LAIVA
Suurehko vesillä kulkeva alus. Raamattu mainitsee laivat, laivaliikenteen ja laivanvarusteet vain ohimennen mutta antaa joitakin vihjeitä senaikaisista laivoista. Eri kansakuntien historiallisista aikakirjoista tai kuvista, jotka esittävät kauppalaivoja, meritaisteluja jne., saadaan lisätietoja muinaisista laivoista.
Egyptiläiset laivat. Hyvin erityyppisiä egyptiläisiä laivoja ja veneitä tehtiin yhteen solmituista ja sidotuista papyrusruo’oista. Niiden koko vaihteli pienistä jokiveneistä, joihin mahtui yksi tai korkeintaan muutama metsästäjä tai kalastaja ja joita voitiin joutuisasti meloa Niiliä pitkin, suuriin kaartuvakeulaisiin purjealuksiin, jotka olivat riittävän tukevia avomeriliikenteeseen. Myös etiopialaiset ja babylonialaiset käyttivät ruokoveneitä; Babylonialla oli lisäksi suuri soutulaivasto.
Medinet Habun reliefissä kuvataan egyptiläisiä aluksia, joissa oli masto ja purje sekä maston huipussa märssykori. Ne kulkivat myös airojen voimalla, ja niiden perässä oli suuri mela, joka toimi peräsimenä. Keula on naarasleijonan pään muotoinen, ja leijonalla on suussaan aasialaisen ihmisen ruumis.
Suurilla laivoilla, joissa oli suorakulmaiset purjeet, yli 20 airoa ja luultavasti keskellä köli, tehtiin pitkiä matkoja Välimeren poikki. Jo Mooseksen aikana merillä kulki laivoja, mikä ilmenee Jehovan Moabin tasangoilla esittämästä varoituksesta: jos israelilaiset olisivat tottelemattomia, heidät vietäisiin ’laivoilla takaisin Egyptiin’, missä heitä kaupiteltaisiin orjamarkkinoilla (5Mo 28:68).
Foinikialaiset laivat. Profeetta Hesekiel (27:3–7) luonnehti Tyroksen kaupunkia kauniin laivan kaltaiseksi ja esitti yksityiskohtia, jotka kuvailevat ilmeisesti foinikialaista laivaa. Sen lankut olivat kestävää katajaa, sen ainoa masto Libanonin setriä, ja sen airot oli tehty Basanin ”jyhkeistä puista”, luultavasti tammista. Keula, joka oli todennäköisesti korkealle kaartuva, oli tehty sypressipuusta ja koristeltu norsunluu-upotuksin. Purje oli kirjavaa Egyptin pellavaa ja kansikatos (ehkä kannen yllä oleva suojaava aurinkokatos) värjättyä villaa. Laivan saumat oli tilkitty (Hes 27:27). Foinikialaiset olivat taitavia merenkulkijoita, jotka harjoittivat laajamittaista kaupankäyntiä Välimeren alueella ja purjehtivat jopa Tarsisiin (luult. Espanja) saakka. Jotkut arvelevat, että aikaa myöten nimitys ”Tarsisin-laivat” alkoi tarkoittaa sitä laivatyyppiä, jolla foinikialaiset kulkivat kauppamatkoillaan tuohon kaukaiseen paikkaan, ts. merikelpoista alusta, jolla voitiin tehdä pitkä matka (1Ku 22:48; Ps 48:7; Jes 2:16; Hes 27:25). Joona pakeni mahdollisesti tämäntyyppisellä laivalla. Siinä oli kansi, ja siten ruumaan jäi tilaa lastille ja matkustajille. (Jn 1:3, 5.)
Eräässä Sanheribin veistoksessa kuvataan foinikialainen laiva, jossa oli kansirakennelma, kahteen riviin sijoitetut airot, purje ja yläkannen ympäri kiertävä suojus, josta riippui kilpiä. Tämän taistelulaivan keula oli pitkä ja terävä.
Heprealaiset laivat. Kun Danin heimo asettui Luvattuun maahan, sen sanottiin asuneen jonkin aikaa laivoissa (Tu 5:17), mikä viittaa mahdollisesti siihen, että heimolle määrätty alue sijaitsi Filistean rannikolla (Jos 19:40, 41, 46). Asserin alue kulki pitkin rannikkoa, ja siihen kuuluivat Tyroksen ja Sidonin kaupungit (vaikkei olekaan todisteita siitä, että Asser olisi valloittanut nämä kaupungit). Myös Manassen, Efraimin ja Juudan heimojen alueet rajoittuivat Välimereen, joten laivat olivat niillekin varsin tuttuja (Jos 15:1, 4; 16:8; 17:7, 10). Manassella, Isaskarilla ja Naftalilla oli lisäksi maata Galileanmeren rannikolla tai sen läheisyydessä.
Vaikka Israelissa oli ilmeisesti ollut laivoja jo hamasta muinaisuudesta, Salomo oli nähtävästi ensimmäinen Israelin hallitsija, joka kohdisti erityishuomiota kauppamerenkulkuun. Hiramin avustuksella hän rakensi rahtilaivaston, joka purjehti Esjon-Geberistä Ofiriin. (1Ku 9:26–28; 10:22; 2Ai 8:17, 18; 9:21.) Näiden alusten miehistöön kuului sekä israelilaisia että kokeneita tyroslaisia laivamiehiä. Joka kolmas vuosi laivat tulivat lastinaan kultaa, hopeaa, norsunluuta, apinoita ja riikinkukkoja. (1Ku 9:27; 10:22.)
Juudan kuningas Josafat alkoi myöhemmin rakentaa yhteistyössä Israelin pahan kuninkaan Ahasjan kanssa Esjon-Geberissä laivoja, jotka lähetettiin Ofiriin noutamaan kultaa, mutta Jehova varoitti Josafatia siitä, ettei Hän hyväksynyt tätä liittoa. Niinpä laivat haaksirikkoutuivat Esjon-Geberissä, ja ilmeisesti Josafat torjui Ahasjan pyynnön ryhtyä hankkeeseen toistamiseen. (1Ku 22:48, 49; 2Ai 20:36, 37.)
Ajanlaskumme ensimmäisellä vuosisadalla. Välimeren vesillä liikkui ajanlaskumme ensimmäisellä vuosisadalla lukuisia erityyppisiä kauppalaivoja. Jotkin niistä olivat rannikkoaluksia, esim. se Adramyttionista oleva laiva, jolla Paavali vankina ollessaan purjehti Kesareasta Myraan (Ap 21:1–6; 27:2–5). Se laiva, johon Paavali nousi Myrassa, oli kuitenkin suuri kauppalaiva, jonka lastina oli vehnää ja jossa oli miehistöä ja matkustajia yhteensä 276 henkeä (Ap 27:37, 38). Josefus kertoo purjehtineensa kerran laivassa, jossa oli 600 henkeä (The Life, 15 [3]).
Paavali oli tehnyt monta laivamatkaa; hän oli kokenut kolme haaksirikkoa ennen tätä matkaa (2Ko 11:25). Tällä kertaa hän matkusti purjelaivalla, jossa oli isopurje ja keulapurje ja jota ohjattiin kahdella suurella peräairolla. Sellaisissa laivoissa oli usein jotain jumalaa tai jumalatarta esittävä keulakuva. (Siinä laivassa, johon Paavali nousi myöhemmin, oli keulakuvana ”Zeuksen pojat”.) (Ap 28:11.) Laivan perässä vedettiin pientä laivavenettä, jolla soudettiin maihin laivan ollessa ankkuroituna rannikon lähettyvillä. Myrskysäällä laivavene nostettiin ylös, jottei se olisi uponnut tai pirstoutunut. Paavalin tämän merimatkan aikana nousi niin ankara myrsky, että merimiehet joutuivat vyöttämään laivan alakautta (ilmeisesti siten, että laivan rungon ympäri vietiin köysiä tai kettinkejä laivan pitämiseksi koossa), laskemaan rikin, viskaamaan vehnälastin yli laidan, heittämään pois takilan ja irrottamaan ohjausairojen köydet (etteivät airot olisi vahingoittuneet). (Ap 27:6–19, 40.)
Galileanmeri. Evankeliumeissa mainitaan useasti Galileanmerellä olleet veneet. Niitä käytettiin ilmeisesti etupäässä verkkokalastukseen (Mt 4:18–22; Lu 5:2; Joh 21:2–6), vaikka ongenkoukuillakin kalastettiin (Mt 17:27). Toisinaan Jeesus havaitsi hyväksi saarnata veneestä käsin läheisellä rannalla oleville ihmisjoukoille (Mt 13:2; Lu 5:3), ja hän ja hänen apostolinsa matkustivat usein veneellä (Mt 9:1; 15:39; Mr 5:21). Sellainen vene kulki airojen tai pienen purjeen voimalla (Mr 6:48; Lu 8:22). Vaikkei Raamatussa juurikaan kuvailla näitä kalastusaluksia, jotkin niistä olivat niin suuria, että niihin mahtui ainakin 13 ihmistä (Mr 8:10; Joh 21:2, 3). (Ks. MERENKULKIJA; SOUTULAIVA.)
Ankkurit. Ensimmäiset ankkurit olivat tiettävästi kivisiä, ja ne laskettiin alas laivan keulasta. Myöhemmin Välimerellä käytettiin puisia, koukkumaisia ankkureita, joissa oli painona kiveä tai metallia. Joissakin oli lyijyhaarat. Eräs Kyrenen läheltä löydetty ankkuri painaa n. 545 kg. Lopulta alettiin käyttää kokonaan metallista tehtyjä ankkureita, joista jotkin olivat nykyisten ankkurien kaltaisia ja joissakin oli kahdet ankkurinkynnet. Sen laivan merimiehet, jolla Paavali purjehti, heittivät neljä ankkuria laivan perästä (näin tehtiin joskus myrskystä selviytymiseksi) (Ap 27:29, 30, 40). Veden syvyys määritettiin luotaimen avulla (Ap 27:28).
Apostoli Paavali käyttää sanaa ”ankkuri” kuvaannollisesti puhuessaan niille, jotka olivat hänen hengellisiä veljiään Kristuksen yhteydessä, ja kutsuu heidän eteensä asetettua toivoa ”sielun ankkuriksi” (Hpr 6:19; vrt. Ef 4:13, 14; Ja 1:6–8).