FILIPPI
Apostoli Paavalin toisen lähetysmatkan aikoihin tämä kaupunki oli ”Makedonian piirikunnan huomattavin [tai: ensimmäinen] kaupunki”, vaikka se ei ilmeisesti ollutkaan sen pääkaupunki. Se sijaitsi piirikunnan itäosassa, Egeanmeren pohjoispäässä, melko lähellä Traakian piirikuntaa. Laivalla Troaksesta saapunut Paavali nousi maihin Neapoliissa, Filippin satamakaupungissa, ja matkasi n. 15 km luoteeseen pitkin Via Egnatiaa, Aasiasta Roomaan johtavaa suurta kauppa- ja sotilastietä, joka kulki erään vuorensolan kautta (n. 500 m merenpinnan yläpuolella) ja laskeutui Filippin tasangolle. (Ap 16:11, 12.)
Kaupunki sijaitsi tasangolta kohoavalla kukkulalla, lähellä Gangitesjokea. Eteläpuolella oli laaja suoalue. Filippin akropolis oli suuren kalliomuodostelman päällä kaupungin koillisosassa. Kaivauksissa löydetyt rauniot paljastavat, että Via Egnatia kulki kaupungin keskiosan halki ja että sen varrella oli melko suuri forum. Amfipolis, johon Paavali matkusti lähdettyään Filippistä, oli ilmeisesti piirikunnan pääkaupunki; se sijaitsi n. 50 km Filippistä lounaaseen. Amfipoliista Paavali kulki n. 35 km lounaaseen Apolloniaan ja sieltä n. 45 km länteen Tessalonikaan, missä hän vietti kolmisen viikkoa ennen kuin suuntasi kulkunsa Beroian kautta lounaaseen päästäkseen Ateenaan menevään laivaan.
Historia. Filippin alkuperäinen nimi oli Krenides. Makedonian Filippos II (Aleksanteri Suuren isä) valtasi kaupungin traakialaisilta 300-luvun puolivälin tienoilla eaa. ja nimesi sen itsensä mukaan. Alueella oli tuottoisia kultakaivoksia, ja Filippoksen nimissä laskettiin liikkeelle kultakolikoita. Noin 168 eaa. roomalainen konsuli Lucius Aemilius Paullus voitti Perseuksen, viimeisen makedonialaisen kuninkaan, ja valloitti Filippin sekä sitä ympäröivän seudun. Vuonna 146 eaa. koko Makedoniasta muodostettiin yksi roomalainen provinssi. Se taistelu, jossa Octavianus ja Marcus Antonius löivät Julius Caesarin salamurhaajien, Brutuksen ja Gaius Cassius Longinuksen, joukot, käytiin Filippin tasangolla (42 eaa.). Myöhemmin Octavianus teki suuren voittonsa muistoksi Filippistä roomalaisen ”siirtokunnan” (Ap 16:12). Joitakin vuosia myöhemmin, kun Rooman senaatti teki Octavianuksesta keisari Augustuksen, tämä antoi kaupungille nimen Colonia Augusta Julia Philippensis.
Roomalaisen siirtokunnan aseman myöntäminen toi kaupungille verovapauden sekä muita etuja, joihin mahdollisesti kuului rajallinen Rooman kansalaisuus sen asukkaille. Kansalaiset tunsivat siksi olevansa kiinteämmin Rooman yhteydessä kuin olisivat muuten tunteneet. Ehkäpä tästä syystä sen tytön isännät, josta apostoli Paavali oli ajanut ulos ennusteludemonin, sanoivat painokkaasti: ”Olemme roomalaisia”, kun he syyttivät Paavalia ja Silasta viranomaisten edessä (Ap 16:16–24). Filippin kristityt saattoivat myös erittäin hyvin ymmärtää sen, että Paavali myöhemmin kehotti heitä kirjeessään ’käyttäytymään kansalaisina’ Kristuksen hyvän uutisen arvon mukaisesti ja muistutti heitä siitä, että ”meidän kansalaisuutemme on taivaissa”, sillä maailmallista, Rooman kansalaisuutta pidettiin Filippissä suuressa arvossa, jopa ylpeilemisen aiheena (Fil 1:27; 3:20; Int).
Paavalin vierailu. Filippille suotiin etu olla ensimmäinen Euroopan kaupunki, joka sai kuulla Paavalin saarnaavan hyvää uutista. Se tapahtui noin vuonna 50, hänen toisella lähetysmatkallaan. Mennessään Filippiin Paavali noudatti Troaksessa Vähässä-Aasiassa saamaansa yöllistä näkyä, jossa makedonialainen mies pyysi häntä hartaasti: ”Tule yli Makedoniaan ja auta meitä.” (Ap 16:8–10.) Paavali ja hänen toverinsa, joiden joukossa oli ilmeisesti tapahtumien muistiinmerkitsijä Luukas, viipyivät siellä useita päiviä, ja sapattina he menivät ”portin ulkopuolelle joen rannalle”, jossa he Luukkaan kertomuksen mukaan arvelivat ”olevan rukouspaikan”. Jotkut ovat sitä mieltä, että Filippissä ei ollut synagogaa kaupungin sotilaallisen luonteen takia ja että sikäläisiä juutalaisia oli ehkä kielletty kokoontumasta kaupungin sisäpuolella palvontaa varten. Joka tapauksessa Paavali puhui sinne kokoontuneille naisille ja löysi Jumalan palvojan, jonka nimi oli Lyydia ja jonka sydämen Jehova ”avasi täysin – – kiinnittämään huomiota siihen, mitä Paavali puhui”. Hänet ja hänen huonekuntansa kastettiin, ja hänen suuri arvostuksensa ja vieraanvaraisuutensa näkyivät siinä, että ”hän suorastaan pakotti – – [Paavalin ja hänen toverinsa] tulemaan” ja jäämään hänen taloonsa. (Ap 16:11–15.)
Vastattuaan kutsuun tulla Makedoniaan Paavali kuitenkin kohtasi vainoa tässä aivan ensimmäisessä kaupungissa, joskaan sen takana eivät olleet tällä kertaa juutalaiset kuten Galatiassa. Kaupungin viranomaiset toimivat niiden väärien syytösten perusteella, joita esittivät demonin riivaaman tytön omistajat. Tytön isännät olivat menettäneet tulonsa, koska tyttö ei enää pystynyt harjoittamaan ennustelua, mistä he olivat saaneet paljon voittoa. Paavalia ja Silasta piestiin raipoilla, heidät heitettiin vankilaan ja kiinnitettiin jalkapuuhun. (Ap 16:16–24.)
Keskiyöllä, kun he muiden vankien kuullen rukoilivat ja ylistivät Jumalaa lauluin, tapahtui kuitenkin ihme. Maanjäristys katkaisi vankien kahleet ja lennätti ovet auki. Vanginvartija tiesi, että häntä odottaisi kuolemantuomio hänen haltuunsa uskottujen vankien menettämisen takia, ja hän oli aikeissa surmata itsensä, kun Paavali huusi: ”Älä tee itsellesi mitään pahaa, sillä me olemme kaikki täällä!” Vanginvartija ja hänen huonekuntansa kuuntelivat sitten Paavalia ja Silasta, hoitivat näiden haavoja ja tulivat kastetuiksi uskoviksi. (Ap 16:25–34; kuva, 2. osa, s. 749.)
Seuraavana aamuna kaupungin viranomaiset, jotka olivat kenties kuulleet ihmeestä, käskivät vanginvartijaa vapauttamaan Paavalin. Paavalia kiinnosti kuitenkin enemmän hyvän uutisen puhdistaminen syytöksistä ja sen puolustaminen ja laillinen vahvistaminen kuin välitön vapautuminen. Hän ei aikonut alistua mihinkään salaiseen vapauttamiseen, ikään kuin takaoven kautta, jotta viranomaiset olisivat voineet säilyttää kasvonsa. Hän kiinnitti huomion omaan Rooman kansalaisuuteensa ja siihen, että hänet ja Silas oli tuomitsematta piesty julkisesti. Viranomaiset saisivat nyt avoimesti tunnustaa, että he – eivätkä kristityt – olivat toimineet laittomasti. Kuullessaan Paavalin ja Silaksen olevan roomalaisia viranomaiset pelästyivät, ja he tulivat henkilökohtaisesti, ”esittivät heille hartaan pyynnön”, toivat heidät ulos ja pyysivät heitä lähtemään kaupungista. (Ap 16:35–40.)
Paavali oli joka tapauksessa perustanut Filippiin erinomaisen seurakunnan, joka oli aina lähellä hänen sydäntään. Siihen kuuluvien rakkaus häntä kohtaan ilmeni siinä, että he halusivat innokkaasti pitää hänestä huolta ja avustaa häntä silloinkin, kun hän oli muualla (Fil 4:16). Paavali kävi Filippissä uudelleen kolmannella lähetysmatkallaan ja mahdollisesti kolmannen kerran oltuaan ensimmäistä kertaa vankina Roomassa (Ap 20:1, 2, 6; Fil 1:19; 2:24).