”Vetoan keisariin!”

VÄKIJOUKKO saartaa puolustuskyvyttömän miehen ja alkaa piestä häntä. Heidän mielestään hän ansaitsee kuoleman. Juuri kun heidän toiveensa näyttää toteutuvan, paikalle ilmestyy sotilaita, jotka saavat vaivoin vietyä uhrin pois tuon väkivaltaisen joukon kynsistä. Kyseinen mies on apostoli Paavali. Hyökkääjät ovat juutalaisia, jotka vastustavat kiivaasti Paavalin saarnaamista ja syyttävät häntä temppelin saastuttamisesta. Pelastajat taas ovat roomalaisia, joita johtaa heidän komentajansa Claudius Lysias. Sekasorron keskellä Paavali pidätetään rikolliseksi epäiltynä.

Tästä pidätyksestä alkunsa saanutta tapausta kuvaillaan Apostolien tekojen seitsemässä viimeisessä luvussa. Tiedot Paavalin lainopillisesta taustasta, häntä vastaan esitetyistä syytöksistä, hänen puolustautumisestaan ja roomalaisesta rikosoikeudesta luovat valoa näihin lukuihin.

Claudius Lysiaksen huostassa

Claudius Lysiaksen tehtäviin kuului järjestyksen ylläpitäminen Jerusalemissa. Hänen esimiehensä, Rooman Juudean-käskynhaltija, asui Kesareassa. Se miten Lysias toimi Paavalin tapauksessa, voidaan tulkita henkilön suojelemiseksi väkivallalta ja rauhanhäiritsijän pidättämiseksi. Juutalaisten reaktio sai Lysiaksen viemään vankinsa kasarmiin Antonian linnaan. (Apostolien teot 21:27–22:24.)

Lysiaksen täytyi saada selville, mitä Paavali oli tehnyt. Kaaoksen aikana hän ei ollut päässyt perille mistään. Niinpä hän määräsi pitemmittä puheitta, että Paavalia tuli ”kuulustella ruoskimalla, jotta hän saisi täysin tietää, mistä syystä he huusivat – – [Paavalia] vastaan” (Apostolien teot 22:24). Tämä oli tavanomainen käytäntö todisteiden kiristämiseksi rikollisilta, orjilta ja muilta alhaissäätyisiltä. Ruoska (flagrum) on saattanut olla tehokas keino tuon tavoitteen saavuttamiseksi, mutta se oli hirvittävä väline. Joissakin ruoskissa riippui ketjujen päässä metallipalloja. Toisissa oli siimoja, joihin oli kiinnitetty teräviä luun- ja metallinpalasia. Ne aiheuttivat tuskallisia haavoja ja repivät lihan riekaleiksi.

Tässä vaiheessa Paavali paljasti olevansa Rooman kansalainen. Roomalaista, jota ei ollut tuomittu, ei saanut ruoskia, joten kansalaisoikeuksien ilmi tuomisella oli välitön vaikutus. Rooman kansalaisen pahoinpiteleminen tai rankaiseminen saattoi maksaa roomalaiselle virkamiehelle hänen virkansa. Ymmärrettävästikin Paavalia kohdeltiin siitä lähtien epätavallisena vankina. Hänen annettiin muun muassa ottaa vastaan vieraita. (Apostolien teot 22:25–29; 23:16, 17.)

Koska Lysias ei tiennyt varmasti, mistä Paavalia syytettiin, ja hän kaipasi selitystä väkijoukon raivolle, hän vei Paavalin sanhedrinin eteen. Mutta kun Paavali sanoi olevansa tuomittavana ylösnousemuskysymyksen johdosta, syntyi kiista. Erimielisyys kasvoi niin suureksi, että Lysias pelkäsi, että Paavali revittäisiin kappaleiksi, ja jälleen hänen täytyi siepata Paavali vihaisten juutalaisten keskeltä. (Apostolien teot 22:30–23:10.)

Lysias ei halunnut vastuulleen murhattua roomalaista. Saatuaan tietää Paavalin henkeä uhkaavasta salajuonesta hän lähetti tämän kiireesti alas Kesareaan. Laki vaati, että kun vankeja lähetettiin ylemmän oikeusviranomaisen luokse, mukaan piti panna tapausta koskeva selostus. Näissä selostuksissa kerrottiin, mitä alustavien kuulustelujen aikana oli saatu selville, miksi mitäkin oli tehty ja millainen käsitys tapausta tutkineelle viranomaiselle oli muodostunut. Lysias raportoi, että Paavalia ”syytettiin – – [juutalaisten] Lain kiistakysymyksistä, mutta – – [ei] mistään, mikä ansaitsisi kuoleman tai kahleet”, ja hän käski Paavalin syyttäjiä esittämään valituksensa prokuraattori Felixille. (Apostolien teot 23:29, 30.)

Käskynhaltija Felix ei langeta tuomiota

Oikeudenkäyttö perustui provinssissa käskynhaltijan, tässä tapauksessa Felixin, virkavaltaan. Hän saattoi noudattaa paikallisia tapoja, jos niin halusi, tai säädännäistä rikosoikeutta, jota voitiin soveltaa ylhäisöön ja valtion virkamiehistöön. Tuo rikosoikeus tunnettiin nimellä ordo. Hän saattoi myös käyttää extra ordinem -tuomiovaltaa, mikä oli mahdollista kaikenlaisten rikosten käsittelyssä. Provinssin käskynhaltijan ei tullut ”ajatella, mitä tehdään Roomassa, vaan mitä pitäisi tehdä yleisesti”. Paljon oli siis hänen harkintansa varassa.

Klassisen ajan roomalaista oikeutta ei tunneta täysin yksityiskohtaisesti, mutta Paavalin tapausta pidetään ”erinomaisena kuvauksena provinssissa noudatetusta rikosoikeudellisesta extra ordinem -menettelystä”. Käskynhaltija kuuli yksityishenkilöiden esittämät syytökset neuvonantajien avustamana. Vastaaja kutsuttiin sisään kantajan luokse, ja hän sai puolustaa itseään. Kantajalla taas oli velvollisuus todistaa hänen syyllisyytensä. Käskynhaltija määräsi minkä tahansa rangaistuksen, jota hän piti sopivana. Hän saattoi tehdä päätöksen heti tai siirtää tuomion langettamista rajattomasti, jolloin vastaaja joutui olemaan pidätettynä. Tutkija Henry Cadbury toteaa tästä: ”Kun prokuraattorilla oli tällainen rajaton valta, hänellä on epäilemättä ollut mahdollisuus antaa myöten ’epäasianmukaiselle vaikutukselle’ ja lahjonnalle, jotta hän julistaisi vastaajan joko syylliseksi tai syyttömäksi tai lykkäisi ratkaisua.”

Ylimmäinen pappi Ananias, jotkin juutalaiset vanhimmat ja Tertullus syyttivät Paavalia virallisesti Felixin edessä kiusankappaleeksi, joka ”lietsoo kapinoita – – juutalaisten keskuudessa”. He väittivät, että hän on ”nasaretilaisten lahkon” johtaja ja että hän yritti loukata temppelin pyhyyttä. (Apostolien teot 24:1–6.)

Ne jotka alun perin hyökkäsivät Paavalin kimppuun, luulivat, että hän oli tuonut Trofimos-nimisen ei-juutalaisen vain juutalaisille tarkoitettuun esipihaan (Apostolien teot 21:28, 29).a Varsinaisesti se, jonka väitettiin tulleen kielletylle alueelle, oli Trofimos, mutta jos juutalaiset tulkitsivat Paavalin avustaneen tunkeutujaa, hänenkin voitiin katsoa syyllistyneen rikokseen, josta seurasi kuolemanrangaistus. Rooma näyttää myös sallineen kuolemanrangaistuksen tästä rikoksesta. Jos siis Paavalin olisi pidättänyt juutalaisten temppelipoliisi eikä Lysias, sanhedrinin olisi ollut helppoa pitää oikeudenkäynti ja tuomita Paavali.

Juutalaiset perustelivat, että Paavali ei opettanut juutalaisuutta, joka oli laillinen uskonto (religio licita). Hänen opettamaansa uskontoa tuli pikemminkin pitää laittomana tai jopa kumouksellisena.

Juutalaiset väittivät myös, että Paavali ”lietsoo kapinoita kaikkien juutalaisten keskuudessa kautta asutun maan” (Apostolien teot 24:5). Keisari Claudius oli vastikään julistanut langettavan tuomion joillekuille Aleksandrian juutalaisille siitä, että he olivat ”[lietsoneet] yleistä epäjärjestystä kautta maailman”. Syytökset ovat silmiinpistävän samanlaiset. ”Juuri tällainen syytös kannatti esittää juutalaista vastaan Claudiuksen keisarikaudella tai Neron varhaisina vuosina”, sanoo historioitsija A. N. Sherwin-White. ”Juutalaiset yrittivät saada käskynhaltijan pitämään Paavalin saarnaamista sisäisten levottomuuksien aiheuttamisena koko imperiumin juutalaisväestön keskuudessa. He tiesivät, etteivät käskynhaltijat halunneet tuomita ketään syylliseksi pelkkien uskonnollisten syytteiden perusteella, joten he yrittivät saada uskonnollisen syytteen näyttämään poliittiselta.”

Paavali puolusti itseään kohta kohdalta tähän tapaan: En ole aiheuttanut häiriötä. Kuulun kylläkin ryhmään, jota he nimittävät ”lahkoksi”, mutta sehän merkitsee sitä, että noudatan juutalaisten sääntöjä. Eräät aasialaiset juutalaiset nostattivat mellakan. Jos heillä on jotakin valittamista, heidän pitäisi olla täällä esittämässä asiansa. Pohjimmiltaan Paavali pelkisti syytökset juutalaisten uskonnolliseksi kiistaksi, johon Roomalla oli hyvin vähän valtaa. Varoen ärsyttämästä jo muutenkin vastahankaisia juutalaisia Felix lykkäsi ratkaisua, jolloin tilanne ajautui käytännöllisesti katsoen umpikujaan. Paavalia ei luovutettu juutalaisille, jotka väittivät voivansa käsitellä tapauksen itse, häntä ei tuomittu roomalaisen oikeuden mukaan eikä häntä myöskään vapautettu. Felixiä ei voitu pakottaa langettamaan tuomiota, jota hän halusi lykätä paitsi liehakoidakseen juutalaisia myös saadakseen Paavalin lahjomaan hänet.b (Apostolien teot 24:10–19, 26.)

Käännekohta Porcius Festuksen edessä

Juutalaiset esittivät syytöksensä Jerusalemissa uudelleen kaksi vuotta myöhemmin, kun sinne saapui uusi käskynhaltija Porcius Festus, ja pyysivät, että Paavali luovutettaisiin heidän tuomittavakseen. Mutta Festus vastasi järkähtämättömästi: ”[Ei] ole roomalaisen käytännön mukaista luovuttaa ketään ihmistä suosionosoitukseksi, ennen kuin syytetty tapaa syyttäjänsä kasvoista kasvoihin ja saa tilaisuuden puhua puolustuksekseen valituksen johdosta.” Historioitsija Harry W. Tajra toteaa: ”Festus huomasi heti, että Rooman kansalaista vastaan suunniteltiin oikeusmurhaa.” Siksi juutalaisia käskettiin esittämään asiansa Kesareassa. (Apostolien teot 25:1–6, 16.)

Siellä juutalaiset inttivät, ”ettei – – [Paavalin] pitäisi enää elää”, mutteivät kuitenkaan esittäneet sen puolesta todisteita, ja Festus havaitsi, ettei Paavali ollut tehnyt mitään, mikä ansaitsisi kuoleman. ”Heillä oli vain eräitä kiistoja hänen kanssaan heidän omasta jumaluudenpalvonnastaan ja eräästä Jeesuksesta, joka oli kuollut, mutta jonka Paavali toistuvasti väitti elävän”, Festus selitti eräälle toiselle virkamiehelle. (Apostolien teot 25:7, 18, 19, 24, 25.)

Paavali oli selvästikin syytön mihinkään poliittiseen rikokseen, mutta juutalaiset väittivät todennäköisesti, että uskonnollisessa kiistassa ainoa toimivaltainen tuomioistuin oli heidän omansa. Menisikö Paavali Jerusalemiin tuomittavaksi näistä asioista? Festus kysyi Paavalilta, haluaisiko hän mennä, mutta se oli todellisuudessa sopimaton ehdotus. Paavalin lähettäminen Jerusalemiin, missä syyttäjistä tulisi tuomareita, merkitsi sitä, että hänet luovutettaisiin juutalaisille. ”Seison keisarin tuomarinistuimen edessä, missä asiani pitäisi saada oikeuskäsittely”, sanoi Paavali. ”En ole tehnyt mitään väärää juutalaisille – – kukaan ei voi luovuttaa minua heille suosionosoitukseksi. Vetoan keisariin!” (Apostolien teot 25:10, 11, 20.)

Jos roomalainen lausui nämä sanat, oikeuskäsittely provinssissa loppui siihen. Oikeus esittää vetoomus (provocatio) keisarille oli ”todellinen – – [ja] laaja-alainen”. Keskusteltuaan tästä muodollisuudesta neuvonantajiensa kanssa Festus ilmoitti: ”Keisariin olet vedonnut; keisarin luo olet menevä.” (Apostolien teot 25:12.)

Festus oli iloinen päästessään eroon Paavalista. Kuten hän myönsi Herodes Agrippa II:lle joitakin päiviä myöhemmin, tämä oikeusjuttu oli hänestä hämmentävä. Festuksen täytyi sitten kirjoittaa keisarille selostus oikeudenkäynnistä, mutta syytteet koskivat hänelle käsittämättömiä juutalaisten lain kiemuroita. Agrippa oli toisaalta niiden asiantuntija, joten kun hän ilmaisi olevansa kiinnostunut jutusta, Festus pyysi häntä heti auttamaan kirjeen laatimisessa. Kun Festus ei kuitenkaan ymmärtänyt, mitä Paavali tämän jälkeen selosti Agrippan edessä, hän huudahti: ”Sinä olet tulossa hulluksi, Paavali! Suuri oppineisuus ajaa sinua hulluuteen!” Mutta Agrippa ymmärsi täydellisesti. ”Lyhyessäpä ajassa taivuttaisit minut tulemaan kristityksi”, hän sanoi. Ajattelivatpa Festus ja Agrippa Paavalin perusteluista mitä tahansa, he olivat samaa mieltä siitä, että hän oli syytön ja että hänet olisi voitu vapauttaa, ellei hän olisi vedonnut keisariin. (Apostolien teot 25:13–27; 26:24–32.)

Oikeudellisen odysseian loppu

Saavuttuaan Roomaan Paavali kutsui luokseen juutalaisten huomattavimmat miehet voidakseen saarnata heille mutta myös nähdäkseen, mitä he tiesivät hänestä. Näin hän voisi saada selville jotakin syyttäjiensä aikeista. Ei ollut harvinaista, että Jerusalemin uskonnolliset johtajat pyysivät apua Rooman juutalaisilta oikeusjutuissa, mutta Paavali kuuli, etteivät he olleet saaneet hänestä mitään ohjeita. Odottaessaan oikeudenkäyntiä Paavali sai vuokrata talon ja saarnata vapaasti. Tällainen sallivaisuus on kenties merkinnyt sitä, että roomalaisten silmissä Paavali oli syytön mies. (Apostolien teot 28:17–31.)

Paavali oli vangittuna vielä kaksi vuotta. Raamattu ei kerro yksityiskohtaisesti, mistä tämä johtui. Tavallisesti vastaaja oli pidätettynä, kunnes kantajat saapuivat nostamaan syytteen, mutta ehkä Jerusalemin juutalaiset tajusivat olevansa heikoilla eivätkä saapuneet lainkaan. Kenties tehokkain tapa pitää Paavali hiljaisena mahdollisimman pitkään oli jättää tulematta paikalle. Joka tapauksessa näyttää siltä, että Paavali seisoi Neron edessä ja että hänet julistettiin syyttömäksi ja viimein vapautettiin, niin että hän pääsi jatkamaan lähetystyötään – noin viisi vuotta sen jälkeen kun hänet alun perin pidätettiin (Apostolien teot 27:24).

Totuuden vastustajat ovat pitkään tehneet ”väkivaltaa – – lain varjolla” estääkseen kristillisen saarnaamistyön. Tämän ei pitäisi yllättää meitä. Jeesus sanoi: ”Jos ihmiset ovat vainonneet minua, niin he vainoavat teitäkin.” (Psalmit 94:20, vuoden 1938 kirkkoraamattu; Johannes 15:20.) Jeesus kuitenkin takaa meille myös vapauden viedä koko maailmalle hyvää uutista (Matteus 24:14). Siksi aivan niin kuin apostoli Paavali taisteli vainoa ja vastustusta vastaan, Jehovan todistajatkin työskentelevät nykyään ”hyvän uutisen puolustamiseksi ja lailliseksi vahvistamiseksi” (Filippiläisille 1:7).

[Alaviitteet]