Roomalaiset tiet – insinööritaidon mestarinäytteitä

MIKÄ on merkittävin roomalaisajan muistomerkki? Joku sanoisi Colosseum, jonka rauniot voi nähdä Roomassa. Jos halutaan valita sellainen roomalainen rakennustyön tulos, joka on kestänyt pisimpään tai muovannut historiaa, valinta osuisi teihin.

Roomalaisia valtateitä pitkin on kulkenut muutakin kuin tavaraa ja sotajoukkoja. Piirtokirjoitusten tutkija Romolo A. Staccioli sanoo, että teitä pitkin levisivät ”ideat, taiteelliset vaikutteet sekä filosofiset ja uskonnolliset opit”, esimerkiksi kristinusko.

Roomalaisia teitä pidettiin muinoin monumentteina. Satojen vuosien aikana roomalaiset rakensivat toimivan tieverkon, jolla oli lopulta pituutta yli 80000 kilometriä, ja se ulottui yli 30 nykyisen valtion alueelle.

Ensimmäinen merkittävä via publica, jota nykyään sanottaisiin valtatieksi, oli Via Appia. Tämä teiden kuningatar yhdisti toisiinsa Rooman ja satamakaupungin nimeltä Brundisium (nykyään Brindisi), joka oli portti itään. Se sai nimensä roomalaisesta virkamiehestä Appius Claudius Caecuksesta, joka pani alulle sen rakentamisen noin vuonna 312 eaa. Roomaa palvelivat myös Via Salaria ja Via Flaminia, jotka kulkivat itään päin kohti Adrianmerta ja avasivat mahdollisuuden päästä Balkanille sekä Reinin ja Tonavan alueille. Via Aurelia suuntautui pohjoiseen kohti Galliaa ja Pyreneiden niemimaata, ja Via Ostiensis vei Ostiaan, Rooman suosittuun satamakaupunkiin, josta oli hyvät laivayhteydet Afrikkaan.

Rooman suurin rakennushanke

Tiet olivat Roomalle tärkeitä jo ennen kuin sen asukkaat alkoivat rakentaa uusia teitä. Kaupunki nousi paikkaan, jossa ikivanhat reitit yhtyivät Tiberjoen alajuoksun ainoalla kahlaamolla. Muinaisten lähteiden mukaan roomalaiset ottivat jo olemassa olleiden teiden parantamisessa oppia karthagolaisista. Mutta roomalaisten todellisina esikuvina tienrakennuksessa olivat luultavasti etruskit. Heidän teittensä jäännöksiä on vieläkin nähtävissä. Lisäksi ennen Rooman aikoja tuolla alueella oli monia paljon kuljettuja polkuja. Niitä pitkin on saatettu viedä eläimiä laitumelta toiselle. Nämä tiet olivat kuitenkin vaikeakulkuisia, koska ne olivat kuivana kautena pölyisiä ja sateiseen aikaan mutaisia. Roomalaiset rakensivat usein tiensä tällaisten teiden päälle.

Roomalaiset tiet oli suunniteltu huolellisesti, ja niistä tehtiin lujia, tarkoituksenmukaisia ja kauniita. Ihanteena oli, että tie yhdisti alkupisteen määränpäähän lyhintä mahdollista reittiä, minkä vuoksi monilla teillä on pitkiä suoria osuuksia. Usein teiden oli kuitenkin myötäiltävä maaston muotoja. Mäkisillä ja vuoristoisilla seuduilla roomalaiset pyrkivät rakentamaan tiet rinteiden puoliväliin auringon puolelle. Näin tienkäyttäjille aiheutui mahdollisimman vähän haittaa, kun sää oli huono.

Millainen oli roomalaisten teiden rakenne? Se vaihteli, mutta seuraavaksi esitämme pääpiirteissään, mitä arkeologiset kaivaukset ovat paljastaneet.

Ensin määritettiin tien reitti. Tämä tehtävä annettiin silloisille maanmittareille. Rasittava kaivuutyö jätettiin legioonalaisille, työmiehille tai orjille. He kaivoivat kaksi samansuuntaista ojaa. Ne olivat vähintään noin 2,5 metrin päässä toisistaan, mutta tavallisesti etäisyyttä oli 4 metriä ja kaarteissa vieläkin enemmän. Valmis tie saattoi olla jalkakäytävineen jopa 10 metriä leveä. Sitten ojien väli kaivettiin auki. Maata poistettiin, kunnes vastaan tuli kovaa maata. Sen jälkeen kaivettu alue täytettiin kolmella neljällä kerroksella erilaisia materiaaleja. Alimmaksi voitiin panna isoja kiviä tai kivimurskaa. Seuraavassa kerroksessa oli pikkukiviä tai litteitä kiviä, jotka saatettiin sitoa toisiinsa laastilla. Päällimmäisenä oli tiivistettyä soraa tai murskattua kiveä.

Joidenkin roomalaisteiden pinnalla oli pelkkää tiivistettyä soraa. Antiikin ajan ihmisiä ihastuttivat kuitenkin päällystetyt tiet. Tällaisten teiden päällysteenä oli suuria laattoja, jotka oli yleensä tehty paikallisesta kivestä. Sadeveden johtamiseksi tien sivuilla oleviin ojiin tie tehtiin keskikohdan molemmin puolin hieman kaltevaksi. Edellä kuvaillun rakennustavan ansiosta nämä muistomerkit kestivät kauemmin ja jotkin niistä ovat säilyneet nykyaikaan asti.

Noin 900 vuotta Via Appian rakentamisen jälkeen bysanttilainen historioitsija Prokopios luonnehti tätä tietä erinomaiseksi. Hän kirjoittaa sen päällysteenä olevista laatoista: ”Vaikka aikaa on kulunut paljon ja niiden päällä ovat kulkeneet päivästä toiseen monet vaunut, ne ovat edelleen erinomaisessa kunnossa ja niiden pinta on sileä.”

Miten tienrakennuksessa selvittiin luonnonesteistä, esimerkiksi joista? Yhtenä ratkaisuna olivat sillat. Osa niistä on edelleen pystyssä, mikä kertoo muinaisten roomalaisten huomattavasta teknisestä osaamisesta. Ehkä vähemmän tunnettu puoli roomalaisessa tieverkossa ovat tunnelit, mutta niiden rakentaminen oli vielä vaikeampaa, kun otetaan huomioon silloiset työvälineet ja -menetelmät. Eräässä lähdeteoksessa sanotaan: ”Roomalaisella insinööritaidolla – – saatiin aikaan tuloksia, joille ei löytynyt vertaa vuosisatoihin.” Esimerkistä käy Furlon solassa Via Flaminialla oleva tunneli. Kun insinöörit olivat tehneet huolelliset suunnitelmat, vuonna 78 louhittiin kallioon 40 metriä pitkä, 5 metriä leveä ja 5 metriä korkea tunneli. Se oli silloisilla työvälineillä todella vaikuttava saavutus. Tällaisen tieverkon rakentaminen oli suurimpia hankkeita, mihin ihminen oli siihen mennessä ryhtynyt.

Tienkäyttäjät ja ajatusten leviäminen

Teitä käyttivät sotilaat ja kauppiaat, sananjulistajat ja turistit, näyttelijät ja gladiaattorit. Ne, jotka liikkuivat jalkaisin, saattoivat kävellä jopa 25–30 kilometriä päivässä. Matkailijat saivat tietoa välimatkoista tienvarteen pystytetyistä pylväistä. Näitä erimuotoisia, tavallisesti lieriömäisiä, kiviä oli 1480 metrin, roomalaisen mailin, välein. Teillä oli myös levähdyspaikkoja, joilla saattoi vaihtaa hevosia, ostaa syötävää ja joissakin tapauksissa yöpyä. Jotkin tällaisista pysähdyspaikoista kasvoivat pieniksi kaupungeiksi.

Vähän ennen kristillisyyden syntyä keisari Augustus pani alulle teiden kunnossapito-ohjelman. Hän määräsi virkamiehiä huolehtimaan yhdestä tai useammasta tiestä. Hän myös pystytti Forum Romanumille kultaisen mailipylvään (miliarium aureum). Tämä pylväs, jonka teksti oli kirjoitettu kullatuin pronssikirjaimin, oli kaikkien Italiassa kulkevien roomalaisteiden symbolinen päätepiste. Tästä sai alkunsa sanonta: ”Kaikki tiet vievät Roomaan.” Lisäksi Augustus asetutti nähtäville valtakunnan tieverkkoa esittäviä karttoja. Vaikuttaa siltä, että tieverkko täytti ihanteellisesti sen ajan tarpeet ja vaatimukset.

Joillakin kulkijoilla oli matkanteon helpottamiseksi jopa kirjallisia matkaoppaita. Niissä oli tietoa muun muassa pysähdyspaikkojen välisistä etäisyyksistä ja tällaisissa paikoissa saatavista palveluista. Nämä oppaat olivat kuitenkin kalliita, eivätkä ne siksi olleet kaikkien saatavissa.

Silti kristityt evankelistat suunnittelivat ja toteuttivat monia pitkiä matkoja. Aikalaistensa tavoin apostoli Paavalilla oli itään kulkiessaan tapana matkustaa meritse ja käyttää hyväkseen vallitsevia tuulia (Apostolien teot 14:25, 26; 20:3; 21:1–3). Välimeren alueella tuulet puhaltavat kesäkuukausina lännestä. Kun Paavali matkusti länteen päin, hän kulki usein maitse ja hyödynsi Rooman tieverkkoa. Tämän kaavan mukaan hän järjesti toisen ja kolmannen lähetysmatkansa (Apostolien teot 15:36–41; 16:6–8; 17:1, 10; 18:22, 23; 19:1).a Vuoden 59 paikkeilla Paavali kulki Via Appiaa Roomaan ja tapasi toisia uskovia vilkkaalla Appii Forumilla eli Appiuksen torilla, joka sijaitsi 74 kilometrin päässä Roomasta kaakkoon. Häntä odotettiin myös Kolme majataloa -nimisellä levähdyspaikalla, joka sijaitsi 14 kilometriä lähempänä Roomaa. (Apostolien teot 28:13–15.) Noin vuonna 60 Paavali saattoi sanoa, että hyvää uutista oli saarnattu ”kaikessa maailmassa”, joka silloin tunnettiin (Kolossalaisille 1:6, 23). Tämän teki osaltaan mahdolliseksi Rooman tieverkko.

Roomalaiset tiet ovat siis osoittautuneet poikkeuksellisiksi ja kestäviksi muistomerkeiksi, jotka ovat myös myötävaikuttaneet Jumalan valtakunnan hyvän uutisen leviämiseen (Matteus 24:14).

[Alaviite]

[Kuva s. 14]

Roomalainen mailipylväs

[Kuva s. 15]

Via Appia Rooman laitamilla

[Kuva s. 15]

Tie muinaisessa Ostiassa, Italia

[Kuva s. 15]

Muinaisten vaunujen pyöränjäljet, Itävalta

[Kuva s. 15]

Osa roomalaista tietä ja mailipylväitä, Jordania

[Kuva s. 16]

Hautojen jäännöksiä Via Appian varrella Rooman ulkopuolella

[Kuva s. 16]

Furlon tunneli Via Flaminialla, Marchen alue

[Kuva s. 16, 17]

Tiberiuksen silta Via Aemilialla, Rimini, Italia

[Kuva s. 17]

Paavali tapasi toisia uskovia vilkkaalla Appii Forumilla eli Appiuksen torilla

[Kuvien lähdemerkinnät s. 15]

Äärimmäisenä vasemmalla, Ostia: ©danilo donadoni/Marka/age fotostock; äärimmäisenä oikealla, tie ja mailipylväät: Pictorial Archive (Near Eastern History) Est.