä.” (1. Korinttilaisille 11:1.) Hän arvosti syvästi sitä, mitä Jeesus Kristus oli tehnyt hänen hyväkseen (1. Timoteukselle 1:13, 14). Kristuksesta tuli hänelle malli, jota seurata. Hän tiesi, miten Jeesus oli kärsinyt syntisen ihmiskunnan puolesta (Heprealaisille 2:18; 5:8–10). Paavali saattoi vahvistaa, että Messiasta koskeva Jesajan ennustus täyttyi Jeesuksessa: ”Häntä ahdistettiin ankarasti, ja hän antoi vaivata itseään; ei hän kuitenkaan suutaan avannut. Hänet vietiin kuin lammas teurastettavaksi; ja kuin uuhi, joka on keritsijöittensä edessä mykistyneenä, hänkään ei suutaan avannut.” (Jesaja 53:7.) Apostoli Pietari kirjoitti: ”Kun häntä [Jeesusta] herjattiin, hän ei ryhtynyt herjaamaan takaisin. Kun hän kärsi, hän ei ryhtynyt uhkailemaan, vaan jätti aina itsensä sen huomaan, joka tuomitsee vanhurskaasti.” (1. Pietarin kirje 2:23, 24.)

Paavalin arvostus sitä kohtaan, miten Jeesus Kristus toimi kireissä tilanteissa, sai hänet muuttumaan. Hän saattoi kehottaa uskonveljiään: ”Kestäkää jatkuvasti toisianne ja antakaa jatkuvasti toisillenne auliisti anteeksi, jos jollakulla on valituksen syytä toista vastaan. Niin kuin Jehova on antanut teille auliisti anteeksi, niin antakaa tekin.” (Kolossalaisille 3:13.) Ei riitä, että myöntää väkivaltaisuuden olevan kartettava asia. Arvostus sitä kohtaan, mitä Jehova ja Jeesus Kristus ovat tehneet puolestamme, auttaa meitä saamaan tarvittavan vaikuttimen väkivaltaisten taipumusten voittamiseen.

Onko se mahdollista?

Eräs japanilainen mies tarvitsi sellaista voimakasta vaikutinta. Hänen isänsä, joka oli kiivasluonteinen sotilas, vallitsi perhettään väkivallan avulla. Koska poika joutui väkivallan kohteeksi ja näki äitinsä kärsivän samalla tavalla, hänestäkin tuli väkivaltainen. Hän kantoi mukanaan kahta eripituista samuraimiekkaa, joilla hän selvitti ongelmia ja uhkaili ihmisiä.

Kun hänen vaimonsa alkoi tutkia Raamattua, hän istui mukana tutkistelussa suhtautumatta siihen vakavasti. Luettuaan kirjasen ”Tämä valtakunnan hyvä uutinen”a hän kuitenkin muuttui. Miksi? ”Kun luin aineiston väliotsikoiden ’Jeesus Kristus’ ja ’Lunnaat’ alta, minua hävetti”, hän kertoo. ”Vaikka elin omapäisesti, halusin silti olla ystävällinen niitä kohtaan, joiden kanssa tulin toimeen. Minusta oli mukava tehdä kaverit onnellisiksi, mutta vain siinä määrin, ettei se häirinnyt omaa elämääni. Jumalan Poika, Jeesus, oli kuitenkin halukas antamaan elämänsä ihmiskunnan puolesta, myös sellaisten kuin minä. Olin tyrmistynyt, aivan kuin nuijalla päähän lyöty.”

Hän jätti entiset toverinsa ja ilmoittautui pian teokraattiseen palveluskouluun Jehovan todistajien seurakunnassa. Tämä koulu auttaa siihen liittyneitä hankkimaan taidon opettaa toisille Raamatun totuuksia. Kurssista oli miehelle muutakin etua. Hän muistelee: ”Nuorena turvauduin uhkauksiin ja väkivaltaan, koska en osannut puhua toisille tunteistani. Kun opin kertomaan ajatuksistani muille, aloin vedota heidän järkeensä sen sijaan että olisin käyttänyt väkivaltaa.”

Onko hän Paavalin tavoin omaksunut Kristuksen elämäntavan? Hänen uskonsa koeteltiin, kun eräs entinen ystävä, jonka kanssa hän oli vannonut veljeyden valan, yritti estää häntä tulemasta kristityksi. ”Ystävä” löi häntä ja rienasi hänen Jumalaansa Jehovaa. Tuo ennen väkivaltainen mies hillitsi itsensä ja pyysi anteeksi, ettei voinut pitää valaansa. Hänen ”veljensä” jätti hänet pettyneenä rauhaan.

Voittamalla väkivaltaiset taipumuksensa tämä aiemmin vihainen mies on saanut monia hengellisiä veljiä ja sisaria, joita yhdistää rakkaus Jumalaan ja lähimmäiseen (Kolossalaisille 3:14). Nyt yli 20 vuotta siitä, kun hänestä tuli vihkiytynyt kristitty, hän palvelee Jehovan todistajien matkavalvojana. Mikä ilo hänelle onkaan voida näyttää Raamatusta, että petomaiset ihmiset voivat oppia selvittämään erimielisyyksiä ilman väkivaltaa aivan kuten hän oppi! Ja miten suurena etuna hän pitää sitä, että voi viitata seuraavien profeetallisten sanojen suureen täyttymykseen: ”Ne eivät tee vahinkoa eivätkä tuota turmiota koko pyhällä vuorellani, sillä maa on oleva täynnä Jehovan tuntemusta niin kuin vedet peittävät meren”! (Jesaja 11:9.)

Apostoli Paavalin ja tämän aiemmin väkivaltaisen miehen tavoin sinäkin voit oppia käsittelemään ärsyttäviä tilanteita ja selvittämään ongelmat rauhaisasti. Paikkakuntasi Jehovan todistajat auttavat sinua siinä mielellään.

[Alaviite]

[Huomioteksti s. 5]

Paavali oli realistinen. Hän tiesi, että tunteet voisivat kuumeta jopa kristittyjen keskuudessa

[Kuva s. 7]

Arvostus sitä kohtaan, mitä Jumala on tehnyt puolestamme, edistää rauhaisia ihmissuhteita