TOTUUS

Heprealainen sana ʼemetʹ, joka usein käännetään vastineella ”totuus”, voi tarkoittaa sellaista, mikä on lujaa, luotettavaa, vakaata, uskollista, totta tai tosiasiaksi vahvistettua (2Mo 18:21; 34:6; 5Mo 13:14; 17:4; 22:20; Jos 2:12; 2Ai 18:15; 31:20; Ne 7:2; 9:33; Est 9:30; Ps 15:2; Sr 12:10; Jer 9:5). Kreikan sana a·lēʹthei·a on vääryyden ja epävanhurskauden vastakohta ja tarkoittaa sellaista, mikä on tosiasioiden mukaista tai oikeaa ja sopivaa (Mr 5:33; 12:32; Lu 4:25; Joh 3:21; Ro 2:8; 1Ko 13:6; Fil 1:18; 2Te 2:10, 12; 1Jo 1:6, 8; 2:4, 21). Myös jotkin muut alkukielten ilmaukset voidaan tekstiyhteyden mukaan kääntää vastineella ”totuus”.

Jehova, totuuden Jumala. Jehova on ”totuuden Jumala” (Ps 31:5). Hän on uskollinen kaikessa toiminnassaan. Hänen lupauksensa ovat luotettavia, sillä hän ei voi valehdella (4Mo 23:19; 1Sa 15:29; Ps 89:35; Tit 1:2; Hpr 6:17, 18). Hän tuomitsee totuuden mukaan, ts. sen mukaan, miten asiat todellisuudessa ovat, eikä ulkonäön mukaan (Ro 2:2; vrt. Joh 7:24). Kaikki, mikä on lähtöisin hänestä, on puhdasta ja virheetöntä. Hänen oikeudelliset päätöksensä, lakinsa, käskynsä ja sanansa ovat totuutta (Ne 9:13; Ps 19:9; 119:142, 151, 160). Ne ovat aina oikeita ja sopivia, ja ne ovat kaiken epävanhurskauden ja erheen vastaisia.

Luomakunnan todistus. Luomistyöt todistavat Jumalan olemassaolon puolesta. Mutta Paavalin mukaan jopa jotkut sellaiset, jotka ”tunsivat Jumalan”, tukahduttivat tämän totuuden. Sen sijaan, että he olisivat palvelleet Jumalaa hänen ikuista valtaansa ja jumalallisuuttaan koskevan totuuden mukaisesti, he tekivät epäjumalia ja palvoivat niitä. Koska epäjumalat eivät ole todellisia jumalia, ne ovat valhetta, vääryyttä (Jer 10:14). Näin ollen vaikka heillä oli totuus Jumalasta, he vaihtoivat sen ”valheeseen ja osoittivat uskonnollista kunnioitusta ja suorittivat pyhää palvelusta luodulle ennemmin kuin Luojalle”. Se, että he kääntyivät epäjumalanpalveluksen vääryyteen, johti heidät kaikenlaiseen turmelukseen. (Ro 1:18–31.)

Ihmisen syntisyyden vastakohta. Ei-juutalaisten turmeltuneet tavat ja juutalaisten tottelemattomuus Jumalan laille eivät millään tavoin vahingoittaneet itse Luojaa. Sen sijaan hänen totuudellisuutensa, pyhyytensä ja vanhurskautensa erottuivat niiden jyrkkänä vastakohtana, mikä toi kunniaa hänelle. Sen perusteella, että ihmisen väärinteot tekevät Jumalan vanhurskauden vieläkin huomattavammaksi, ei kuitenkaan voida väittää, että Jumala olisi epäoikeudenmukainen pannessaan toimeen langettavan tuomion väärintekijöille. Jumalan luomuksena ihmisellä ei ole oikeutta vahingoittaa itseään tekemällä syntiä.

Paavali käytti edellä esitettyä todistelua kirjeessään roomalaisille, kun hän sanoi: ”Jos meidän epävanhurskautemme tuo Jumalan vanhurskauden etualalle, niin mitä me sanomme? Ei kai Jumala ole epäoikeudenmukainen, kun hän purkaa vihastustaan? (Puhun kuin ihminen.) Älköön koskaan tapahtuko niin! Miten Jumala muutoin tulee tuomitsemaan maailman? Mutta jos minun valheeni [vrt. Ps 62:9] takia Jumalan totuus on tullut huomattavammaksi hänen kunniakseen, niin miksi minutkin vielä tuomitaan syntisenä? Ja miksi ei sanottaisi, niin kuin meitä on valheellisesti syytetty ja niin kuin jotkut väittävät meidän sanovan: ’Tehkäämme pahaa, jotta hyvää tulisi’? Tuomio heitä vastaan on oikeudenmukainen.” (Ro 3:5–8.) Jumala on vapauttanut kansansa, ei tekemään syntiä vaan elämään vanhurskaasti, jotta se kirkastaisi häntä. Apostoli sanoo myöhemmin kirjeessään: ”Älkää liioin enää tarjotko jäseniänne epävanhurskauden aseiksi synnille, vaan tarjotkaa itsenne kuolleista eläviksi tulleina Jumalalle ja jäsenenne vanhurskauden aseiksi Jumalalle.” (Ro 6:12, 13.)

Mitä tarkoitetaan sillä, että Jeesus Kristus itse on ”totuus”?

Isänsä Jehovan tavoin Jeesus Kristus on ”täynnä ansaitsematonta hyvyyttä ja totuutta” (Joh 1:14; Ef 4:21). Maan päällä ollessaan hän puhui aina totuutta sellaisena kuin hän oli saanut sen Isältään (Joh 8:40, 45, 46). ”Hän ei tehnyt syntiä, eikä hänen suustaan tavattu petosta.” (1Pi 2:22.) Jeesus esitti asiat sellaisina kuin ne todella olivat. Sen lisäksi, että Jeesus oli ’täynnä totuutta’, hän oli itse ”totuus”, ja totuus tuli hänen kauttaan. Hän julisti: ”Minä olen tie ja totuus ja elämä.” (Joh 14:6.) Ja apostoli Johannes kirjoitti: ”Laki annettiin Mooseksen välityksellä; ansaitsematon hyvyys ja totuus tulivat olemaan Jeesuksen Kristuksen välityksellä.” (Joh 1:17.)

Johanneksen sanat eivät tarkoita sitä, että Mooseksen välityksellä annettu Laki olisi ollut virheellinen. Sekin oli totuutta, Jumalan pyhyyden, vanhurskauden ja hyvyyden mittapuiden mukaista (Ps 119:151; Ro 7:10–12). Laki palveli kuitenkin kasvattajana, joka johti Kristukseen (Ga 3:23–25), ja siinä oli suurempien todellisuuksien varjo eli profeetallinen kuva (Hpr 8:4, 5; 10:1–5). Koska Laissa oli varjo, niin vaikka se olikin totuudenmukainen, se ei ollut koko totuus, ja siksi sen oli annettava tietä niille todellisuuksille, joita se esikuvasi. Apostoli Paavali tähdentää tätä kirjeessään kolossalaisille: ”Älköön sen tähden kukaan tuomitko teitä syömisestä ja juomisesta tai minkään juhlan tai uudenkuun vieton tai sapatin johdosta, sillä ne ovat tulevaisten varjo, mutta todellisuus kuuluu Kristukselle.” (Kol 2:16, 17.) Näin ollen ’totuus tuli olemaan Jeesuksen välityksellä’ siinä mielessä, että hän teki Lain esikuvaamista asioista todellisuutta. Koska Jeesus ei itse ollut varjo vaan todellisuus, hän oli ”totuus”. Jeesuksesta tuli myös ”palvelija Jumalan totuudellisuuden puolesta” siten, että hän täytti ne lupaukset, jotka Jumala oli antanut juutalaisten esi-isille, palvelemalla ympärileikattuja juutalaisia ja käännynnäisiä (Ro 15:8). (Ks. JEESUS KRISTUS: ’Totuudesta todistaminen’.)

Myös apostoli Paavalin sanat, joiden mukaan ’Laissa on totuuden runko’ (Ro 2:20), osoittavat, että Laki ei ollut koko totuus.

”Totuuden henki”. Jehova Jumalasta peräisin oleva henki on puhdas ja pyhä. Se on ”totuuden henki” (Joh 14:17; 15:26). Jeesus Kristus sanoi opetuslapsilleen: ”Minulla on vielä paljon sanottavaa teille, mutta te ette kykene kantamaan sitä nyt. Mutta kun se saapuu, totuuden henki, niin se opastaa teidät koko totuuteen, sillä se ei puhu omasta aloitteestaan, vaan se puhuu sitä, mitä se kuulee, ja julistaa teille sen, mitä on tulossa.” (Joh 16:12, 13.)

Jumalan henki opettaisi heille kaiken, mitä heidän tuli tietää voidakseen tehdä työnsä, se palauttaisi heidän mieleensä ja auttaisi heitä ymmärtämään asioita, joita he olivat aikaisemmin kuulleet Jeesukselta mutta joita he eivät olleet ymmärtäneet (Joh 14:26). Lisäksi Jumalan henki julistaisi heille ”sen, mitä on tulossa”. Tähän saattoi sisältyä Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen merkityksen paljastaminen, koska nuo tapahtumat olivat tuolloin vasta tulossa ja kuuluivat niihin seikkoihin, joita hänen opetuslapsensa eivät ymmärtäneet (Mt 16:21–23; Lu 24:6–8, 19–27; Joh 2:19–22; 12:14–16; 20:9). Myöhemminhän Jumalan henki auttoi Kristuksen seuraajia myös ennustamaan tulevia tapahtumia (Ap 11:28; 20:29, 30; 21:11; 1Ti 4:1–3). Koska Jumalan pyhä henki oli ”totuuden henki”, se ei voinut koskaan olla erheen lähde vaan se suojeli Kristuksen seuraajia valheellisilta opeilta (vrt. 1Jo 2:27; 4:1–6). Se todisti Jeesusta Kristusta koskevasta totuudesta. Vuoden 33 helluntaista lähtien Jumalan henki todisti auttamalla Jeesuksen opetuslapsia ymmärtämään profetioita, jotka osoittivat selvästi, että Jeesus oli Jumalan Poika. Näiden profetioiden pohjalta he todistivat toisillekin. (Joh 15:26, 27; vrt. Ap 2:14–36; Ro 1:1–4.) Jo ennen helluntaitakin tuo ”totuuden henki” oli kuitenkin todistanut siitä, että Jeesus on Jumalan Poika (1Jo 5:5–8), sillä Jeesus voideltiin nimenomaan tällä hengellä ja juuri tämän hengen ansiosta hän saattoi tehdä voimatekoja (Joh 1:32–34; 10:37, 38; Ap 10:38). (Ks. HENKI.)

Jumalan sana on totuus. Jumalan sana esittää asiat sellaisina kuin ne todellisuudessa ovat, ja se paljastaa Jehovan ominaisuuksia, tarkoituksia ja käskyjä sekä ihmiskunnan todellisen tilan. Jumalan totuuden sanassa osoitetaan, mitä ihmiseltä vaaditaan, jotta hänet voitaisiin pyhittää, asettaa erilleen Jehovan käytettäväksi hänen palveluksessaan, ja jotta hän voisi sitten pysyä pyhitettynä. Näin ollen Jeesus saattoi rukoilla seuraajiensa puolesta: ”Pyhitä heidät totuudella; sinun sanasi on totuus.” (Joh 17:17; vrt. Ja 1:18.) Heidän tottelevaisuutensa Jumalan sanan paljastettua totuutta kohtaan johti heidän pyhitykseensä, koska he puhdistivat sielunsa totuuden välityksellä (1Pi 1:22). Siksi he erottautuivat siten, että he ’eivät olleet osa maailmasta’, joka ei pitänyt kiinni Jumalan totuudesta (Joh 17:16).

’Totuudessa vaeltaminen’. Niiden, jotka haluavat saada Jumalan hyväksynnän, tulee vaeltaa hänen totuudessaan ja palvella häntä totuudessa (Jos 24:14; 1Sa 12:24; Ps 25:4, 5; 26:3–6; 43:3; 86:11; Jes 38:3). Tähän sisältyy Jumalan vaatimuksiin mukautuminen ja hänen palvelemisensa uskollisesti ja vilpittömästi. Jeesus Kristus sanoi samarialaiselle naiselle: ”Tulee – – hetki, ja se on nyt, jolloin tosi palvojat palvovat Isää hengessä ja totuudessa, sillä Isä tosiaan etsii senkaltaisia palvomaan häntä. Jumala on Henki, ja häntä palvovien täytyy palvoa hengessä ja totuudessa.” (Joh 4:23, 24.) Sellainen palvonta ei voinut perustua mielikuvitukseen vaan sen täytyi olla todellisen asiaintilan mukaista, sopusoinnussa sen kanssa, mitä Jumala on paljastanut Sanassaan itsestään ja tarkoituksistaan.

Kristillisyys on ”totuuden tie” (2Pi 2:2), ja niistä, jotka auttavat toisia edistämään kristillisyyden etuja, tulee ”työtovereita totuudessa” (3Jo 8). Kristillisten opetusten kokonaisuus, josta myöhemmin tuli osa Jumalan kirjoitettua sanaa, on ”totuus” tai ”hyvän uutisen totuus”. Tästä totuudesta kiinni pitäminen, siinä ’vaeltaminen’, on kunkin yksilön pelastuksen kannalta välttämätöntä. (Ro 2:8; 2Ko 4:2; Ef 1:13; 1Ti 2:4; 2Ti 4:4; Tit 1:1, 14; Hpr 10:26; 2Jo 1–4; 3Jo 3, 4.) Oikein toimivien tapauksessa totuus – heidän teittensä yhdenmukaisuus Jumalan sanan kanssa ja heidän vaelluksensa todelliset seuraukset – todistaa, että he ovat jäljittelemisen arvoisia esimerkkejä (3Jo 11, 12). Toisaalta se, joka poikkeaa kristillisyyden perusopetuksista joko käyttäytymällä sopimattomasti tai puoltamalla vääriä opetuksia, ei enää ’vaella’ totuudessa. Sellainen oli niiden tilanne, jotka väittivät, että pelastuminen edellytti ympärileikkausta. Heidän opetuksensa oli kristillisen totuuden vastaista, ja ne, jotka hyväksyivät sen, lakkasivat tottelemasta totuutta eli vaeltamasta siinä. (Ga 2:3–5; 5:2–7.) Ja kun apostoli Pietari teki toiminnallaan sopimattoman eron juutalaisten ja ei-juutalaisten välillä, apostoli Paavali oikaisi häntä, koska hän ei ’vaeltanut’ sopusoinnussa ”hyvän uutisen totuuden” kanssa (Ga 2:14).

”Totuuden pylväs ja tuki”. Kristillinen seurakunta on ”totuuden pylväs ja tuki” siten, että se säilyttää totuuden puhtaana sekä puolustaa ja tukee sitä (1Ti 3:15). Tämän vuoksi on erityisen tärkeää, että ne, joille on uskottu seurakunnassa valvontatehtäviä, pystyvät käsittelemään ”totuuden sanaa” oikein. Jumalan sanan oikean käytön avulla he voivat taistella seurakunnassa vääriä opetuksia vastaan ja opettaa ”niitä, jotka eivät ole suopeasti suhtautuvia, koska Jumala voi kenties suoda heille katumuksen, joka johtaa totuuden täsmälliseen tuntemukseen”. (2Ti 2:15–18, 25; vrt. 2Ti 3:6–8; Ja 5:13–20.) Kaikki eivät ole päteviä opettamaan tällä tavoin seurakunnassa. Miehet, jotka ovat katkeran mustasukkaisia ja riidanhaluisia, eivät voi millään perusteella kerskailla olevansa päteviä opettamaan. Heidän väitteensä olisi väärä. Opetuslapsi Jaakob kirjoittikin: ”Kuka on viisas ja ymmärtäväinen teidän keskuudessanne? Tuokoon hän hyvästä käytöksestään näkyviin tekonsa viisauteen kuuluvalla lempeydellä. Mutta jos teillä on katkeraa mustasukkaisuutta ja riidanhalua sydämessänne, niin älkää kerskailko älkääkä valehdelko totuutta vastaan.” (Ja 3:13, 14.)

Jotta kristillinen seurakunta voisi olla ”totuuden pylväs ja tuki”, sen jäsenten tulee hyvällä käytöksellään ilmentää totuutta elämässään (Ef 5:9). Heidän täytyy käyttäytyä oikein jatkuvasti, poikkeamatta siitä, ikään kuin he olisivat ”totuuteen vyötettyinä” (Ef 6:14). Oman puhtautensa lisäksi kristittyjen tulee huolehtia seurakunnan puhtaudesta. Painottaessaan tarvetta pitää kristillinen seurakunta puhtaana laittomien ihmisten saastutuksesta apostoli Paavali kirjoitti: ”Puhdistakaa pois vanha hapate, jotta olisitte uusi taikina, sen mukaan kuin olette happamattomat. Sillä onhan Kristus, meidän pesah-uhrimme, uhrattu. Viettäkäämme siis juhlaa, ei vanhoin hapattein eikä pahuuden ja jumalattomuuden hapattein, vaan vilpittömyyden ja totuuden happamattomin leivin.” (1Ko 5:7, 8.) Koska Jeesus Kristus uhrattiin vain kerran (vrt. Hpr 9:25–28) todellisena pesah-karitsana, kristityn koko elämänvaelluksen, jota voidaan verrata happamattomien leipien juhlaan, tulee olla vailla vääryyttä ja jumalattomuutta. Täytyy olla halukas poistamaan kaikki, mikä on syntistä, oman ja seurakunnan puhtauden säilyttämiseksi ja siten ’viettämään juhlaa vilpittömyyden ja totuuden happamattomin leivin’.